Olen töissä eri ihminen kuin vapaalla
En vaan tiedä mistä johtuu, mutta töissä olen aivan täysin "tuppisuu". Kotonani ja vapaa-ajalla kuin täysin eri ihminen. Luonteeltani olen introvertti. Töissä joudun olemaan paljon sosiaalisissa tilanteissa ja silloin menen täysin lukkoon.
Ystäväni ovat kehuneet minun "sosiaalisuuttani" ja kuinka hauskaa seuraa olen. Masennustaustaa ja kaikenlaisia fyysisiä ja psyykkisiä ongelmiakin on. Onko teillä muilla samaa?
Kommentit (9)
Mulla on juuri päinvastoin eli töissä olen sosiaalinen (kuuluu työnkuvaan) ja kotioloissa mieluummin itsekseni tai vain hyvin läheisten ihmisten seurassa. Olen introvertti itsekin. Joskus on ongelmia, kun työssä tapaamani ihmiset haluaisivat tavata mua vapaa-ajallanikin, mutta mä en jaksa pitää työminää yllä kuin työaikana.
Pyrin töissä olemaan ystävällinen kaikille. Vapaalla en jaksa yhtään rasittavia ihmisiä
Töissä on pakko yrittää tulla toimeen edes alkeellisesti myös sellaisten ihmisten kanssa joita ei vapaalla jaksaisi sekuntiakaan.
Vierailija kirjoitti:
Pyrin töissä olemaan ystävällinen kaikille. Vapaalla en jaksa yhtään rasittavia ihmisiä
Töissä on pakko yrittää tulla toimeen edes alkeellisesti myös sellaisten ihmisten kanssa joita ei vapaalla jaksaisi sekuntiakaan.
Töissä on kuitenkin myös ihmisiä joita jaksaisin muutenkin, ainakin muutaman hetken.
Hyvin hitaalla käyviä en jaksa, enkä kieroja.
Useimmilla on erikseen työminä ja kotiminä.
Mulla oli toi sama aina koulussa. En ole työelämässä mutta kuitenkin jännittyneenä ei niin läheisten seurassa tunnen itseni aivan eri henkilöksi! Se on todella häiritsevää, koska tunnen itseni kauheaksi teeskentelijäksi. Ihailen rehellisyyttä ja aitoutta, mutta olen tahtomattani epäaito.
Joo, kaikilla on eri rooleja, mutta kai useimmat tuntevat silti olevansa omia itsejään, mutta vain sen eri puolia? Niin että se kuitenkin koetaan itselle luontevaksi mukautumiseksi? Vai miten on?
Kavereiden kanssa olen paljon vapautuneempi kuin töissä tai suvun parissa. Minulle on muodostunut eri rooli tai jonkinlainen naamio, joka on ''oikean'' persoonani edessä monissa tilanteissa, mikä on tietysti jossain määrin normaalia. Töissä tuntuu siltä että minulla ei ole mitään kiinnostavaa sanottavaa ja lisäksi muut ovat paljon vilkkaampia ja kovaäänisempiä, joten keskusteluun on vaikea mennä mukaan. Välillä jos onnistun sanomaan jotain, oikein huomaa miten muut ihmettelevät että oho, se avasi suunsa :D
Lapsuudenperheen ja suvun kanssa on vähän sama juttu, muut ovat dominoivampia ja lisäksi heillä on yhteisiä kiinnostuksenkohteita joista juttua riittää, minä jään ulkopuoliseksi ja hiljaiseksi sivustaseuraajaksi.
Olen ujo ja hiljainen töissä. Töissä olen hillitty ja kestää kauan tutustua muihin. Kotona olen aivan erilainen ihminen. Ärsyttää töissä, kun jotkut nauraa, että suutunko tai kiroilenko koskaan. Töissä menee jutut joskus kaksimielisiksi ja varsinkin nuorempana kaikki sanoivat, että ei saa puhua tuollaisia minun kuullen. Niin kuin jotenkin järkyttyisin siitä.
Töihin ei jaksa panostaa, jos sieltä ei saa tarpeeksi takaisinpäin. Tai jos paineet ovat liian suuret suhteessa siihen, mitä itse saa. Ihan normaalia.