Urheilua Aloittamassa

Hei,

on hyvä aloittaa liikkuminen ja itsensä kuntouttaminen hetipian synnytyksen jälkeen, mutta kaikki lajit eivät sovi aloitettavaksi kovin pian. Kaikista tärkein on aloittaa lantionpohjan lihasten treenaaminen, ettei tarvitse myöhemmin turvautua tenaleideihin!

Juokseminen (ja muu "täristävä" liikunta) voi olla vähän turhan raaka aloitus näin pian synnytyksen jälkeen - olen kuullut, että juuri nuo lantionpohjalihakset pitäisi saada treenattua ensin, ettei tule kohdunlaskeumaa (ja virtsanpidätysongelmia). Myös suorien vatsalihasten pitäisi antaa rauhassa palautua kiinni toisiinsa ennen kuin aloittaa niiden treenaamisen, muuten niiden väliin voi jäädä selkeä rako.

Valitse rauhallisia lajeja ja anna itsellesi myös aikaa toipua yhdeksän kuukauden venytyksestä!

Elli vei sanat suustani!! Treenaahan vielä maltilla :)

Eikös sitä lunta ole sen verran, että sitä voi ihan kirjaimellisesti tarpoa kuin mummo hangessa? Aikansa kärrytellessä tulee kuntoa ihan huomaamatta, varsinkin jos käyt samalla ruokaostoksilla. Keväällä voi sitten kaivella jo lenkkikamppeet ja lähtee ihan oikealle lenkille.

Hei taas! On niin kiva lukea tätä sinun blogia kun itse synnytin muutama päivä sinun jälkeen ja näköjään painitaan ihan samojen ongelmien kanssa (niin kuin varmasti suurinosa äideistä). Hyvä juttu että päätit jatkaa kirjoittamista Minin syntymän jälkeenkin. Minulle laitettiin kauhistuttavan paljon tikkejä synnytyksen jälkeen joten olen vasta "pitäisikö-ruveta-jotain-urheilullista-tekemään" asteella. Mutta eiköhän tässä piakkoin päästä ajatuksista tekoihin. Ja onhan tää outoa että vaaka näyttää samaa kuin ennen raskautta, mutta mikään ei tunnu samalta. :)

Tosi hauska tämä blogisi! Harmi että luen sitä vasta nyt, olisi nimittäin ollut hauska lukea sitä alusta asti. Minä synnytin 31.01. ja olin myOs 40+5 ja hyvin samanlaisia tunteita koin nuo ylimenneet päivät.

Pojan kakan ja pissanseuraus on myös tuttua ja sain monet hyvät naurut lukiessani juttujasi.

Mun kohdalla urheilu saa odottaa koska synnytin sektiolla, tarve urheiluun olisi kova, kiloja mulle jäi noin viisi, synntyksessä ja sen jälkeisinä päivinä lähti kyllä 10kg!

Mutta oikein hyvää jatkoa teidän perheelle!!

Minäkin kannustaisin jättämään juoksumaton vielä hetkeksi rauhaan, vaikka ymmärrän kyllä että on vaikea odottaa. :) Mutta tosiaan, lantionpohjan lihakset on erittäin kovilla kun on saanut vauvan, ja mahdollisia pissaongelmia sun muuta kannattaa koittaa välttää... Jos kuukaudenkin eka malttaa tehdä kävelylenkkiä, voi olla jo paljon parempi tilanne! :)

Vaikka itsellä on eräpäivä vasta parin kuukauden päästä, googlettelin jo jonkin aikaa sitten urheilun aloittamisesta synnytyksen jälkeen. Itse kun haaveilen pitkän matkan kävelytapahtumasta kuukausi synnytyksen jälkeen. Siis, jos kaikki menee hyvin. Eipä noita asioita voi etukäteen tietää vaan pitää mennä omien voimien mukaan. Mutta siis asiaan. Törmäsin tähän ketjuun etsiskelyissäni: http://www.seponkotisivut.com/vb/showthread.php?s=1db7b18c1037c2f497fbd… . Sieltä tuntui löytyvän ajatuksia yhdeltä josko toiselta minua huomattavasti aktiivisemmalta urheilijalta. Ehkäpä sieltä löytyy ideoita harjoittelun jatkamiseen :) Maltti on valttia, mutta mulle ainakaan sitä ei ole suotu... ;)

Minäkin suosittelisin juoksemisen sijaan jotain hellävaraisempaa näin alkuun. En ole kylläkään ikinä voinut sietää juoksemista, suureksi osin johtuen koon G 70 rinnoista, ihan turha etsiä edes ulkomailta urheiluliivejä joiden kanssa juoksu ei sattuisi. Sen sijaan hurahdin uimiseen jo ennen raskautta ja olen käynyt uimassa kaksi - kolme kertaa viikossa lähes koko raskausajan. Ja samaa aion jatkaa synnytyksen jälkeenkin, vaikka näyttääkin siltä, että lähden laitokselta kevyempänä kun mitä olin ennen raskautta. Tosin olin hieman ylipainoinen ennen raskautumista ja raskausdiabetes pakottaa syömään todella terveellisesti, paino ei siis minun kohdallani saisikaan nousta.

Kateellisena kuuntelen....ei sillä että se todella vielä kannattaa kaikista em. syistä, mutta että pystyt siis ihan ottamaan juoksuaskeleita ilman pampperseja? Aivastamaan? Nauramaan? Tekemään ylipäätään yhtään mitään?? Voi Räkä.

Itsellä oli jokseenkin hankala alatiesynnytys jonka jälkeen alakerta ei koskaan ole palannut entiselleen, jumpasta huolimatta. Lääkäri lohdutti notta ei välttämättä palaakkaan, voipi olla hermotuksessa vikaa. Ai että mä nautin. Että ole onnellinen jos kykenet kaikenlaiseen toimintaan mutta ota nyt iisisti että säästyt näiltä vaivoilta, ei o kivaa.

Onnea Minin johdosta! Aivan loistava tämä sinun blogisi!! Nauraa käkätän ääneen lukiessani sitä ja mies ihmettelee mitä oikein teen. Oikein harmittaa, että löysin sen vasta nyt. Olisi ollut hauska seurata blogiasi myös oman raskauden aikana, minä kävin synnyttämässä tammikuun alussa.



Jään odottamaan lisää perheenne edesottamuksia jatkossakin. Mukavia talvisia päiviä teille.

Mari: juu, ei minulla ole missään vaiheessa ollutkaan sellaista ongelmaa. Sain sairaalasta luvan tehdä mitä haluan kunhan ei satu tai särje, ja se on toiminut oikein hyvin toistaiseksi :)

Hei, kiva kuulla että teillä kaikki on ok. Kuitenki suositan myös minä: treenaa vasta myöhemmin harahyppyjä ja juoksua, sillä varmasti lantionpohja on venynyt, ja vatsaontelon paineen vastustaminen vaatinee hiukka niiden palautumista ennen sit-upseja.. Toiseksi, tarkista nyt ihmeessä miten suoran vatsalihaksen treenin kanssa. Suoran vatsalihaksen keskellä menee kalvo nimeltä linea alba, joka venyy vatsan kasvaessa. Jos treenaat sitä ennenkuin se on palautunut n. 2,5 cm levyiseksi (muistaakseni) ei kavo kurtistu entisiin mittoihin ja suora vatsalihas tekee jännitettäessä kuin etusormi ja keskisormi voitonmerkissä. Ei siis mikään kuolemanvakava juttu, mutta sixpäkin saksilike ei ole välttämättä esteettinen juttu, vaikka korvien heilutuksen kaverijengissä peittoaiskin :) Siis hiihtämään, hyvä nainen, ku luntakin vielä hetken on maassa!! (Lähteet: www.kirppanat.net:in ft Elina Vähäaho ja ft-opinnäytetyö jonka nimeä en muista)