Mitäpä söit lounaaksi?
Mä tein mulle ja miehelle salaattia. Omassa salaatissani oli salaattia, tomaattia, kurkkua, uutta sipulia, retiisiä ja lämminsavulohta sekä itse tehtyä caesar-kastiketta, miehellä oli salaattipohjan lisäksi kik-herneitä, kapriksia, oliiveja ja auringonkukansiemenä, kastikkeena oliiviöljyä ja balsamicoa. Oli todella hyvää!
Kommentit (15)
Söin Yuzu original sushibowlin. Oli hyvää!
Ruokkis vasta klo 14, syön banaanin, kirsikoita ja pähkinöitä.
Nyt on pakko vielä lisätä, että salaatissa oli myös krassia, joka retiisin tavoin on peräisin omasta pihasta! On ihanaa, kun saa hakea tuoreita aineksia ihan läheltä :)
Ap
Ei ole oikein ruokahalua, joten söin vain jäätelöpuikon. Illalla on kuitenkin tiedossa savukalaa, uusia perunoita ja salaattia. En aina syö lounasta ollenkaan, korvaan sen usein hedelmällä tai jogurtilla, joskus harvoin jollain makealla kuten tänään.
Täysjyväriisiä ja naudan suikaleita tomaattikastikkeessa.
Just syön uunilohta, perunoita, porkkanoita, tomaattia, fetajuustoa ja jälkkäriksi mandariini.
En ole ehtinyt syödä aamulla, nyt syön Lidlin jotain jyväisiä karjalanpiirakoita, kurkkua, tomaattia, juustoa ja lisänä vihreä tee. Iltapäivällä käyn keräämässä pihasta salaattiaineksia (poimukukkaa, voikukkaa, horsmaa, suola heinää yms.), savulohta lisänä. Jälkkäriksi toscaraparperipiiras ja jäätelö.
Kaksi ruisleipää, päällä oivariinia ja juustoa. Omena. Kupillinen maitokahvia.
Töissä; söin kinkkukiusausta ja punajuuri salaattia sekä jälkkäriksi maitokahvi
Ohuenohut ruisleipäsiivu jossa oivariinia ja tonnikalaa plus omena ja banaani.
Pihviä, valkosipuliperunat ja olutta. Firman piikkiin.
Niin ja jälkiruoka unohtui, tiramisujäätelöä.
lasakne