Miksi nainen jättää mukavan miehen - ja on tälle vihainen eron jälkeen?
Vaikka mies hoitaa elatusmaksut, tapaa lapsia, palauttaa sovitusti, on jättänyt exälleen auton, talon ja kaikki säästönsä?
Mikä voi olla vihan syy?
Kommentit (35)
Mies sanoi menneensä terapiaan avioeron aikoihin, koska tunsi ettei pysty yksin käsittelemään juttuja. Hän toteaa suhteesta, että on ilmeisesti ollut itse täysin pihalla eikä ole käsittänyt sitä, että vaimo ei häntä rakasta. Vaimohan tosiaan petti häntä useamman vuoden ajan.
Olen itse ollut joskus aikoinaan tekemisissä persoonallisuushäiriöisen miehen kanssa ja hän oli joka tavalla erilainen. Siis hänestä sai herrasmiesmäisen käsityksen, mutta jotenkin hänen seurassaan oli silti jatkuvasti vastenmielinen olo.
Tämä mies tuntuu vain vähän putkiaivoiselta, naivilta, pumpulissa kasvaneelta ja jollain tavalla itsekeskeiseltä. Mutta ei siis pahalta ihmiseltä missään nimessä. Hän ei mitenkään avoimesti parjaa exäänsä, mutta rivien välistä olen onkinut nämä detaljit.
tai sanotaan nyt vaikka, että on tehnyt todella paskamaisia temppuja. Ja näiden miesten itsetunto on ollut tosi nollissa eron jälkeen. Yksi näistä on sattumoisin parhaan kaverini kanssa ollut naimisissa jo 10 vuotta, eikä hänestä ole narsistia saanut tekemälläkään.
Tapaamani mies ei todellakaan hauku exäänsä jatkuvasti eikä ole missään vaiheessa sanonut hänen olevan " mulkku" tai mitään. Olen itse tulkinnut yksityiskohdista, että hänen käytöksensä on ollut todella ikävää ja on sitä edelleenkin.
ap
Todellisuudessa mies olikin ihan mahtava kaverina, mutta puolisona täys aasi. Ei koskaan minkäänlaista huomiota, ei taitoa keskustella, ei mitään ja kun sitten meni hermot ja päätin sanoa, että nyt riittää alkoi tämä " ihana" mies uhkaileen itsemurhalla...
Kuukausien piinan ja häiriköinnin jälkeen vihdoin tajusi, että se on loppu nyt. Kertoi oikein avoimesti sukulaisille ja muille kuinka jätin hänet ja kuika vaikeaa on ollut... Kaikki siis ajatteli minusta, että olenpas vaikea tapaus:(
Niin että ei niissä miehissä aina varsinaisesti vikaa ole, mutta ei niissä sit ole MITÄÄN muutakaan.....
varsinkin jos on ollut kovin rakastunut. Toki kurja tilanne molemminpuolin. Luuletko, että miehesi on aasi jokaisen naisen kanssa, vai oliko kyse siitä ettei teillä natsannut? Vai oliko mies vain sosiaalinen toope, mihin viittaisi se, että hän kertoo avoimesti ongelmistanne?
Mulla on lähipiirissä just tällainen kiltin ja kunnollisen oloinen mies, joka saa aina uuden naisen uskomaan valheisiinsa. Alkoi seurustelemaan mun tutun kanssa kun oli vielä edellinen suhde kesken, se vaan häipyi edellisestä suhteesta ja tää mun tuttu ei tiennyt mitään mistään ex-suhteesta. Oli mun tutun kanssa naimisissa, saivat lapsen, sitten löysi uuden ja jätti tutun vauvan kanssa yksin. Siis vaan häipyi, sitä ennen oli tuhlannut rahat ties mihin. Toki jätti kaiken tavaran vaimolle, mutta eipä sitä nyt paljon ollutkaan. Meni sitten tämän uuden kanssa naimisiin, teki sen kanssa lapsen ja taas sama juttu. Nyt on kolmannen kanssa naimisissa ja vauva juuri syntynyt, saas nähdä koska siirtyy seuraavaan. Ja tämä kaikki 6 vuodessa.
Mutta kukaan ei koskaan olisi tätä uskonut miehestä. Oli symppis, seurallinen, mukava ja kiltti. Ja aina kaikissa tarinoissa ex oli se pahis, vaikka ainakin oman tutun kohdalta voin sanoa, että näin ei tosiaankaan ollut. Mutta niin vain mies sai aina naiset uskomaan mitä sanoi.
niin miksi nainen on tehnyt hänen kanssaan useamman lapsen ja ollut naimisissa niinikään useamman vuoden?
Siis jos toinen on oikeasti ihan perseestä (etc), niin miten liitto on voinut kestää " ikuisuuksia" ?
Itse nimittäin olen dumpannut miehet heti, kun on tuntunut siltä, ettei yhteistä säveltä ole lainkaan. Jotenkin ajattelisin, että onhan siinä miehessä JOTAIN myönteistäkin pitänyt olla, jos suhde on kestänyt 8 vuotta ja siinä on syntynyt lapsia, vieläpä useamman vuoden ikäerolla.
ap
Vierailija:
niin miksi nainen on tehnyt hänen kanssaan useamman lapsen ja ollut naimisissa niinikään useamman vuoden?Siis jos toinen on oikeasti ihan perseestä (etc), niin miten liitto on voinut kestää " ikuisuuksia" ?
Itse nimittäin olen dumpannut miehet heti, kun on tuntunut siltä, ettei yhteistä säveltä ole lainkaan. Jotenkin ajattelisin, että onhan siinä miehessä JOTAIN myönteistäkin pitänyt olla, jos suhde on kestänyt 8 vuotta ja siinä on syntynyt lapsia, vieläpä useamman vuoden ikäerolla.
ap
olemme vain tapailleet.
Miehellä ei ole ollut kuin yksi pidempi suhde ja se on ollut ex-vaimon kanssa, kesti tosiaan jotain 7-8 vuotta. No kesti siis ihan oikeasti, koska heillä on useampia lapsia ja heidän iästäänkin voi jo päätellä yhtä sun toista.
Olen itse jollain lailla saanut sen käsityksen, että vaimo meni hänen kanssaan naimisiin siksi, ettei saanut ainoata, ensimmäistä ja viimeistä rakkauttaan - joka oli mennyt naimisiin omalla tahollaan. Eli voisin jotenkin käsittää, että nainen on valinnut miehen, koska tämä on piirittänyt häntä aktiivisesti, mikä on ehkä ollut balsamia haavoille siinä tilanteessa, kun se ainoa rakkaus on astellut alttarille toisen kanssa.
ap
mutta että jos toinen olisi psykopaatti, narsisti, persoonallisuushäiriöinen (samaa sarjaa eri asteina), niin miten siinä olisi sitten kaikki nämä asiat tapahtuneet.
ap
ettei missään avioliitossa toinen ole sika ja toinen pyhimys. Ja jos joku niin väittää niin on syytä suhtautua epäilevästi.
Minun mieheni ei ole narsisti, mutta alussa minua häiritsi että hänen kaikki exänsä piti haukkua, ja kaikissa eroissa vain heissä oli ollut vika. No vuosien myötä kun tuntee miestä paremmin niin ymmärrän että hänellä on itsestään aika epärealistinen kuva, eikä toisten ihmisten huomioonottaminen ole hänen parhaita puoliaan. Kavereille ja tutuille joille voi olla hetkellisesti hyvä tyyppi, kukaan meidän tutuista ei arvaisi mikä paska voi olla perheessä.
Hänelle kanssa tuli yllätyksenä että halusin eron. Sattumoisin olin puhunut ongelmistamme kaksi vuotta, ja ilmoittanut eroaikeistani puoli vuotta aikaisemmin. Tämä nyt on vaan tyyppi joka ei ota vakavasti oikein muita kuin itsensä, eikä oikein kuuntelekaan.
mutta sitä olen yrittänyt koko ajan toitottaa, ettei mies ole varsinaisesti exäänsä HAUKKUNUT eikä kutsunut MULKUKSI tms. Lähes kaikki, mitä olen tässä kertonut on sellaista, mitä olen poiminut rivien välistä. Aluksi hän syytteli lähinnä itseään ja sanoi, että vaimo tunsi olonsa yksinäiseksi, koska hän vain keskittyi töihin, koska luuli että perhe alkaa kukoistaa kunhan on sopivat puitteet. Ja ettei hän ymmärtänyt sitä, että vaimo oli niin onneton ja että hän on mogannut ihan totaalisesti.
Sitten näiden puheiden jälkeen on rivien välistä tippunut yhtä sun toista, mikä on saanut minut ihmettelemään sitä, että miksi mies yrittää kantaa vastuuta joka hemmetin naisen tempauksesta - kuten siitäkin, että eukko on nainut jotain entistä rakkauttaan useamman vuoden.
Kupla heidän liitossaan puhkesi sillä tavalla, että vaimo jäi fakkiin tästä pitkäaikaisesta sivusuhteestaan - he näyttäytyivät niin julkisesti jne eivätkä enää peitelleet. Omalle vaimolleen sivusuhde-mies ei ole jäänyt kiinni, joten hänen liittonsa kukoistaa ja porskuttaa.
Ainut juttu, mitä mies on sanonut on, että hän ei ymmärrä miksi exä on niin vihainen koko ajan hänelle. Kaiken muun tiedon olen tulkinnut vihjeistä - tai jos olen suoraan kysynyt jotain juttua, hän on vastannut. Tai joskus jos olen sanonut jotain, hän on todennut, ettei exä ollut koskaan tuota mieltä.
ihan samaa olen minäkin pohtinut mitä ap, että mistä se vihamielisyys jaksaa kummuta vuosi toisensa perään...
Mieheni exä on niin vihainen jostain syystä, tai en tiedä onko edes vihainen vai onko vaan periaate että exää on vihattava,
ihan uskomattoman vihamielistä käyttäytymistä tosiaan, ei sitä usko edes viranomaiset kun lasten asioista yrittää puhua ja siinä koittaa selittää että ei se nainen puhu mitään, siis yhtään mitään oikeaa asiaa koskaan mistään, toitottavat vaan että pitää jutella lasten äidin kanssa, no mutta, milläs juttelet kun ei se onnistu.
Mies epäilee että exänsä vaan on sitä sorttia että pitää tehdä kaikki mahdollinen paha hankaloittaakseen entisensä elämää eron jälkeen, mutta montako vuotta sitä voi ihminen jaksaa tuollain katkerana jäynätä?
Exällä on uusi suhde ja taloudellisestikin ihan ok ilmeisesti, uusi suhde hänellä alkoi itse asiassa heti seuraavalla viikolla kun olivat eronneet, tuttuun mieheen, että saattoi olla valmiiksi katsottuna sekin.
Joka suhteessa on omat ongelmansa ja mihin miesystäväsi ja hänen eksänsä liitto sitten kaatuikin, ei saman ongelman tarvitse toistua teidän suhteessanne. Varmasti molemmissa on ollut syytä siihen että liitto on kariutunut, mutta teidän suhteenne voi silti onnistua, koska sinä olet aivan eri ihminen.
Minulle tämä narsismi ei ole niin tuttua, mutta olen silti samaa mieltä kun joku muukin, että jos siitä olisi kyse, tuskin miehesi olisi jättänyt eksälleen mitään, eikä maksaisi elareita, saati tapaisi lapsiaan. Minusta nämä asiat jo todistavat että miehesi on kunnollinen ihminen.
Oma arveluni miehesi eksän motiiveista on se, että hän on halunnut pitää kivat kulissit ja samalla viettää mukavaa sinkkuelämää rakastajan kanssa ja kun miehesi on tämän kuvion rikkonut, on saanut siksi eksän vihat niskaansa.
Kaverini oli ihastunut yhteen seurustelevaan ja komeaan mieheen. Ei saanut sitä ja iski sitten tavallisen suomalaisen miehen. Teki 2 lasta ja koko ajan oli tyytymätön, vaikka mies oli ihan kunnollinen. Osti talon ja teki hulluna ylitöitä, että vaimo sai kaikkea uutta.
Vaimo alkoi kulkea tyttöjen kanssa tunturilomilla ja kapakoissa. Mies ei estellyt vaan halusi vaimonsa parasta.
Kas kerran tää kaverini sitten kärähti rysän päältä tän nuoruuden rakkautensa kanssa. Ero tuli. Ja kaverini on haukkunut miestään kaikille, että muka siksi erosi. Tiedän miehen, koska olen hänen sukulaisensa ja että valheet ei pidä paikkaansa.
Tilanne repesi kun mies löysi uuden vamon itselleen. Kaverilleni taas selvisi, että nuoruudenrakkaus on moniongelmainen ja angstinen kaveri. Alkoi jumalaton sota lapsista ja mustamaalaus ja asioiden hankaloittaminen. Lapset haluais asua isänsä luona kun inhoavat äitinsä uutta miesystävää kun se on kuulemma niin " omituinen" . Mutta äiti ei päästä tyttöjä isälleen kun hänellähän menisi hyvän äidin maine.
On hiipinyt entisen miehensä pihalla öisin vakoilemassa tätä uutta naista ja soitellut häirikköpuhelja. Yritti kaikin tavoin hoitaa asiat niin, että mies olisi joutunut myymään talonsa ja muuttamaan vuokralle.
Kaveriani vituttaa tällä hetkellä tosi paljon, koska mies sai perinnön ja sai pidettyä talon ja uus tyttöystävä muutti asumaan hänen luo ja tytöt on nyt niin isoja, että saavat päättää missä asuvat. Kaverillani on vuokra-asunto ja mielenvikainen, mutta komea miesystävä.
ei kannattaisi uskoa sinisilmäisesti vain toisen osapuolen kertomuksiin.
Esim. ex-mieheni on selittänyt uudelleen naisystävälleen ja lähipiirilleen aivan uskomattomia asioita minusta ja suhteestamme. On varsin vakuuttava ja uusi naisystävä uskoo kaiken sinisilmäisesti.
Miehen mukaan hän oli se, joka kantoi vastuun, mutta minä olin niin vaikea jne jne. ja lopulta halusin erota vain siksi, että olen niin vastuuton ja lapsellinen. Hän kertoo aivan vakuuttavasti, miten minä en suostu juttelemaan nyt eronkaan jälkeen, ja kuinka mahdoton olen.
Todellisuudessa erosin pitkän harkinnan jälkeen miehen alkoholismin ja vastuuttomuuden takia. Olen yrittänyt pitää hyviä suhteitä yllä eron jälkeen lasten takia, mutta mies ei suostu puhumaan edes lapsiin liittyvistä asioista. Miehen mielestä olin lapsellinen ja keskenkasvuinen, koska en hyväksynyt hänen toistuvia ryyppyreissujaan ja krapulapäiviään. Lapsellinen olin myös siksi, että välillä suutuin siitä, että mies ei osallistunut perheen arkeen millään tavoin.
Eli kyseessä mies, joka on itse vielä lapsen kengissä eikä kykene kantamaan vastuuta.
Mutta kummasti se puheissaan muuttuu ja kiillottaa kovin sädekehäänsä :)
Täyttää liian monet narsistin tunnusmerkit, sitä epäilin jo liiton aikana.
Olin itse liian pitkään liian sinisilmäinen, nyt -onneksi - miehellä on jo uusi uhri. Ja se uusi uhri surkuttelee miehen kovaa kohtaloa ja hankalaa ex-vaimoa, joka teki liitosta vaikean.