Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten löytää elämään ilo, leikkisyys, innostus? Tajusin, etten nauti oikein mistään, en osaa edes haaveilla enää.
12.06.2018 |
Elämäni on suorittamista ja valmistautumista jotakin varten (mitä?) edelleen, vaikka olenkin jo parin vuoden ajan hiljentänyt tahtia, raivannut kalenteria tyhjemmäksi turhasta, raivannut kodista ylimääräiset roinat, luopunut ylimääräisistä turhista tekemisistä mm. meikkaamisesta.
En tiedä mikä on vialla.
Olenko masentunut, vai enkö vain osaa riittävästi "olla läsnä" tai "nauttia pienistä hetkistä". Yritän kyllä. Tänä aamunakin (vapaapäivä) kävin rauhallisella lenkillä, yritin oikein kävellä hitaasti ja katsella ja huomata luontoa, linnun laulut, kukat, järven kimalluksen aamuauringossa. Kyllä, ihanaahan se on. Mutta silti olen alakuloinen enkä näe elämässäni mitään järkeä tai mitään, mistä innostuisin.
Mulla on työ, ihanat lapset (melko isoja jo, harvoin näkyy kotona), miesystävä jota tapaan noin kerran viikossa ja meillä menee hyvin.
Mulla on kaikki mistä olen haaveillut, vaikkakin täytyy sanoa että tämä minun "kaikki" on useimpien mielestä varmaan vähän; pieni kt-asunto, halpa vanha auto, työ (johon tosin olen alkanut väsyä, hoitoala, epäsäännöllinen vuorotyö). Mutta ne riittävät minulle, miksi väsyttäisin itseäni lisää haluamalla enemmän?
Käyn lenkillä ja salilla pari kertaa viikossa. Muutama kaveri on.
Silti, en osaa enää haaveilla mistään. Tiedän jo etukäteen, ettei mikään juuri jaksa ilahduttaa. Matkustelu oli aiemmin haaveena, mutta muutaman matkan jälkeen tajusin ettei sekään sykähdytä. Eri paikka, eri maisemat, no siinähän se. Ja loma loppuu aina.
Sisustuskin kiinnosti joskus, muttei enää. Tuntuu niin turhalta, ostaa jotain luonnonvaroja ja rahojaan tuhlaten, joka nyt näyttää kivalta, mutta hetken päästä ei enää miltään. Ja mikä vaiva sitten päästä eroon turhasta tavarasta. En siis enää osta juuri mitään, mitä en ehdottomasti tarvitse.
Käsitöitäkin tein joskus, mutten näe niissäkään enää järkeä. Mihin ne valmiit työt laitan? Keräämään pölyä ja täyttämään nurkkia?
Ihmisetkin ovat alkaneet ärsyttää. Vaativat, valittavat, ovat hekin kai kyllästyneitä ja väsyneitä elämiinsä.
Kaatavat ongelmia toisten kuunneltavaksi, ongelmia, jotka on kuultu ja nähty jo sataan kertaan, muiden taholta. Ja jotka oikeasti eivät kiinnosta. Kuten eivät minunkaan asiani muita.
Välillä väsyttää ajatus, että olen kuin vankilassa, työni ja pomoni orja. On oltava käytettävissä ja rytmitettävä koko muu elämä ja oleminen sen mukaan, että ehtii ja jaksaa olla työpaikalla tekemässä velvollisuutensa. Vapaapäivinä ei ehdi tehdä juuri mitään, tänäänkin siis yksi vapaapäivä, mitä minä teen, lähden valloittamaan maailman tässä yhdessä päivässä? Ajoissa kuitenkin oltava taas nukkumassakin, että huomenna jaksaa taas nousta aikaisin töihin.
Mutta ei ilman työtäkään voi olla. On saatava katto pään päällä maksettua, ja ruokaa.
Mitään masennuslääkkeitä en halua syödä, olen kuitenkin toimintakykyinen, ja mitä järkeä on turruttaa tunteet kemiallisesti? Ei niitä nytkään oikein ole.
Pitäisikö vaan jotenkin oppia pois siitä ajatuksesta, että kaikkien elämä tulisi olla "ihanaa, onnellista ja innostavaa". Onko se muka mahdollista näin keski-ikäisenä?
On kuin jostain Raamatusta Jobin kirjasta. En muista tarkasti miten se meni, mutta jotenkin että "turhuuksien turhuus, kaikki on jo nähty, ei mitään uutta auringon alla" kaikki katoaa kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Minä, terveyteni, rahani, omaisuuteni.
Kommentit (65)
Nykyaikana uskon somen vaikuttavan siihen, että ihmiset kuvittelevat että kaikkien elämän pitäisi olla ihanaa hehkutusta, matkoja, skumppaa, puhtaita iloisia lapsia, sukujuhlia ja mahtavuutta jatkuvasti. Kun ei tarvitse, ei tarvitse olla koko ajan onnensa kukkuloilla ja innoissaan kokeilemassa zumbaa, joogaa ja syvänmerenkalastusta. Mä olen onnellinen ja hyväntuulinen, kiinnostunut monista asioista ja tykkään kokeilla kaikkea uutta. Mutta ei se tarkoita että mä olisin _koko ajan_ onnellinen, hehkuisin ja olisin vaan aina tyytyväinen kaikkeen. Ei se onnellisuus mulle tarkoita sitä, että mulla olisi koko ajan tosi hyvä olla ja nauttisin vaan joka hetkestä. Kyllä se vaatii paljon sellaista asennoitumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen miettinyt, mikä vaikutus somella, netillä on omaan alakulooni.. keillä tästä aiheesta kokemusta, kertoisitteko lisää? Millainen vaikutus kun poistuu sosiaalisesta mediasta? Välillä tuntuu, etten kykene muuhun kun istumaan puhelin kourassa ja se masentaa aivan hemmetisti. Siitä vaan tulee sellainen noidankehä.
Rakastatko miestäsi? Entä millainen olit rakastumisen vaiheessa? Kuvasit kyllä suhdetta kauniisti.
Tunnistan ajatuksistasi jotain ja olen enimmäkseen suhteellisen tasainen ihminen. Ajattelen, että osittain siksi moni asia tuntuu vain ihan ok:lta, tuntemukseni ei vain heilu hurjasti. Kuitenkin kun ensimmäisen kerran oikeasti rakastuin, koin kaikki klassiset hangonkeksi-teetminustaparemmanihmisen-näänelämännyterilailla-vaiheet vahvasti. Ja edelleen tämän miehen rakastaminen on yksi merkittävimpiä asioita itselleni ja se on isoimpia syitä elää. (en siis ajattele muutenkaan itsetuhoisesti, mutta jos puhutaan syistä elää.)
Siteeramasi raamatunkohta oli Saarnaajan kirjasta.
Mutta mulle Erland Loen Supernaiivi avasi silmiä. Siinä on tarinan ytimessä juurikin täysi hukassa omassa elämässään oleva ihminen... no lue itse. Voi olla, ettei se välttämättä auta, takuuta en anna.
Minä olen päässyt myös samaan elämänvaiheeseen, odotan lähinnä lomaa että saisi nukkua ensimmäiset kolme päivää putkeen ja sen jälkeen saattaa ehkä tulla olo, että HALUAA tehdä jotain. Koska tällä hetkellä ei ole pahemmin mitään, mitä haluaisin tehdä.
On asioita, jotka on pakko tehdä, mutta mihinkään ylimääräiseen ei ole virtaa. Mikä on sinällään nurinkurista, koska nimenomaan siitä vapaaehtoisesta tekemisestä, mitä tekee koska haluaa, saa itselleen energiaa.
Mutta hei, tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä odota mitään. Älä vaadi mitään. Anna asioiden tulla ilman, että haet niitä. Anna elämän tulla itsestään. Vaihda tutut kuviot eriin ja etsi uusi rytmi elämääsi. Älä juo aamukahvia keittiössäsi. Tee asioita eritavoin kuin normaalisti. Opettele syömään maistellen. Älä syö enää normaaleja ruokia. Tee kaupassakäynnistä seikkailu ja tutkimusretki ja maista uusia asioita. Kokeile erinlaisia juttuja esim. Käy lavatansseissa jos et ole ikinä käynyt. Anna itsellesi lupa heittäytyä. Katsele ympärillesi ja nauti ainutlaatuisesta hetkestä.
Elämä on paljon mukavampaa kun oppii arvostamaan pieniäkin asioita ympärillään. Kuitenkin ilosi lähtee sinusta, sinun pitää alkaa rakastamaan ja hoitamaan itseäsi ja tehdä elämästäsi nautinto ja ilo.
Onko sinulla lemmikkejä? Itse olen saanut todella paljon iloa ja rakkautta koirastani. On kyllä aikaa vievää ja vaatii sitoutumista, varsinkin jos teet vielä raskasta työtä, mutta kyllä se antaakin niin paljon.
Toisaalta veikkaan että raskas työ on vienyt sinut hyvin pitkälle tuohon tilaan. Elämä ei saisi olla vain työtä..
En tiedä ikääsi, mutta joskus arjesta irtiotto voi tehdä hyvää kuten mennä vaikka huvipuistoon :D
Tai katsoa jos löytyy jotain uusia kiinnostuksen kohteita mitä voisi tehdä ja mikä sytyttäisi.
Itselläni on kuvankäsittelytaide ja piirtäminen.
Voisit vaikka ihan huviksesi katsoa jotain tutoriaaleja netistä (niitä on super paljon youtubessa) ja tehdä vaikkapa taidetta. Niitä voi myös laittaa sitten näytille taidegallerioihin niin eivät jää nurkkaan pölyttymään. Itse käytän photoshoppia ja esim tässä on linkki joihinkin youtube tutoriaaleihin
https://www.youtube.com/results?search_query=Beginner+Photoshop+Photo+m…+
(tää nyt oli vaan tämmönen ehdotus jos vaikka kiinnostaisikin ja innostuisit.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmi, että tunnet noin, mutta hyvin olet kuitenkin perillä itsessäsi missä mennään. Voisiko olla joku ohimenevä kriisi päällä? Onko olo kestänyt pitkään? Oletko uupunut, kenties masentunut?
Auttaisiko pienet hemmottelut tai hoidot juten hieronta, kauneushoidot tai vähän erikoisemmat hoidot kuten äänihoito yms.?
Olisiko joku mieluisa kurssi paikallaan? Joku mistä olet joskus pitänyt, mutta jota et ole aikoihin tehnyt? Tai joku uusi kokemus, joka voisi innostaa?
Oletko testannut erilaisia liikuntalajeja, ottanut vaikka kävely/kyykky/lankutushaasteen itsellesi? Syötkö tarpeeksi, tasaisesti ja kattavasti? Nukutko hyvin, heräiletkö kesken, pystytkö nukahtamaan? Näillä on uskomattoman iso merkitys hyvinvoinnin kannalta ihan jokaisena päivänä.
Isompana muutoksena olisi tietysti uranvaihto kohti merkityksekästä ja mieluisampaa arkea, sillä sitähän se vakraosa elämästä on. Vapaaehtoistyö?
Tsemppiä! Tuttuja tunteita itsellekin.
Kiitos tsempeistä ja vastauksesta, että viitsit yrittää ehdottaa ja piristää. Arvostan sitä. Auttavaisia, kilttejä, hyväntahtoisia ihmisiä.
Olisi ihana vastata, että ehdotuksissasi oli jotain uutta ja ihanaa, jota en olisi jo kokeillut, mutta valitettavasti näin ei ole, eikä se sinun vikasi ole, tietenkään.
Olen haastanut itseäni, opettelin taannoin vetämään leukoja, ja onnistuin siinä sitkeän harjoittelun jälkeen. Mukavaa kun onnistui, mutta... se siitä. What's the point, noin niinkuin siinä vaiheessa, kun etsii elämään merkitystä?Olen myös käynyt keväällä kauneushoidossa, jossa en koskaan ennen käynyt. No, sileämpi naama pari päivää. Ei pysyvää, ellen syydä rahojani säännöllisesti sinne. Ja miksi tekisin niin, sileällä naamalla elämäni on silti ihan samanlaista. En enää hae kenenkään huomiota, ja itseäni ei hetkauta, vanhenen koko ajan kuitenkin.
Toisaalta myös terveet elämäntavat välillä mietityttävät, miksi yritän pysyä hyvässä kunnossa, saadakseni elää tätä merkityksetöntä ja puuduttavaa elämääni vielä vähän pidempään? Joo, toki ymmärrän ettei esimerkiksi kivut toisi ainakaan lisäarvoa elämääni, no siksihän minä liikunkin. Ettei elämä kurjenisi enempää, vielä. Kyllähän minä silti raihnaistun ennen pitkää, väistämättä, sille ei voi kukaan mitään, vaikka liikkuisi miten.
Enkä keksi mitä uutta haluaisin oppia. Olen ehtinyt elämässäni kokeilla vaikka mitä, vapaaehtoistöitäkin, eri käsitöitä matonkutomisesta entisöintiin ja virkkaukseen, vaellusta, melontaa, triathlonia, itämaista tanssia, lavatansseja, lintubongausta, eksoottista kokkausta, retriittejä. Ei kiinnosta enää, mitään pysyvää, perusteellista muutosta tällaisilla pienillä näpertelyillä ei saa elämääni aikaan. Vievät hetkeksi ajatukset muualle, mutta alakuloisuus, merkityksetön pohjavire ja väsymys kaikkeen palaa aina. Tämä ei ole mikään uusi tunne. Tätä ollut koko aikuisikä, nykyään vaan yhä enemmän.
Ap
Mitä sä siis haluaisit elämältä? Etkö tiedä, vai etkö saa niitä asioita mitä haluat?
Ootko muuten mitannut kilpirauhasarvoja? Aiheuttaa juuri tuollaista väsymystä ja mielenkiinnon puutetta jos jotain häiriöö siellä suunnilla.
Teetkö 3-vuorotyötä? Jo pelkästään sen aiheuttama univaje ja elimistön rytmien sekoittuminen voi tehdä olon ankeaksi. Oletko harkinnut kouluttautumista jollekin muulle alalle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä yritä vouhottaa turhia.Tee työsi ja hoida kotisi, ei ihminen tarvitse muuta.
Täräkin olen oikeasti miettinyt. Kuten aloituksessa jo sanoin, tarvitseeko elämän olla onnellista ja innostavaa, ja onko se edes kaikille mahdollista. Voiko vaan oppia olemaan sinut elämän tyhjyyden ja ilottomuuden, merkityksettömyyden kanssa?
Ap
Onnellisuushan on subjektiivinen käsite. Mitä onnellisuus sinun mielestäsi on?
Vaihdevuodet tulossa? Ne vetää mielen matalaksi, eikä mikään vois vähempää kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuullostaa tutulta. Itse olen ajatellut sen johtuvan ns luomisen tuskasta. Olen taiteellinen ihminen mutten aina löydä kanavaa purkaa sitä. Kun välillä sen löydän hetkeksi, minulla voi mennä tunteja, koko yö siinä enkä väsy vaan saan siitä iloa ja energiaa. Välillä se on valokuvaus, välillä maalaaminen. Luon mielelläni uutta, käsityöt kuten virkkaaminen yms ei kuitenkaan tyydytä tuota levotonta oloa.
Toinen mihin yhdistän tuo olon on yksinäisyys. Niinä hetkinä toivon että olisi joku kenen kanssa istua iltaa viinilasin kanssa ja puhua syntyjä syviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmi, että tunnet noin, mutta hyvin olet kuitenkin perillä itsessäsi missä mennään. Voisiko olla joku ohimenevä kriisi päällä? Onko olo kestänyt pitkään? Oletko uupunut, kenties masentunut?
Auttaisiko pienet hemmottelut tai hoidot juten hieronta, kauneushoidot tai vähän erikoisemmat hoidot kuten äänihoito yms.?
Olisiko joku mieluisa kurssi paikallaan? Joku mistä olet joskus pitänyt, mutta jota et ole aikoihin tehnyt? Tai joku uusi kokemus, joka voisi innostaa?
Oletko testannut erilaisia liikuntalajeja, ottanut vaikka kävely/kyykky/lankutushaasteen itsellesi? Syötkö tarpeeksi, tasaisesti ja kattavasti? Nukutko hyvin, heräiletkö kesken, pystytkö nukahtamaan? Näillä on uskomattoman iso merkitys hyvinvoinnin kannalta ihan jokaisena päivänä.
Isompana muutoksena olisi tietysti uranvaihto kohti merkityksekästä ja mieluisampaa arkea, sillä sitähän se vakraosa elämästä on. Vapaaehtoistyö?
Tsemppiä! Tuttuja tunteita itsellekin.
Kiitos tsempeistä ja vastauksesta, että viitsit yrittää ehdottaa ja piristää. Arvostan sitä. Auttavaisia, kilttejä, hyväntahtoisia ihmisiä.
Olisi ihana vastata, että ehdotuksissasi oli jotain uutta ja ihanaa, jota en olisi jo kokeillut, mutta valitettavasti näin ei ole, eikä se sinun vikasi ole, tietenkään.
Olen haastanut itseäni, opettelin taannoin vetämään leukoja, ja onnistuin siinä sitkeän harjoittelun jälkeen. Mukavaa kun onnistui, mutta... se siitä. What's the point, noin niinkuin siinä vaiheessa, kun etsii elämään merkitystä?Olen myös käynyt keväällä kauneushoidossa, jossa en koskaan ennen käynyt. No, sileämpi naama pari päivää. Ei pysyvää, ellen syydä rahojani säännöllisesti sinne. Ja miksi tekisin niin, sileällä naamalla elämäni on silti ihan samanlaista. En enää hae kenenkään huomiota, ja itseäni ei hetkauta, vanhenen koko ajan kuitenkin.
Toisaalta myös terveet elämäntavat välillä mietityttävät, miksi yritän pysyä hyvässä kunnossa, saadakseni elää tätä merkityksetöntä ja puuduttavaa elämääni vielä vähän pidempään? Joo, toki ymmärrän ettei esimerkiksi kivut toisi ainakaan lisäarvoa elämääni, no siksihän minä liikunkin. Ettei elämä kurjenisi enempää, vielä. Kyllähän minä silti raihnaistun ennen pitkää, väistämättä, sille ei voi kukaan mitään, vaikka liikkuisi miten.
Enkä keksi mitä uutta haluaisin oppia. Olen ehtinyt elämässäni kokeilla vaikka mitä, vapaaehtoistöitäkin, eri käsitöitä matonkutomisesta entisöintiin ja virkkaukseen, vaellusta, melontaa, triathlonia, itämaista tanssia, lavatansseja, lintubongausta, eksoottista kokkausta, retriittejä. Ei kiinnosta enää, mitään pysyvää, perusteellista muutosta tällaisilla pienillä näpertelyillä ei saa elämääni aikaan. Vievät hetkeksi ajatukset muualle, mutta alakuloisuus, merkityksetön pohjavire ja väsymys kaikkeen palaa aina. Tämä ei ole mikään uusi tunne. Tätä ollut koko aikuisikä, nykyään vaan yhä enemmän.
Ap
Mitä sä siis haluaisit elämältä? Etkö tiedä, vai etkö saa niitä asioita mitä haluat?
Ootko muuten mitannut kilpirauhasarvoja? Aiheuttaa juuri tuollaista väsymystä ja mielenkiinnon puutetta jos jotain häiriöö siellä suunnilla.
En siis tiedä (enää) mitä haluaisin. Mulla oli joskus haaveita, esim. oma koti ja matkustelu, mutta kun ne sain, ei siitä tullutkaan sitä pysävää onnea, mitä luulin. Näin kirjoitettuna tämähän on ihan klisee, olenpa kuullut monen sanovan samaa. Sama kaiken muun kanssa, ilahduttaa hetkeksi hieman, mutta pohjavire pysyy matalana. Tarvisi jotain perustavanlaatuista muutosta. Ehkä usko olisi juurikin sellainen syvällinen muutos, joka vaadittaisiin näkökulman muutokseen?
Kilpparit olen tarkistanut, samoin d-vitamiinitasot ja hemoglobiinin. Kaikki ok.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei ihmisellä ole muuta tarkoitusta kuin selvitä hengissä hautaan
Jos olet entisaikojen sielu? Ei silloin ajateltu (ei ollut aikaa) ollaanko onnellisia vai ei. Suoritettiin vain jokaista päivää ja harvoin tuli jotain ilon pilkahduksia, jotka jäivätkin sitten seuraavan kurjuuden alle.
Nykyään korostetaan onnellisuutta aivan liikaa. Siitä tulee ihmisille paineita. Paineita olla onnellinen tai elämä on mennyt hukkaan. Voisiko sitä olla vaan tyytyväinen, jos elämä ei tuo eteen jatkuvasti niitä suurimpia tragedioita tai pettymyksiä? Tyytyväinen siihen, että juuri minä olen tänne pallolle pompsahtanut ja koskaan ei tule toista aivan samanlaista? Elän, miten elän ja sitten kuolen.
Mulle toi otsikon kysymys tuli ajankohtaiseksi joskus 7-vuotiaana. Sitten vain totesin että näillä mennään, muu ei auta. Samaa jatkunut sen 40 vuotta tuosta eteenpäin. Tervetuloa kerhoon!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä yritä vouhottaa turhia.Tee työsi ja hoida kotisi, ei ihminen tarvitse muuta.
Täräkin olen oikeasti miettinyt. Kuten aloituksessa jo sanoin, tarvitseeko elämän olla onnellista ja innostavaa, ja onko se edes kaikille mahdollista. Voiko vaan oppia olemaan sinut elämän tyhjyyden ja ilottomuuden, merkityksettömyyden kanssa?
Ap
Onnellisuushan on subjektiivinen käsite. Mitä onnellisuus sinun mielestäsi on?
Luin jostain melko roisin määritelmän onnellisuudelle, mutta se oli mielestäni erittäin hyvin sanottu: Onnellisuus on sitä, ettei ihan joka hetki vituta.
Eli kun suurin osa päivistä olisi sellaisia, että olisi hyvällä, tai edes neutraalilla tuulella, tuntuisi että on energiaa ja jaksaa tehdä päivän työt ja vielä vapaa-ajallakin jotain (mielellään, ei itseäänpakottamalla) koen sen onnellisuudeksi.
Mutta jos suurimman osa päivistä ja ajasta tuntee kaiken olevan turhaa, on masentunut, uupunut, iloton ja mielenkiinnoton mitään asiaa kohtaan, odottaa vaan pääsevänsä kotiin ja nukkumaan, tietäen että seuraava päivä on taas samanlainen, se on onnetonta.
Miten itse määrittelet onnellisuuden?
Ap
Tarvitset jotain mistä innostua. Sen innostuksen ei tarvitse kestää vuosikymmeniä, vaan riittää että sinulla on kausittainen intohimo jotain asiaa kohtaan.
Mitä kautta määrittelet identiteettisi, kuka sinä olet? Mistä sinä tykkäät?
Yhdessä vaiheessa elämääni koin olevani opiskelija, joka elää ns. "bloggaaja-elämää" (ilman blogia) pellavalakanoineen ja kaikissa kissanristiäisissä pyörimisineen. Sitten olin hyvin kiinnostunut kaikesta hengellisyydestä, meditoinnista jne. Nyt tunnen olevani juoksija, käyn eri massajuoksutapahtumissa monta kertaa vuodessa, seuraan muutenkin paljon mitä juoksun maailmassa tapahtuu. Tiedän, että tämä innostus ei kestä elämäni loppuun saakka. Luulen, että seuraavaksi taidan hankkia oman hevosen, se on asia, mille pystyy omistautumaan sataprosenttisesti. Tuntuu, että sinäkin kaipaisit jotain sellaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmi, että tunnet noin, mutta hyvin olet kuitenkin perillä itsessäsi missä mennään. Voisiko olla joku ohimenevä kriisi päällä? Onko olo kestänyt pitkään? Oletko uupunut, kenties masentunut?
Auttaisiko pienet hemmottelut tai hoidot juten hieronta, kauneushoidot tai vähän erikoisemmat hoidot kuten äänihoito yms.?
Olisiko joku mieluisa kurssi paikallaan? Joku mistä olet joskus pitänyt, mutta jota et ole aikoihin tehnyt? Tai joku uusi kokemus, joka voisi innostaa?
Oletko testannut erilaisia liikuntalajeja, ottanut vaikka kävely/kyykky/lankutushaasteen itsellesi? Syötkö tarpeeksi, tasaisesti ja kattavasti? Nukutko hyvin, heräiletkö kesken, pystytkö nukahtamaan? Näillä on uskomattoman iso merkitys hyvinvoinnin kannalta ihan jokaisena päivänä.
Isompana muutoksena olisi tietysti uranvaihto kohti merkityksekästä ja mieluisampaa arkea, sillä sitähän se vakraosa elämästä on. Vapaaehtoistyö?
Tsemppiä! Tuttuja tunteita itsellekin.
Kiitos tsempeistä ja vastauksesta, että viitsit yrittää ehdottaa ja piristää. Arvostan sitä. Auttavaisia, kilttejä, hyväntahtoisia ihmisiä.
Olisi ihana vastata, että ehdotuksissasi oli jotain uutta ja ihanaa, jota en olisi jo kokeillut, mutta valitettavasti näin ei ole, eikä se sinun vikasi ole, tietenkään.
Olen haastanut itseäni, opettelin taannoin vetämään leukoja, ja onnistuin siinä sitkeän harjoittelun jälkeen. Mukavaa kun onnistui, mutta... se siitä. What's the point, noin niinkuin siinä vaiheessa, kun etsii elämään merkitystä?Olen myös käynyt keväällä kauneushoidossa, jossa en koskaan ennen käynyt. No, sileämpi naama pari päivää. Ei pysyvää, ellen syydä rahojani säännöllisesti sinne. Ja miksi tekisin niin, sileällä naamalla elämäni on silti ihan samanlaista. En enää hae kenenkään huomiota, ja itseäni ei hetkauta, vanhenen koko ajan kuitenkin.
Toisaalta myös terveet elämäntavat välillä mietityttävät, miksi yritän pysyä hyvässä kunnossa, saadakseni elää tätä merkityksetöntä ja puuduttavaa elämääni vielä vähän pidempään? Joo, toki ymmärrän ettei esimerkiksi kivut toisi ainakaan lisäarvoa elämääni, no siksihän minä liikunkin. Ettei elämä kurjenisi enempää, vielä. Kyllähän minä silti raihnaistun ennen pitkää, väistämättä, sille ei voi kukaan mitään, vaikka liikkuisi miten.
Enkä keksi mitä uutta haluaisin oppia. Olen ehtinyt elämässäni kokeilla vaikka mitä, vapaaehtoistöitäkin, eri käsitöitä matonkutomisesta entisöintiin ja virkkaukseen, vaellusta, melontaa, triathlonia, itämaista tanssia, lavatansseja, lintubongausta, eksoottista kokkausta, retriittejä. Ei kiinnosta enää, mitään pysyvää, perusteellista muutosta tällaisilla pienillä näpertelyillä ei saa elämääni aikaan. Vievät hetkeksi ajatukset muualle, mutta alakuloisuus, merkityksetön pohjavire ja väsymys kaikkeen palaa aina. Tämä ei ole mikään uusi tunne. Tätä ollut koko aikuisikä, nykyään vaan yhä enemmän.
Ap
Mitä sä siis haluaisit elämältä? Etkö tiedä, vai etkö saa niitä asioita mitä haluat?
Ootko muuten mitannut kilpirauhasarvoja? Aiheuttaa juuri tuollaista väsymystä ja mielenkiinnon puutetta jos jotain häiriöö siellä suunnilla.
En siis tiedä (enää) mitä haluaisin. Mulla oli joskus haaveita, esim. oma koti ja matkustelu, mutta kun ne sain, ei siitä tullutkaan sitä pysävää onnea, mitä luulin. Näin kirjoitettuna tämähän on ihan klisee, olenpa kuullut monen sanovan samaa. Sama kaiken muun kanssa, ilahduttaa hetkeksi hieman, mutta pohjavire pysyy matalana. Tarvisi jotain perustavanlaatuista muutosta. Ehkä usko olisi juurikin sellainen syvällinen muutos, joka vaadittaisiin näkökulman muutokseen?
Kilpparit olen tarkistanut, samoin d-vitamiinitasot ja hemoglobiinin. Kaikki ok.
Ap
Okei, hyvä että arvot tarkistettu.
Ootko sä aina odottanut, että kun teet jotain, saavutat jotain, niin SITTEN se onni tulee? Odotatko koko ajan että kun tuo tapahtuu niin sitten olen kyllä onnellinen? Mun mielestä olisi hyvä opetella olemaan onnellinen ihan siinä hetkessä. Ei tarvitse opetella pitämään mitään kestohymyä kasvoilla tai höpöttelemään kavereilla ja päivittämään Facebookkiin että "oi miten ihanaa juoda kahvit terassilla kun aurinko paistaa", ei tarvitse todistella kenellekään mitään :)
Ehkä sun pitää kaivella sitä omaa pääkoppaa, juuri tuo mitä itse sanoit, että ehkä jokin muutos omiin ajatuksiin, näkemyksiin. Tämähän voi toki olla vaikeata, helppo sitä täältä on ohjeita huudella. Mutta ehkä voisit miettiä sitä onnellisuuden käsitettä. Vertailetko omaa onneasi jonkun muun onneen, mitä se onnellisuus sinulle tarkoittaa jne.
Haha, tää mun teksti kuulostaa kyllä tyhmältä kun sen nyt itse luin :D Ihan niinkun joku keittiöpsykologi. Mutta semmosiahan nää jutut vähän on.
Alue: Aihe vapaa
Onko teillä sellaisia ajatuksia, että minulla on kaikki hyvin, miksi en silti ole onnellinen? Tuntuuko teistä pahalta että että osaa olla onnellisia vaikka pitäisi?