Millaisia oli peruskoulussa ne tuntemasi, joista ei sitten koskaan tullut mitään?

Vierailija kirjoitti:

Nämä on jo nelikymppisiä:

- Kiltti kympin tyttö, joka lukion jälkeen yritti useampaa koulua jättäen aina kesken. Nyt ollut jo kymmenisen vuotta mielenterveysongelmien takia ihan vaan kotona, on lihonut ja muuttunut aggressiivisemman oloiseksi, masentunut eikä hoida itseään. Työelämässä ei ole koskaan ollut, perheetön. Sinänsä en syytä häntä, hieno tyyppi ihmisenä. Ehkä liian herkkä tähän maailmaan.

- Taiteilijapoika, joka teki musiikkia bändissä ja jolla oli hienoja ja erikoisia visioita elämänsä varalle. Oli nuorena sosiaalinen ja pidettykin. Koulussa vähän alle keskitason. Asunut hoitolaitoksissa jo 10 - 20 vuotta ja aina retkahtaa viinaan uudelleen. Ei ole työkykyinen ja niin sekavalta vaikuttaa selvinpäinkin, että tuskin tulee koskaan töitä tekemäänkään. Sekaantunut outoon budhalaistyyliseen uskoonkin.

- Ihan tavallinen kiltti koulupoika, ahkera tekemään kotitöitä kotona ja kiltti ja reilu kaveri koulussa. Hyvä käsitöissä. Hänelle viina ei sopinut nuorenakaan. Käytti sitä silti jo yläasteiässä, koska kaverit. Muuttui tosi aggressiiviseksi ja arvaamattomaksi humalassa, hajotti paikkoja yms. Kävi kait jonkun amiksen, mutta totaalinen romahdus tuli reilu parikymppisenä kun pitkäaikainen tyttöystävä jätti. Sen jälkeen ollut tosi outo, käynyt tukitoimien kautta jossain päivätoiminnassa ja on hiljainen ja ei kommunikoi normaalisti. Sinkku ja yhteiskunta elättää.

Oletko joku Ulla Taalasmaa vai miten tiedät ilmeisen ei-niin läheisten vanhojen koulukaverien kuulumiset noinkin tarkkaan.

Vierailija kirjoitti:

Kävin kouluni yksityisessä kansainvälisessä koulussa Eurooppalaisessa suurkaupungissa. Koulu oli kallis ja kovatasoinen, maailmallakin arvostettu, ja voin sanoa että ainakin facebookin & instagramin perusteella 78 oppilaan luokaltani (valm. 2007) melkein kaikki ovat jossakin määrin menestyneitä. Heitä löytyy nyt ympäri maailmaa erilaisista töistä. Menestyneimmistä esim. yksi poika on johtotehtävissä tunnetun maailmanlaajuisen firman Shanghain sektorissa, yksi tyttö on Vancouverilaisen design-firman art directorina, yhdestä pojasta tuli kirurgi Lontoossa, jne. He olivat kaikki kouluaikoina ns. täydellisiä ihmisiä; parhaat mahdolliset arvosanat kaikesta, sosiaalisia ja urheilullisia.

Toki muutamalla meni asiat päin persettä. Yksi poika muutti Kaliforniaan jatko-opintoihin ja pamautti heti jonkun tytön raskaaksi ja jätti koulun kesken elättääkseen uuden perheensä. Eräs tyttö myöskin Kaliforniaan mutta jätti jatko-opinnot hankkimatta pyrkiessään malliksi ja näyttelijäksi, no ei ollutkaan niin helppoa kuin ajatteli vaan tehtyään jonkinverran mitättömiä ”mallin”töitä ja yökerhokeikkoja palasi kotimaahansa jossa yritti päästä edustamaan maata Miss Universe kisoihin, ei päässyt kotimaan kisoissa finaaliin ja nyt tekee pätkätöitä ja julkaisee vihaisia feministipostauksia facessa. Pari muuta on myös jossain randomtöissä eikä näyttäis tekevän elämässään juuri mitään.

Sitten on pari jotka matkustaa kokoaikaisesti, ymmärtääkseni elättävät itsensä instagram-tuloilla (heillä on molemmilla yli 300k seuraajaa) ja reissaavat ympäri maailmaa. Käsittääkseni kummallakin on yliopiston paperit mutta instamatkailusta tuli tuottoisaa jo opiskelujen aikana joten valmistumisen jälkeen eivät kai ole ”oikeissa” töissä olleet. Nämä ovat ainoat tyypit luokaltani joita nykyään kadehdin! Vitsi millainen elämä!

Entäs minä sitten? ;) No en todellakaan voi sanoa että olen mitenkään menestynyt. Mielenterveysongelmien kanssa tuli painittua vuosikaudet kunnes uuden terapeutin kanssa pääsin läpimurtoon ja sen seurauksena downshiftasin elämääni ihan reilulla otteella. Olen nykyään osa-aikatöissä kääntäjänä, tienaan ylimääräistä rahaa myymällä maalauksiani (haaveissa on joku päivä päätyä kokopäivätaiteilijaksi) ja elän avomieheni/sielunkumppanini kanssa vuokralla joskin tosi ihanassa kämpässä. Matkustelemme myös todella paljon eli vähintään kerran 2 kuukaudessa ja vähintään pari suurempaa/pidempää matkaa vuodessa, matkat rahoitamme Airbnb-rahoilla enimmäkseen. Olen kyllä ihan mahdottoman onnellinen nyt enkä kaipaa menestystä ja mammonaa lainkaan, joten tunnen oloni kaikesta huolimatta voittajaksi. Vielä muutama vuosi sitten en olisi uskonut, että selviän hengissä seuraavaa uuttavuotta näkemään.

Mistä kielestä käännät ja mihin? Jos suomesta tai suomeen, niin muistathan, että kansallisuudet ja vastaavat adjektiivit kirjoitetaan pienellä (eurooppalainen, vancouverilainen), kun taas erisnimet, kuten Instagram, kirjoitetaan isolla.

Olen juuri lukemassa aivan kammottavaa suomennosta, kirja on kyllä muuten hyvä (Andrew Fisher: Skotlanti), joten täytynee ostaa se englanninkielisenä. Suomentajat ovat Anne Toppi ja Kirsi Kankaansivu, toivottavasti eivät sentään koulutettuja kääntäjiä. Jälki on sen verran huonoa.

Kääntämisessä ei tietenkään ole olennaisinta isot tai pienet alkukirjaimet, vaan itse kääntäminen. Joskus vain tuollaisista pienistä detaljeista voi päätellä, että ihminen on ehkä jo hieman vieraantunut ainakin kirjoitetusta suomesta. Olen lähisukulaisillani huomannut samaa.

Muista en tiedä, mutta minä, kiltti kympintyttö jätin lukion kesken, sain 2 lasta alle 2-kymppisenä, enkä ole tehnyt päivääkään ansiotyötä.

Ydinperhe ja omistusasunto ulkomailla tosin löytyy, kiitos korkeakoulutetun, arvostetussa akateemisessa virassa toimivan mieheni, jonka mukaan siis lähdin 17-vuotiaana ja "pyhitin" itseni meidän perheellemme. Hyvin on toiminut ja olemme edelleen reilun 20 vuoden jälkeen tyytyväisiä valintoihimme.

Jaa a. Onko silloin"ei mitään" jos on esim sairaseläkkeellä mutta äärettömän onnellinen ja tyytyminen Elämäänsä? Ja sitten on jotain jos on työpaikka mutta masentunut ja vihaa elämäänsä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne, joilla koulut jäi kesken, ainakaan kunnon vakkarityötä ei koskaan löytynyt eikä vissiin ollut väliksikään, päihteitä ja/tai mielenterveysongelmia, ei omistusasuntoa eikä ainakaan ydinperhettä. Millaisia he oli kouluaikana?

(Tähän kysymykseen innoitus siitä, kun opettajat/aikuiset mun lapsuudessa arvuuttelivat "ei tostakaan pojasta/tytöstä koskaan tule mitään" "mitähän tostakin nuoresta tulee"...)

Mikä on "ei tule mitään" vastakohta? Että tulee jotain? Mitä se jokin on?

Jotenkin kovin av-mammamaiset presuppositiot koko avauksessa. Tavalliselle tallaajallehan omistusasunto on elämän suurin saavutus, josta ollaan lapsekkaan ylpeitä.

Toisaalta aloituksen taustalla näyttäytyy työmarkkinakansalaisuuden hegemoninen diskurssi. Jotain oleminen tai joksikin tuleminen on tutkinnon ja palkkatyön saamista. Syrjäytyneitä ovat kaikki, jotka eivät ole julkisen valvonnan alaisessa koulutuksessa tai perinteisessä palkkatyössä. Tubetuksellaan tai bloggauksellaan vaurastuneet, pääomatuloillaan elävät tai sosiaalietuuksien ja pimeän palkkatyön yhdistelmällä porskuttavat ovat kaikki huonoja ihmisiä.

Tällaista ajattelua halutaan perusopetusputkesta lisää, joten esiopetuksen pakollisuus ei riitä. Tarvitaan julkisen varhaiskasvatuksen pakollisuus sekä oppivelvollisuuden pidentäminen myös toisesta päästä. Epätyypilliset elämänmuodot ja elatustavat on siivottava entistä visummin pimentoon.

Kiitos, kiitos, kiitos! <3

Piristävää nähdä järjen valoa palstalla! :)

Minä luuseri, jolla ei ollut kavereita, ja jota kiusattiin koko yläaste häivyin kotipaikkakunnalta heti yläaste loppui ( ammattikoulun asuntolaan). Teen osapäivätöitä matalapalkka-alalla ja minulla on eroon päättyneestä liitosta kaksi as-lasta. En pidä yhteyttä keneenkään. Varmasti olisin muiden mielestä epäonnistunut. Duunari, osapäivätöissä, erityislasten äiti, eronnut ja köyhä, mutta ei se haittaa. Lapseni ovat ihania, työpaikalla mukava ilmapiiri, tulemme toimeen rahallisesti, ja kukaan ei kiusaa. Ihanan rauhallista. Ja koulussa olin ysin oppilas. Hyvä kaikissa teoria-aineissa.

Mä olin varmaan muille kastia -ei mitään. Koulu ei kiinnostanut ja tyhmänä pidettiin. Sinänsä hyvästä perheestä olin.

Olen ollut naimisissa 16 vuotta. Yksi lapsi, omakotitalo pääkaupunkiseudulla, koira ja työpaikkana päiväkoti.

T: Yksi lto vain.

Tämä aloitus vaikuttaa ihan pilalta. Tai sitten mä vaan olen ihan pihalla.

En ihan tosi ymmärrä mitä tarkoittaa että ihmisestä "ei tullut mitään". Jos jollain ei ole työtä, siitä tuli työtön. Jos jollain ei ole puolisoa, siitä tuli sinkku. Jne. Jokainen on väistämättä jotain.

Mulla ei ole työtä eikä omistusasuntoa eikä puolisoa. Ei mulla mun mielestä sen huonommin mene tai sen huonompi elämä ole kuin niillä joilla nuo asiat on.

Ainoastaan sellaisista ihmisistä ajattelen että niillä "ei ole mitään" - ei ole elämää - jotka elävät sietämätöntä keskiluokkaista porvarillista pysähtynyttä "elämää". Eli ihmiset joilla on ura, omistusasunto, perhe, auto, lemmikki, harrastukset, tuttavat,... tuollaisista ihmisistä ei ole "tullut mitään" tai siis heistä on tullut zombeja tai siis he ovat jo kuolleita. Tuo ei ole elämää vaan kuolemaa. On parempi olla tuollainen aloittajan ihmettelemä "elämässä epäonnistuja" kuin poroporvari, siis tuollainen "epäonnistujakin" ELÄÄ enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Tämä aloitus vaikuttaa ihan pilalta. Tai sitten mä vaan olen ihan pihalla.

En ihan tosi ymmärrä mitä tarkoittaa että ihmisestä "ei tullut mitään". Jos jollain ei ole työtä, siitä tuli työtön. Jos jollain ei ole puolisoa, siitä tuli sinkku. Jne. Jokainen on väistämättä jotain.

Mulla ei ole työtä eikä omistusasuntoa eikä puolisoa. Ei mulla mun mielestä sen huonommin mene tai sen huonompi elämä ole kuin niillä joilla nuo asiat on.

Ainoastaan sellaisista ihmisistä ajattelen että niillä "ei ole mitään" - ei ole elämää - jotka elävät sietämätöntä keskiluokkaista porvarillista pysähtynyttä "elämää". Eli ihmiset joilla on ura, omistusasunto, perhe, auto, lemmikki, harrastukset, tuttavat,... tuollaisista ihmisistä ei ole "tullut mitään" tai siis heistä on tullut zombeja tai siis he ovat jo kuolleita. Tuo ei ole elämää vaan kuolemaa. On parempi olla tuollainen aloittajan ihmettelemä "elämässä epäonnistuja" kuin poroporvari, siis tuollainen "epäonnistujakin" ELÄÄ enemmän.

Sori, mutta paljastat itsestäsi juuri sen, että susta ei tullut mitään. Olet vielä 70-vuotiaana juhannusaattona torilla puolipöhnäisenä jututtamassa paremmin pärjänneitä ja hoet, että susta ei ainakaan tullut poroporvaria.

Kyllä ne luokan huonoimman koulumenestyksen pojat jäivät kotitaloon asumaan, ei naisia eikä varsinaista ammattia. Sekalaista jotain hommaa joskus tekeävät ja vähällä rahalla elävät.

Yksi oli jotenkin mielenterveystyyppi jo kouluaikana. Tosi outo hiippari. Ajelehtivaa elämää sillä on sen jälkeenkin ollut.

Luokan tytöistä yhdellä oli alle seiskan keskiarvo. Se alkoi suvun yritykseen itsekin yrittäjäksi ja sillä on mennyt ihan hyvin, on perhe, talo, autot, jne.

Kaveri oli sinänsä hyvinkin fiksu, ja hänellä oli rikas henkinen elämä. Jotenkin ei vain sitten päässyt elämässä eteenpäin. Hirveän pelokas ja saamaton oli aina, ja jotenkin henkisesti tyhjä. Ei siis tajunnut sitä, että pitää lähteä itsestä se halu mennä eteenpäin. Hän aina odotti että se tulee ulkoa, ja syyllisti muita, kun ei löytänyt sitä. Kaikki koulut jäi kesken ja nyt pitkäaikaistyötön.

Yläasteen suosituimmat tytöt pamahtivat paksuksi alle 20 vuotiaina ja perhettä pyörittävät duunarimiehen kanssa. Koulutus jäi lukioon ja töitä tyylin kaupan kassalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin kouluni yksityisessä kansainvälisessä koulussa Eurooppalaisessa suurkaupungissa. Koulu oli kallis ja kovatasoinen, maailmallakin arvostettu, ja voin sanoa että ainakin facebookin & instagramin perusteella 78 oppilaan luokaltani (valm. 2007) melkein kaikki ovat jossakin määrin menestyneitä. Heitä löytyy nyt ympäri maailmaa erilaisista töistä. Menestyneimmistä esim. yksi poika on johtotehtävissä tunnetun maailmanlaajuisen firman Shanghain sektorissa, yksi tyttö on Vancouverilaisen design-firman art directorina, yhdestä pojasta tuli kirurgi Lontoossa, jne. He olivat kaikki kouluaikoina ns. täydellisiä ihmisiä; parhaat mahdolliset arvosanat kaikesta, sosiaalisia ja urheilullisia.

Toki muutamalla meni asiat päin persettä. Yksi poika muutti Kaliforniaan jatko-opintoihin ja pamautti heti jonkun tytön raskaaksi ja jätti koulun kesken elättääkseen uuden perheensä. Eräs tyttö myöskin Kaliforniaan mutta jätti jatko-opinnot hankkimatta pyrkiessään malliksi ja näyttelijäksi, no ei ollutkaan niin helppoa kuin ajatteli vaan tehtyään jonkinverran mitättömiä ”mallin”töitä ja yökerhokeikkoja palasi kotimaahansa jossa yritti päästä edustamaan maata Miss Universe kisoihin, ei päässyt kotimaan kisoissa finaaliin ja nyt tekee pätkätöitä ja julkaisee vihaisia feministipostauksia facessa. Pari muuta on myös jossain randomtöissä eikä näyttäis tekevän elämässään juuri mitään.

Sitten on pari jotka matkustaa kokoaikaisesti, ymmärtääkseni elättävät itsensä instagram-tuloilla (heillä on molemmilla yli 300k seuraajaa) ja reissaavat ympäri maailmaa. Käsittääkseni kummallakin on yliopiston paperit mutta instamatkailusta tuli tuottoisaa jo opiskelujen aikana joten valmistumisen jälkeen eivät kai ole ”oikeissa” töissä olleet. Nämä ovat ainoat tyypit luokaltani joita nykyään kadehdin! Vitsi millainen elämä!

Entäs minä sitten? ;) No en todellakaan voi sanoa että olen mitenkään menestynyt. Mielenterveysongelmien kanssa tuli painittua vuosikaudet kunnes uuden terapeutin kanssa pääsin läpimurtoon ja sen seurauksena downshiftasin elämääni ihan reilulla otteella. Olen nykyään osa-aikatöissä kääntäjänä, tienaan ylimääräistä rahaa myymällä maalauksiani (haaveissa on joku päivä päätyä kokopäivätaiteilijaksi) ja elän avomieheni/sielunkumppanini kanssa vuokralla joskin tosi ihanassa kämpässä. Matkustelemme myös todella paljon eli vähintään kerran 2 kuukaudessa ja vähintään pari suurempaa/pidempää matkaa vuodessa, matkat rahoitamme Airbnb-rahoilla enimmäkseen. Olen kyllä ihan mahdottoman onnellinen nyt enkä kaipaa menestystä ja mammonaa lainkaan, joten tunnen oloni kaikesta huolimatta voittajaksi. Vielä muutama vuosi sitten en olisi uskonut, että selviän hengissä seuraavaa uuttavuotta näkemään.

Mistä kielestä käännät ja mihin? Jos suomesta tai suomeen, niin muistathan, että kansallisuudet ja vastaavat adjektiivit kirjoitetaan pienellä (eurooppalainen, vancouverilainen), kun taas erisnimet, kuten Instagram, kirjoitetaan isolla.

Olen juuri lukemassa aivan kammottavaa suomennosta, kirja on kyllä muuten hyvä (Andrew Fisher: Skotlanti), joten täytynee ostaa se englanninkielisenä. Suomentajat ovat Anne Toppi ja Kirsi Kankaansivu, toivottavasti eivät sentään koulutettuja kääntäjiä. Jälki on sen verran huonoa.

Kääntämisessä ei tietenkään ole olennaisinta isot tai pienet alkukirjaimet, vaan itse kääntäminen. Joskus vain tuollaisista pienistä detaljeista voi päätellä, että ihminen on ehkä jo hieman vieraantunut ainakin kirjoitetusta suomesta. Olen lähisukulaisillani huomannut samaa.

Olet oikeassa, suomenkieli on vähän hakusessa nimenomaan tuollaisten yksityiskohtien kanssa. Olen opiskellut heti ekasta luokasta lähtien yliopistoon asti englanniksi joten kaikki suomenkielen taitoni ovat itseopittuja kirjoista ja netistä ja tietty perheeni kanssa puhuessa, koskaan en siis ole suomen kielioppia opiskellut. Työkseni käännän englannista kotimaani kieleen ja takaisin, puhun molempia täysin sujuvasti ja merkittävästi paremmin kuin äidinkieltäni. Joskus olen kääntänyt myös suomenkielisiä tekstejä englanniksi kun firmallani oli suomalaisia asiakkaita, mutta en mitään virallisia juttuja kuitenkaan.

Mun yläasteelta kaksi suosituinta tyttöä olivat raskaana jo ennen kuin olivat 20v. Nyt on molemmilla useampi lapsi eri miesten kanssa ja töitä ei löydy, kun ei ehtinyt koskaan hankkia kunnon koulutusta. Elämän sisältönä tuntuu olevan some ja baareissa juokseminen.

Pojista pari sellaista, joilla oli oppimisvaikeuksia jo ala-asteelta lähtien. Nykyään ovat täysin alkoholisoituneita ja aika säälittäviä tapauksia muutenkin. Kouluaikoina olivat erityisopetuksessa ja/Tai ns. luokan häirikköjä. Oppi ei mennyt perille, koska ei siihen aikaan ei edes osattu miettiä olisiko kyse ollut lukihäiriöstä tai tarkkaavaisuushäiriöistä. Nämä pojat eivät selviytyneet edes ammattikoulua loppuun asti. Jäivät omille kotinurkilleen asumaan ja ryyppäämään.

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään käryä, tunnen peruskouluaikaisista kavereistani vain ne, jotka jatkoivat kanssani lukioon - monen kanssa pidetään yhteyttä vieläkin.

Muista ei mitään käryä.

Onko nyt varma kanssa ettei tosiaan ole mitään käryä?

Vierailija kirjoitti:

Enpä ole ajatellut, että olen epäonnistunut ihminen, josta ei tullut mitään. Gradu jäi tekemättä, vakituisesta työpaikasta olen lähtenyt, lapsia tai omistusasuntoa en ole halunnut. Tällä hetkellä olen työtön, mutta onnellinen.

Jos kiinnostaa pohtia, miten minusta tuli näin surkea kansalainen, niin voihan elämänsä niinkin käyttää. Suosittelen kyllä, että kannattaa ennemmin lukea vaikka hyvää kirjallisuutta.

Samis monelta osin - mutta täydeksi looseriksi tunnen itseni ja hyvin, hyvin onnettomaksi...

- hienoa kuitenkin, jos olet onnellinen!

Vierailija kirjoitti:

Yläasteen suosituimmat tytöt pamahtivat paksuksi alle 20 vuotiaina ja perhettä pyörittävät duunarimiehen kanssa. Koulutus jäi lukioon ja töitä tyylin kaupan kassalla.

Ei tavallinen elämä ole epäonnistumista!

Kaikista jotain tuli:

Yksi reppana kuoli parikymppisenä

Luokan raggari joutui huumausainerikoksesta vankilaan pian peruskoulun jälkeen mutta on sittemin raitistunut ja nyt duunarina

Pissistytöistä tuli kaupan kassoja tms.

Yllättävän suuri osa jäi kotipaikkakunnalle ja vain muutama uskaltautui maailmalle. Näistä rohkeista tuli asianajaja ja jonkun sortin tutkija.

Vierailija kirjoitti:

Yläasteen luokalla oli reppana poika, joka sai mm. vapautuksen ruotsista kun oli ilmeisesti niin paksupäinen ettei vaan oppinut. Lyhytkin oli ja pikkuisen pulska, muut pojat taisivat häntä kiusatakin siitä.

Tässä keväällä luin lehtijutun jonka otsikko oli "Kuinka tapasin rakkaani" tms. Ja siinä oli tää sama poika, nyttemmin tietysti mies. Oli oikein todella miehistynyt.

Hänellä oli kunnon ammatti ja oikein nätti vaimo, kaksi lasta, omakotitalo, kaikki mistä suomalainen voi haaveilla.

Tulipa hyvä mieli koko perheen puolesta.

Olen myös törmännyt tämäntyyppisiin lehtijuttuihin, esim. kuinka eräästäkin koulukiusatusta ylipainoisesta tytöstä oli tullut oikea maailmanmatkaaja ja hyvin tyytyväinen elämäänsä, kaunistunutkin oli...

Sitten on niitä, joilla kaikki on ollut lähes ok ja on oikeasti yritettykin - mutta kuitenkin kaikki on inhimillisesti katsoen lopulta romahtanut...

No se yksi jolta jäi lukio kesken ja ammatillista koulutusta ei ole, on nyt luovalla alalla johtajana. Peruskoulussa hän oli hauska, kekseliäs, oikeudenmukainen ja -tajuinen, kaikessa mukana oleva, sellainen positiivisella ja hyvällä tavalla sählä. Sellainen lienee edelleenkin... Sitä en tiedä onko hänellä nykyään omistusasuntoa, parisuhteessa on. Mutta onko se koulutus tai omistusasunto sitten sen mitta, että ihmisestä "tulee jotain" ?

No, surullisiakin kohtaloita on. Yksi sairastui skitsofreniaan ja on nykyään aika raunio, hengittää kyllä, mutta en oikein tiedä, tekeekö mitään muuta niin sanotusti. Kurja kohtalo, eikä sairastumistaan itse valinnut eikä sen tuomia ilmiöitä. :(. Koulussa hänellä oli aika erilaiset jutut muihin verrattuna, mutta ei sitä silloin osannut pitää mitenkään sen kummempana, kuin että ajatteli että onpa outo tyyppi.

No minä oon AMK-koulutettu, mutta oon suht vähävarainen vaikka käyn töissä, läskikin vielä ja yh-äiti. Tuli tehtyä pari huonoa valintaa aikanaan... No, mulla on kaikki mitä elääkseni tarviin, katto pään päällä, ruokaa ja lämpöä. Lapsilla myös, mutta heillä ei hirveästi sitten ylimääräistä ole. Niin kaipa minäkin oon sarjasssa "ei mitään" joidenkin mielestä.