Millaisia oli peruskoulussa ne tuntemasi, joista ei sitten koskaan tullut mitään?

En tiedä miksi tällaista pitäisi miettiä. On enemmänkin tragedia, jos jostakin ei tule "mitään". Varmasti monella on taustalla ongelmia perheessä, mitkä sitten heijastuu ja syrjäyttää. 

Pitäisi olla tyytyväinen siihen, että on itse pärjännyt jotenkin, eikä märehtiä muiden epäonnella.

Minä

Varakkaasta perheestä oleva kympinoppilas.

Minusta ei tullut yhtään mitään. Sairaseläkkeellä jo 24 vuotiaana. Saa nähdä jos jossain vaiheessa pääsen jatkamaan lukiota, mutta nyt näyttää heikolta.

Olin koulussa kiltti, hiljainen. Kavereita oli. En lintsannut tai aiheuttanut ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miksi tällaista pitäisi miettiä. On enemmänkin tragedia, jos jostakin ei tule "mitään". Varmasti monella on taustalla ongelmia perheessä, mitkä sitten heijastuu ja syrjäyttää. 

Pitäisi olla tyytyväinen siihen, että on itse pärjännyt jotenkin, eikä märehtiä muiden epäonnella.

Ajanvietteeksi? Olemmehan ajanvietteeksi tarkoitetulla keskustelupalstalla.

Ei mitään käryä, tunnen peruskouluaikaisista kavereistani vain ne, jotka jatkoivat kanssani lukioon - monen kanssa pidetään yhteyttä vieläkin.

Muista ei mitään käryä.

Enpä ole ajatellut, että olen epäonnistunut ihminen, josta ei tullut mitään. Gradu jäi tekemättä, vakituisesta työpaikasta olen lähtenyt, lapsia tai omistusasuntoa en ole halunnut. Tällä hetkellä olen työtön, mutta onnellinen.

Jos kiinnostaa pohtia, miten minusta tuli näin surkea kansalainen, niin voihan elämänsä niinkin käyttää. Suosittelen kyllä, että kannattaa ennemmin lukea vaikka hyvää kirjallisuutta.

Nämä on jo nelikymppisiä:

- Kiltti kympin tyttö, joka lukion jälkeen yritti useampaa koulua jättäen aina kesken. Nyt ollut jo kymmenisen vuotta mielenterveysongelmien takia ihan vaan kotona, on lihonut ja muuttunut aggressiivisemman oloiseksi, masentunut eikä hoida itseään. Työelämässä ei ole koskaan ollut, perheetön. Sinänsä en syytä häntä, hieno tyyppi ihmisenä. Ehkä liian herkkä tähän maailmaan.

- Taiteilijapoika, joka teki musiikkia bändissä ja jolla oli hienoja ja erikoisia visioita elämänsä varalle. Oli nuorena sosiaalinen ja pidettykin. Koulussa vähän alle keskitason. Asunut hoitolaitoksissa jo 10 - 20 vuotta ja aina retkahtaa viinaan uudelleen. Ei ole työkykyinen ja niin sekavalta vaikuttaa selvinpäinkin, että tuskin tulee koskaan töitä tekemäänkään. Sekaantunut outoon budhalaistyyliseen uskoonkin.

- Ihan tavallinen kiltti koulupoika, ahkera tekemään kotitöitä kotona ja kiltti ja reilu kaveri koulussa. Hyvä käsitöissä. Hänelle viina ei sopinut nuorenakaan. Käytti sitä silti jo yläasteiässä, koska kaverit. Muuttui tosi aggressiiviseksi ja arvaamattomaksi humalassa, hajotti paikkoja yms. Kävi kait jonkun amiksen, mutta totaalinen romahdus tuli reilu parikymppisenä kun pitkäaikainen tyttöystävä jätti. Sen jälkeen ollut tosi outo, käynyt tukitoimien kautta jossain päivätoiminnassa ja on hiljainen ja ei kommunikoi normaalisti. Sinkku ja yhteiskunta elättää.

No sen verran tiedän, että suosituista tytöistä tuli osasta nopeasti äitejä, osa sossuluukulla, osa ihan perus palkkatyössä AMKn tai yliopiston jälkeen. Se tyttökaksikko, jota kaikki ihailivat, ovat nyt uranaisia jossain päin maailmaa, toinen muotialalla ja toinen ihan johtajana. Yksi suosituista (kaunein, ehdottomasti) tytöistä hankki itselleen rikkaan miehen ja elää nyt jossain Etelä-Euroopassa sen kanssa. En ole edes kuullut, että olisi yläasteen jälkeen käynyt töissä päivääkän. Suosituista pojista tuli perustyyppejä perusammatteineen. Kaksi pojista on kuollut väkivallan seurauksena nyt aikuisena, ryyppy/narkkijutuissa mukana, mutta ne olivat niitä, jotka jo yläasteella viettivät vähän turhan paljon aikaa kaljan perässä. Se kaikkien tyttöjen ihastus kuvittelee vieläkin olevansa kaupungin tavoitelluin poikamies, joka ravaa baareissa joka viikonloppu ja pyörittää siiderivalaita.

Ne hiljaiset tyypit, niistä kehittyi joko ihan perustyyppejä. Luokan primukset ovat nyt lääkäri ja jonkin sortin ydinfyysikko.

Häiriköistä tuli häiriköitä isonakin. Paitsi yhdestä, se veti ihan täyskäännöksen ysillä, meni lukioon, kirjoitti kaksoistutkinnon, meni naimisiin, sai lapsia ja nyt on kuulemma omakotitalo maksettu, paiskii töitä yrittäjänä minkä ehtii.

Me keskikastin mitäänsanomattomat, no, meistä kaikki vissiin hankkivat jonkin sortin ammatin. En ainakaan ole kuullut kenestäkään, joka olisi esim. työtön. Yksi on kotiäitinä Saksassa, mutta hänkin haki yliopistosta paperit.

Ne oli eri tyyppejä, kuin mitä opet odotti!!!

Moni opeille vaivaa tuottanut on sittemmin pärjännyt oikein hyvin. :)

Minusta tuli paras versio itsestäni vaikka jätinkin koulut kesken. On omistusasunto, on sivistystä ja on hyvinvointia. Varmaankin maikkojen ja muiden mielestä "minusta ei koskaan tullut mitään" kun ei ole titteliä eikä statusta. Mutta koska en koskaan ollut mikään silmänpalvoja tai kuvien kumartelija niin ihan se ja sama :)

Monen kohdalla yhteinen tekijä on se, että on ollut rikkonainen perhetausta. Vanhemmat eronneet, paljon muuttoja paikkakunnalta toiselle ja liuta puolisisaruksia. Tupakoitsijatjat ym. päihteiden käyttäjät, eli luokan kovikset joita joskus ihaili ja pelkäsi.  Ainakin liikunnalliset, uskovaiset ja varakkaat tuntuvat menestyneen.

Minä eli hiljainen, ujo, masentunut, kiusattu, 7ka oppilas.

Häiriköitä, ns. koviksia, kiusaajia pääasiassa. Oli muutama tosi fiksukin tyyppi, joiden kohdalla odotukset oli suuret, mutta valitettavasti niiden kotiolot oli niin vaikeat, että nekin tyypit lähtivät lopulta kulkemaan vanhempiensa viitoittamaa tietä.

En tiedä koska en ole ollut yhteydessä samalla luokalla olleisiin sen jälkeen kun pääsin heistä eroon, joten en tiedä heidän myöhemmistä vaiheistaan mitään.

Omat tietoni ovat joka paikassa luovutuskiellossa joten minustakaan ei tietoja löydy.

Yläasteen luokalla oli reppana poika, joka sai mm. vapautuksen ruotsista kun oli ilmeisesti niin paksupäinen ettei vaan oppinut. Lyhytkin oli ja pikkuisen pulska, muut pojat taisivat häntä kiusatakin siitä.

Tässä keväällä luin lehtijutun jonka otsikko oli "Kuinka tapasin rakkaani" tms. Ja siinä oli tää sama poika, nyttemmin tietysti mies. Oli oikein todella miehistynyt.

Hänellä oli kunnon ammatti ja oikein nätti vaimo, kaksi lasta, omakotitalo, kaikki mistä suomalainen voi haaveilla.

Tulipa hyvä mieli koko perheen puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Yläasteen luokalla oli reppana poika, joka sai mm. vapautuksen ruotsista kun oli ilmeisesti niin paksupäinen ettei vaan oppinut. Lyhytkin oli ja pikkuisen pulska, muut pojat taisivat häntä kiusatakin siitä.

Tässä keväällä luin lehtijutun jonka otsikko oli "Kuinka tapasin rakkaani" tms. Ja siinä oli tää sama poika, nyttemmin tietysti mies. Oli oikein todella miehistynyt.

Hänellä oli kunnon ammatti ja oikein nätti vaimo, kaksi lasta, omakotitalo, kaikki mistä suomalainen voi haaveilla.

Tulipa hyvä mieli koko perheen puolesta.

Onnenpekka.

Kävin kouluni yksityisessä kansainvälisessä koulussa Eurooppalaisessa suurkaupungissa. Koulu oli kallis ja kovatasoinen, maailmallakin arvostettu, ja voin sanoa että ainakin facebookin & instagramin perusteella 78 oppilaan luokaltani (valm. 2007) melkein kaikki ovat jossakin määrin menestyneitä. Heitä löytyy nyt ympäri maailmaa erilaisista töistä. Menestyneimmistä esim. yksi poika on johtotehtävissä tunnetun maailmanlaajuisen firman Shanghain sektorissa, yksi tyttö on Vancouverilaisen design-firman art directorina, yhdestä pojasta tuli kirurgi Lontoossa, jne. He olivat kaikki kouluaikoina ns. täydellisiä ihmisiä; parhaat mahdolliset arvosanat kaikesta, sosiaalisia ja urheilullisia.

Toki muutamalla meni asiat päin persettä. Yksi poika muutti Kaliforniaan jatko-opintoihin ja pamautti heti jonkun tytön raskaaksi ja jätti koulun kesken elättääkseen uuden perheensä. Eräs tyttö myöskin Kaliforniaan mutta jätti jatko-opinnot hankkimatta pyrkiessään malliksi ja näyttelijäksi, no ei ollutkaan niin helppoa kuin ajatteli vaan tehtyään jonkinverran mitättömiä ”mallin”töitä ja yökerhokeikkoja palasi kotimaahansa jossa yritti päästä edustamaan maata Miss Universe kisoihin, ei päässyt kotimaan kisoissa finaaliin ja nyt tekee pätkätöitä ja julkaisee vihaisia feministipostauksia facessa. Pari muuta on myös jossain randomtöissä eikä näyttäis tekevän elämässään juuri mitään.

Sitten on pari jotka matkustaa kokoaikaisesti, ymmärtääkseni elättävät itsensä instagram-tuloilla (heillä on molemmilla yli 300k seuraajaa) ja reissaavat ympäri maailmaa. Käsittääkseni kummallakin on yliopiston paperit mutta instamatkailusta tuli tuottoisaa jo opiskelujen aikana joten valmistumisen jälkeen eivät kai ole ”oikeissa” töissä olleet. Nämä ovat ainoat tyypit luokaltani joita nykyään kadehdin! Vitsi millainen elämä!

Entäs minä sitten? ;) No en todellakaan voi sanoa että olen mitenkään menestynyt. Mielenterveysongelmien kanssa tuli painittua vuosikaudet kunnes uuden terapeutin kanssa pääsin läpimurtoon ja sen seurauksena downshiftasin elämääni ihan reilulla otteella. Olen nykyään osa-aikatöissä kääntäjänä, tienaan ylimääräistä rahaa myymällä maalauksiani (haaveissa on joku päivä päätyä kokopäivätaiteilijaksi) ja elän avomieheni/sielunkumppanini kanssa vuokralla joskin tosi ihanassa kämpässä. Matkustelemme myös todella paljon eli vähintään kerran 2 kuukaudessa ja vähintään pari suurempaa/pidempää matkaa vuodessa, matkat rahoitamme Airbnb-rahoilla enimmäkseen. Olen kyllä ihan mahdottoman onnellinen nyt enkä kaipaa menestystä ja mammonaa lainkaan, joten tunnen oloni kaikesta huolimatta voittajaksi. Vielä muutama vuosi sitten en olisi uskonut, että selviän hengissä seuraavaa uuttavuotta näkemään.

Vierailija kirjoitti:

Ne, joilla koulut jäi kesken, ainakaan kunnon vakkarityötä ei koskaan löytynyt eikä vissiin ollut väliksikään, päihteitä ja/tai mielenterveysongelmia, ei omistusasuntoa eikä ainakaan ydinperhettä. Millaisia he oli kouluaikana?

(Tähän kysymykseen innoitus siitä, kun opettajat/aikuiset mun lapsuudessa arvuuttelivat "ei tostakaan pojasta/tytöstä koskaan tule mitään" "mitähän tostakin nuoresta tulee"...)

Mikä on "ei tule mitään" vastakohta? Että tulee jotain? Mitä se jokin on?

Jotenkin kovin av-mammamaiset presuppositiot koko avauksessa. Tavalliselle tallaajallehan omistusasunto on elämän suurin saavutus, josta ollaan lapsekkaan ylpeitä.

Toisaalta aloituksen taustalla näyttäytyy työmarkkinakansalaisuuden hegemoninen diskurssi. Jotain oleminen tai joksikin tuleminen on tutkinnon ja palkkatyön saamista. Syrjäytyneitä ovat kaikki, jotka eivät ole julkisen valvonnan alaisessa koulutuksessa tai perinteisessä palkkatyössä. Tubetuksellaan tai bloggauksellaan vaurastuneet, pääomatuloillaan elävät tai sosiaalietuuksien ja pimeän palkkatyön yhdistelmällä porskuttavat ovat kaikki huonoja ihmisiä.

Tällaista ajattelua halutaan perusopetusputkesta lisää, joten esiopetuksen pakollisuus ei riitä. Tarvitaan julkisen varhaiskasvatuksen pakollisuus sekä oppivelvollisuuden pidentäminen myös toisesta päästä. Epätyypilliset elämänmuodot ja elatustavat on siivottava entistä visummin pimentoon.

Suurimmalla osalla meni "juuri kuten opettajat ennustivat". Lääkärien lapsista tuli lääkäreitä, rikkaan yrittäjäperheen hiemat tyhmät lapset koulutettiin rahalla ulkomailla, insinöörien lapsista tuli insinöörejä, hoitsujen lapsista hoitsuja. Vuokratalojen kakaroista tuli duunareita ja ne hunsvottipojat hukkuivat järveen ko parikymppisinä.

Nyt itse opettajana olen huomannut saman aina toistuvan. 25 vuotta olen katsellut teinien kulkevan käsieni kautta kohti omaa kohtaloaan. Harvoin kukaan tai mikään pystyy muuttamaan tulevaisuutta. Kyllä se yleensä perheen mallin ja toiveiden ja työn tulos on, mikä siitä lapsesta isona tulee. Harvoin on poikkeuksia. Vanhemmilla on suuri rooli joko mallina tai kannustajana tai ovien avaajana. Duunari ei välttis tiedä, miten niitä ovia aukoisi lapsilleen.