Miten rahatilanne liittyy yksinäisyyteen?

Mutta luuletteko, että köyhä ystävä ei tajua sitä, että on tavallaan *toisen kerrokaen* ystävä?

Jos toisten kanssa mennään Costa del Solin ja toisen kanssa puistoon istuskelemaan?

Siinähän se jutun juju onkin.

Koko ajan keskustellessa täytyy miettiä mitä suustaan päästää tai mistä sille köyhälle kertoo.

Köyhän täytyy kasvattaa vahva kuori, ettei loukkaannu, kun juttuun lipsahtaa, että oli sitten ihanat synttärit meillä Maijan ja Mirjan kanssa Espanjassa meidän loma-asunnossa. Niin, juu, olisin sinutkin kutsunut, mutta...

Olettaen, että Maija ja Mirja olivat kaikkien yhteisiä ystäviä.

Eli köyhä putoaa automaattisesti kutsuttujen listalta tietyistä tilaisuuksista. Ja sitten taas rajoittaa yhä enemmän niitä yhteisiä puheenaiheita. Ettei tule kiusallisia tilanteita.

Ymmärrettäväåhän on, että silloin viettää aikaansa mieluummin sellaisten ihmisten kanssa joiden kanssa voi vapaasti viettää yhteistä aikaa ja vapaasti myös jutella yhteisistä kokemuksista.

Juuri nuo kiusalliset tilanteet rajoittavat köyhän ystävyyttä.

Köyhä vaistoaa kyllä, että ystävät jouutuvat varomaan puheitaan ja ystävät huomaavat, että köyhä vaistoaa.

Vaikeaa joidenkin ymmärtää.

Ja muuten, aika harva ystävä on niin ystävällinen ja huomaavainen, että kutsuessaan ilmoittaa kustavansa esimerkiksi konserttilipun.

Vaikka olisi varaakin, jotenkin useimmat pelkäävät, että köyhä on aina odottamassa varakkaammilta tarjoilua tai maksamista.

Ja myös ajattelevat, että ei heidän *kuulu* kustantaa, vaikka mukaan pyytävät.

Usein varakkailla on paljon ystäviä ja he ovat suosittuja. Ihmiset ovat pinnallisia nykyaikana. Nuorillakin on sijoitusrahastoja ja merkkivaatteita. Köyhät karsiutuvat pois ystäväpiiristä nopeasti.

On käsittämätöntä miten rankasti ihmiset ovat riippuvaisia yhteisöstä (kaveriporukasta, perheestä, seurakunnasta, jostain ihmisjoukosta) jopa täällä "yksinäisten ja itsenäisten" ihmisten Suomessa. Joo, yhteisössä pysyäkseen tarvitsee rahaa. Mielestäni tuollainen äärimmäinen yhteisöriippuvaisuus on sairaus, jonkinlainen persoonallisuushäiriö, mutta psykologit eivät sitä häiriöksi kutsu koska se on Suomessa normaalitila - on "täysin normaalia" että yhteisön puuttuminen aiheuttaa yksinäisyyttä.

Itse en yhteisöä kaipaa ollenkaan, porukat ovat minulle aivan turhia, en ymmärrä mitä kukaan niistä saa. Itse kaipaan vain emotionaalista intiimiä läheisyyttä rakkaimmilta sydänystäviltäni. Vain sen puuttuminen aiheuttaa minulle yksinäisyyttä. Mutta minulla kuulemma onkin persoonallisuushäiriö, "normaalit" ihmiset kuulemma tarvitsevat muutakin ihmiskontaktia kuin vain rakkaimman ystävänsä. Omituista. En ihan oikeasti ymmärrä tuota.

Vierailija kirjoitti:

Mutta luuletteko, että köyhä ystävä ei tajua sitä, että on tavallaan *toisen kerrokaen* ystävä?
Jos toisten kanssa mennään Costa del Solin ja toisen kanssa puistoon istuskelemaan?

Siinähän se jutun juju onkin.

Koko ajan keskustellessa täytyy miettiä mitä suustaan päästää tai mistä sille köyhälle kertoo.

Köyhän täytyy kasvattaa vahva kuori, ettei loukkaannu, kun juttuun lipsahtaa, että oli sitten ihanat synttärit meillä Maijan ja Mirjan kanssa Espanjassa meidän loma-asunnossa. Niin, juu, olisin sinutkin kutsunut, mutta...

Olettaen, että Maija ja Mirja olivat kaikkien yhteisiä ystäviä.

Eli köyhä putoaa automaattisesti kutsuttujen listalta tietyistä tilaisuuksista. Ja sitten taas rajoittaa yhä enemmän niitä yhteisiä puheenaiheita. Ettei tule kiusallisia tilanteita.

Ymmärrettäväåhän on, että silloin viettää aikaansa mieluummin sellaisten ihmisten kanssa joiden kanssa voi vapaasti viettää yhteistä aikaa ja vapaasti myös jutella yhteisistä kokemuksista.

Juuri nuo kiusalliset tilanteet rajoittavat köyhän ystävyyttä.

Köyhä vaistoaa kyllä, että ystävät jouutuvat varomaan puheitaan ja ystävät huomaavat, että köyhä vaistoaa.

Vaikeaa joidenkin ymmärtää.

Ja muuten, aika harva ystävä on niin ystävällinen ja huomaavainen, että kutsuessaan ilmoittaa kustavansa esimerkiksi konserttilipun.

Vaikka olisi varaakin, jotenkin useimmat pelkäävät, että köyhä on aina odottamassa varakkaammilta tarjoilua tai maksamista.

Ja myös ajattelevat, että ei heidän *kuulu* kustantaa, vaikka mukaan pyytävät.

No en mä ainakaan ajattele, jos mua varakkaammat ystävät lähtevät kaksin "tyttöjen reissulle" New Yorkiin pitkäksi viikonlopuksi (itsellä ei ehkä olisi varaa, tai ainakin mun prioriteetit matkailun kanssa on jotain muuta kuin shoppailua ja cosmopolitaneja), että olen jotenkin "toisen kerroksen" ystävä. Mun mielestä on ihan normaalia, että ei koko ajan olla koko ystäväporukan kanssa ja tehdä samoja juttuja. 

Eikä mun ystävät loukkaannu, jos kerron synttäriviikonlopusta Costa del Solilla. En tosin tietty sanokaan, että olisin kutsunut mutta kun olet vähempivarainen... En rajoita puheenaiheitani ystävieni varallisuuden mukaan. Olen itsekin joskus ollut finanssien suhteen heikossa hapessa, ja mun mielestä oli paitsi ihan normaalia, myös kivaa kuunnella toisten reissukokemuksista. 

Mutta nyt kun ajattelen niin mulla on tavallaan kaksi eri ystäväpiiriä, jotka tapaavat toisensa vain tyyliin mun synttäreillä tai grillibileissä - toiset on paikkakuntalaisia ja toiset on mun ex-työkavereita. Ja varallisuusjako menee just näitten ryhmien mukaan, eli se ei tavallaan ole itsessään se mun ystäviä erottava tekijä, kuitenkin sitten "luonnollinen" syy liikkua eri porukoissa. 

Yksi mun ex-työkavereista on muuten erittäin varakas, hän sitten puolestaan aika hövelisti maksaa meille "vähemmän varakkaille", vaikka just se Costa del Solin reissu - me oltaisiin haluttu vähän vaatimattomampi majoitus, hän puolestaan halusi luksusta, joten me maksettiin sitten sen "halvan" majoituksen kulut ja hän maksoi loput. Perusteella, että halusi itse enemmän luksusta. 

Ei mun mielestä näihin rahajuttuihin kannata liikaa jäädä kiinni, pääasiahan siinä on se ystävyys. 

Raha pitää ihmisiä yhdessä, jos jostain ihmisestä pidetään huolta, ei kai hän silloin piittaa köyhemmästä sukulaisesta.

Monet isoina pidetyt päätökset riippuvat usein melko pienestä rahasta.  Nykyään ei kenenkään naisen tarvitse toimeentulon tähden sietää epämiellyttävää miestä.

Tärkeintä että tyytyy elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Mutta luuletteko, että köyhä ystävä ei tajua sitä, että on tavallaan *toisen kerrokaen* ystävä?

Jos toisten kanssa mennään Costa del Solin ja toisen kanssa puistoon istuskelemaan?

Siinähän se jutun juju onkin.

Koko ajan keskustellessa täytyy miettiä mitä suustaan päästää tai mistä sille köyhälle kertoo.

Köyhän täytyy kasvattaa vahva kuori, ettei loukkaannu, kun juttuun lipsahtaa, että oli sitten ihanat synttärit meillä Maijan ja Mirjan kanssa Espanjassa meidän loma-asunnossa. Niin, juu, olisin sinutkin kutsunut, mutta...

Olettaen, että Maija ja Mirja olivat kaikkien yhteisiä ystäviä.

Eli köyhä putoaa automaattisesti kutsuttujen listalta tietyistä tilaisuuksista. Ja sitten taas rajoittaa yhä enemmän niitä yhteisiä puheenaiheita. Ettei tule kiusallisia tilanteita.

Ymmärrettäväåhän on, että silloin viettää aikaansa mieluummin sellaisten ihmisten kanssa joiden kanssa voi vapaasti viettää yhteistä aikaa ja vapaasti myös jutella yhteisistä kokemuksista.

Juuri nuo kiusalliset tilanteet rajoittavat köyhän ystävyyttä.

Köyhä vaistoaa kyllä, että ystävät jouutuvat varomaan puheitaan ja ystävät huomaavat, että köyhä vaistoaa.

Vaikeaa joidenkin ymmärtää.

Ja muuten, aika harva ystävä on niin ystävällinen ja huomaavainen, että kutsuessaan ilmoittaa kustavansa esimerkiksi konserttilipun.

Vaikka olisi varaakin, jotenkin useimmat pelkäävät, että köyhä on aina odottamassa varakkaammilta tarjoilua tai maksamista.

Ja myös ajattelevat, että ei heidän *kuulu* kustantaa, vaikka mukaan pyytävät.

Jos tahtoisin välttämättä olla ystävä jonkun sellaisen kanssa joka menee Costa del Soliin pitämään hauskaa, niin vaikeaahan se mulle olisi. Ei mulla olisi varaa mennä sinne, mutta merkittävämpi ongelma olisi se että me olisimme aivan erilaisia ihmisiä, ei meillä olisi mitään yhteistä, mitään jaettavaa - ei mitään syytä olla ystäviä. Minä nimittäin pidän paljon enemmän puistossa istuskelusta. Viikonloppu Costa del Solissa olisi elämäni mälsin viikonloppu. Ystävyys vaatii sitä että olemme riittävän samankaltaisia, että ymmärrämme toisiamme, ja se sitten tarkoittaa myös sitä että pidämme samanlaisista asioista, samanlaisesta ajanvietteestä. Minun ystäväni pitävät puistossa istuskelusta ja inhoavat Costa del Solia.

Ihmiset käyttävät sanaa "ystävä" todella kevyesti, ihan miten sattuu. Itse ajattelisin että ystävä on todella läheinen ihminen - ystävyyssuhteessa ei rahalla ole merkitystä. Sitten ne porukat joita ei edes tunneta kunnolla ja joista ei liiemmin edes välitetä ja joiden kanssa pidetään hauskaa ja kulutetaan rahaa, no, ne on vaikkapa kavereita tai tuttavia tai mitälie.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta luuletteko, että köyhä ystävä ei tajua sitä, että on tavallaan *toisen kerrokaen* ystävä?

Jos toisten kanssa mennään Costa del Solin ja toisen kanssa puistoon istuskelemaan?

Siinähän se jutun juju onkin.

Koko ajan keskustellessa täytyy miettiä mitä suustaan päästää tai mistä sille köyhälle kertoo.

Köyhän täytyy kasvattaa vahva kuori, ettei loukkaannu, kun juttuun lipsahtaa, että oli sitten ihanat synttärit meillä Maijan ja Mirjan kanssa Espanjassa meidän loma-asunnossa. Niin, juu, olisin sinutkin kutsunut, mutta...

Olettaen, että Maija ja Mirja olivat kaikkien yhteisiä ystäviä.

Eli köyhä putoaa automaattisesti kutsuttujen listalta tietyistä tilaisuuksista. Ja sitten taas rajoittaa yhä enemmän niitä yhteisiä puheenaiheita. Ettei tule kiusallisia tilanteita.

Ymmärrettäväåhän on, että silloin viettää aikaansa mieluummin sellaisten ihmisten kanssa joiden kanssa voi vapaasti viettää yhteistä aikaa ja vapaasti myös jutella yhteisistä kokemuksista.

Juuri nuo kiusalliset tilanteet rajoittavat köyhän ystävyyttä.

Köyhä vaistoaa kyllä, että ystävät jouutuvat varomaan puheitaan ja ystävät huomaavat, että köyhä vaistoaa.

Vaikeaa joidenkin ymmärtää.

Ja muuten, aika harva ystävä on niin ystävällinen ja huomaavainen, että kutsuessaan ilmoittaa kustavansa esimerkiksi konserttilipun.

Vaikka olisi varaakin, jotenkin useimmat pelkäävät, että köyhä on aina odottamassa varakkaammilta tarjoilua tai maksamista.

Ja myös ajattelevat, että ei heidän *kuulu* kustantaa, vaikka mukaan pyytävät.

Jos tahtoisin välttämättä olla ystävä jonkun sellaisen kanssa joka menee Costa del Soliin pitämään hauskaa, niin vaikeaahan se mulle olisi. Ei mulla olisi varaa mennä sinne, mutta merkittävämpi ongelma olisi se että me olisimme aivan erilaisia ihmisiä, ei meillä olisi mitään yhteistä, mitään jaettavaa - ei mitään syytä olla ystäviä. Minä nimittäin pidän paljon enemmän puistossa istuskelusta. Viikonloppu Costa del Solissa olisi elämäni mälsin viikonloppu. Ystävyys vaatii sitä että olemme riittävän samankaltaisia, että ymmärrämme toisiamme, ja se sitten tarkoittaa myös sitä että pidämme samanlaisista asioista, samanlaisesta ajanvietteestä. Minun ystäväni pitävät puistossa istuskelusta ja inhoavat Costa del Solia.

Ihmiset käyttävät sanaa "ystävä" todella kevyesti, ihan miten sattuu. Itse ajattelisin että ystävä on todella läheinen ihminen - ystävyyssuhteessa ei rahalla ole merkitystä. Sitten ne porukat joita ei edes tunneta kunnolla ja joista ei liiemmin edes välitetä ja joiden kanssa pidetään hauskaa ja kulutetaan rahaa, no, ne on vaikkapa kavereita tai tuttavia tai mitälie.

Aika käänteisen elitistinen kommentti, vai kettu ja pihlajanmarjat? Kyllä siellä Costa del Solillakin on puistoja, ei sinne rantabulevardille ole pakko mennä öyhöttämään niitten punaniskaisten brittituristien sekaan.. :) Mutta joo, ohis.

No minäpä kerron yhden esimerkin.

Ollaan kaverin kanssa oltu ystäviä pienestä pitäen. Lapsena raha ei merkinnyt mitään, sitä paitsi oltiin muutenkin samanlaisista keskiluokkaisista taustoista.

Opiskellessa oltiin molemmat yhtä persaukisia.

Sitten perustettiin perheet, sama rahattomuus ja pienituloisuus jatkui.

Sitten mentiin töihin, yhä vaan jatkuu samanlainen rahatilanne, pikkuhiljaa paraneva.

Tämän jälkeen minä erosin ja ns. talous romahti.

Tietenkin ystävyytemme jatkui, tarvitsimmehan me toisiamme. Hän oli olevinaan ymmärtäväinen, ja varmaan omasta mielestään oli hyvin ymmärtävä rahatilanteeni suhteen. Tosiasia oli kuitenkin se, että yhdellä tapaamisella meni vähän pitkään ja ehdotti että käydään pitsalla ruokkimassa itsemme ja lapset. En kehdannut kieltäytyä, mutta se kolmekymppiä piti maksaa luotolla ja ajattelin koko ruokailun ajan, miten olisin saanut viikon ruuat sillä kaupasta.

On helpompaa olla ystävä jonkun kanssa, joka on samassa elämäntilanteessa, jollain tasolla. Onhan tuokin ystävä yhäkin ystäväni (ja oma taloustilanne on parantunut jo huomattavasti) koska meitä yhdistää lastemme samanikäisyys ja yhteinen menneisyys.