Juhannusjuhliin suunnitteluapua!
Olemme kutsuneet parikymmentä pariskuntaa meille juhlimaan juhannusaattoa ja tällaisia tarjoiluja olen miettinyt, niin sanokaa onko riittävästi ja muutenkin mielipiteitä menusta. Aloitamme samppanjalla ja pekoniin käärityillä taateleilla (grillattuja) ja kasvismoussetäytteisillä tuulihatuilla, näitä ajattelin, että jokaiselle olisi varattuna viisi kpl kumpaakin. Sitten pääruoaksi olisi pippuripihvit grillistä (200g pihvi per hlö) , grillatut tomaatit, joissa pecorinoa ja yrttejä (jokaiselle kolme) ja sitten olisi suomalaisia uusia perunoita keitettyinä ja salaatti, jossa mansikoita ja pekaanipähkinöitä ja vuohenjuustoa. Focacciaa leivon myös ruoalle. Juomina viinejä, maun mukaan vieraat saavat valita. Jälkiruoaksi britakakkua ja rockyroadia ja kahvia. Amarettosnapsit ruoan jälkeen. Teen vielä myöhäisempää iltaa/yötä varten kasvismakkaravartaita jääkaappiin ja sitten olisi mahdollisuus yössä jokaisen tehdä smorseja yöllä. Samppanjaa mietin laittaa kylmään 25 pulloa, kun on muitakin viinejä. Mies sanoi, että oluttakin pitäisi laittaa tarjolle, mutta itse haluaisin jättää sen pois. Ainakaan mitään koffia tai karhua en halua laittaa esille, mutta voisi kai Alkosta jotain kauniissa pullossa olevaa olutta hakea. Sitten koristeluina on kynttilöitä ja ruusunlehtiä. Kysyin jo yhtä soittajaa, joka voisi soitella pianoa, mutta mies ei tykkää siitä ideasta, haluaa laittaa vain äänentoistojärjestelmästä soimaan itse kokoamiaan listoja. No, lisää ideoita ruokiin ja ohjelmaan?!
Kommentit (31)
Tuota britakakkua mietin, että tekisin kaksi uunipellillisen kokoista kakkua ja rockyroadia myös kaksi syvää uunipellillistä.
Meillä on aika massiivinen keittiö ja kylmiökin löytyy.
Kyllä olutta pitää olla. Haet alkosta jotain.
Itse en aivan noin suuritöisiin tarjottaviin ryhtyisi. Et ehdi tehdä muuta kuin heilua keittiön, tarjoilupisteen ja grillin väliä. Palkkaa apua.
Kynttilät ei näytä juhannuksena miltään, liian valoisaa. Poimi luonnon kukkia suuriksi kimpuiksi.
Miksei iltapalana voisi olla myös grillimakkaraa ja olutta. Jotain äijätyylistäkin.
Varmaan britakakkua pitää tehdä ainakin kolme?
Yleensä yöhön asti jaksetaan, jos ollaan riittävän humalassa ja hyvin syöneitä. Pikkupurtava, pianomusiikki ja pari lasia viiniä lähettää ihmiset kotiin hyvissä ajoin. Miehesi on oikealla asialla oluen ja soittolistojen kanssa. Kynttilät ja ruusunterälehdet eivät kuulu juhannukseen. Ruusut vain sotkevat ja kynttilät ovat vaarallisia, jos paljon porukkaa. Teillä taitaa olla iso talo, piha ja valtava keittiö. Tai vaan hyvissä ajoin tehty juhannusprovo.
Höh. Alku oli hyvä, mutta kosahti tuon kaljan kohdalla ja loppu olikin ihan liian läpinäkyvä.
Yrityksestä 2/5. Hio vielä tarinankerrontaa.
Mulle on tulossa kaksi kokkia mukaan keittiöön. Tarjoilut laitetaan niin, että itse pitää ottaa, buffet tyylinen ratkaisu.
Grillimakkara ja olut riittää, ehkä karaokea suviyössä?
HEH HEH tollasia juhlia ookkaan, jollain taas mielikuvius laukkaa.
Ihan hyvä setti. Pitäisikö tomaattien lisäksi laittaa grilliin muutakin? Jokaiselle 1 tomaatti + kesäkurpitsaa/herkkusieniä/halloumia/munakoisoa/mitä vaan..
Mitä teillä on aamupalana? Me ajateltiin
Täysjyväsämpylöitä ja maalaisleipää
Ohramukkusia ja munavoita
Kotimaisia luomuleikkeleitä
Rieskaa ja kylmäsavulohta
Kotimaisia juustoja
Salaattia, tomaattia ja suolakurkkua
Marinoitua tuorehedelmä-salaattia
Pellavansiemen-kaurapuuroa, hilloa
Luomujugurttia, granolaa ja marjoja
Paahtopaisti-täysjyväsandwich
kylmäsavulohi-katkarapurulla
Artisokka-luomukananmunaquiche
Minttu-tuorehedelmäsalaatti
Valikoima luomumehuja
Täysjyväcroissant ja luomuhilloa
Rouhesämpylöitä
Ohramukkusia ja munavoita
Kylmäsavustettua siikaa
Kylmäsavustettua sallalaista villiporoa
Kotimaisia luomuleikkeleitä
Katkarapuja skagen
Salaattia, tomaattia ja suolakurkkua
Marinoitua tuorehedelmäsalaattia ja rahka-chantilly
Luomujogurttia ja karpalogranolaa
Power Drinkillä voimaa päivään
Valikoima luomumehuja
Kahvia ja haudutettua teetä
Champagne Jacques Lassaigne Brut Resérve
Fresh Morning (10cl kuohuviiniä sekä appelsiinimehua)
Bodegas Gramona La Cuvée Gran Reserva
Maarianheinä-kanervakuohuvaa
Virvoitusjuomat
Poreileva tai poreeton Nordaq Fresh vesi
Pellavansiemen-kaurapuuroa ja hilloa (raakapuuro)
Haudutettu kaurapuuro ja hilloa
Tuorehedelmävati
leivonnainen
Kuivattuja luomuhedelmiä ja –pähkinöitä
Meillä oli viime kesänä rapujuhlat 40 henkilölle. Otin luottocateringista koko menun, shampanjat, viinit olivat omasta viinikellarista, ja snapsit myös omasta takaa, olutta varattiin 2 tynnyriä ja vuokrattiin hana, joka laitettiin baariin. Alkoholittomia juomia tietysti lisäksi.
Catering tarjosi alkuun pientä purtavaa, alkuruokana komeat ravut 10 kpl/henki, pääruokana härän sisäfilee aivan mahtavan herkullisella kastikkeella, useampi vieras pyysi kokilta reseptin, en tiedä, saivatko.
Jälkiruokana oli marjapavlova jälkiruokaviineineen.
Meillä oli pöytiin tarjoilu, sillä noin isolla joukolla buffet aiheuttaa hälinää ja jatkuvaa siirtyilyä pöydän äärestä buffettiin.
Yöllä grillasimme lihamestariltamme ostettuja makkaroita ja kanaa sekä maissintähkiä, lisäksi panzanellasalaatti. Hauskaa pidettiin aamuviiteen.
Puolet vieraista jäivät yöksi (itse asiassa koko viikonlopuksi), aamupalalla tarjottiin pilvimunia, pekonia, silliä, leikkeleitä ja vihanneksia. Tuoremehupuristin pöydälle ja appelsiinit viereen, halukkaat saivat itse puristaa mehunsa. Loppuviikonlopun tarjoamiset yksinkertaista grilliruokaa ja salaatteja. Toinen oluttynnyri palautettiin, yksi riitti.
Meille ei jää vieraat yöksi, niin emme tarjoa aamupalaa!
Mun veli on kokki ja sanoo, että nää on ihan parasta, mitä hän tietää eli juhannusjuhlat jossain huvilalla, ammattilaistason keittiötilat ja palkaksi voi ihan vakavalla naamalla pyytää 6 tunnin työstä (klo 18 - 01) vähän yli 2000 e. Joku mu hoitaa alkuvalmistelut, joku muu hoitaa tiskit.
Vierailija kirjoitti:
Mun veli on kokki ja sanoo, että nää on ihan parasta, mitä hän tietää eli juhannusjuhlat jossain huvilalla, ammattilaistason keittiötilat ja palkaksi voi ihan vakavalla naamalla pyytää 6 tunnin työstä (klo 18 - 01) vähän yli 2000 e. Joku mu hoitaa alkuvalmistelut, joku muu hoitaa tiskit.
Tarkennus tuohon aikaan: klo 18 - 01 on 7 tuntia, mutta siitä vain 6 on töitä, kokillekin kuuluu ruokatauko
Haha, mulle nuo tarjoilut kyllä kelpaisi, ei sen puoleen, mutta pianomusiikki ja ruusun terälehdet sekä "en halua kaljaa kuin näteistä pulloista" oli lopullinen paljastusniitti provolle. Mutta mielikuvituksessaanhan jokainen on rikas bileiden järjestäjä... Lupaava alku oli kyllä.
Teitä on siis noin 40 henkilöä? Onko teillä tarpeeksi kylmäsäilytystilaa kaikelle ruualle? Minä kiljuisin tiemusta, jos joku juottaisi minulle samppanjaa koko juhannuksen! Kaikki syö lihaa?