Juhannusjuhliin suunnitteluapua!
Olemme kutsuneet parikymmentä pariskuntaa meille juhlimaan juhannusaattoa ja tällaisia tarjoiluja olen miettinyt, niin sanokaa onko riittävästi ja muutenkin mielipiteitä menusta. Aloitamme samppanjalla ja pekoniin käärityillä taateleilla (grillattuja) ja kasvismoussetäytteisillä tuulihatuilla, näitä ajattelin, että jokaiselle olisi varattuna viisi kpl kumpaakin. Sitten pääruoaksi olisi pippuripihvit grillistä (200g pihvi per hlö) , grillatut tomaatit, joissa pecorinoa ja yrttejä (jokaiselle kolme) ja sitten olisi suomalaisia uusia perunoita keitettyinä ja salaatti, jossa mansikoita ja pekaanipähkinöitä ja vuohenjuustoa. Focacciaa leivon myös ruoalle. Juomina viinejä, maun mukaan vieraat saavat valita. Jälkiruoaksi britakakkua ja rockyroadia ja kahvia. Amarettosnapsit ruoan jälkeen. Teen vielä myöhäisempää iltaa/yötä varten kasvismakkaravartaita jääkaappiin ja sitten olisi mahdollisuus yössä jokaisen tehdä smorseja yöllä. Samppanjaa mietin laittaa kylmään 25 pulloa, kun on muitakin viinejä. Mies sanoi, että oluttakin pitäisi laittaa tarjolle, mutta itse haluaisin jättää sen pois. Ainakaan mitään koffia tai karhua en halua laittaa esille, mutta voisi kai Alkosta jotain kauniissa pullossa olevaa olutta hakea. Sitten koristeluina on kynttilöitä ja ruusunlehtiä. Kysyin jo yhtä soittajaa, joka voisi soitella pianoa, mutta mies ei tykkää siitä ideasta, haluaa laittaa vain äänentoistojärjestelmästä soimaan itse kokoamiaan listoja. No, lisää ideoita ruokiin ja ohjelmaan?!
Kommentit (31)
Ai jumalauta. Pakko olla aivan loppu tuollaisten järkkäämisen jälkeen. Kyllä mulle kelpaisi, mutta oma juhannuksesi menee kyllä kyökin ja grillin välissä 😬
No tossa oli aamulla wt jussin suunnitteluohjeet. Katoppa sieltä hyviä vinkkejä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä teillä on aamupalana? Me ajateltiin
Täysjyväsämpylöitä ja maalaisleipää
Ohramukkusia ja munavoita
Kotimaisia luomuleikkeleitä
Rieskaa ja kylmäsavulohta
Kotimaisia juustoja
Salaattia, tomaattia ja suolakurkkua
Marinoitua tuorehedelmä-salaattia
Pellavansiemen-kaurapuuroa, hilloa
Luomujugurttia, granolaa ja marjoja
Paahtopaisti-täysjyväsandwich
kylmäsavulohi-katkarapurulla
Artisokka-luomukananmunaquiche
Minttu-tuorehedelmäsalaatti
Valikoima luomumehuja
Täysjyväcroissant ja luomuhilloa
Rouhesämpylöitä
Ohramukkusia ja munavoita
Kylmäsavustettua siikaa
Kylmäsavustettua sallalaista villiporoa
Kotimaisia luomuleikkeleitä
Katkarapuja skagen
Salaattia, tomaattia ja suolakurkkua
Marinoitua tuorehedelmäsalaattia ja rahka-chantilly
Luomujogurttia ja karpalogranolaa
Power Drinkillä voimaa päivään
Valikoima luomumehuja
Kahvia ja haudutettua teetä
Champagne Jacques Lassaigne Brut Resérve
Fresh Morning (10cl kuohuviiniä sekä appelsiinimehua)
Bodegas Gramona La Cuvée Gran Reserva
Maarianheinä-kanervakuohuvaa
Virvoitusjuomat
Poreileva tai poreeton Nordaq Fresh vesi
Pellavansiemen-kaurapuuroa ja hilloa (raakapuuro)
Haudutettu kaurapuuro ja hilloa
Tuorehedelmävati
leivonnainen
Kuivattuja luomuhedelmiä ja –pähkinöitä
Vähän turhan runsas aamiainen.
Kauhea työmäärä mutta aivan mahtavaa kun joku jaksaa ja pystyy. Tarjoilutkin ihan 10! Harmi kun en kuulu sun ystäväpiiriin :D
Vierailija kirjoitti:
Ai jumalauta. Pakko olla aivan loppu tuollaisten järkkäämisen jälkeen. Kyllä mulle kelpaisi, mutta oma juhannuksesi menee kyllä kyökin ja grillin välissä 😬
Miten niin? Eihän tossa ollut paljon mitään. Kaikki voi tehdä valmiiksi ennen juhlia ja sitten vain lätkii grilliin.
Mä en tykkää vuohenjuustosta, joten älä laita sitä salaattiin. Mulle käy paremmin Edamkuutiot. Olutta en myöskään kaipaa, mieluummin sidukkaa, sitä Xtran makeeta päärynää. Samppanja on ehkä liian kuivaa mun makuun, niin tuota makeeta päärynää voi blandata siihen.
Nähään sit jussina ja otetaan kunnolla kuppia ;) Mä otan mun uuden poikkiksen mukaan. Se on Rauno, ja se kyllä tykkää oluesta, merkillä ei väliä, kunhan sitä riittää, näin se huuteli tuosta sohvalta.
Vitsi, ei yövieraita? Parhaat jutut on aamulla krapuloissaan. Paskat bileet minusta jos ei valvota yötä ja vietetä rentoa aamua/päivää seuraavana päivänä.
Mutta eikös pippuripihvit ole ihan wt ja junttia nykyään :D? Vähän yritystä nyt ap :D.
Vierailija kirjoitti:
Mitä teillä on aamupalana? Me ajateltiin
Täysjyväsämpylöitä ja maalaisleipää
Ohramukkusia ja munavoita
Kotimaisia luomuleikkeleitä
Rieskaa ja kylmäsavulohta
Kotimaisia juustoja
Salaattia, tomaattia ja suolakurkkua
Marinoitua tuorehedelmä-salaattia
Pellavansiemen-kaurapuuroa, hilloa
Luomujugurttia, granolaa ja marjoja
Paahtopaisti-täysjyväsandwich
kylmäsavulohi-katkarapurulla
Artisokka-luomukananmunaquiche
Minttu-tuorehedelmäsalaatti
Valikoima luomumehuja
Täysjyväcroissant ja luomuhilloa
Rouhesämpylöitä
Ohramukkusia ja munavoita
Kylmäsavustettua siikaa
Kylmäsavustettua sallalaista villiporoa
Kotimaisia luomuleikkeleitä
Katkarapuja skagen
Salaattia, tomaattia ja suolakurkkua
Marinoitua tuorehedelmäsalaattia ja rahka-chantilly
Luomujogurttia ja karpalogranolaa
Power Drinkillä voimaa päivään
Valikoima luomumehuja
Kahvia ja haudutettua teetä
Champagne Jacques Lassaigne Brut Resérve
Fresh Morning (10cl kuohuviiniä sekä appelsiinimehua)
Bodegas Gramona La Cuvée Gran Reserva
Maarianheinä-kanervakuohuvaa
Virvoitusjuomat
Poreileva tai poreeton Nordaq Fresh vesi
Pellavansiemen-kaurapuuroa ja hilloa (raakapuuro)
Haudutettu kaurapuuro ja hilloa
Tuorehedelmävati
leivonnainen
Kuivattuja luomuhedelmiä ja –pähkinöitä
.
Onhan kokki paistamassa munakkaita ja räiskäleitä, jokaisen maun mukaan?
Mun kokit on kyllä ilmaisia tai siis ruokapalkalla, ex-miestään.