Latistiko mielialalääkkeet tunteesi? Kuvaile millaista

Otin Ketipinoria viisi vuotta. Se määrättiin minulle lastenkodissa 13-vuotiaana, vaikka luin netistä ettei sitä lääkettä saisi määrätä alle 18-vuotiaalle. Ketipinor latisti tunteeni, eikä tunteeni ole vielä lääkityksen lopettamisen jälkeenkään palautuneet ennalleen kahdessa vuodessa. Luin netistä, että tätä on ollut muillakin lääkkeen käyttäjillä.

Sairastin nuorempana masennusta, olen nykyään ok, mutta tunteet ovat yhä latteat. En ole enää iloinen tai surullinen mistään. En varsinaisesti tunne mitään tunteita. Sain pitkään odottamani koiranpennun, mutta fiilis oli lähinnä "jaa, söpö". Sukulainen kuoli "jaa, harmi". Ei iloa, ei surua, ei naurua, ei itkua. Pelkkää tyhjyyttä. Tiedostan kyllä, että minun pitäisi olla iloinen koiranpennusta ja surullinen sukulaisen kuolemasta, mutta en vain ole. Ennen lääkitystä en ollut tälläinen vaan koin tunteet normaalisti. En koe olevani masentunut millään tavalla, en edes testien mukaan, mutta tunteet jäivät vajaiksi.

Ei latistanut. Olin onnellisempi kuin ikinä. Käyttäisin uudestaankin jos on tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt noita lääkkeitä. Itselläni on todennäköisesti pitkälle edennyt masennus tai burn out tai joku tunteet turruttanut ahdistus. Ongelma on siis se, että olen lakannut tuntemasta ilman lääkitystä. Seksuaalista halua ei ole, en juurikaan enää itke tai naura. Olen vain. Joten onko lääkkeet ratkaisu tämmöiseen? Kun on jo valmiiksi ihan jääkalikka. Syy miksi en ole lääkäriin mennyt on varmaan se, että olen kuitenkin täysin toimintakykyinen. Elin vain muutaman kuukauden kamalassa paineessa ja ärtymyksessä kunnes jonakin päivänä vain tajusin että no nyt en tunne sitten enää kunnolla mitään. Sellaista tasapaksua puurtamista ilman mitään tunnehuippuja.

Mitä hävittävää mielestäsi sinulla on, jos menet lääkäriin?

Lääkärit eivät tee muuta kuin määräävät lääkkeitä, jotka takuulla latistavat seksuaalisia haluja ja tunteita entisestään. Tämä seksuaalinen vaurio voi jäädä pysyväksi. Onko se muka parempi vaihtoehto kuin se, että masennus vie mm. seksihalut mutta vain VÄLIAIKAISESTI? Tätä voi jokainen miettiä omalla kohdallaan. Minulta kaikki psykiatriset lääkkeet veivät vain muutaman vuoden käytön jälkeen seksuaalisen kyvykkyyden. Kunnollisista orgasmeista ei ole ollut tietoakaan enää niiden käytön jälkeen.

Masennuslääkkeet pitävät jotenkuten toimintakunnossa. Tunteiden latistamista en ole huomannut. Ylipäätänsä ainoat sivuoireet jota huomaan, ovat fyysisiä. (Epätävanomaisesti saan samanlaista pahoinvointia ns. vieroitusoireina, kuin mitä lääkkeen aloituksiin yleensä kuuluu. Toisinaan kärsin bruksismista.)

Joskus perheenjäsenet tai tutut kauhistelevat, että olisi hyvä jos lopettaisin nuo lääkkeet, kun kerta saan sivuoireita. Helppohan se heidän on sanoa. En minä näitä huvikseni syö. Ovat parantaneet elämäni laatua aivan huomattavasti. Aivan turhaan heitin monta vuotta hukkaan syvässä masennuksessa, kun olin kuunnellut niin paljon pelottelua masennus lääkkeistä.

-Escitalopramin käyttäjä

Masennuslääkkeet ja neuroleptit tekivät minusta ihan totaalisen tunnekuolleen möllikän. En tuntenut yhtään mitään niiden käytön aikana, en nauranut, itkenyt, tuntenut edes kunnolla vihaa, en mitään. Mikään ei tuntunut miltään enkä kyennyt edes keskittymään kunnolla mihinkään, joten esimerkiksi elokuvien katsomisesta tuli yhtä tuskaa kun normaalisti se oli yksi lempipuuhiani. Ihan hirveää myrkkyä ovat, en suosittele kenellekään. Mieluummin vaikka masennus ja hyvä sosiaalinen tukiverkosto ja/tai keskusteluapu, joiden avulla ponnistaa ylös kuopasta, kuin mitkään aivoja turruttavat kemikaalicocktailit.

Ei kaikilla, mutta todella monilla SSRI, SNRI -ja antipsykoottiset lääkkeet latistavat tunteita jopa hyvinkin voimakkaasti. Toki nämä ovat yksilökohtaisia asioita, mutta näillä lääkkeillä on kyllä tutkitusti paljonkin erinäisiä haittavaikutuksia, joista osa on niin sietämättömiä että potilas joutuu lopettamaan lääkityksen niiden takia. Itse kuulun niihin ihmisiin, joilla keho reagoi todella voimakkaasti erilaisiin lääkeaineisiin, joten luonnollisestikin sain näistä lääkkeistä jopa henkeä uhkaavia oireita. Yksi pelottavimmista oli sydämen takykardia eli rytmihäiriöt. Se laittoi miettimään ihan toden teolla, että kannattaako tällaisia lääkkeitä edes käyttää ollenkaan. Olen kokeillut lukuisia erilaisia lääkevalmisteita, ja niistä ihan jokainen aiheutti jotakin merkittävää haittaa. Sen jälkeen en ole mihinkään psykiatrisiin lääkkeisiin koskenut, ja voin sekä henkisesti että fyysisesti paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höp. Masennus ne latistaa. Voin hyvin ja tunnen voimakkaasti. Olen työkuntoinen. Lääkkeet, hyvä juttu.

Tuo höps ja pöps-argumenttihan on joidenkin ihmisten mielestä niin pätevä, että se ylipyyhkii tutkitut faktat mm. siitä, että psykiatriset lääkkeet kuten antidepressantit, latistavat tunteita hyvinkin voimakkaasti. Kuuluu näihin yleisiin sivuoireisiin tämäkin, kuten myös seksuaalisen toimintakyvyn häiriöt. Se että et itse ole juuri tätä asiaa kokenut, ei tarkoita sitä etteikö olisi muita ihmisiä, jotka ovat sen asian kokeneet.

Minut niin masennus kuin psykoosilääkkeetkin tekivät emotionaalisesti hyvin elottomaksi ja latteaksi. En pystynyt reagoimaan yhtään mihinkään, en kyennyt saamaan mistään asiasta minkäänlaista nautintoa tai mielihyvää. Tunteet leikkautuivat siis kokonaan pois. Ainoa tunnereaktio mitä ne tuntuivat voimistavan, oli aggressio. Sain raivokohtauksia ihan mitättömistäkin asioista ja negatiivisia takautumia menneisyydessäni tapahtuneista asioista, joita en normaalisti olisi edes muistanut. Silmäni seisoivat päässä kuin kuolleella kalalla ja suupieltäni pitkin valui kuolaa solkenaan. Olin ihan kirjaimellisesti kuin zombie. Tätä olotilaa ovat muutkin tällaisia lääkkeitä käyttäneet kokeneensa, kyseessä ei siis ole mitkään yksittäistapaukset.

Jos ei ymmärrä eikä ole ottanut selvää siitä, kuinka nämä lääkkeet todella vaikuttavat ihmisen aivoissa, niin on parempi olla ihan hiljaa. Muiden kokemusten vähättely on epäkunnioittavaa ja typerää. On näitä vaikutuksia tutkittu hyvinkin, ja tutkimustietoa on julkaistu runsaasti.

Minulla tunteiden latteus on jatkunut näiden lääkkeiden lopettamisen jälkeenkin. Se on kohdallani ilmeisesti pysyvä tila, jossa nyt olen. En nauti mistään asioista enää samalla tavalla kuin ennen, enkä ole enää sellainen elävä ja asioista intohimoisesti kiinnostunut ihminen, kuten aiemmin. Masennus ei tätä aiheuta, sillä ennen lääkkeitä pystyin tuntemaan tunteita normaalisti ja hyvinkin voimakkaasti, masennuksesta huolimatta. Sama seksuaalisuuden kohdalla. Alapään turtuneisuutta ja orgasmikyvyttömyyttä (anorgasmia) ei masennus aiheuta, vaan sitä aiheuttaa nimenomaisesti tällaiset lääkkeet. Seikka jota suurin osa potilaista ei ymmärrä on se, että tämäkin vaiva saattaa jäädä pysyväksi. Jokaisen kannattaa vakavasti harkita, ja tutkia asioita ennen kuin alkaa tällaisia lääkkeitä käyttämään.

Onko sinulla koulutusta?

Se varmaan riippuu aika paljon lääkkeestäkin?

Minulla oli todella vaikea ja kuluttava parisuhde ja viiden vuoden jälkeen onnistuin jättämään miehen. En todellakaan ollut oma itseni tuohon aikaan. Biletin paljon vaikka olin juuri jäänyt kahden hyvin pienen lapsen yksinhuoltajaksi. Olin ahdistunut ja ahdistus tuli ryöppyinä aina kun ex otti yhteyttä ja aneli takaisin.

Silloin söin ensimmäisen kerran mielialalääkkeitä. Söin niitä vuoden ajan, en varmaan ihan vuotta kuitenkaan.

Lääkkeet vei tunteilta pahimman terän. Tuntui tasaiselta. En tuntenut suurta riemua mutten myöskään ahdistusta tai surua. Lääke toimi siis juuri niin kuin piti. Pääsin niiden avulla yli erosta eikä tunteet lyöneet enää yli. Myös rauhoituin enkä enää niin hirveästi tuntenut tarvetta käydä "viihteellä".

Seksi kiinnosti kyllä entiseen tapaan mutta orgasmin saanti oli todella haastavaa.

Ennen lääkitystä taisin kärsiä myöskin jonkinasteisesta seksiriippuvuudesta.

Sitten tapasin nykyisen mieheni ja lopetin pikkuhiljaa lääkkeiden syönnin. Siinä kohtaa en enää huomannut eroa siihen söinkö lääkkeitä vai en. Ahdistus tai mikään muukaan ei tullut takaisin niin kuin tiesinkin eikä tunteet kuohuneet yli.

Seksikin oli lopetuksen jälkeen aika nautinnollista.

Minulla vaan ne lopetusoireet vai voiko niitä ihan vieroitusoireiksi kutsua, kesti todella pitkään. Yli kuukauden kärsin "aivosähköiskuista" jotka loppua kohden väheni kunnes loppui onneksi.

Toisen kerran söin mielialalääkettä tuosta muutaman vuoden päästä adhd oireisiin ja silloin lääke oli piristävä. Ei vienyt seksihaluja vaan päinvastoin! Sain niistä kuitenkin sen verran sivuoireita että lopetin. Silloinkin lopetusoireet kesti tosi pitkään. Lääkettä söin silloinkin sen vuoden ajan.

Nyt en ole 7 vuoteen tarvinnut lääkkeitä enkä niitä kovin heppoisin perustein kyllä enää söisi. Auttoi kuitenkin silloin aikanaan pahimman yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt noita lääkkeitä. Itselläni on todennäköisesti pitkälle edennyt masennus tai burn out tai joku tunteet turruttanut ahdistus. Ongelma on siis se, että olen lakannut tuntemasta ilman lääkitystä. Seksuaalista halua ei ole, en juurikaan enää itke tai naura. Olen vain. Joten onko lääkkeet ratkaisu tämmöiseen? Kun on jo valmiiksi ihan jääkalikka. Syy miksi en ole lääkäriin mennyt on varmaan se, että olen kuitenkin täysin toimintakykyinen. Elin vain muutaman kuukauden kamalassa paineessa ja ärtymyksessä kunnes jonakin päivänä vain tajusin että no nyt en tunne sitten enää kunnolla mitään. Sellaista tasapaksua puurtamista ilman mitään tunnehuippuja.

Mitä hävittävää mielestäsi sinulla on, jos menet lääkäriin?

Lääkärit eivät tee muuta kuin määräävät lääkkeitä, jotka takuulla latistavat seksuaalisia haluja ja tunteita entisestään. Tämä seksuaalinen vaurio voi jäädä pysyväksi. Onko se muka parempi vaihtoehto kuin se, että masennus vie mm. seksihalut mutta vain VÄLIAIKAISESTI? Tätä voi jokainen miettiä omalla kohdallaan. Minulta kaikki psykiatriset lääkkeet veivät vain muutaman vuoden käytön jälkeen seksuaalisen kyvykkyyden. Kunnollisista orgasmeista ei ole ollut tietoakaan enää niiden käytön jälkeen.

Mutta mitenkäs se keskivaikea/vaikea masennus itsekseen paranee? Seksihalujen katoaminen on pienempi paha kuin elämänhalun. Lääkärit määräävät myös terapiaa, eivät pelkkiä lääkkeitä. Itse en usko, että ilman lääkkeitä olisin toipunut työkykyiseksi. Ikävää, että sinulla on huonoja kokemuksia, mutta itse olen saanut lääkkeistä apua. Ei mitään lääkkeitä tietenkään turhaan tule syödä, vaan hyödyt/mahdolliset haitat punnita ensin.

Masennus latisti tunteet.

Aloitin masennuslääkkeet, tunteet edelleen latistuneet.

Lopetin lääkkeet, tunteet edelleen latistuneet.

Esim. jos kuulen ilahduttavan uutisen, joudun teeskentelemään onnen ja ilon kasvoilleni. Olen toki iloinen iloisesta uutisesta, mutten vaikkapa kyynelehdi onnesta ja naura aidon onnen heleää naurua, kuten ennen.

En koe juurikaan empatiaa toisia kohtaan. Ennen murehdin, kuinka toiset voivat. Olin todella myötätuntoinen ja tunnettu siitä, että välitän muista ja heidän hyvinvoinnistaan. Nykyään olen kivikasvo ja mietin "voi voi, elämä on" tai jotain muuta yhtä kylmää ja sydämetöntä.

En pidä uudesta itsestäni lainkaan.

Itse käytin mäkikuismatabletteja, ja ne eivät ainakaan latistaneet mitään, mutta helpottivat oloa ratkaisevasti. Pystyin käyttämään niitä, koska masennus oli lievä eikä minulla ole mitään muita lääkkeitä.

Eivät latistaneet, mutta muuttivat paljon reagointia omiin tunteisiin. Ilman lääkettä olen todella impulsiivinen, menen helposti hysteeriseen olotilaan ja teen tyhmiä asioita miettimättä järjellä lainkaan, raivostun pienestä enkä pysty kontrolloimaan käytöstäni. Lääkkeen kanssa osaan kyllä myöskin yhtälailla surra, suuttua ja iloita, mutta osaan käsitellä ne tunteet ja selvittää vaikeat tilanteet järkevästi. Saan myös paljon mielihyvää siitä ja olen ylpeä itsestäni, kun en enää ole se skitsahteleva pipipää, joka meni pois raiteiltaan aina suuremman tunteen tullessa kohdalle, oli se sitten positiivinen tai negatiivinen.

Itse siis kiitän luojaa mielialalääkkeestäni, harmi että joillekkin ne näemmä eivät sovi, mutta turha siitä on katkeroitua ja julistaa että kaikille olisivat huono asia..

Hmm, minä joudun syömään Escitalopramia (SSRI-lääke) ahdistuneisuuteen ja minusta taas tuntuu, että olen saanut oman entisen itseni takaisin tämän lääkkeen myötä. Tunteiden latistumista en ole huomannut, päinvastoin olen saanut kyvyn iloita asioista ja nauraa takaisin elämääni. Ainoastaan herkkäitkuisuus on jäänyt vähemmälle, en enää romahda ja saa hillitöntä itkukohtausta pienimmistäkin vastoinkäymisistä niin kuin yhdessä vaiheessa, kun ahdistuneisuus oli pahimmillaan. Seksuaaliseen halukkuuteen tai kyvykkyytten en ole huomannut ainakaan mitään negatiivisia vaikutuksia., melkein päinvastoin... Lääkkeen aloitusvaiheessa oli aika pahaa päänsärkyä ja pahoinvointia, mutta ne loppuivat ensimmäisen viikon jälkeen. Mielialalääkkeiden vaikutukset taitavat olla kovin yksilöllisiä,  mutta jos on kovin tukalassa tilanteessa niin suosittelisin kyllä kokeilemaan lääkehoitoakin. 

Vierailija kirjoitti:

Hmm, minä joudun syömään Escitalopramia (SSRI-lääke) ahdistuneisuuteen ja minusta taas tuntuu, että olen saanut oman entisen itseni takaisin tämän lääkkeen myötä. Tunteiden latistumista en ole huomannut, päinvastoin olen saanut kyvyn iloita asioista ja nauraa takaisin elämääni. Ainoastaan herkkäitkuisuus on jäänyt vähemmälle, en enää romahda ja saa hillitöntä itkukohtausta pienimmistäkin vastoinkäymisistä niin kuin yhdessä vaiheessa, kun ahdistuneisuus oli pahimmillaan. Seksuaaliseen halukkuuteen tai kyvykkyytten en ole huomannut ainakaan mitään negatiivisia vaikutuksia., melkein päinvastoin... Lääkkeen aloitusvaiheessa oli aika pahaa päänsärkyä ja pahoinvointia, mutta ne loppuivat ensimmäisen viikon jälkeen. Mielialalääkkeiden vaikutukset taitavat olla kovin yksilöllisiä,  mutta jos on kovin tukalassa tilanteessa niin suosittelisin kyllä kokeilemaan lääkehoitoakin. 

Hyvä!

Vierailija kirjoitti:

Hmm, minä joudun syömään Escitalopramia (SSRI-lääke) ahdistuneisuuteen ja minusta taas tuntuu, että olen saanut oman entisen itseni takaisin tämän lääkkeen myötä. Tunteiden latistumista en ole huomannut, päinvastoin olen saanut kyvyn iloita asioista ja nauraa takaisin elämääni. Ainoastaan herkkäitkuisuus on jäänyt vähemmälle, en enää romahda ja saa hillitöntä itkukohtausta pienimmistäkin vastoinkäymisistä niin kuin yhdessä vaiheessa, kun ahdistuneisuus oli pahimmillaan. Seksuaaliseen halukkuuteen tai kyvykkyytten en ole huomannut ainakaan mitään negatiivisia vaikutuksia., melkein päinvastoin... Lääkkeen aloitusvaiheessa oli aika pahaa päänsärkyä ja pahoinvointia, mutta ne loppuivat ensimmäisen viikon jälkeen. Mielialalääkkeiden vaikutukset taitavat olla kovin yksilöllisiä,  mutta jos on kovin tukalassa tilanteessa niin suosittelisin kyllä kokeilemaan lääkehoitoakin. 

Mulla sama! Onko sulla Cipralex tai Escitalopram Orion? Mä söin itse vähän aikaa Escitalopram Actavista koska apteekissa ei ollut sitä Orionin lääkettä saatavilla, ja tuntui että se ei poistanut ahdistusta ja vei seksihalut... 

Minulla on ainoastaan todella negatiivisia kokemuksia mielialalääkkeitä. Kannattaa miettiä kaksi kertaa aloittaako.

Eihän ne lääkkeet ny ekasta pilleristä ala vaikuttamaan, voi mennä 2 - 3 kuukauttakin ennen kuin huomaa, että onko tabuista hyötyä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ainoastaan todella negatiivisia kokemuksia mielialalääkkeitä. Kannattaa miettiä kaksi kertaa aloittaako.

Viimeinen lause turha.

Uppp

1) Käytin 18 vuotiaasta asti mielialalääkkeitä kolmekymppiseksi joten kokemusta aiheesta on, hyvin paljon. En sinänsä huomannut tunteiden leikkautumista käytön aikana, muutenkuin ehkäpä välinpitämättömyytenä toisten tunteista (mistä kuulin usein) sekä reaktioissani esimerkiksi muistellessani läheiseni kuolemaa (ei liikuttanut mikä oli aika pelottavaa). Havaitsin kyllä itsessäni paljon esimerkiksi empatian tunteen lamautumista sillä ennen koin empatiaa ennen lääkkeitä enemmän. Muuten käyttäessäni luulin, että tunteeni eivät ole leikkautuneet, mutta uskoisin, että en kyennyt tätä asiaa täysin hahmottamaan, koska käytin pillereitä, se valkeni vasta lopettaessa. Tein myös ehkäpä ratkaisuja, mitä en ilman lääkitystä olisi tehnyt leikkautuneiden tunteiden vuoksi.  Jos otin alkoholia, olin ihan pelottavan impulsiivinen, ja lakkasin käyttämästä sen takia tyystin alkoholia lääkityksellä yhdessä vaiheessa. Oikeastaan oli aika pelottavaa, miten muutuin herkästä ja ujosta ulospäinsuuntautuneeksi ja hiukan estottomammaksi lääkkeitä käyttäessäni, siis ihan ilman alkoholiakin. Nykyään katselen kuvia, missä olen lääkityksellä ja mietin välillä, että kuka tuo ihminen oikein oli. Pupillit suurena, mikä oli sivuvaikutus lääkkeestä.

Suhteeni lääkitykseen muuttui kumminkin vuosia myöhemmin rakkaussuhteesta negatiivisemmaksi.

Tunteiden leikkautumisen havaitsin myös seksuaalisten tunteiden leikkautumisena. Ennen lääkitystä minulla oli ihan normaalit halut ja kerran ollessani erossa lääkityksestä jonkun aikaa. Aluksi se oli vain hieman vaikeuksia saada orgasmi. Harrastin kumminkin seksiä ja muodostin kaikki parisuhteeni lääkityksen alla. Huomasin lisäksi vaikeuksia ihastua ja usein koinkin parisuhteen muodostamiset niin että teeskentelin asioita ja ihastusta, kuin näyttelin sen, mutten oikeasti kokenut sitä. Tuolloin olin paljon vähemmän kriittinen lääkkeitä kohtaan, kuin nykyään, ja käytin myös e-pillereitä, mihin en välttämättä koskisi nykyään, koska nekin vaikutti minuun emotionaalisesti. Olin melkoinen lääkesekamelska tuolloin ja hypin suhteesta toiseen tunteiden puuttuessa, joka saattoi osittain siis olla lääkkeiden syytä.

Loppuvaiheessa käyttöä annosten nosteluiden jälkeen en oikein syttynyt mistään seksuaalisesti, paitsi jos otin alkoholia, mitä aina välillä käytin. Minulla oli kummallinen himo alkoholiin aina käyttäessäni SSRI lääkettä, mitä en ole potenut sen lopettamisen jälkeen.  Minulla oli paljon impulsiivisia kännisäätöjä miesten kanssa tuolloin. Monesti seksi meni niin, että mies yritti tyydyttää minua mutta en päässyt lähellekään orgasmia enkä koskaan saanut orgasmia miehen tyydyttäessä minua mikä oli turhauttavaa (siis selvinpäinkään). Orgasmi tuntui loppuvan ennen kuin alkoikaan ja erittäin vaimealta. Kuin alapääni olisi puudutettu.