Lapsiperheiden köyhyys
Luin juuri aiempaa kirjoitusta köyhyydestä ja ajattelin tehdä uuden ketjun nimenomaa lapsiperheisiin kohdistuvasta köyhyydestä.
Olen elänyt lapsuuteni ja tähän astisen elämäni normaaleissa oloissa, keskiluokkaisessa perheessä. Minä ja mieheni olemme molemmat korkeakoulutettuja, mutta niinkö tiedätte, eihän Suomessa palkat vastaa sitä todellisuutta mitä taloustilanne vaatisi.
Noh, me typerykset teimme kaksi lasta. Olimme kyllä kuulleet tutuilta että köyhyysloukkuun pääsee helpommallakin..mutta ihan todella, miksi kotihoidontuki on näin pieni Suomessa??? Miksi sosiaalietuutta saadaan siten että käteen tulisi jäädä jotain asumismenojen ja laskujen jälkeen, mutta hoitovapaalla täytyy kärsiä köyhyydestä ettei kukaan vain haluaisi lastaan kotona hoitaa.
Päätimme mieheni kanssa ettemme vie kuopustamme 9kk päiväkotiin koska hän oli ihan vauva vielä. Olen ollut kohta vuoden kotihoidontuella ja alan hakemaan töitä.
Meillä jää laskujen ja asumismenojen jälkeen käteen 500€. Tämä siis nelihenkiselle perheelle, jossa miehen on kuljettava töihin autolla pitkän matkan (bensa maksaa), vauva kasvaa ja ulostaa (vaipat ja vaatteet maksaa. Ja joo, käytettynäkin vaatteet maksaa) ja lisäksi meidän isompi käy seurakunnan kerhoa ja sinnekkin pitää yrittää löytää ehjää vaatetta päälle. 100€ meillä on viikkobudjetti josta maksamme bensan lisäksi ruuat ja kaikki yllättävätkin menot. Vaikka tämä toivottavasti on väliaikaista niin onko tämä ihan ihmisarvoista elämää? En suosittele kenellekkään lisääntyä suomessa ilman pappa betalar
Kommentit (31)
Niin, pahinhan tilanne on juuri keskiluokkaisilla, omistusasunnossa asuvilla lapsiperheillä. Jos haluaa edelleen asua siinä samassa asunnossa ja jopa lyhentää lainaa, on siinä oikeasti laskemista rahassa. Helpoimmalla pääsee kumpikin ääripää - ne joilla rahaa on niin paljon, että se riittää ihan kaikkeen ja ne, joilla ei ole mitään omaisuutta ja töissäkäyvällä (jos edes käy töissä) vanhemmalla minitulot, saa eri tavalla asumis- ja toimeentulotukia. Sillä keskiluokkaisella perheellä helposti menee miinukselle joka kuukausi, että saa asuntolainat, vakuutukset, auton kulut ym. maksettua.
Me keskituloiset akateemiset osasimme laskea ja ennakoida, ettei ole varaa useaan lapseen. Siksi teimme yhden lapsen, jota on vara elättää, maksaa harrastukset yms. Nyt sitten autamme taloudellisesti näitä perheitä, joissa on useita lapsia.
Korkeakoulutettu ei voi kirjoittaa noin huonosti.
Muuten hyvä aihe, lapsiin ja lapsiperheisiin ei todellakaan panosteta, vaikka muuta väitetään.
Koska pahasti näyttää siltä, että emme voi saada kaikkea haluamaamme joudumme tekemään selkeitä arvovalintoja. Toisessa ketjussa kysyttiin keinoja saada perheen rahat riittämään... Vastasin, että emme ole laittaneet itseämme siihen löysään hirteen, ettei käytössämme olevat varat riitä eli meillä ei ole lapsia. Meillä on ketään hyödyttömätön pienten tukien viidakko, joiden ei ole tarkoitus elättää ketään vaan osaltaan TUKEA väliaikaisesti.
Se, että jää kotiin hoitamaan lasta sen sijaan, että käytetetään kansakuntamme lippulaivaa päivähoitojärjestelmään, joka on kehitetty sitä varten, että naista voidaan mitataan samoilla mittareilla kuin miehiä on aina mitattu on tosiaan henkilökohtainen arvovalinta, ei yhteiskunnan vaatimus. Se, että perheverotuksesta luovuttiin hävijiä on ne perheet, joissa äiti jää kotiin hoitamaa lasta. Eli toiko itsekeksimänne ideologia onnellisuutta perheisiin? Tämä on arvon naiset sitä tasa-arvoa, jossa molempien on tuotava sitä pättäkään taloon.
Työmarkkinatuki on enemmän kuin kht, sitäkin kannattaa harkita. Täällä ainakin on hoitopaikat kiven alla, vaikka pienen haluaisikin laittaa hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Koska pahasti näyttää siltä, että emme voi saada kaikkea haluamaamme joudumme tekemään selkeitä arvovalintoja. Toisessa ketjussa kysyttiin keinoja saada perheen rahat riittämään... Vastasin, että emme ole laittaneet itseämme siihen löysään hirteen, ettei käytössämme olevat varat riitä eli meillä ei ole lapsia. Meillä on ketään hyödyttömätön pienten tukien viidakko, joiden ei ole tarkoitus elättää ketään vaan osaltaan TUKEA väliaikaisesti.
Se, että jää kotiin hoitamaan lasta sen sijaan, että käytetetään kansakuntamme lippulaivaa päivähoitojärjestelmään, joka on kehitetty sitä varten, että naista voidaan mitataan samoilla mittareilla kuin miehiä on aina mitattu on tosiaan henkilökohtainen arvovalinta, ei yhteiskunnan vaatimus. Se, että perheverotuksesta luovuttiin hävijiä on ne perheet, joissa äiti jää kotiin hoitamaa lasta. Eli toiko itsekeksimänne ideologia onnellisuutta perheisiin? Tämä on arvon naiset sitä tasa-arvoa, jossa molempien on tuotava sitä pättäkään taloon.
Alkoi hyvin, mutta loppu meni ulinaksi.
Vierailija kirjoitti:
Korkeakoulutettu ei voi kirjoittaa noin huonosti.
Muuten hyvä aihe, lapsiin ja lapsiperheisiin ei todellakaan panosteta, vaikka muuta väitetään.
Esim. maksamme vain osa siitä mitä on päivähoidon todelliset kustannukset, meillä on ilmainen neuvola- ja terveydenhoitojärjestelmä, pisimmät vanhempainvapaat suhteutettuna moneen muuhun maahan, ilmanen peruskoulutus, jne.
Niin nykyisten veronmaksajien pitäisi maksaa äidille, että voi hoitaa tulevia veronmaksajia kotona? Ja vielä syyllistetään vapaaehtoisesti lapsettomia, jotka maksaa äitien kotona olon ja lasten koulutuksen.
Yksinkertaisesti älkää tehkö lapsia jos ei ole varaa kasvattaa.
Vierailija kirjoitti:
Luin juuri aiempaa kirjoitusta köyhyydestä ja ajattelin tehdä uuden ketjun nimenomaa lapsiperheisiin kohdistuvasta köyhyydestä.
Olen elänyt lapsuuteni ja tähän astisen elämäni normaaleissa oloissa, keskiluokkaisessa perheessä. Minä ja mieheni olemme molemmat korkeakoulutettuja, mutta niinkö tiedätte, eihän Suomessa palkat vastaa sitä todellisuutta mitä taloustilanne vaatisi.
Noh, me typerykset teimme kaksi lasta. Olimme kyllä kuulleet tutuilta että köyhyysloukkuun pääsee helpommallakin..mutta ihan todella, miksi kotihoidontuki on näin pieni Suomessa??? Miksi sosiaalietuutta saadaan siten että käteen tulisi jäädä jotain asumismenojen ja laskujen jälkeen, mutta hoitovapaalla täytyy kärsiä köyhyydestä ettei kukaan vain haluaisi lastaan kotona hoitaa.
Päätimme mieheni kanssa ettemme vie kuopustamme 9kk päiväkotiin koska hän oli ihan vauva vielä. Olen ollut kohta vuoden kotihoidontuella ja alan hakemaan töitä.Meillä jää laskujen ja asumismenojen jälkeen käteen 500€. Tämä siis nelihenkiselle perheelle, jossa miehen on kuljettava töihin autolla pitkän matkan (bensa maksaa), vauva kasvaa ja ulostaa (vaipat ja vaatteet maksaa. Ja joo, käytettynäkin vaatteet maksaa) ja lisäksi meidän isompi käy seurakunnan kerhoa ja sinnekkin pitää yrittää löytää ehjää vaatetta päälle. 100€ meillä on viikkobudjetti josta maksamme bensan lisäksi ruuat ja kaikki yllättävätkin menot. Vaikka tämä toivottavasti on väliaikaista niin onko tämä ihan ihmisarvoista elämää? En suosittele kenellekkään lisääntyä suomessa ilman pappa betalar
No, tuossa se sun ongelmasi on. Ensin töitä sen verran, että sen 9kk voi olla kotona joka lapsesta vanhampainrahalla, joka on ansiosidonnainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska pahasti näyttää siltä, että emme voi saada kaikkea haluamaamme joudumme tekemään selkeitä arvovalintoja. Toisessa ketjussa kysyttiin keinoja saada perheen rahat riittämään... Vastasin, että emme ole laittaneet itseämme siihen löysään hirteen, ettei käytössämme olevat varat riitä eli meillä ei ole lapsia. Meillä on ketään hyödyttömätön pienten tukien viidakko, joiden ei ole tarkoitus elättää ketään vaan osaltaan TUKEA väliaikaisesti.
Se, että jää kotiin hoitamaan lasta sen sijaan, että käytetetään kansakuntamme lippulaivaa päivähoitojärjestelmään, joka on kehitetty sitä varten, että naista voidaan mitataan samoilla mittareilla kuin miehiä on aina mitattu on tosiaan henkilökohtainen arvovalinta, ei yhteiskunnan vaatimus. Se, että perheverotuksesta luovuttiin hävijiä on ne perheet, joissa äiti jää kotiin hoitamaa lasta. Eli toiko itsekeksimänne ideologia onnellisuutta perheisiin? Tämä on arvon naiset sitä tasa-arvoa, jossa molempien on tuotava sitä pättäkään taloon.
Alkoi hyvin, mutta loppu meni ulinaksi.
Lasten ja nuoren häiriökäyttäyminen alkoi kasvamaan suunnilleen samoihin aikoihin, kun tasa-arvo alkoi valtamaan alaa. Onnelisuus perheestä muuttui perheen pikahuoltamiseksi enevien rahavarojen toivossa tai juuri tuohon ap esimerkkiin, jossa perhee varat ei riitä.
Ei muuta kuin vaatimaan veroäyreihin tuntuvia korotuksia, että sinä saat leikkiä kotia ilman todellista vastuuta omista valinnoistasi.
Akateeminen mies eikä kykene elättämään perhettä hoitovapaan aikana ilman, että sylskytään täyteen kurjuuteen? Kuullostaa aika haetulta vai eikö miehellä ole haluja perhettä elättää? Oma mieheni ajaa taksia ja emme hoitovapaalla kärsineet köyhyydestä. Asuntolainakin saatiin lyhennettyä.
Tuossa Ap:n kirjoituksessa oli yksi sana joka paljasti, minkä hän oli elämässään tehnyt väärin. Tuo sana oli KOTIHOIDONTUKI. Ei hyvätuloisessakaan lapsiperheessä ole varaa jäädä kotiin ilman ennakkosäästöjä, asuntolainan lyhennysvapaata ja/tai pääomatuloja.
Päätimme mieheni kanssa...ja nyt yhteiskunnan pitäisi maksaa kulut teidän päätöksestä? Mitä siitä tulisi, jos jokaiselle räätälöitäsiin henkilöhtainen heidän päätöksen mukainen tukijärjestelmä? Johonkin se raja on vaan vedettävä, ei tukien määrää voi lopputtomiin kasvattaa. Jokaisella lapsella on oikeus siihen päivähoitopaikkaan, jos sitä ei käytä päätös ja vastuu on yksin teidän.
Lapsiperheköyhyyttä voi ennaltaehkäistä, tässä muutama vinkki:
- ennen lapsia, ole töissä niin pitkään, että saat tarpeeksi hyvän ansiosidonnaisen
- säästä etukäteen kotona olemista varten
- jos kodinhoitotuki tuntuu liian pieneltä, eikä säästöjä ole, niin lapsi on laitettava 9kk ikäisenä päiväkotiin
- mitoita menot: asuntolainanmaksu on käytännössä säästämistä itselle ja maksat miehesi kanssa kulut puoliksi, jos käteen jää liian vähän rahaa, teillä on yksinkertaisesti liian iso asuntolaina ja elinkustannukset
- kaikilla ei ole pakko olla asuntolainaa, suuria tuloja ja hulppeaa elämää
- lapsia ei ole pakko hankkia
- tulevaisuutta varten kannattaa alkaa nyt säästämään ja karsimaan elinkustannuksessa, koska lapsen menothan tulevat kasvamaan...
No jospa menisit kuule ihan itse töihin niin jäisi enemmän rahaa.
Molemmilla autot rahoituksella? Kaukana kaikesta on mukavaa ja lasten hyvä kasvaa? Koti sisutuslehden aukeama osa-maksuilla? Jos lainan jälkeen ei jää mitään säästöön sitä on yksikertaisesti liikaa? Teidän köyhyys ei ole todellista lapsiperheen köyhyyttä vaan yli varojen elämistä.
Nyt pitäisi empatian ja sympatian säteillä? Ja syyttää yhteiskunnan rakenteita? Kenellekään ei pitäisi tulla yllätyksenä, että lasten saaminen saattaa romuttaa sen talouden. Kodinhoitotuen pienuus on kautta aikojen ollut ihan yleisessä tiedossa, joten mistään yllätyksestä ei pitäisi olla kyse.
Jaxuhaleja<3
Hyvä aihe, harmi ettei ole kerännyt kommentteja. Sen haluaisin sanoa, että mikäli tilanne on tuo niin onhan teillä mahdollisuus hakea toimeentulotukea kelasta kuten muillakin? Aivan totta ettei se kotihoidontuki paljoa ole, mutta ei töihin menojaan välttämättä kauheasti pelasta kun tulee sit hoitomaksut.