Mun mielestä on aika epäreilua miten meidän työpaikalla jaettiin lomat
Yritimme miehen kanssa järjestellä lomia niin, että lapsilla olisi lähes koko kesän ainakin toinen vanhempi seuranaan. No pieleenhän tuo meni. Molempien lomat on nyt sitten kesäkuussa. Mihin nuo lapset heinäkuussa menevät? Yritin koko kevään korostaa esimiehelle, miten tärkeää olisi minulle saada heinäkuu vapaaksi. Se ei nyt vaan onnistunut, vaan lapseton sai sen heinäkuun vapaaksi. Ei perheellisiä ja lapsettomia saa tietenkään syrjiä, mutta järkeä ja inhimillisyyttä voisi käyttää. Lapseton voi mennä vaikka Thaimaahan syyskuussa, mutta minun olisi oltava kesälomalla lasten kanssa. Minua ärsyttää tämä tilanne ihan hirveästi.
Kommentit (240)
Mulla ei ole lapsia, ja nimenomaan haluan pitää syys/talviloman elinaikana kuin mitä koululaisilla on, koska yleensä matkustan jonnekin lomalla, ja koululaisten lomien aikaan hinnat ovat korkeammalla kuin tavallisesti. Jos minulla olisi kesäisin lomaa, niin haluaisin pitää sen heinä-elokuun vaihteessa. Ei ole mun ongelma, miten henkilöt, joilla on lapsia, järjestävät lastenhoidon.
Niin, että miehesi ei sitten yrittänyt saada heinäkuuta vapaaksi?
Hyvä että lomissa ollaan tasapuolisia, se ettei tee lapsia ei tarkoita että olisi jotain alempaa kastia jonka toiveet ei koskaan mene läpi.
Köh.... minä olen mielelläni nyt kesäkuussa lomalla, kun lapset ovat isoja. Kun he olivat pieniä eskarilaisia/alakoululaisia, mun työkaverit jousti muutamana kesänä taas niinpäin, että saimme miehen kanssa levitettyä lomia koko kesälle. Miehellä kun lomat on aina juhannuksesta neljä viikkoa eteenpäin, niin minä pidin ennen juhannusta ja sitten heinäkuun lopusta koulujen alkuun.
Koen, että pienten lasten hoidon järjestäminen ON aika hyvä syy toivoa lomaa jollekin ajankohdalle. Tietenkään se ei ole sellainen peruste, että se jyrää kaiken muun tai että se peruste jatkuisi hamaan eläkkeelle jäämiseen asti.
On aika keskenkasvuista ja itsekästä paukuttaa nyrkkiä pöytään ja väittää, että "koska olen ennen lomien sopimista mennyt ottamaan riskillä lomamatkan heinäkuulle, sen takia mulle pitää antaa lomaa heinäkuuksi." WHY? Jos lomista sovitaan vaikka huhtikuun alkuun mennessä, silloin se ON oma moka jos ostaa matkan summamutikassa heinäkuulle.
Ja pelkkä "mä haluuuuuun!" ei ole peruste.
Tärkeää toki on, että hyvät perusteet - häämatkat, pakolliset menot, lastehoito, tasavuosisynttärit - huomioidaan ja joustoa on kaikkien kohdalla vuorollaan.
Tasapuolisuus ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin tasajako. Se tarkoittaa ihmisten erityistarpeiden huomioimista tasapuolisesti.
Tämä ketju on suoraan sanoen aika lapsivihamielinen.
Vierailija kirjoitti:

Kun nimenoman se on ihan riittävä peruste. Työntekijöillä ei ole mitään velvollisuutta kertoa nyyhkytarinoita työnantajalleen saadakseen tasapuolista kohtelua. Työnantajan tehtävä puolestaan ei ole arvottaa toisten menemisiä ja päättää mikä on tärkeää ja mikä ei.
Jos työkaverit suostuu vapaaehtoisesti joustamaan, niin sehän on tosi kilttiä ja ansaitsevat silloin ISON kiitoksen. Mutta se joka ei jousta ei ole kuitenkaan ilkeä ja itsekäs päällespämäri, jokaisella kun kuitenkin on oma elämä ja työt on vain töitä.
Vierailija kirjoitti:
Köh.... minä olen mielelläni nyt kesäkuussa lomalla, kun lapset ovat isoja. Kun he olivat pieniä eskarilaisia/alakoululaisia, mun työkaverit jousti muutamana kesänä taas niinpäin, että saimme miehen kanssa levitettyä lomia koko kesälle. Miehellä kun lomat on aina juhannuksesta neljä viikkoa eteenpäin, niin minä pidin ennen juhannusta ja sitten heinäkuun lopusta koulujen alkuun.
Koen, että pienten lasten hoidon järjestäminen ON aika hyvä syy toivoa lomaa jollekin ajankohdalle. Tietenkään se ei ole sellainen peruste, että se jyrää kaiken muun tai että se peruste jatkuisi hamaan eläkkeelle jäämiseen asti.
On aika keskenkasvuista ja itsekästä paukuttaa nyrkkiä pöytään ja väittää, että "koska olen ennen lomien sopimista mennyt ottamaan riskillä lomamatkan heinäkuulle, sen takia mulle pitää antaa lomaa heinäkuuksi." WHY? Jos lomista sovitaan vaikka huhtikuun alkuun mennessä, silloin se ON oma moka jos ostaa matkan summamutikassa heinäkuulle.
Ja pelkkä "mä haluuuuuun!" ei ole peruste.
Tärkeää toki on, että hyvät perusteet - häämatkat, pakolliset menot, lastehoito, tasavuosisynttärit - huomioidaan ja joustoa on kaikkien kohdalla vuorollaan.
Tasapuolisuus ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin tasajako. Se tarkoittaa ihmisten erityistarpeiden huomioimista tasapuolisesti.
Tämä ketju on suoraan sanoen aika lapsivihamielinen.
Minä taas olen kahden lapsen äitinä täysin eri mieltä. Minusta ihmisten vapaaehtoisesti hankkimat yksityiselämän sitoumukset, lapset mukaanlukien eivät ole mikään peruste muiden syrjintään työpaikalla.
Ja minusta juuri sinun kaltaisesi jatkuvia perusteettomia etuoikeuksia vaativat perheelliset ovat ne suurimmat syylliset yhteiskunnassa alati kasvavaan lapsiperhevihamielisyyteen, josta valitettavasti me reiluutta ja tasapuolisuutta kannattavat perheellisetkin saamme lopulta kärsiä. Olisipa joku merkki jolla näistä "minäminäminä" -äideistä voisi irtisanoutua, ja viestittää ympäristölleen olevansa ihan tavallinen ihminen lapsistaan huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Köh.... minä olen mielelläni nyt kesäkuussa lomalla, kun lapset ovat isoja. Kun he olivat pieniä eskarilaisia/alakoululaisia, mun työkaverit jousti muutamana kesänä taas niinpäin, että saimme miehen kanssa levitettyä lomia koko kesälle. Miehellä kun lomat on aina juhannuksesta neljä viikkoa eteenpäin, niin minä pidin ennen juhannusta ja sitten heinäkuun lopusta koulujen alkuun.
Koen, että pienten lasten hoidon järjestäminen ON aika hyvä syy toivoa lomaa jollekin ajankohdalle. Tietenkään se ei ole sellainen peruste, että se jyrää kaiken muun tai että se peruste jatkuisi hamaan eläkkeelle jäämiseen asti.
On aika keskenkasvuista ja itsekästä paukuttaa nyrkkiä pöytään ja väittää, että "koska olen ennen lomien sopimista mennyt ottamaan riskillä lomamatkan heinäkuulle, sen takia mulle pitää antaa lomaa heinäkuuksi." WHY? Jos lomista sovitaan vaikka huhtikuun alkuun mennessä, silloin se ON oma moka jos ostaa matkan summamutikassa heinäkuulle.
Ja pelkkä "mä haluuuuuun!" ei ole peruste.
Tärkeää toki on, että hyvät perusteet - häämatkat, pakolliset menot, lastehoito, tasavuosisynttärit - huomioidaan ja joustoa on kaikkien kohdalla vuorollaan.
Tasapuolisuus ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin tasajako. Se tarkoittaa ihmisten erityistarpeiden huomioimista tasapuolisesti.
Tämä ketju on suoraan sanoen aika lapsivihamielinen.
Av-palsta on todella lapsivihamielinen. Työnantajan pitäisi vuosilomalain mukaan kuunnella työntekijöitään mahdollisuuksien mukaan loman ajankohtia sovittaessa. Tämä lukee laissa. Eli kyllä ihmisten erityistarpeita pitäisi kuulla, tietysti tasapuolisesti.
Vuosilomalaki:"Työnantajan on mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon työntekijöiden esitykset ja noudatettava tasapuolisuutta lomien sijoittamisessa."
Tasapuolisuutta ei ole se, että lapsellisen työntekijän erityistarve saada pitää vuosiloma heinäkuussa on jokin automaatio. Tasapuolisuutta on se, että sekä lapsellinen että lapseton työntekijä voi pitää lomansa heinäkuussa.
Meidän työpaikalla on itsestäänselvyys että lapsellisille yritetään antaa lomat silloin kun tarvitsevat. Lähes kaikki on lapsellisia ja jokainen on joustanut/saanut joustoa vuorollaan. Suuri ikähaitari työntekijöiden lapsissa. Syys- ja hiihtolomat annetaan automaattisesti alakouluikäisten vanhemmille, tästä ei kysytä eikä liiemmin keskustella. Tämä on ollut talon tapa aina eikä kukaan ole valittanut. Työpaikkani taitaa olla aika unelma. Ja täysin naisvaltainen firma meillä. Tuemme ja autamme toisiamme, emme puukota selkään koska lällläää "mä voin".
Kannattaisi arvostaa sitä lomaa yhtä aikaa puolison kanssa niin voi vaikka vähän matkustella lomalla eikä tarvitse kykkiä kotona koko kesää.
Vierailija kirjoitti:
Kenelle vaan voi tulla tilanne, että tarvitsisi kipeästi sen loman juuri heinäkuuksi. Syy voi olla lapsen hoito, vanhemman hoito, ihan mikä tahansa. Jos mun työkaveri olisi siinä tilanteessa, ettei millään saisi järjestettyä lastenhoitoa, varmasti auttaisin ja pitäisin lomani elokuussa. Mun mielestä elokuu on nykyisin monesti vielä lämpimämpi kuukausi kuin heinäkuu.
Mut mä ymmärrän lapsettomien kommentit. Ihmiset on nykyään sellaisia. Jos tiellä sattuu liikenneonnettomuus, niin suurin osa ihmisistä ajaa ohi. Joku voi pysähtyä kuvaamaan tapahtuman kännykällä. Jokainen huolehtikoon itsestään. Niinhän se tänä päivänä on.
Mistä sinä tiedät, ettei sillä toisella ole vielä kipeämpi tai vähintään yhtä kipeä tarve lomalle juuri silloin? Säälittävää uhrautumista. On ihan eri asia auttaa ihmistä vaikkapa liikenneonnettomuuden yhteydessä.
Vierailija kirjoitti:
Miten teille tulee ensimmäisenä mieleen, että lapsettomat rälläisivät lomansa festareilla? Ettekö tosissaan keksi muuta? Juokseeko lapseton nelikymppisenä, viisikymppisenäkin festareilla?
Eiköhän jokainen joskus halua nauttia lomastaan silloin, kun kesä on parhaimmillaan.
Tuo kertoo paljon suhtautumisesta lapsettomiin. Heitä pidetään huonompina ja alempiarvoisina.
Minusta on myös täysin ok, että lapseton voi käydä festareilla vaikka 80-vuotiaana. Ei festareille osallistuminen tarkoita järjetöntä ryyppäämistä ja aivotonta rellestämistä.
Oletteko te vanhemmat sitten, kun väkisin ruinaatte lomanne heinäkuulle sitten 24/7 lastenne kanssa? Vai löytyykö lapsille kuitenkin viikko jalkapalloleiriä ja partioleiriä, että saa ny olla edes hetken ilman lapsia? Omaa aikaahan sitä ny tarvii ilman lapsia.

Ei ole mitään leirejä. Kyllä minä ainakin olen lasteni kanssa enemmän kuin mielelläni 24/7. Oma aika on mulle sitä lasten kanssa vietettyä aikaa. Nautin joka hetkestä koska työ vie arkena niin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Köh.... minä olen mielelläni nyt kesäkuussa lomalla, kun lapset ovat isoja. Kun he olivat pieniä eskarilaisia/alakoululaisia, mun työkaverit jousti muutamana kesänä taas niinpäin, että saimme miehen kanssa levitettyä lomia koko kesälle. Miehellä kun lomat on aina juhannuksesta neljä viikkoa eteenpäin, niin minä pidin ennen juhannusta ja sitten heinäkuun lopusta koulujen alkuun.
Koen, että pienten lasten hoidon järjestäminen ON aika hyvä syy toivoa lomaa jollekin ajankohdalle. Tietenkään se ei ole sellainen peruste, että se jyrää kaiken muun tai että se peruste jatkuisi hamaan eläkkeelle jäämiseen asti.
On aika keskenkasvuista ja itsekästä paukuttaa nyrkkiä pöytään ja väittää, että "koska olen ennen lomien sopimista mennyt ottamaan riskillä lomamatkan heinäkuulle, sen takia mulle pitää antaa lomaa heinäkuuksi." WHY? Jos lomista sovitaan vaikka huhtikuun alkuun mennessä, silloin se ON oma moka jos ostaa matkan summamutikassa heinäkuulle.
Ja pelkkä "mä haluuuuuun!" ei ole peruste.
Tärkeää toki on, että hyvät perusteet - häämatkat, pakolliset menot, lastehoito, tasavuosisynttärit - huomioidaan ja joustoa on kaikkien kohdalla vuorollaan.
Tasapuolisuus ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin tasajako. Se tarkoittaa ihmisten erityistarpeiden huomioimista tasapuolisesti.
Tämä ketju on suoraan sanoen aika lapsivihamielinen.
Kukaan ei ole puhunut siitä että lomamatka ostettaisiin ennen tietoa loman ainataulusta ja pidettäisiin matkaa syynä saada haluamansa loma. On ollut kyse siitä että saa heinäkuun lomaa, varaa matkan heinäkuulle ja sitten pitäisikin vaihtaa loma koska työkaverilla on lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodissa on varahoito.
Lapset ovat alakoulussa.
Ap
Mites lomat jaettiin viime vuonna? Oletatko, että saat joka kesä valita lomasi ajankohdan ja lapseton joustaa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sellasta se on. Suomalainen työelämä ei ota perheellisiä huomioon. Vaikeinta on pikkukoululaisten vanhemmilla, kun yhteiskunta ei tarjoa minkäänlaista hoitoa sen ikäisille, niitä ei voi jättää yksin kotiin heitteille koko päiväksi, ja 1500 euron nettopalkalla/ nuppi ei palkata mitään lastenhoitajaa.
Itse teen määräaikaisia töitä elokuusta toukokuuhun. Omalla alalla onnistuu onneksi hyvin. Kesä-heinäkuut olen virallisesti "työtön". Eli olen kotona meidän lasten kanssa. Ei oikein ole muita vaihtoehtoja. Mies on vakitöissä ja hänellä oli loma tänä vuonna toukokuussa, viime vuonna oli elokuussa. Ihan mahdoton yhdistelmä perheelliselle.
Heitteille? Jos on normaali lapsi, ei ole mitän syytä miksei pärjäisi yksin kotona.
Tuleppa sinäkin jo vuoteen 2018. Monessa maassa ei saa alle 12-vuotiaita jättää yksin kotiin edes kauppareissun ajaksi. Jonkun 7-vuotiaan jättäminen yksin 8-10 tunniksi kotiin ja vielä koko loman niin kyllä se on heitteillejättö. Hirvittää jo se miten ne pienet ipanat pistetään aamulla yksim kävelemään kouluun jotain pimeetä mettäpolkua pitkin tai vaihtoehtosesti kaupungin vilinään. Siinä kun jäis rekan alle niin en kyllä anteeksi itselleni koskaan antaisi. Tuommosen ekaluokkalaisen havainnointikyky liikeenteessäkin on vielä niin vajaavainen. Eri asia jos koulumatka on hyvin lyhyt ja turvallinen.
Ja joo, olen minäkin mennyt yksin kouluun ja ollut yksin kotona ekaluokkalaisesta saakka. Eikä se mikään hyvä juttu ollut silloinkaan. Se että "pärjää" ei mielestäni ole riittävä argumentti.
Luuletko, että näissä mainitsemissasi maissa kaikki alle 12-vuotiaiden vanhemmat saavat lasten koulujen lomien ajaksi palkallista lomaa, ettei lasten tarvitsisi olla yksin kotona? Juu, ei todellakaan. Näissä maissa palkataan au pair tai lastenhoitaja, lapset heivataan viikkoja kestäville leireille, isovanhemmat hoitavat ja niin edelleen. Tai sitten äidit ovat kotiäiteinä. Vanhemmat siis kantavat itse vastuun lastensa hoidosta, eivätkä odota työkavereidensa uhrautuvan.
Kyllä naiset saa lokaa niskaan. Teet niin tai näin, on se väärin. Jos oot kotiäitinä, on täällä lassukka-armeija haukkumassa lompakkoloiseksi.

Nimenomaan vanhemmat. Ei yksistään äiti joka hoitaa lapset ja kodin ja käy vielä pakkatöissä. Miehilläkin on vastuu lapsista, miksei ne käy tätä keskustelua.
Nyt olen eläkeläinen, mutta mun työpaikalla oli näin, aikana jolloin ,vielä ei ollut niin paljon atk käytössä. Eli oli ihan manuaalinen lomalista seinällä noin maaliskuusta alkaen. Kyse oli tavasta, miten tätä täytettiin. Se kuka ekaksi ehti. sai valita parhaat ajat. Ja vielä niin, että ryhmänesimiehen suosikki ensin ja sitten tämän suosikin parhaat kaverit. Ja sanonta vielä, että "nopeat syö hitaat". Tästä on jo aika paljon aikaa ja meilläkin myöhemmin tyyli muuttui. Mulla sitten oli erittäin harvoin lomaa heinäkuussa tai juhannuksesta alkamaan. Toinen ajanjakso sitten oli talviajan lomat,lähinnä joulun välipäivät. Itse olin lapseton, joten siinä mielessä tämän asian vuoksi en tarvinnut sitä heinäkuuta. Myöhemmin sitten halusinkin pitää loman kesällä elokuussa. Usein sen sainkin. Voin jälkeenpäin sanoa, että ehdottomasti paras kuukausi.