Lapsen kympin todistus

Mun lapsella ysin päättötodistus 9.4 keskiarvolla.

Ja olen hänestä mahdottoman ylpeä. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tässäkin olisi siis selvästi kolumnin aihetta jollekin iltapäivälehdelle. Kympin todistuksesta ei kehtaa kertoa kenellekään.

Ap

Miksi pitäisi?

Vierailija kirjoitti:

Itse arvostan enemmän ulkonäköä ja itsestä huolehtimista enemmän kuin koulunumeroita tai koulutusta.

Onneksi juuri ysin päättäneen tyttäreni ominaisuuksia molemmat. Fiksuuden lisäksi myös kaunis.

Vierailija kirjoitti:

Olisi mielenkiintoista tietää missä alakoululaisille annetaan numeroarvostelu? Meidän 6. luokan päättänytkään ei saanut numeroita.

Ainakin Saunalahden koulussa Espoossa. Eka numerotodistus 5. luokan jouluna.

Mulla on kolme lasta peruskoulussa, iät 11-15 v. Kahdella oli todistuksen keskiarvo 9,9 ja lukuaineista 10. Kolmannen todistus oli 9.7. Kysyttäessä sanon vain, että hyvät todistukset. Ainoastaan isovanhemmille on näytetty tarkemmin. Muille ei kehtaa kertoa, koska sitä pidettäisiin leuhkimisena.

Kenenkään todistusta ei koulussa millään tavalla noteerattu, vaikka jokainen oli oman luokkansa paras. Mitäpä sitä turhaan loistavista tuloksista kiittelemään... Tämä tapa säästellä kehuja on yksi suomalaisen peruskoulun masentavimmista piirteistä. 

En nyt oikein ymmärrä miten siitäkin saadaan ongelma että lapsi pärjää koulussa. Toisaalta en ymmärrä sitäkään miksi omaa itsetuntoa tms pitäisi pönkittää postaamalla lapsen saavutuksia someen. Kyllä se paljon kivempi on noita kympin rivejä katsella kuin niitä kutosia joten turha kadehtia.

pojan ka. peruskoulun päättärissä 9.6 ja tytöllä 8-luokan todistuksessa nyt 9.7.

Muistakaa kuitenkin itse kehua sitä lasta ja olkaa herranjestas rehellisiä kysyttäessä. Tunnen vieläkin katkeruutta vanhempiani kohtaan siitä, että todistustani ei koskaan näytetty kellekään, aihetta vaihdettiin kesken lauseen ja tosiaan isovanhemmille vaivihkaa saatettiin mainita, että ihan hyvä todistushan sieltä tuli. Koin hyvin vahvasti olevani nolo, typerä hikari, jotenkin säälittävä, kun päälle sukulaiset kateellisina vielä kommentoivat, että et varmaan tee mitään muuta kuin lue ja nenä kiinni kirjassa aina. Isovanhemmat kun kertoivat sitten eteenpäin näitä numeroita, ja kun vanhemmat eivät niitä koskaan kehdanneet vahvistaa eikä kehua tai sanoa edes suoraan, että meidän lapsi on huippuhyvä, niin aina oli tunne huonommuudesta ja riittämättömyydestä.

Paras muisto on, kun äiti sanoi työkaverilleen minun ollessani vieressä (olin abi tuossa vaiheessa), että kyllähän tämä on saanut huippuarvosanoja aina enkä yhtään tiedä kehen on tullut, ei ainakaan minuun. Ainoa kerta, kun äiti kehui jonkun toisen kuullen! Aina sukujuhliin mentäessä sain opastuksen, ettei todistuksesta puhuta ja ylioppilastodistustakaan ei saanut näyttää kenellekään, ettei muille tule paha mieli.

Lapsenne on ahkera tai älykäs tai luultavasti molempia. SAa siitä oll ylpeä ilman että se on ylimielistä kehumista. Kun joku kysyy lasten todistuksista, niin kertokaa, että lapsi on huippuhyvä koulussa ja että olette hänestä ylpeitä. Se on sen sukulaisen ongelma, jos tuosta vetää herneet nenään!

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa kuitenkin itse kehua sitä lasta ja olkaa herranjestas rehellisiä kysyttäessä. Tunnen vieläkin katkeruutta vanhempiani kohtaan siitä, että todistustani ei koskaan näytetty kellekään, aihetta vaihdettiin kesken lauseen ja tosiaan isovanhemmille vaivihkaa saatettiin mainita, että ihan hyvä todistushan sieltä tuli. Koin hyvin vahvasti olevani nolo, typerä hikari, jotenkin säälittävä, kun päälle sukulaiset kateellisina vielä kommentoivat, että et varmaan tee mitään muuta kuin lue ja nenä kiinni kirjassa aina. Isovanhemmat kun kertoivat sitten eteenpäin näitä numeroita, ja kun vanhemmat eivät niitä koskaan kehdanneet vahvistaa eikä kehua tai sanoa edes suoraan, että meidän lapsi on huippuhyvä, niin aina oli tunne huonommuudesta ja riittämättömyydestä.

Paras muisto on, kun äiti sanoi työkaverilleen minun ollessani vieressä (olin abi tuossa vaiheessa), että kyllähän tämä on saanut huippuarvosanoja aina enkä yhtään tiedä kehen on tullut, ei ainakaan minuun. Ainoa kerta, kun äiti kehui jonkun toisen kuullen! Aina sukujuhliin mentäessä sain opastuksen, ettei todistuksesta puhuta ja ylioppilastodistustakaan ei saanut näyttää kenellekään, ettei muille tule paha mieli.

Lapsenne on ahkera tai älykäs tai luultavasti molempia. SAa siitä oll ylpeä ilman että se on ylimielistä kehumista. Kun joku kysyy lasten todistuksista, niin kertokaa, että lapsi on huippuhyvä koulussa ja että olette hänestä ylpeitä. Se on sen sukulaisen ongelma, jos tuosta vetää herneet nenään!

Minä en esimerkiksi voi kertoa rehellisesti lasteni koulumenestyksestä, koska sekä isosiskoni että isoveljeni raivostuu. Alkaa kuukausien herjauskampanja ja takana panettelu. He ei vaan kestä asiaa.

He oli huonoja koulussa. Minä olin hyvä. Siksi jo minun oma elämäni oli jatkuvaa kiusaamista sen koulumenestyksen takia. Milloin selitettiin, ettei minussa ole luovuutta, koska luovat ihmiset ei menesty koulussa. Milloin jankutettiin, että minulla on merkonomin sielu. Milloin selitettiin sukulaisille, että olen tyhmä mutta ahkera, siskoni on viisas mutta laiska. Ja niin edelleen.

Nyt kun lapseni menestyvät koulussa, minua haukutaan selän takana painostajaäidiksi, joka itsekkyttään pakottaa tyhmät lapsensa opiskelemaan yli rajojensa.

Siksi olen ihan hiljaa kaikista asioistani. Kas kun edes aikuisena minua ei hyväksytä. Työni on paskaa, koulutuksellani pääsee veljen firmassa vain sihteeriksi... ja niin edelleen.

Minä miellän kympin todistuksen sellaiseksi, jossa kaikki aineet on kymppejä. Näitäkin on. Omalla lapsella ysin päättötodistuksessa kaikkien aineiden keskiarvo oli 9,8 eikä hän silti saanut kertaakaan luokkastipendiä keskiarvon perusteella. Stipendi meni aina joko sellaiselle, jolla oli keskiarvo tasan 10 (näitä luokalla muutamia) tai sitten sellaiselle, joka oli parantanut hurjasti. Omalla lapsella keskiarvo oli aina 9,5 tai päälle, niin ei siitä voinut kovasti parantaakaan. Ja liikunnassa ei ollut lahjakas, niin ei toivoa siitä 10 keskiarvosta. Tuli kyllä vähän sellainen olo, että eikö mikään riitä, kun kertaakaan ei luokkastipendiä herunut. Onneksi sitten lukiossa tuli kilpailumenestystä ja yksi kisareissu ulkomaille, mikä vähän lievitti tätä tuskaa.

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsi päätti just peruskoulun keskiarvolla 9,8. Ja juu, ei sitä voi kellekään kertoa.

Niin minunkin... Esikoinen jätti peruskoulun keskiarvolla kymppi.

Hissuksiin saa tosiaan olla.

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa kuitenkin itse kehua sitä lasta ja olkaa herranjestas rehellisiä kysyttäessä. Tunnen vieläkin katkeruutta vanhempiani kohtaan siitä, että todistustani ei koskaan näytetty kellekään, aihetta vaihdettiin kesken lauseen ja tosiaan isovanhemmille vaivihkaa saatettiin mainita, että ihan hyvä todistushan sieltä tuli. Koin hyvin vahvasti olevani nolo, typerä hikari, jotenkin säälittävä, kun päälle sukulaiset kateellisina vielä kommentoivat, että et varmaan tee mitään muuta kuin lue ja nenä kiinni kirjassa aina. Isovanhemmat kun kertoivat sitten eteenpäin näitä numeroita, ja kun vanhemmat eivät niitä koskaan kehdanneet vahvistaa eikä kehua tai sanoa edes suoraan, että meidän lapsi on huippuhyvä, niin aina oli tunne huonommuudesta ja riittämättömyydestä.

Paras muisto on, kun äiti sanoi työkaverilleen minun ollessani vieressä (olin abi tuossa vaiheessa), että kyllähän tämä on saanut huippuarvosanoja aina enkä yhtään tiedä kehen on tullut, ei ainakaan minuun. Ainoa kerta, kun äiti kehui jonkun toisen kuullen! Aina sukujuhliin mentäessä sain opastuksen, ettei todistuksesta puhuta ja ylioppilastodistustakaan ei saanut näyttää kenellekään, ettei muille tule paha mieli.

Lapsenne on ahkera tai älykäs tai luultavasti molempia. SAa siitä oll ylpeä ilman että se on ylimielistä kehumista. Kun joku kysyy lasten todistuksista, niin kertokaa, että lapsi on huippuhyvä koulussa ja että olette hänestä ylpeitä. Se on sen sukulaisen ongelma, jos tuosta vetää herneet nenään!

Eikö mielestäsi lapsesta saa olla ylpeä, jos keskiarvo on nyt vaikka 6,9?

Toisaalta: minä olin hyvä koulussa. Peruskoulun päättötodistus 9.6, lukion samaa luokkaa. Kuusi laudaturia. Yliopistotutkinto on, mutta en minä erityisen pitkälle ole päässyt.  Koulussa minua huomattavasti huonommat tienaavat paremmin ja ovat johtoasemissa, ei siis kaikki, mutta osa. Olen ihan tyytyväinen, tulen hyvin toimeen, mutta haluan silti muistuttaa tässä, että hyvät arvosanat eivät yksin riitä eivätkä toisaalta myöskään takaa mitään.

Aika paljon riippuu suhteista ja luonteesta ja ihan tuuristakin, minne loppujen lopuksi päätyy. 

Tärkeää on päästä aikaisessa vaiheessa työhön kiinni, saada kesätöitä, saada työkokemusta. Sillä pääsee sitten eteenpäin. Kukaan ei palkkaa kympin oppilasta, jos työkokemusta ei ole lainkaan. 

Kuulostaa todella oudolta. Oma keskiarvoni oli ysillä 9,7 (niillä main pyöri yleensäkin), enkä muista, että ikinä olisi pitäny nolostella kertomista. Ihan avoimesti siitä vanhempanikin puhuivat. Sukulaiset olivat ylpeitä jne.

Ymmärrän sinua ap. Oma tyttäreni pääsi nyt peruskoulusta, keskiarvo oli 9,7. Olen ylpeä ja iloinen, kuten tyttö itsekin. Harmittaa vain hiukan juurikin se tunne, että asiaa pitää hiukan peitellä eikä ylpeyttään ja iloisuuttaan voi avoimesti hehkuttaa. Tyttö itse kokee, ettei kehtaa kavereille kertoa saavutuksestaan, kun tulisi kuulemma leimatuksi ylimieliseksi ja ärsyttäväksi. Ja minäkin koen, että parempi olla hiljaa asiasta. Viime keväänä erehdyin nimittäin kertomaan ylpeänä työkavereille kun keskustelimme lastemme kouluasioista koulujen loputtua, että tyttäreni keskiarvo oli 9,6, ja heistä osa oli siitä sitten pahoittanut mielensä. Vaikuttivatkin hieman nyrpeiltä siinä tilanteessa ja olivat myöhemmin vielä kommentoineet selkäni takana tätä "ikävää kehuskeluani". Ei parane tehdä samaa virhettä toiste...

Ja tässäkin ketjussa on annettu ymmärtää jo, että jos menestyy, on ruma ja tulevaisuus surkea. Mitä ihmeen juttuja nää on? Kaikki minun tuntemani koulumenestyjät on todella hyvännäköisiä ja otsallaankin näkee, että työelämässä tullaan menestymään.

Palstalla auotaan päätä kaikesta, niin se vain on.

Oma esikoiseni päätti yläkoulun keskiarvolla 10, siis lukuaineet, ja kaikki aineet 9,8.

Opiskelee nyt toista vuotta ns huippulukiossa.

Ne on sen lapsen arvosanat eikä äidin, joten miksi ihmeessä äidin pitäisi niillä ylpeillä?

Ap:n lapsi pääsi nyt kasiluokalta (tää aloittamani keskustelu säilynyt jostain syystä mun välilehdillä), ja keskiarvo nyt 9,9. Kyllä tää vaan melkoinen tabu on Suomessa, eihän tuota asiaa voi neutraalisti todeta kenellekään, ilman että asia otetaan kehuskeluna ja ylpeilynä. Onneksi edes isovanhemmille voi kertoa. Itse haluaisin asiaa hieman analysoida jonkun kanssa, mut eipä voi.

Kiva kuitenkin, että voit tulla tänne vauvapalstalle keulimaan. JOLLEKKINHAN sitä pitää saada kehua omaa lastaan.