Lue keskustelun säännöt.
te joilla itsetuhoinen lapsi/nuori..? Nyt apuja?
03.06.2018 |
Täällä nuori esittää päällisin puolin että menee ok, käy terapiassa, mutta nyt taas paljastuikin, että on päättänyt itsemurhalleen tietyn päivän, ja kaikki on taas päin helvettiä.
Ottaakko tuo itsemurha-asia puheeksi suoraan 13v. nuoren kanssa, vai soitan lääkärille ja sitä kautta ottavat asian esiin? Tieto paljastui nuoren päiväkirjasta, eli olisi pakko tunnustaa, että luin sen. Ja ennenkuin joku kukkahattu alkaa moralisoimaan, että en saisi koskea päiväkirjaan, niin tuo päiväkirjan salaa lukeminen on ainut kanava, josta saa tietoa lapsen olosta. Puhuu lääkärille ja terapeutille ihan muuta.
nimim. takki tyhjänä äidillä
Kommentit (41)
Kannattaa kiinnittää huomiota myös terveelliseen ruokavalioon. Paljon vihanneksia, marjoja ja muuta vitamiinirikasta ruokaa. Roskaruoat, päihteet ja karkit minimiin ne vetävät mielen matalaksi keneltä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilman enempiä taustatietoja on mahdotonta ottaa kantaa mutta neljän jo aikuisen lapsen äitinä mä lähdin jostain syystä miettimään ihan toista lähestymistapaa...en sano tietenkään että olisin oikeassa.
Teinin maailmassa ajatus on vielä aika lyhyttä ja mustavalkoista. Aivoissa kypsyy kaikkein viimeksi juuri se alue jossa syy ja seuraus kyetään ajattelemaan.
Minä olisin rauhallinen ja sanoisin rauhallisessa tilanteessa saaneeni selville, että teini on suunnitellut itsemurhaa. Lähtisin häntä puhuttamaan siitä, millaista sitten on. Ketä hän ei koskaan enää tapaa koska on kuollut ja mitä nuo ihmiset hänen haudallaan tekisivät jne. shokkihoitoa muiden näkökulmasta sen oman navan ympärystän sijaan.
Sitten tuumaustauko ja sen jälkeen ajatusta johonkin mielekkääseen uuteen, tässä ketjussa ollut hyviä ideoita. Jos itsemurha on edelleen puheissa sanoisin, että koska en voi hänen turvallisuuttaan taata saa muuttaa hetkeksi muualle, kuten osastolle.
Jos asutte omakotitalossa niin puutarhanhoitokin voisi olla tosi mielekästä puuhaa jos nyt tykkää sellaisesta. Kannattaa aloittaa vaikka ihan yksinkertaisista kasvatettavista niin tulee onnistumisen tunteita mitä varmasti moni nuori aina kaipaa.
Miksi nuori tai lapsi masentuu? Mitä hänelle on käynyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ootko ollut ilkeä lapsellesi? Tuollaista se sitten teettää.
Vierailija kirjoitti:
Syy tähän käytökseen on?
Diagnosoitu masennus ja ahdistuneisuustila. Syy ei ole selvinnyt.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totuus on kuitenkin se että ketään ei voi pakottaa olemaan tässä maailmassa jos ei halua elämään ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Soittoa lääkärille ja poliisit tulevat hakemaan nuoren osastolle hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Totuus on kuitenkin se että ketään ei voi pakottaa olemaan tässä maailmassa jos ei halua elämään ole.
Tai sitten nuori tietää että vanhemmat lukevat päiväkirjaa ja voi olla myös avunhuuto. Jos itsemurha-ajatukset tulevat terveydenhuollon henkilöstön tietoon, heillä on lain mukainen velvollisuus turvata ihmisen elämän jatkuminen, esimerkiksi sitten vaikka osastohoidossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en mihinkään pakkohoitoihin lasta pakottaisi. Herkempi ainakin traumatisoituisi loppuelämäkseen.
Vierailija kirjoitti:
Miksi nuori tai lapsi masentuu? Mitä hänelle on käynyt?
Miksi ihminen nyt ylipäätään sairastuu? Mielensairaudet eivät eroa muista sairauksista siinä että osan syntymekanismia ei ole pystytty selvittämään ja selittämään. Joskus taas taustalla voi olla esim joku trauma tai geneettiset syyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä neuvoisin suoraan kysymään nuorelta, että onko itsemurha ajatuksia. Tai siis, aluksi kysyt että mitä kuuluu tällä hetkellä, millainen mieliala on, mitä ajatuksia kesälomasta yms. Kun kuitenkin tiedät, että nuorella on masennus, masennuksen oireina on usein itsetuhoisuus. Voi kysyä nuorelta että onko itsetuhoisia ajatuksia, onko tehnyt jotain itsetuhoista. Sitten voi ihan kysyä että onko itsemurha ajatuksia ja jos on voi vielä rohkeasti kysyä että onko suunnitelmia.. itsemurhasta puhuminen ei lisää riskiä tekoon, päinvastoin.
Hoitopaikkaan ehdottomasto yhteys myöskin!
Vierailija kirjoitti:
Itse en mihinkään pakkohoitoihin lasta pakottaisi. Herkempi ainakin traumatisoituisi loppuelämäkseen.
Tai sitten se lapsi parantuu, eikä koe tarvetta tappaa itseään. Ei se pakkohoito mitään väkivaltaa ole, nimimerkillä kokemusta on. Olen usein toivonut että olisin päässyt aiemmin hoitoon, koska alaikäisten mielenterveyshoito on paljon tehokkaampaa ja työntekijät usein paremmin asennoituneita. Näin aikuisena asia on vähän eri, kun ajatellaan että on jo menetetty tapaus.
Itse ottaisin heti yhteyden hoitavaan tahoon ja selittäisin tilanteen painottaen tilanteen vaikuttavan erittäin vakavalta. Pahimmassa tapauksessa asian kotona esiin nostaminen johtaa epätoivoon teinin puolelta ja päätyy vielä toteuttamaan tekonsa nyt ennen kuin joutuu osastolle.
Oman lapsen itsetuhoisuus on valtavan raskas ja vaikea asia vanhemmalle, sitä tuntee itsensä niin voimattomaksi ja epäonnistuneeksi. Toivottavasti kaikki kääntyy teillä vielä parhain päin. Joku täällä tietenkin jo haukku lääkehoidon mutta oman lapseni kohdalla koen lääkehoidon pelastaneen hänen henkensä. Pian lääkehoidon alettua akuutein itsetuhoisuus ja ahdistuneisuus helpotti, lapsi oli edelleen masentunut ja ahdistunut mutta se epätoivo oli poissa ja hän pystyi näkemään maailmassa muutakin kuin toivottomuutta. Tänä keväänä lääkehoito lopetettiin mutta epätoivo palasi nopeasti ja ahdistuneisuus lisääntyi selvästi joten aloitti lääkkeet uudelleen ja jälleen niillä oli sama vaikutus. Lääkehoidon tueksi hän käy viikottain psykiatrisen hoitajan vastaanotolla ja kaksi kertaa kuukaudessa psykoterapiassa.
Oman lapseni kohdalla sairauden taustalla on traumaattinen stressihäiriö, hän koki laaja-alaista väkivaltaa sellaisen henkilön taholta johon luuli voivansa luottaa ja koko lapsi meni ihan pirstaleiksi.
Onneksi sinä sentään yrität auttaa häntä. Itse olin melko pahassa tilanteessa vuosia ja en saanut mitään apua kotoa, vaikka kuitenkin muuten "kunnolliset" vanemmat oli. Kärsin ihan hirveästä ahdistuksesta ja lopulta en enää pystynyt syömään oikein mitään ja itkin kokoajan. Silti yritin myös koulun melko hyvin hoitaa ja välillä en tiedä edes miten pystyin kaikkeen. Tuntui kuin vanhemmat vain syyllistivät minua, että olen liian herkkä. Kiusattu olin seiskalla ja kasin sekä ysin ihan yksin ilman ketään kaveria ja siihen päälle vielä muiden ajoittainen kiusaaminen. Siinä mielessä tuo koulun vaihto seiskan jälkeen ei minua auttanut.
Lukiossa odotin parempaa, mutta päädyin osittain samojen tyyppien joukkoon ja olin koko sen ajan myös melko yksinäinen ja muiden vitsien kohde.Kunnon kaveria ei ole ollut alakoulun jälkeen. Itse olen jotenkin selvinnyt, mutta en suosittele tätä tietä kenellekään. Olisin tarvinnut todella paljon vanhempien apua ja edes ymmärrystä heiltä. Kyllä minäkin pahimmassa hetkessä ajattelin, että lähden täältä ja niin olisin varmaan tehnyt jos olisi helppoa ollut.Huipennus oli vielä se, kun eräs tuttumme päätti päivänsä, mutta onneksi olin silloin vähän paremmassa kunnossa etten "lähtenyt" hänen mukaansa. Se, että olet kiinnostunut asiosta ja yrität auttaa on jo tosi ihana asia. Toivon, että kaikki menisi siellä parempaan suuntaan, vaikka olen tosi huono antamaan vinkkejä.Itsekin olen välillä vielä aika hukassa ja pelkään etten tästä kaikesta kyllä hetkessä toivu. Vaikka kaikki onkin jo loppunut niin melkein nyt tuntuu pahemmalta kuin silloin aikaisemmin, kun vaan yritin selvitä.
Lasuta voitte saada tukea vanhemmille (esim. tilanteiden läpikäyntiä jonkun kanssa, käytäntöjen ja vuorovaikutuksen miettimistä, apua kodinhoitoon) tai vaikka nuorelle tukihenkilön. Ei sitä kannata pelätä, mutta toki teillä pitää olla itsellänne motivaatiota alun vastaanottamiseen. Tsemppiä vaikeaan tilanteeseen!
Mutta joskus elintärkeitä