Muistatteko kun saitte yo-lakin ja ajattelitte että kaikki on elämässä mahdollista?

Tasan 20 vuotta sitten. Elämä on vain parantunut siitä. Maailma ei.

En ajatellut, että kaikki olisi mahdollista. Päin vastoin, olin tiedostanut luuseriuteni jo siinä vaiheessa. Nyt 16 vuotta myöhemmin olen pohjasakkaa ja yo-tutkinto on edelleenkin se viimeisin tutkinto.

no luulin kuolevani armeijassa , jonkun idiootin tupakaverin luotiin kuukauden päästä. vuosi kirjoituksista ja olin positiivinen opiskelupaikka taskussa.

Ei huvita. Vaan on oikeasti ihan hiton surullista.

Elämä todella yllätti. Kunpa se olisi ollut hyvällä eikä pahalla.

Ihan hyvä että tulevaisuutta ei näe etukäteen.

Katselen joskus kuvia siltä ajalta ja mietin miten onnellinen ja tietämätön olin.

No ainakin se päivä jäi mieleeni onnellisena ja elämännälkäisenä.

Se oli vaan merkkipaalu siihen, että huoleton nuoruus loppui ja jatkuva stressi ja paine opiskelemaan pääsystä alkoi. Kaikkea muuta kuin optimismia koin silloin.

Täysin kyrpiiintynyt fiilis siitä, että kolme vuotta tuli hukattua asiaan jolla ei tee mitään. Ja sama fiilis edelleen AMK-inssin ja dippainssin papereiden jälkeen, lukio auttamatta turhin laitos intin kanssa mikä käyty läpi.

Vierailija kirjoitti:

Täysin kyrpiiintynyt fiilis siitä, että kolme vuotta tuli hukattua asiaan jolla ei tee mitään. Ja sama fiilis edelleen AMK-inssin ja dippainssin papereiden jälkeen, lukio auttamatta turhin laitos intin kanssa mikä käyty läpi.

Miksi sitten kävit lukion?

Mulla on edelleen sama fiilis. Ikää 40v.

Joo, muistan. Mut oli kyllä selvää, että pitäisin välivuoden.

Ylioppilaslakki pitäisi laittaa päähän kuolinvuoteella. Siinä vaiheessa ehkä ymmärtää jotain, mutta siinä vaiheessa onkin jo ylioppinut.

Joo muistan. Kolme vuotta meni ja moiset haihattelut oli haudattu.

En muista moista tunnetta. Kyllä elämä oli todellisuuden paiskannut jo tuolloin päin. Olisikin ollut moista utopistisuutta ja uskoa tulevaan.

En mäkäön kuvitellut, että kaikki on mahdollista. Vähänks oot ap vammanen. Kirjoitin ihan kyllä ällän pperit, mutta eiköhän lähiinä jonkun maalaiskoulun tollo ajattele, että "nyt on kaikki mahdollista". Ei hesalainen ainakaan kuvitellut sellaista.

Mikä tarkemmin on mahdotonta lukion jälkeen? Silloinhan nimenomaan kaikki ovet on auki.

Muistan. En silloin vielä tiennyt mitä haluaisin tehdä isona, mutta ajattelin että kyllä asiat aina selviää. 12 v myöhemmin ei ole selvinnyt. En tiedä vieläkään, ajelehdin paskaduunista toiseen loppuunpalamisen partaalla.

Vierailija kirjoitti:

En mäkäön kuvitellut, että kaikki on mahdollista. Vähänks oot ap vammanen. Kirjoitin ihan kyllä ällän pperit, mutta eiköhän lähiinä jonkun maalaiskoulun tollo ajattele, että "nyt on kaikki mahdollista". Ei hesalainen ainakaan kuvitellut sellaista.

Ja vain maalaistollo sanoo hesalainen.

Olen aina uskonut tulevaan ja uskon edelleen. Toki matkalla on ollut mutkia, mutta kaikesta on noustu. Ei se nuoruuden optimismi ja haaveet ole minnekään menneet, tai jotkut haaveet toki ovat muuttaneet muotoaan edellisten toteutuessa tai kun on huomannut, ettei tämä polku kanna. Olen 55.

Mä olisin varmaan pärjännyt paremmin, jos olisin valinnut kauppaopiston. Lukio meni huonosti, kun olen laiska lukemaan. Kauppaopiston jälkeen olisin voinut hyvin käydä samat koulut mitä nyt olen käynyt. Mutta menin lukioon, kun olin peruskoulussa hyvä ja kaikki pitivät sitä itsestäänselvyytenä. Mutta en pärjännytkään hyvin enää ja opiskelupaikka oli todella vaikea saada. lopulta menin mihin pääsin. En todellakaan ajatellut, että kaikki on mahdollista, vaan että mokasin, mitäs nyt.

Yo-lakin saaminen ei ollut kummoinenkaan kokemus, kävin lukion vain painostuksen takis.

Muuten kyllä muistan nuoruuden optimismin ja itsevarmuuden. Ajattelin että on itsestään selvää että löydän oman alan töitä, perustan perheen ja elämä on kaikin puolin mahtavaa.

Kaipaan nuoruuden toiveikkuutta, nyt olen 31 ja kyyninen. Tosin olen vihdoin löytänyt kumppanin, jonka kanssa suunnittelemme perheenperustamista lähivuosina, mutta töitä olen turhaan etsinyt viimeiset kuusi vuotta(pisin työsuhde tähän mennessä ollut 7kk), sekä huvittaa että surettaa miten tosissani vielä parikymppisenä ajattelin että aikuisuus on mahtavaa.

Kertokaas miksi ylioppilaaksi ei valmistuta yliopistosta? Suomen kieli on outoa.