Asioita, joita jätän tekemättä, koska olen lihava:

Vierailija kirjoitti:

Mikä teitä nykyajan naisia vaivaa? Miksi ihmeessä noita kaikkia ei voisi tehdä, mitä ap. mainitsee.

Olen 164cm ja painan 74kg ja ikää 65v ja kaikkea noita olen tehnyt koko ikäni. Ja kivasti voi pukeutua, vaikka olisi ylipainoinen.

Viikottain käyn jopa uimassa tai vesijumpassa, milloin uimahallissa, kylpylässä, yleisillä uimarannalla, eikä tähän mennessä vielä kukaan ole järkytyksessään tarvinnut piipaa autoa.

En ymmärrä ap. lainkaan, miksi liikakilot olisi este liikunnallalle tai sosiaaliselle elämälle?

Tai no, syitä voi tietenkin etsiä ylipainosta, mutta yhtälailla myös iästä, ihon väristä tai yhteiskuntaluokasta eli se löytyy sieltä korvien välistä.

Et ymmärrä? 

Sitten on ihan väärä ketju. 

On ihan oikeasti lihavia, joilla on rajoiteitta tehdä jotain fyysisesti ja psyykkisesti. 

Sinähän olet täysin tavallinen kuusikymppinen. En minäkään olisi ollut tyytyväinen tuohon lukuun pari- kolmikymppisenä, mutta nyt olen. 

Silti ymmärrän nuorempia. Ihan eri asia. 

Vierailija kirjoitti:

37, sulla on ylipainoa ''vain'' noin 15 kiloa. Sitten kun sitä on 30 kiloa, 40 kiloa, 50 kiloa tai vielä enemmän, rajoituksia alkaa tulla. Ihan fyysisen koon vuoksi, ei vain pään sisäisiä.

Ei elämästä ilo, mielihyvä, onnellisuus yms. mihinkään katoa, vaikka ylipainoa olisi 100kg, kyllä elämän rajoitteet tulevat oikeasti muualta, kuin omasta ulkoisesta kropasta tai naamasta esim. sairauksista, tapaturmista jne.

Eikä paino tai hoikkuus ole tae myöskään terveydestä tai pitkästä iästä, vaan siihen vaikuttavat geenit.

- En harrasta seksiä kumppanin kanssa enkä ryhdy parisuhteeseen (pidän itseäni liian yököttävänä ulkoisesti ikinä näyttäytyäkseni kellekään alasti)

- En harrasta liikuntaa, koska en pysty: näissä läskeissä se on tosi tukalaa ja polven nivelrikkokin piinaa

- En pysty pyyhkimään takapuoltani ns. sivukautta, kädet ei ylety

- En ui kuin mökkirannalla jossa ei ole ketään näkemässä

- En osallistu minkäänlaisiin suvun juhliin esim. kesähäihin, en ikinä kehtaa näyttäytyä tällaisena valaana kun kaikki muistaa minut noin 50-kiloisena 

- En osta vaatteita kuin Prismasta ja Cittarista. Ei viitsi käyttää niihin rahaa, kun kaikki näyttää pahalta kuitenkin.

- t. nelikymppinen nainen, 160 cm, 100 kg

Kyllä me laihatkin hävetään. Itse olen todella rapakunnossa ja se hävettää. Lenkillä jaksan juosta 30sek ja puhisen kuin mikä, joten en kehtaa lenkkeillä. Pyöräily on yhtä tuskaa, joten en kehtaa sitäkään harrastaa. Salille en todellakaan mene, kun tuntuu että pitäisi olla jo valmiiksi niin fitness, että sinne kehtaisi mennä : D

Itse en ajattele lihavista mitään, paitsi hyvää, jos näen jonkun urheilun parissa :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En käy uimassa.

En käy sosiaalisissa tapahtumissa joissa varmasti tulee kuvatuksi, esim. häät.

Lopetin esiintymisen, siis laulamisen.

En käy treffeillä, koska en voisi kuitenkaan näyttää itseäni miehelle.

En pidä sellaisia vaatteita joita haluaisin, koska koen että näytän hirveältä.

162/68.

Jep.

Ajattelepa, jos saat elää pitkän elämän ja ihanteet muuttuvat. Tälle aikakaudelle nyt sattuu kuulumaan ulkonäkökeskeisyys - hoikkuus, ikuinen nuoruus ja kuolemattomuus ja ilmiö on tullut vasta 2000-luvulla, mutta näin ei ole ollut ennen, enkä usko sen jatkuvan ikuisesti, jolloin saat olla vain oma itsensä ja sun mittoja ja muita lahjoja muut ihailevat.

Jep, ja joka päivän tunnen syyllisyyttä siitä että tunnen näin. Mulla ei oikeasti ole mitään hätää. Mulla on katto pään päällä ja ruokaa. Tietääkseni olen terve. Kaiken pitäisi olla hyvin. En ole koskaan enää niin nuori kuin olen nyt (35). Ja silti en osaa muuttua, enkä osaa ajatella että aivan sama, näkykööt mahamakkarat. Häpeän vain itseäni niin syvästi ja kokonaisvaltaisesti että istun vuodesta toiseen kotona, kun elämä valuu hukkaan ja ulkona kaikilla muilla lienee kivaa.

Onneksi mä oon sosiaalisesti niin kuollut että en osaa hävetä, en edes tiedä mitä häpeäminen on. Tai mitä kaverit on.

Eipä oikeastaan mitään tarvitse jättää pois. Lihavien arvostelijat voi nähdä mielisairaina ja mikäli jokin ei onnistu lihavuuden takia, voi tehdä sitten jotain muuta.

-en mene uimarannalle kesällä, ainakaan uikkareissa

-en uskalla pitää shortseja kuin kotipihassa, mieluummin paistun pitkissä housuissa

-ravintolat ja buffetit ahdistaa, pelottaa etten mahdu menemään jostain välistä ahtaissa tiloissa ja ahdistaa, jos ihmiset katsoo kun otan ruokaa

-en käy huvipuistoissa, koska en mahdu laitteisiin

-välttelen uusien ihmisten tapaamista ja muita sosiaalisia tilanteita, koska pelkään mitä ihmiset musta ajattelevat

Siinäpä isoimmat. Lenkillä käyn ja pyöräilen, mutta nuo edellämainitut on vaan liikaa. Laihdutan tällä hetkellä, paino onneksi laskusuuntainen. Sitä en tiedä missä välissä uskaltaudun epämukavuusalueelleni ja kokeilemaan esim.rannalle menemistä..

Mä en käy kylpylässä, en uimahallissa, en rannoilla. Välttelen sosiaalisia tilanteita, sukujuhlia, kavereiden kanssa baariin menemistä, seksiä - no ei ole tosin miestäkään enää, mutta en uskalla edes olettaa enää että kukaan tahtoisi seksiä kanssani tai seurustella. Tältäkin palstalta on saanut lukea, ettei kukaan halua lihavaa naista. Olen 168/83. Exänikin jätti mut lihomiseni takia ja otti vanhemman, mutta hoikan naisen, jolla ruma naama.

En yritä volttia taaksepäin. Ei se tosin laihempanakaan tullut mieleen. Mutta kun näyttää niin upealta!

Vierailija kirjoitti:

En käy uimassa.

En käy sosiaalisissa tapahtumissa joissa varmasti tulee kuvatuksi, esim. häät.

Lopetin esiintymisen, siis laulamisen.

En käy treffeillä, koska en voisi kuitenkaan näyttää itseäni miehelle.

En pidä sellaisia vaatteita joita haluaisin, koska koen että näytän hirveältä.

162/68.

Jep.

Ei tuo ole vielä lihavuutta.

Mielelläni veisin sinut kanoottiretkelle. Läpi kosken melottaisiin. Hetkes pysähdyttäis saarelle. Mutta se ei käy sillä minä olen lihava.

Malla_tunturi kirjoitti:

Ravitsemustieteestä cum laude-kokonaisuuden arvosanalla 5 suorittaneena totean, että ruokavalion koostamisen merkitys on 75 %  ja liikunnan 25 % pyrittäessä laihduttamaan.

Sinulla ei taida olla elämässäsi suurempia huolia, kuten esimerkiksi vakavasti sairaita omaisia, koskapa jaksat kiinnittää huomiota niin pinnalliseen asiaan kuin lievä ylipaino? Vai oletko selkeästi ylipainoinen eli ylittääkö BMI:si arvon 30:ntä? (Lievästä ylipainosta puhutaan, kun BMI sijoittuu välille 25-30.)

"Hoikkien ja urheilullisten" ihmisten pitäminen täydellisinä osoittaa mielestäni äärimmäisen pinnallista, ja ulkonäkökeskeistä ajattelua! Entäpä kaikki se, mitä ihmisellä on korviensa välissä? Kannattaa muistaa, että yhdellä maailman älykkäimmistä ihmisistä Stephen Hawkinilla oli sairauden runtelema keho.

Huh huh heijaa vaan...Ainakaan psykologiaa et ole opiskellut!

Täällä eräs lihava, jonka lapsi (ainoa vielä) sairasti vuosia syöpään ja lopulta kuoli. Ja silti olen jaksanut kiinnittää niinkin pinnalliseen asiaan huomiota kuin ylipainoon.  Mitä enemmän on murheita, sitä enemmän vatvoo kaikkea pientäkin, ja yksi pieni juttu voi romahduttaa just ja just kasassa pysyvän korttitalon (kokemusta on julkisella paikalla itkemisestä, kun viimeinen pisara tuli, jostakin ihan pienestä "vastoinkäymisestä").

Joka tuutista tulee hoikkuuden ihannointia ja tietoa lihavuuden haitoista. Tieto sinällänsä on hyvä asia, mutta ei yhtään auta, kun ahmii keksejä illalla, jotta ei romahtaisi lasta saattohoitaessa. Ja ulkopuolisten tuomio ylipainosta, kun lihavat vain ovat laiskoja ja tyhmiä, tuntuu vielä pahemmalta. Valitettavasti ihmiset tuomitsevat, kuten sinäkin, toiset hyvin pinnallisista asioista, toisen ulkonäöstä tai tekstistä, sinun tapauksessasi. En olisi kokenut stressiä ulkonäöstä, jos sitä ei jatkuvasti mediasta ja muiden toimesta olisi tyrkytetty. Onneksi elämässäni on ollut fiksuja ihmisiä, jotka ovat ymmärtäneet, että lapsen sairauden ja kuoleman keskellä on hyvin toisarvoista, mitä syö, kunhan pysyy itse hengissä ja kuinka paljon painaa.

Vierailija kirjoitti:

- Pysyn pois luokkakokouksista (syynä juoruilu, ilkeily. harmittaa, koska olisi kiva nähdä vanhoja kavereita, mutta häpeän liikaa)

- Kivat liikuntatapahtumat ja -harrastukset (tykkäisin esim. kokeilla melomista, kamppailulajeja, tennistä... hauskoja lajeja olis hirveästi, mutta en kestä sitä "mitä toi läski täällä tekee" -katsetta. Kukaan ei halua läskin pariksi.)

- Tanssiminen. (haluaisin harrastaa, mutta häpeän läskejäni)

Näitä on muitakin vastaavia. Onko tässä mitään järkeä? Yritän laihduttaa, mutta sen lopputuloksena olen lihonut entisestään. En oikeasti tiedä mitä tekisin. Ajattelen laihduttamista koko ajan. Läskit rajoittavat elämääni, koska häpeän itseäni ihan järjettömästi. Haluaisin tehdä vaikka mitä. Jätin hakematta yhtä kiinnostavaa työpaikkaakin, koska firman sivuilla kaikki oli hoikkia, urheilullisia ja jotenkin täydellisiä. Istun sitten tässä nykyisessä ankeassa työssä ankeana läskinä, lihomassa vuosi vuodelta enemmän. Kadehdin kaikkia. Hoikkia ihmisiä. Urheilullisia ihmisiä. Lihavia ihmisiä, jotka eivät välitä läskeistään vaan tekevät mitä huvittaa. Ankeeta on, kovin ankeeta.

Kiinnostaisiko sua ap kehonrakennus, voimailulajit (painonnosto, voimanosto) tai ylipäätään tavoitteellinen salitreenaus harrastuksena? Siinähän ylipainosta on osin jopa hyötyä kunhan tekee oikealla tekniikalla eikä riko niveliä yms. Samalla kiinteytyy ja pääsee pois laihduttamisen kierteestä. Tai mulla kävi bodauksen aloitettua lopulta niin; aiemmin mietin koko ajan laihduttamista ja haaveilin laihana olemisesta. Sitten aloitin kehonrakennuksen ensin laihdutusmielessä, kunnes kunnon pt:n (vanhan liiton salimörssäri) opetuksella aloin syömään kunnolla ja hyvällä omalla tunnolla, jotta energiaa riittää nostaa painoja ja kasvattaa lihasta. Samalla läski paloi ja kiinteydyin kun kehossa oleva lihas saa näyttämään timmimmältä. Nyt mulla ei ole enää ”ikuisen laihduttajan” identiteettiä ja nautin liikunnasta ja hyväksyn vartaloni sellaisena kuin se on eli vahvana! Esim. reisilöllöt ei enää tunnu pahalta kun tiedän miten älyttömän vahvat mun reidet tosiaan on! Vaikka tämä on tosi kliseistä niin mulla kehon vahvuus on tuonut myös henkistä vahvuutta. Ja usko pois ap, monilla old school punttisaleilla näkee paljon lihavia, mutta VOIMAKKAITA ja urheilullisia ihmisiä!

Tärkeää tuossa saliharrastuksen aloituksessa mulle oli, että oli asiansa osaava pt ja ”vanhan linjan” punttisali, ei mikään laitteisiin perustuva nättien teinityttöjen näyttäytymispaikka.

Vierailija kirjoitti:

Malla_tunturi kirjoitti:

Ravitsemustieteestä cum laude-kokonaisuuden arvosanalla 5 suorittaneena totean, että ruokavalion koostamisen merkitys on 75 %  ja liikunnan 25 % pyrittäessä laihduttamaan.

Sinulla ei taida olla elämässäsi suurempia huolia, kuten esimerkiksi vakavasti sairaita omaisia, koskapa jaksat kiinnittää huomiota niin pinnalliseen asiaan kuin lievä ylipaino? Vai oletko selkeästi ylipainoinen eli ylittääkö BMI:si arvon 30:ntä? (Lievästä ylipainosta puhutaan, kun BMI sijoittuu välille 25-30.)

"Hoikkien ja urheilullisten" ihmisten pitäminen täydellisinä osoittaa mielestäni äärimmäisen pinnallista, ja ulkonäkökeskeistä ajattelua! Entäpä kaikki se, mitä ihmisellä on korviensa välissä? Kannattaa muistaa, että yhdellä maailman älykkäimmistä ihmisistä Stephen Hawkinilla oli sairauden runtelema keho.

Huh huh heijaa vaan...Ainakaan psykologiaa et ole opiskellut!

Täällä eräs lihava, jonka lapsi (ainoa vielä) sairasti vuosia syöpään ja lopulta kuoli. Ja silti olen jaksanut kiinnittää niinkin pinnalliseen asiaan huomiota kuin ylipainoon.  Mitä enemmän on murheita, sitä enemmän vatvoo kaikkea pientäkin, ja yksi pieni juttu voi romahduttaa just ja just kasassa pysyvän korttitalon (kokemusta on julkisella paikalla itkemisestä, kun viimeinen pisara tuli, jostakin ihan pienestä "vastoinkäymisestä").

Joka tuutista tulee hoikkuuden ihannointia ja tietoa lihavuuden haitoista. Tieto sinällänsä on hyvä asia, mutta ei yhtään auta, kun ahmii keksejä illalla, jotta ei romahtaisi lasta saattohoitaessa. Ja ulkopuolisten tuomio ylipainosta, kun lihavat vain ovat laiskoja ja tyhmiä, tuntuu vielä pahemmalta. Valitettavasti ihmiset tuomitsevat, kuten sinäkin, toiset hyvin pinnallisista asioista, toisen ulkonäöstä tai tekstistä, sinun tapauksessasi. En olisi kokenut stressiä ulkonäöstä, jos sitä ei jatkuvasti mediasta ja muiden toimesta olisi tyrkytetty. Onneksi elämässäni on ollut fiksuja ihmisiä, jotka ovat ymmärtäneet, että lapsen sairauden ja kuoleman keskellä on hyvin toisarvoista, mitä syö, kunhan pysyy itse hengissä ja kuinka paljon painaa.

Voi, otan osaa. :´(

Itselläni on vastoinkäymisistä sama kokemus, että kun niitä kasaantuu, niin ihan naurettavan pienet jutut voi saada purskahtamaan itkuun. Ja kun kyyneleitä alkaa tulla, niitä sitten kanssa tulee, eikä kukaan tajua, miten voi koko maailma romahtaa ihan pikkujutusta... :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- Pysyn pois luokkakokouksista (syynä juoruilu, ilkeily. harmittaa, koska olisi kiva nähdä vanhoja kavereita, mutta häpeän liikaa)

- Kivat liikuntatapahtumat ja -harrastukset (tykkäisin esim. kokeilla melomista, kamppailulajeja, tennistä... hauskoja lajeja olis hirveästi, mutta en kestä sitä "mitä toi läski täällä tekee" -katsetta. Kukaan ei halua läskin pariksi.)

- Tanssiminen. (haluaisin harrastaa, mutta häpeän läskejäni)

Näitä on muitakin vastaavia. Onko tässä mitään järkeä? Yritän laihduttaa, mutta sen lopputuloksena olen lihonut entisestään. En oikeasti tiedä mitä tekisin. Ajattelen laihduttamista koko ajan. Läskit rajoittavat elämääni, koska häpeän itseäni ihan järjettömästi. Haluaisin tehdä vaikka mitä. Jätin hakematta yhtä kiinnostavaa työpaikkaakin, koska firman sivuilla kaikki oli hoikkia, urheilullisia ja jotenkin täydellisiä. Istun sitten tässä nykyisessä ankeassa työssä ankeana läskinä, lihomassa vuosi vuodelta enemmän. Kadehdin kaikkia. Hoikkia ihmisiä. Urheilullisia ihmisiä. Lihavia ihmisiä, jotka eivät välitä läskeistään vaan tekevät mitä huvittaa. Ankeeta on, kovin ankeeta.

Kiinnostaisiko sua ap kehonrakennus, voimailulajit (painonnosto, voimanosto) tai ylipäätään tavoitteellinen salitreenaus harrastuksena? Siinähän ylipainosta on osin jopa hyötyä kunhan tekee oikealla tekniikalla eikä riko niveliä yms. Samalla kiinteytyy ja pääsee pois laihduttamisen kierteestä. Tai mulla kävi bodauksen aloitettua lopulta niin; aiemmin mietin koko ajan laihduttamista ja haaveilin laihana olemisesta. Sitten aloitin kehonrakennuksen ensin laihdutusmielessä, kunnes kunnon pt:n (vanhan liiton salimörssäri) opetuksella aloin syömään kunnolla ja hyvällä omalla tunnolla, jotta energiaa riittää nostaa painoja ja kasvattaa lihasta. Samalla läski paloi ja kiinteydyin kun kehossa oleva lihas saa näyttämään timmimmältä. Nyt mulla ei ole enää ”ikuisen laihduttajan” identiteettiä ja nautin liikunnasta ja hyväksyn vartaloni sellaisena kuin se on eli vahvana! Esim. reisilöllöt ei enää tunnu pahalta kun tiedän miten älyttömän vahvat mun reidet tosiaan on! Vaikka tämä on tosi kliseistä niin mulla kehon vahvuus on tuonut myös henkistä vahvuutta. Ja usko pois ap, monilla old school punttisaleilla näkee paljon lihavia, mutta VOIMAKKAITA ja urheilullisia ihmisiä!

Tärkeää tuossa saliharrastuksen aloituksessa mulle oli, että oli asiansa osaava pt ja ”vanhan linjan” punttisali, ei mikään laitteisiin perustuva nättien teinityttöjen näyttäytymispaikka.

Kiinnostaa kyllä. Mutta pt-palvelut on hirveän kalliita. Paljon maksoit siitä ja miten kauan tarvitsit sitä? Tarvisin just neuvoja syömisen suhteen liikunnan kanssa.

ap

Vierailija kirjoitti:

En käy jalkahoidoissa. Joku nätti ihminen joutuisi käsittelemään mun parkkiintuneita norsun jalkojani, joo ei.

No voi hyvänen aika; ne jalkahoitajat on ammattilaisia! Ne katsoo sun jalkoja siltä kantilta että miten saa parhaaseen kuntoon. Ihan sama niille, mikä sun paino on. Jalat on jalat. Ja voithan alkuun ostaa kemialliseen kuorintaan perustuvat sukat (esim scholl), ihon kuoriinnuttua käyttää viikon verran kovettumiin tarkoitettua voidetta ja sitten menet sinne hoitoon! Sinullakin on ihan yhtä iso oikeus hemmotteluhoitoihin kuin laihoillakin.

Vierailija kirjoitti:

- Pysyn pois luokkakokouksista (syynä juoruilu, ilkeily. harmittaa, koska olisi kiva nähdä vanhoja kavereita, mutta häpeän liikaa)

- Kivat liikuntatapahtumat ja -harrastukset (tykkäisin esim. kokeilla melomista, kamppailulajeja, tennistä... hauskoja lajeja olis hirveästi, mutta en kestä sitä "mitä toi läski täällä tekee" -katsetta. Kukaan ei halua läskin pariksi.)

- Tanssiminen. (haluaisin harrastaa, mutta häpeän läskejäni)

Näitä on muitakin vastaavia. Onko tässä mitään järkeä? Yritän laihduttaa, mutta sen lopputuloksena olen lihonut entisestään. En oikeasti tiedä mitä tekisin. Ajattelen laihduttamista koko ajan. Läskit rajoittavat elämääni, koska häpeän itseäni ihan järjettömästi. Haluaisin tehdä vaikka mitä. Jätin hakematta yhtä kiinnostavaa työpaikkaakin, koska firman sivuilla kaikki oli hoikkia, urheilullisia ja jotenkin täydellisiä. Istun sitten tässä nykyisessä ankeassa työssä ankeana läskinä, lihomassa vuosi vuodelta enemmän. Kadehdin kaikkia. Hoikkia ihmisiä. Urheilullisia ihmisiä. Lihavia ihmisiä, jotka eivät välitä läskeistään vaan tekevät mitä huvittaa. Ankeeta on, kovin ankeeta.

Hyvänen aika, oletko sinä minä? Kuin olisin itse kirjoittanut tuon. Henkinen vertaistuki täällä 💖

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- Pysyn pois luokkakokouksista (syynä juoruilu, ilkeily. harmittaa, koska olisi kiva nähdä vanhoja kavereita, mutta häpeän liikaa)

- Kivat liikuntatapahtumat ja -harrastukset (tykkäisin esim. kokeilla melomista, kamppailulajeja, tennistä... hauskoja lajeja olis hirveästi, mutta en kestä sitä "mitä toi läski täällä tekee" -katsetta. Kukaan ei halua läskin pariksi.)

- Tanssiminen. (haluaisin harrastaa, mutta häpeän läskejäni)

Näitä on muitakin vastaavia. Onko tässä mitään järkeä? Yritän laihduttaa, mutta sen lopputuloksena olen lihonut entisestään. En oikeasti tiedä mitä tekisin. Ajattelen laihduttamista koko ajan. Läskit rajoittavat elämääni, koska häpeän itseäni ihan järjettömästi. Haluaisin tehdä vaikka mitä. Jätin hakematta yhtä kiinnostavaa työpaikkaakin, koska firman sivuilla kaikki oli hoikkia, urheilullisia ja jotenkin täydellisiä. Istun sitten tässä nykyisessä ankeassa työssä ankeana läskinä, lihomassa vuosi vuodelta enemmän. Kadehdin kaikkia. Hoikkia ihmisiä. Urheilullisia ihmisiä. Lihavia ihmisiä, jotka eivät välitä läskeistään vaan tekevät mitä huvittaa. Ankeeta on, kovin ankeeta.

Kiinnostaisiko sua ap kehonrakennus, voimailulajit (painonnosto, voimanosto) tai ylipäätään tavoitteellinen salitreenaus harrastuksena? Siinähän ylipainosta on osin jopa hyötyä kunhan tekee oikealla tekniikalla eikä riko niveliä yms. Samalla kiinteytyy ja pääsee pois laihduttamisen kierteestä. Tai mulla kävi bodauksen aloitettua lopulta niin; aiemmin mietin koko ajan laihduttamista ja haaveilin laihana olemisesta. Sitten aloitin kehonrakennuksen ensin laihdutusmielessä, kunnes kunnon pt:n (vanhan liiton salimörssäri) opetuksella aloin syömään kunnolla ja hyvällä omalla tunnolla, jotta energiaa riittää nostaa painoja ja kasvattaa lihasta. Samalla läski paloi ja kiinteydyin kun kehossa oleva lihas saa näyttämään timmimmältä. Nyt mulla ei ole enää ”ikuisen laihduttajan” identiteettiä ja nautin liikunnasta ja hyväksyn vartaloni sellaisena kuin se on eli vahvana! Esim. reisilöllöt ei enää tunnu pahalta kun tiedän miten älyttömän vahvat mun reidet tosiaan on! Vaikka tämä on tosi kliseistä niin mulla kehon vahvuus on tuonut myös henkistä vahvuutta. Ja usko pois ap, monilla old school punttisaleilla näkee paljon lihavia, mutta VOIMAKKAITA ja urheilullisia ihmisiä!

Tärkeää tuossa saliharrastuksen aloituksessa mulle oli, että oli asiansa osaava pt ja ”vanhan linjan” punttisali, ei mikään laitteisiin perustuva nättien teinityttöjen näyttäytymispaikka.

Kiinnostaa kyllä. Mutta pt-palvelut on hirveän kalliita. Paljon maksoit siitä ja miten kauan tarvitsit sitä? Tarvisin just neuvoja syömisen suhteen liikunnan kanssa.

ap

Otin 10 kerran pt paketin ja maksoin osamaksulla useammassa erässä, olisko koko hinta ollut noin 700€. Nyttemmin olen eräässä nettivalmennuksessa jossa on selvät saliohjelmat ja ruokavaliot. Mutta vasta-alkajalle henk koht pt tosi hyvä ja siiten kun on alkuun päässyt (esim osaa kyykky, maasataveto, penkki yms. tekniikat) voi siirtyä nettivalmennuksiin. Pt:n olis hyvä olla myös sellainen jonka kanssa oot samoilla linjoilla tavoitteiden ja menetemien suhteen. Mä halusin kunnon ison salikörilään, en mitään fitnesstyttöstä. Tärkeää myös käydä tutustumassa saleihin etukäteen että löytyy semmoinen missä tykkää käydä ja on hyvä tunnelma. En halunnut trendikästä näyttäytymissalia vaan hikisten isojen ukkojen karjuntasalin jossa treenataan kovaa eikä surra mahamakkaroita.

Jo kotoa poistuminen on vaikeaa joskus koska ei ole päälle pantavaa varsinkaan näin kesäisin kun mikään vaate ei istu, mutta silti liikun päivittäin. Itseasiassa olen kiinteytynyt ja vaatteet on alkaneet roikkumaan. Se ei vaan auta siihen että mulla on peruskroppa täysin surkea! Eli lantio mallia hehtaari, ei vyötäröä ja lattaperse, eikä tissitkään kasva. Se on hirveä tajuta että surkeampaa kroppaa saa hakea ja vaikka laihtuisin ja olen ollut laiha niin kropan mittasuhteet on toisesta avaruudesta!. t: 92 kg/169cm Vartalo on muotoa O.