Kaverini asui kuukauden Espanjassa ja on nyt olevinaan joku maailmankansalainen :D

Mulle kävi 3 kk aikana Englannissa noin.

En puhunut suomea. Huomasin, että ajattelu ja jopa unien näkeminen alkoi tulla englanniksi.

Niinpä sitten lennolla kotiin aloin vahingossa puhua englantia suomalaiselle vieruskaverille.

Kannattaako moisesta harmistua?

Jos pinnistelee vieraan kielen kanssa yrittäen ymmärtää ja tulla ymmärretyksi, puhuu sitä monenmaalaisille, kieli voi kyllä jäädä päälle.

Tää provo on ollut ainakin hevostalli.netissä ennenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olin viime kesänä kaksi viikkoa Savossa ja sen jälkeen huastoin savvoo iha täyvellisesti..

Kirjakieli unohtui melkein kokonaan.

Savo on kyllä pirullinen, se tarttuu kuin tauti, ja nimenomaan sitä haluaisi yhtä vähän kuin tautia. :D

Kyllä se kuule voi olla vaikiaa sopeutuminen takas Suomeen maailmankansalaisille. Minä olin viikon teneriffalla AI hotellissa. Oli kuule niin hämmentävä viikko. Kuukausiin en osannut sanoa muuta, kun "Hola, hola, onko ruoka hjuva.. "

Myönnän, että kun nuorena muutin vuodeksi Espanjaan, Suomessa juttuni taisivat olla hetkittäin tuota tasoa. :D

Mutta puolustuksekseni voin sanoa, että varsinkin kun nuorena, alle parikymppisenä lähtee Suomen peräkyliltä yksin maailmalle, niin kokemus on vaikuttava ja kokonaisvaltainen ja muokkaa kyllä ajatusmaailmaa.

Tietenkään äidinkieli ei keneltäkään unohdu, mutta jos sitä on pitkään käyttämättä, on tavallista että mieleen tulee ensimmäisenä jokin muunkielinen tapa ilmaista sama asia.

Tajuan kyllä Ap:n ärsytyksen, onhan tuo aika naurettavaa ja hän luultavasti liioittelee hieman, mutta koita myös ymmärtää kaveriasi. Hän on luultavasti vain kokenut elämässään jotain vaikuttavaa ja kokee halua näyttää sen koko maailmalle.

Asuin hetken aikaa ulkomailla, ei unohtuneet sanat. tapasin myös muita suomalaisia jotka olivat asuneet siellä yli 10 vuotta. Kukaan ei puhunut mitään ” finglishiä” tai unohdellut sanoja. Hyvin harvoin jos oli puhe jostain esim. Heidän työhönsä liittyvistä jutuista, saattoivat sanoa jonkun termin englanniksi. Se oli ymmärrettävää, koska kyse oli työstä jota he eivät välttämättä koskaan olleet tehneet suomeksi. Pääasiassa heistä oli kiva puhua vaihteeksi ihan täysin suomea, kun sitä harvoin pääsi puhumaan. Tuo sanojen unohtelu on pelkää snobbailua.

Mä myös nuorena ja typeränä luulin että ekojen reissujen olin kovinkin kansainvälinen, kai se kuului siihen ikään.

Nyt olen 12 vuotta ollut ulkomailla eikä suomi ole ainakaan vielä unohtunut... eikä ole enää tarvetta esittää muuta kuin olen.

Pakko kommentoida tähän omakohtainen kokemukseni kun olin isäni siskon luona Jenkeissä vuoden heidän firmassaan töissä. Ovat siis muuttaneet maahan 1978 ja perustaneet siellä perheen ja uran, tällä hetkellä täysin amerikkalaistuneita mutta puhuvat myös sujuvaa Tampereen murretta keskenään sekä suomen lomilla jokatoinen vuosi ei mitään ongelmaa suomen kielen kanssa.

Eli oltiin yksillä festareilla suomalaisen kaverini ja tätini sekä hänen miehensä kanssa, kun sattumalta törmäsimme kahteen suomalaiseen kolmekymppiseen mieheen jotka bongasivat Suomen kielemme ja tulivat juttelemaan. He olivat reissaamassa Usassa sekä tekemässä työharjoittelua, olivat olleet tuolloin maassa puoli vuotta. Sanoin että olen ollut täällä itse nyt pari viikkoa ja tarkoitus on olla vuoden verran. He ilmeisesti luulivat että koko seurueeemme on ollut Jenkeissä pari viikkoa, koska en erikseen maininnut olevani tätini luona.

Keskustelun edetessä tämä mies unohteli aina suomen sanoja ja teki selväksi että puhuminen on suomeksi jotenkin todella vaikeaa. Hän sanoi, kunhan olet ollut täällä näin kauan niin huomaat että on vaikea puhua Suomea. Tähän minun tätini mies kommentoi sivusta omaan kuivan huumorin tapaansa kunnon Tampereen murteella, että "sitten sullon varmaan jotain muuta vikaa pääs, kun me ollaan asuttu täällä liki kolkytä vuotta eikä vieläkään tunnu vaikeelta puhua."

Tätä muistellessa repeän aina lähes kahtia. Sen miekkosen ilme oli näkemisen arvoinen.

Tulipa tosta mieleeni kaverini, jonka äiti on syntynyt Pohjanmaalla ja isä Hämeessä ja tuo kaverini on siis syntynyt Hämeessä ja täällä Hämeessä koko ikänsä siis asunut. Hänen puheessaan usein vilahtelee kuinka hän ei ymmärrä meidän hämäläisten maailmanmenoa ja pohjanmaalaisena hänen on vaikea sopeutua tänne :)

Vierailija kirjoitti:

Keskustelun edetessä tämä mies unohteli aina suomen sanoja ja teki selväksi että puhuminen on suomeksi jotenkin todella vaikeaa. Hän sanoi, kunhan olet ollut täällä näin kauan niin huomaat että on vaikea puhua Suomea. Tähän minun tätini mies kommentoi sivusta omaan kuivan huumorin tapaansa kunnon Tampereen murteella, että "sitten sullon varmaan jotain muuta vikaa pääs, kun me ollaan asuttu täällä liki kolkytä vuotta eikä vieläkään tunnu vaikeelta puhua."

Onko vaikea käsittää, että jotkut ihmiset ovat kykevämpiä omaksumaan vieraita kieliä ja kulttuurivaikutuksia?

Pesunkestävä yksikielinen taas ei opi mitään, vaikka olisi vieraassa maassa 50 vuotta.

Onko kumma, jos tampere säilyy, kun mukana on puoliso jonka kanssa sitä puhuu päivittäin?

Kielellisesti orientoitunut ihminen haluaa ja osaa napata vaikutteita ja on valpas, kiinnostunut ja sosiaalinen.

Mikä siinä niin pännii?

Juntti mikä juntti, anna päteä rauhassa, ei raukka tajua edes miten naurettava on.

Olen asunut monta vuotta kahdessa eri maassa ja voin sanoa, että ei suomen kieli unohdu tässä ajassa. Vuosikymmeniä asuessa kielitaito saattaa huonontua, mutta ei varmasti unohdu.

Vierailija kirjoitti:

Pakko kommentoida tähän omakohtainen kokemukseni kun olin isäni siskon luona Jenkeissä vuoden heidän firmassaan töissä. Ovat siis muuttaneet maahan 1978 ja perustaneet siellä perheen ja uran, tällä hetkellä täysin amerikkalaistuneita mutta puhuvat myös sujuvaa Tampereen murretta keskenään sekä suomen lomilla jokatoinen vuosi ei mitään ongelmaa suomen kielen kanssa.

Eli oltiin yksillä festareilla suomalaisen kaverini ja tätini sekä hänen miehensä kanssa, kun sattumalta törmäsimme kahteen suomalaiseen kolmekymppiseen mieheen jotka bongasivat Suomen kielemme ja tulivat juttelemaan. He olivat reissaamassa Usassa sekä tekemässä työharjoittelua, olivat olleet tuolloin maassa puoli vuotta. Sanoin että olen ollut täällä itse nyt pari viikkoa ja tarkoitus on olla vuoden verran. He ilmeisesti luulivat että koko seurueeemme on ollut Jenkeissä pari viikkoa, koska en erikseen maininnut olevani tätini luona.

Keskustelun edetessä tämä mies unohteli aina suomen sanoja ja teki selväksi että puhuminen on suomeksi jotenkin todella vaikeaa. Hän sanoi, kunhan olet ollut täällä näin kauan niin huomaat että on vaikea puhua Suomea. Tähän minun tätini mies kommentoi sivusta omaan kuivan huumorin tapaansa kunnon Tampereen murteella, että "sitten sullon varmaan jotain muuta vikaa pääs, kun me ollaan asuttu täällä liki kolkytä vuotta eikä vieläkään tunnu vaikeelta puhua."

Tätä muistellessa repeän aina lähes kahtia. Sen miekkosen ilme oli näkemisen arvoinen.

No etkö tajua että ne miehet olivat luultavasti aika lailla sen puoli vuotta puhuneet putkeen englanniksi työssä ja tapaamiensa ihmisten kanssa, yhdessä, intensiivisesti, eikä suomea ole paljoa käytetty puhuessa jos ollenkaan. Sen jälkeen on vähän vaikeampi muistaa yhdessä hetkessä toinen kieli ja tapa kommunikoida, sun isäsi siskon perheellä kuitenkin on varmaan ollut aina pääkieli keskenään suomi koko ajan niin ei kai se sillon tuota mitään ongelmia.

Voin kuvitella kyllä miehen ilmeen kun isäsi siskon mies näytti oikeat värinsä (ylimielinen ja luulee toisten esittävän jotain, ei näe pidemmälle) tuolla möläytyksellä.

Just tuollaisten takia muutin ulkomaille, opin paikallisen kielen, olen tekemisissä vain paikallisten kanssa, seurustelen vain paikallisten naisten kanssa, enkä koskaan sano että olen suomesta. En kyllä ymmärrä miten voin olla niin juntista kansasta peräisin.

Suomessa käydessä puhun vain suomea ja saan useinkin kuullla olevani niin tyypillinen suomalainen tuppisuu. Tietäisivätpä vaan.

Minulle tulee aina jostain syystä pienessä hiprakassa savon murre. Se vasta onkin outoa.

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävi 3 kk aikana Englannissa noin.

En puhunut suomea. Huomasin, että ajattelu ja jopa unien näkeminen alkoi tulla englanniksi.

Niinpä sitten lennolla kotiin aloin vahingossa puhua englantia suomalaiselle vieruskaverille.

Kannattaako moisesta harmistua?

Jos pinnistelee vieraan kielen kanssa yrittäen ymmärtää ja tulla ymmärretyksi, puhuu sitä monenmaalaisille, kieli voi kyllä jäädä päälle.

Kaverini tuntien voisin sanoa, että hän kävi alueella vain suomalaisissa kaupoista ja hakeutui suomalaisten seuraan. Ap

15. vuosi ulkomailla ja en ole unohtanut kieltä. Ajattelenkin edelleen suomeksi.

Tähän sopii se vanha vitsi, jossa mies toteaa:

”puhuu hoono suomi, olla kymmene päivä haaparanda putka.”

Vierailija kirjoitti:

Just tuollaisten takia muutin ulkomaille, opin paikallisen kielen, olen tekemisissä vain paikallisten kanssa, seurustelen vain paikallisten naisten kanssa, enkä koskaan sano että olen suomesta. En kyllä ymmärrä miten voin olla niin juntista kansasta peräisin.

Suomessa käydessä puhun vain suomea ja saan useinkin kuullla olevani niin tyypillinen suomalainen tuppisuu. Tietäisivätpä vaan.

Mistä sitten valehtelet olevasi, jos kysytään? 

Ps. Suomi kirjoitetaan isolla, kun tarkoitetaan maata.

Asuin 20 vuotta ulkomailla enkä unohtanut suomen kieltä.