Ahdistukseen taipuvainen! Mitä keinoja käytät rauhoittaaksesi itseäsi?

Lähden metsään kävelemään ja poltan pari tupakkaa. Yritän pysyä liikkeessä ja toiminnassa ja käsitellä ahdistusta aiheuttavia syitä mielessäni. Joskus saattaa kestää viikoja tällaista, jos on jotakin oikein ahdistavaa tapahtunut. Teen asioita, toimin, välillä menen metsään ja poltan tupakkaa. Se on tietysti kovin uuvuttavaa, kun aivot raksuttavat koko ajan samaan aikaan ahdistavia asioita. Tällaisen ahdistuksen laukaisee sellaiset tilanteet, jos minua kohdellaan omasta mielestäni väärin ihan vain sen takia, että halutaan alentaa tai mustamaalata tai saattaa tarkoituksella huonoon valoon jossakin yhteisössä viitaten johonkin tekemiseeni ymmärtämättä tai haluamatta ymmärtää toiminnan taustoja. Esimerkkinä tästä tapaus, kun alotin uuden tehtävän siirtymällä hyvin suositun ihmisen paikalle tekemään samaa tehtävää kuin hän. Vein toimintaa paljon eteenpäin, uudistin jo vanhanaikaiseksi tulleita käytäntöjä ja prosesseja sekä välineitä ja hoidin tehtävän niin hyvin kuin pystyin. Hyvin pian minusta tehtiin kuitenkin valitus, koska olin kuulemma toiminut tehtävässäni huonosti. Todellisuudessa kaikki oli yrityksessä paremmin kuin aiemmin. Näillä valittajilla ei ollut tahtoa nähdä asiaa niin. Tässä tulkitsin, koska vaikka kritiikki kohdistui muka työhöni, oikeasti se kohdistui minuun persoonana, koska mikään ei ollut huonommin kuin aiemman työntekijän aikana. Kritiikissä oli nostettu kohta kohdalta asioita, jotka ovat huonosti tai väärin, ymmärtämättä että jokainen kohta oli kuitenkin hoidettu paremmin kuin aikaisemmin. Se tuntui minusta aivan hirveän väärältä. Olin käyttänyt kaikki energiat ja myös omaa aikaani siihen, että saan toiminnan ja imagon tämän päivän tasolle.

Mulla pahimmat olot tulee kotona yksin ja sillon tekis mieli vanhojen tottumusten mukaan vahingoittaa itteensä.

Silloin laitan kylmäpussin niskaan tai käsien päälle. Käyn kuumassa suihkussa ja peseydyn huolellisesti, keskityn veden lorinaan.

Kirjoitan ajatuksiani ylös, mikä ahdistaa, mistä lähti liikkeelle.

Minulla on paperilla asioita, joista haaveilen ja mitä hyvää minulla on. Miksi ei kannata vahingoittaa itseään.

Miesystäväni on tehnyt minulle videon, missä kertoo kaiken olevan hyvin. Sitä on hyvä katsoa.

Kannattaa kirjoittaa kaikki keinot ylös paperille ja laittaa jonnekin näkyvälle paikalle. Osaa sitten toimia järkevästi hädän hetkellä.

Julkisilla paikoilla nipistän itseäni pitkään ja lujaa esim. käsivarresta. Kotona ahdistaessa ulkoilemaan lähteminen, kaverin kanssa jutteleminen puhelimessa jostakin ihan muusta kuin ahdistuksen aiheesta, Netflixistä jotain. Oikein kunnon ahdistukseen otan rauhoittavia.

Mua itsemurhan mahdollisuus ei auta millään lailla, pahentaa vaan, koska osa ahdistuksestani liittyy sairauksien pelkoon, kuolemaan ja läheisten kuolemaan. Makaan pisin pelkäämässä!että poikani on autokolarissa ja kituu parhaillaan jossain tienreunalla.

Yritän aktiivisesti pakottaa ajatukseni pois kehiltään. Luen paljon, helppoja tekstejä, jotka eivät vaadi kovin suurta keskittymiskykyä, mutta kuitenkin ohjaavat ajatuksia pois tavanomaisilta radoiltaan ja ahdistuksenaiheistaan. Katson areenasta tai netflixistä elokuvaa, jonka tiedän aihepiiriltään ihan toisenlaiseksi kuin ahdistuksenaiheeni. Mitä tahansa, kunhan jotain muuta. Tätä ei voi ”työstää” ois ajattelemalla tai puhumalla tai kirjotitamalla, kaikki sellainen vain pahentaa ahdistusta.

Mulla oli myös sosiaalisten tilanteiden pelko, mutta olen sen yli päässyt, kun oli pakko. Tähän auttoi se, että annoin itselleni luvan vain ”olla” noissa tilanteissa. Että riittää kun vain olen ja odotan, että se loppuu - minun ei tarvitse tehdä mitään ei yrittää hallita noita tilanteita, ei ohjata niitä, ei kehittää niitä, ei viedä niitä eteenpäin. Että riittää kun olen. Ja jos on joku esitelmä tms, niin puhuin sen kuin olisin puhunut itselleni, tajusi kukaan tai ei, kiinnosti ketään tai ei. Vähitellen pystyin myös ottamaan vastaan - kun joku puhui minulle, aloin kuulla jne. Myöhemmin aloin vastailla. Nykyään -monen vuoden päästä - pystyn jo ottamaan nuo tilanteet haltuun ja vetämään niitä eteenpäinkin. Mutta ei aluksi tarvitse, eikä kaikkien ehkä koskaan. Riitää kun siellä tilanteessa on.

Mulla auttanut lääkitys (Duloxetine) pahimpaan ahdistukseen mutta ei sekään tätä vaivaa kokonaan poista (valitettavasti). Oon huomannut että aikuisten värityskirjat auttavat mulla jos oikein ahdistaa. Saatan väritellä monta tuntia putkeen :D Ennen pidin ihan höpölöpöjuttuna koko värittämistä, mutta onneksi kokeilin. Myös nukkuminen auttaa. Liikunnasta sen sijaan en ole kokenut mitään apua.

Vierailija kirjoitti:

Toi esiintymisjännitys on ihan normaalia. Melkein kaikilla on sitä. Jos on paniikkihäiriö ja se iskee esiintyessä niin ei vaan kykene ajattelemaan noin järkevästi. Itse saatan olla ihan tyynen rauhallinen ennen esitystä mutta heti kun nousen yleisön eteen niin kaikki järki menee. Hikoilen, ääni muuttuu pieneksi ja vapisevaksi, en muista mitään mitä piti sanoa. Esityksen jälkeen en muista mitä selitin. Hyvä valmistautuminen kyllä täytyy tehdä että jotenkin selviää tilanteesta. Mutta ei esiintymisjännitys minua niinkään haittaa enkä sitä häpeä koska ei ketään kiinnosta mitä minä sekoilen ja ihmiset kyllä ymmärtävät ettei kaikki ole hyviä esiintymään. Esiintymisjännitys on myös yleisesti hyväksytty asia toisin kuin sosiaalinen jännittäminen! Siitä saa aina kuulla, että olisit nyt rohkeampi, miksi oot hiljainen ja blääbläää.... Esiintymisjännityksestä ei kukaan ole minua koskaan moittinut. Kaikki aina vaan sanovat ettäheitäkin jännittää kauheasti.

Minua vaivaa se jokapäiväinen ahdistus ja sosiaalisten tilanteiden pelko.

Joo, kuten sanoinkin kahdesti, minulla ei ole diagnosoitua ahdistushäiriötä.

Mutta esiintymisjännitys ja stressi minulla ovat aika pahoja, eikä kyse siis ole niinkään sii, mitä tapahtuu, kun marssin esiintymään, vaan elämästä useita päiviä jo aiemmin. En ilman tiukkaa ajatushallintaa saa tehtyä mitään muuta kuin jännitettyä tulevaa esiintymistä.

Ja tuo koskee osin olemista porukassakin, tosin tämä sosiaalisten tilanteiden jännittäminen on jo lieventynyt.

17

Kirjoitan ylös pelkojani ja arvioin niitä (kirjallisesti).

Seuraavan ahdistuksen tullessa käyn läpi aiemman ahdistuksen muistiinpanoja ja muistelen välissä ollutta aikaa, jolloin olen ollut kunnossa.

Tieto siitä, että ahdistuskohtaus on kohtaus, joka johtuu jostain ylikuormittumisesta (nekin olen alkanut oppia tunnistamaan, kun seuraan kohtauksien ajankohtia ja tekemisiä ennen sitä) ja se menee ohi.

Muistelen sitä aikaa, kun kyseinen asia ei vaivaa ja hengittelen.

Mietin myös mitä haluan elämältäni ja "muistelen tulevaisuutta" ja keskityn siihen.

20, sen olennaisen puolen unohdin vielä sanoa, että esiintymisjännityksen lieventäminen on tosiaan pitkä prosessi, eikä voi alkaa vasta kun marssii esiintymään. Se vaatii huolellisen etukäteistyöstön, jos on pahanlaatuista.

Peli on oikeastaan jo pelattu, kun menet sinne porukan eteen.

Siksi kerroin noista etukäteisprosesseistani ja jälkityöstöstä. Jollain toimii, ei tietenkään kaikilöa (kuten ei mikään konsti kaikilla toimi, koska olemme yksilöitä)

17

Vierailija kirjoitti:

Hassua kyllä, myös minulla toimii jo ketjussa mainittu itsemurhan mahdollisuus. Jos ei ole enää mitään hävittävää, voi tehdä mitä haluaa.

Liikunta.

Huonoimpana vaihtoehtona joskus viina.

Minä kirjoitin tämän, jonka saattaa käsittää väärin. En tarkoittanut sitä, että pitäisin itsemurhaa oikeasti vaihtoehtona, vaan sitä, että jo sen ajattelu kertoo että minulla ei ole mitään hävittävää. Siksi voin tehdä elämälläni mitä haluan, muiden mielipiteistä välittämättä.

Jos ahdistun Suomessa, voin muuttaa muualle.

Jos lihavuus ahdistaa, voin tehdä asialle jotain.

Jos avioliitto ahdistaa, ei kun omilleen asumaan.

Jos on ahdistunut ilman syytä, silloinkin voi tehdä mitä huvittaa. Vaikka pysyä viikon sängyssä.

Parikymppinen poikani on pari vuotta ollut ahdistukseen taipuvainen, mutta muutama kuukausi sitten hänen olonsa oli sietämätön. Keskellä yötä tuli välillä ihän sietämättömän ahdistunut olo. Annoin hänelle vadillisen lämmintä vettä ja siivousliinoja. Hän siivosi, kunnes väsyi. Lämmin vesi rauhoitti ja muutaman viikon päästä meillä oli putipuhdas koti ja ahdistuskin väistynyt. Ei ehkä tepsi kaikilla, mutta meillä tällä kertaa tepsii.

Monia hyviä keinoja onkin tullut jo esille, mm. kofeiinin välttäminen, kävely luonnon keskellä, beetasalpaajat esiintymistilanteissa etc. Itse olen ladannut puhelimeen myös meditointisovelluksen (esim. Meditation -sovellus, jossa on ilmainen seitsemän päivän ohjelma) ja yleensäkin erilaisista mindfulness-menetelmistä saattaa olla apua. Yksinkertaisimmillaan saatan laskea 1-10 ja takaisin, samalla hengitellen sisään ja ulos, mikäli hepuli meinaa tulla.  Lievitän ahdistusta myös siivoilemalla, eli oikeastaan joku simppeli käytännön tekeminen voi olla hyvinkin rauhoittavaa.  Itsellä diagnosoitu yleinen ahdistuneisuushäiriö ja olenkin jatkuvasti huolestuneisuuden tilassa, välillä se on vain sellaisena taustalla olevana möykkynä, pahimmillaan tekee toimintakyvyttömäksi. Silloin koitan vain hengitellä ja tuijotella seiniä. :D

Mulla auttaa tilanteen rekisteröinti ja sen hyväksyminen siinä hetkessä. Sanon tyyliin ääneen, että kylläpä nyt ahdistaa ja alan puhumaan siitä (jos kelle puhua). Ei vollottamaan ja panikoimaan vaan kertomaan rationaalisesti miltä tuntuu ja kuinka typerää/inhottavaa on kun kroppa/aivokemiat tällä tavoin mulla reagoi. Ja, että on ihan ok saada huonoja oloja, jokainen saa joskus.

Ja just tajuaminen, muistuttaminen, että tällä ei varsinaisesti oo mitään tekemistä mun mieleni tai psyykeen kanssa. Aivokemiat nyt vaan sattuu reagoimaan eri tavoin eri asioihin. Stressi esim nostattaa kortisolitasoja ja serotoniinin tuotanto voi vaihdella paljon päivittäin riippuen mitä syö ja miten liikkuu.

Jos ei ahdistus mene ohi niin alan oikeesti popsimaan kypsiä banaaneja kunnes tulee hyvä olo. Ja niitä on mennyt jopa 10, kunnes on olo kohentunut, MUTTA, se on kohentunut. Huomattavasti. Banaanissa nimittäin itsessään on serotoniinia, eli hyvänolon tunnetta lisäävää luonnollista kemiaa, magnesiumia joka rentouttaa lihaksia, b-vitamiineja, c-vitamiinia joka lisää vastustuskykyä, jota kortisoli (=stressi) syö jne jne.

Ja juon vettä. Juominen viestittää kehoon, että ei ole vaaraa. Joku alkukantainen juttu.

Eli lyhyesti, mulla auttaa asian hyväksyminen ja sen järkeistäminen.

Pahimpina ahdistusaikoina käytin lääkitystä ja kävin kahdesti viikossa terapiassa. Sain niistä niin paljon apua, että nykyään en tarvitse kumpaakaan. Tosin, jos tuntisin samanlaista ahdistusta uudestaan, en epäröisi aloittaa uudestaan lääkitystä tai aloittaa terapiaa.

Minua auttaa asioiden laittaminen perspektiiviin: kuinka paljon tämä nykyinen ongelmani murehdituttaa minua 2 viikon päästä, entä kahden vuoden. Yleensä pitkien aikajatkumoiden ajattelu auttaa.

Jos stressaan toisten ihmisten reaktioita tms. «Mitähän muut tästä ajattelevat, varmaan jotain ikävää..» niin koetan muistuttaa itselleni, että muut ihmiset ovat yhtälailla omien päidensä sisällä ja todennäköisesti miettivät, että koskahan täältä pääsee kotiin, mitähän hyvää sitä söisi jne.. ei muita ihmisiä kiinnosta minun jännitykseni tai stressini yhtään niin paljon kuin kuvittelen. Sitä paitsi, jos itse näen, että jotakin jännittää tai ahdistaa, niin tavallaan tämä ihminen on jo voittanut minut puolelleen inhimillisyydellään.

Tärkeintä on olla itselleen armollinen ja sallia surun sekä ahdistuksen tunteet. «Minä saan tuntea näin» ja «miksi minusta tuntuu tältä» ovat relevantteja lauseita itseymmärrykselle. Minulla on mahtava puoliso, jolle on hyvä jutella ja joka myös itse puhuu tunteistaan tarvittaessa. Ei meidän aikamme kulu toisiamme jatkuvasti terapioiden, mutta mikäli tarvetta ilmenee, puolisolta saa tukea ja lohtua.

Minä mietin, että minulla ei ole mitään hätää. Nyt on ahdistunut olo, koska.. Kaikki on kuitenkin hyvin, en kuole tähän eikä haittaa jos mokaan. 

Pyrin ottamaan tilanteen tullen omaa aikaa, ja miettimään mikä on se juurisyy ahdistuksen tai kehää kiertävien ajatusten takana. Esim. johonkin työtehtävään tarttuminen tuntuu vaikealta -> mietin syytä -> ymmärrän, että takana piilee epäonnistumisen pelko -> muistelen aiempia tilanteita, joista epäonnistumisen pelko on saanut alkunsa. Itselläni nämä tuntemukset kumpuavat useimmiten lapsuudesta.

Kun juurisyy on auennut, se jo monesti riittää helpottamaan oloa. Syyn tiedostaminen antaa kuitenkin myös työkaluja konkreettisempiin ratkaisuihin, kuten tehtävän pilkkomiseen pienempiin välitavoitteisiin ja tarpeiden tunnistamiseen (esim. mitä tietoja / taitoja tehtävän tekemiseksi tarvitaan, ja miten ne olisivat järjestettävissä).

Tämä keino edellyttää omien tunteidensa ja puutteidensa kuulostelua, tunnistamista ja hyväksymistä, ja välillä tuntuu kipeältä myöntää edes itselleen joidenkin asioiden olemassaolo. Mutta ainakin minulla tämä on toiminut toistaiseksi aika hyvin, ja seuraavalla kerralla vastaava tilanne on yleensä sujunut jo paljon paremmin. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassua kyllä, myös minulla toimii jo ketjussa mainittu itsemurhan mahdollisuus. Jos ei ole enää mitään hävittävää, voi tehdä mitä haluaa.

Liikunta.

Huonoimpana vaihtoehtona joskus viina.

Minä kirjoitin tämän, jonka saattaa käsittää väärin. En tarkoittanut sitä, että pitäisin itsemurhaa oikeasti vaihtoehtona, vaan sitä, että jo sen ajattelu kertoo että minulla ei ole mitään hävittävää. Siksi voin tehdä elämälläni mitä haluan, muiden mielipiteistä välittämättä.

Jos ahdistun Suomessa, voin muuttaa muualle.

Jos lihavuus ahdistaa, voin tehdä asialle jotain.

Jos avioliitto ahdistaa, ei kun omilleen asumaan.

Jos on ahdistunut ilman syytä, silloinkin voi tehdä mitä huvittaa. Vaikka pysyä viikon sängyssä.

Itse olen sellaisessa elämäntilanteessa, ettei tuo viikon sängyssä makaaminen onnistu. Seuraukset ovat sietämättömän kovat, jos tuota yrittäisin.

Ajattelen että nyt minulla on ahdistunut olo mutta se on vain tunne mun pään sisällä ja tunteethan muuttuu ja vaihtelee (voi ajatella että ne on niinku pilvet jotka liikkuu taivaalla) eli vaikka olisit hurjan onnellinen niin eihän sekään tunne kestä ikuisesti.Luin Katariina Sourin kirjasta hyvän lauseen- jos paniikkihäiriötä sairastava kuulisi että saa hirveästi rahaa jokaisesta paniikkikohtauksesta niin niitä ei varmaan enää tulisikaan.

Iltaisin jos ahdistaa niin.alan selata netistä ruokaohjeita. Jotenkin helpottaa.

Muutama orgasmi viikossa saa olon rennoksi ja ahdistus ei tule niin helposti.

Viina vie sopivina annoksina ahdistuksen mennessään.