Totuus ruokavaliosta!
Niin surullista miten nykyajan ihminen on vieraantunut oikeasta ruoasta. Hyvälaatuisten raaka-aineiden sijaan mätätään eineksiä ja ravinneköyhää ruokaa. Esimerkiksi nakit, makkarat, leikkeleet ja margariinit on aivan järkyttävää potaskaa. Samoin kaikki jogurtit, maito, proteiinirahkat, ruokakermat yms. Ollaan niin vieraannuttu aidosta ruoasta sekä median ja isojen korporaatioiden aivopesemiä. Eihän jengi osaa edes syödä nykyään ja sen huomaa. Kaikkeen tarvitaan apua ja langetaan mm. kaikenmaailman superdieetteihin.
Ruokateollisuus on bisnestä. Tarkoitus on saada markkinoille ruokaa, joka on nopea valmistaa, maistuu koukuttavalta ja niin edelleen. Onko ihme, että sairaudet lisääntyy kiihtyvää vauhtia, kun ei enää tunnisteta oikeaa ruokaa ja jätetään ne oikeat raaka-aineet kauppaan. Raaka-aineita mitä meidän kroppa oikeasti tarvitsee toimiakseen normaalisti. Kaikki minkä ihminen on itse tehnyt, risteyttänyt tai manipuloinut EI ole ruokaa, eikä sellaista tule laittaa suuhun.
Lihat ja kalakaan ei sinänsä olisi niin pahaa ravintoa, jos ihminen ei syöttäisi eläimille hormooneja, antibiootteja, geenimanipuloitua soijaa. Tai jos ihminen ei saastuttaisi valtamerta mm. muovilla ja ongelmajätteillä. Elohopean määrä myös kasvaa hälyyttävästi valtamerissä. Noita karjaeläimiäkin risteytetään, liimaillaan ja värjätään.
Kaikista parasta olisi, jos ihminen joisi vain lähdevettä ja yrttiteetä, söisi vain aitoja alkuperäisiä kasviksia, viljoja ja hedelmiä. Esimerkiksi kaikki valkoiset pastat ja valkoiset riisihiilarihötöt, tärkkelykset ja sokeri kannattaa unohtaa. Ruis, speltti ja kvinoa on luonnollista ja prosessoimatonta alkuperäisviljaa. Esim. spelttipastaa saa Ruohonjuuresta.
Kaikki hedelmät, joissa ei ole siemeniä, kannattaa välttää. Todennäköisesti manipuloituja. Mikään ei kasva ilman siementä, eli siitä jo tietää mitä on sörkitty ja mitä ei.
Kun palaa takaisin siihen ruokavalioon mikä on alusta asti ollutkin, vähenisi sairaudet, virukset, flunssat. Estäisit sairauksien kehittymistä kropassasi, koska mikään sairaus ei viihdy kropassa, jossa on kaikki puhdasta ja hyvin. Noista prosessoiduista ruoista kaikki kehon loiset, virukset ja sairaudet saa polttoaineensa. Mutta eihän lääkärit sulle tätä kerro, vaan määrää lääkkeitä, jotta lääketeollisuus tekisi rahaa. Syöpäkin on biljoonien dollareiden bisnes.
Tämäkin aloitus tulee saamaan varmasti paljon alapeukkuja, mutta mitäpä muuta voi odottaa ihmisiltä, jotka eivät ole valmiita vastaanottamaan totuutta, tai tekemällä itse taustatutkimuksia.
Kommentit (36)
Kiitos AP! Ruoka- ja lääketeollisuuden koekaniineina tässä ollaan. Ollaan kuin lampaat laitumella. Surullista miten maalaisjärki on kadonnut ihmisiltä.... johan tuo margariini vs. voi esimerkki todistaa hyvänä esimerkkinä.
Valio esimerkiksi lobbaa ja saa tukea valtiolta. Jo neuvolassa alkaa Valion tuotteiden mainostus ja se jatkuu vahvana läpi peruskoulun. Rasvaton maito, margariinia ja kaurapuuroa. Eeei, mutta teidän lampaiden mielestä tämä on välttämätöntä ihmiskunnalle ja moraalisesti ihan tervettä toimintaa, eikä valtio tietenkään valehtelisi tällaisista asioista. ;)
En ymmärrä sitäkään miten esimerkiksi sairaaloissakin syötetään sairaille ihmisille sokeria!! Kiisseliä, vaaleaa leipää margariinilla, maitoa ja puuroa. Siinä oikein ravitsevaa ja parantavaa ravintoa esimerkiksi syöpäpotilaille. Jenkkilöissä mm. McDonald's ja Subway raivannut tietään sairaaloiden ravintoloihin.
Ihmisten olisi jo korkea aika herätä tuosta sumusta.
AP on pääosittain oikeassa. Mutta osittain tuossa ei ole pointtia. Ihminen voi elää terveenä, pitkään ja hyvin, vaikka söisi osaa mainituista asioista. Yksilökohtaista.
Oma mielipide on, että ihmiset kuuntelee liikaa muiden neuvoja. Edes tätä aloitusta ei kannata täysin niellä. Ottakaa itse selvää, tutkikaa, olkaa hyvin kriittisiä. Rahalla pyörii koko maailma, ei terveydellä. Sun terveydestä ei ole hyötyä muille.
Itse syön lihaa, kasviksia, riisiä, vehnää ja hedelmiä. Mitään muuta en juurikaan. Voin mielenterveydellisesti ja fyysisesti loistavasti verrattuna lapsuuden jugurtti-makaroni-karkki-ruokavalioon. Uskon, että tää toimii mulle, ainakin tulosten perusteella.
Ja ruokavalion vaikutusta ihmiseen pimitetään muuten aivan hirveän paljon! Se on suoraan yhteydessä sairauksiin, iho-, hormoni- ja mielenterveysongelmiin.
23 jatkaa:
Ja lääketeollisuus muuten kiittää huonosta ruokavaliosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En alapeukuttanut mutta tämän haluan sanoa: minusta ei ole mitenkään ihme että ihmisillä on vähän hukassa oleva olo ravintoasioiden kanssa. Minulla ainakin on. Asiantuntijoiltakin tulee niin monenlaista ja osittain ristiriitaista viestiä, ja siihen päälle diletanttien vaahtoaminen ja käännytystyö muutaman lähteen (kirjan tai pahimmillaan lyhyen nettiartikkelin!) perusteella... Kyseessä on aikamoinen viidakko jossa on vaikea päättää ketä uskoa.
Pieni esimerkki joka sopii mielestäni kuvaamaan millaista keskustelu on etenkin kun se viedään yksittäisten ruoka-aineiden tasolle: Kun tv:ssä haastateltiin pari vuotta sitten kahta ravitsemusasioiden ammattilaista (titteleitä en muista), yksi sanoi että pieni määrä voita päivässä on hyväksi terveydelle ja toinen vastasi että voi on silkkaa myrkkyä. Maallikkona kotisohvalla oli mahdoton päätellä kumpi näistä oli uskottavampi asiantuntijana. Ei tilannetta voi ainakaan kovin selkeäksi väittää.
Mitähän jos käyttäisit sitä kuuluisaa talonpoikaisjärkeä. Esim. miten prosessoitu ruoka muka olisi terveellistä? Muokattu kasvirasva (margariinit) vastaan voi mm.
Kerrotko vielä sen talonpoikaisjärjen, joka kertoo yhtään mitään "prosessoinnin" terveellisyydestä?
Jos mä kuorin banaanin, se on prosessoimista. Jos lisään soppaani C-vitamiinia, se on prosessoimista. Jos jonglööraan voipaketilla minuutin, sekin on prosessoimista.
Täytyypä olla todella typerä talonpoika, jos kuvittelee jotain niinkin suurta kategoriaa kuin "prosessointi" aina haitalliseksi.
En rupea väittelemään asiasta, koska siitä tulisi loputon vääntö! Oletko ajatellut miten juoksevasta öljystä saadaan kiinteää rasvaa? Se on pitkä kemiallinen PROSESSI!
Ei siitä tule laisinkaan pitkä vääntö. Yksinkertaisesti myönnät puhuneesi höpöjä ja se on keskustelun loppu se. Sulle on jo rautalangasta väännetty, että kategorisesti prosessoinnin leimaaminen on täydellisen typerää. Jos et tosiaan ymmärtänyt, niin lue toki viesti uudestaan ja mene meditoimaan kunnes asia sullekin valkenee.
Jos sulla on jotain valittamista esimerkiksi siitä, miten juoksevasta öljystä tehdään kiinteää rasvaa, niin anna palaa vain. Älä rupea sekoilemaan minkään "prosessointi on pahasta" -typeryyksien parissa. Keskity siis olennaiseen.
Sekin on pitkä kemiallinen prosessi, kun vesi kiertää merestä pilviin ja sieltä sateena takaisin vesistöihin ja maalle. Ja vesihän on kemikaali sekin. Tietysti jos korkeampi ajattelu ja "hienojen" sanojen oikeinkäyttäminen tuottaa suuria ongelmia, niin ehkä sun vaan kannattaisi toimia kuunteluoppilaana kunnes henkistä kasvua on päässyt tapahtumaan.
Minä allekirjoitan tämän aloituksen puolesta. Olen aina kärsinyt pahoista siitepölyallergioista ja rasitusastmasta. Jätin tänä keväänä lihan ja höttöviljat pois. Syön mahdollisimman puhtaasti ja juon yrttiteetä. Esimerkiksi voikukanlehti-, kamomillan- ja vadelmanlehtiteetä. Kaikki, jossa on tärkkelystä, sokeria, lisäaineita ja muuta potaskaa jäivät/jäävät kauppaan.
Minun siitepölyallergiani on enää hyvin minimaalista. Pystyn liikkumaan ulkona normaalisti sekä urheilemaan. Allergialääkkeitä käytän vielä vähän, mutta tämä ero on aivan jäätävä kun vertaa siihen millaista oli ennen. Vielä viime vuonna jouduin taistelemaan kesäkuun puoleen väliin asti kauheista allergiaoireista, joihin lääkkeet eivät kunnolla auttaneet ja saikkuakin joutui ottamaan töistä ja koulusta useita päiviä.
Lapsena kotona vedettiin makaroonia, lihaa, kanaa, kalaa, spaghettia ja riisiä. Vanukkaita, maitoa, leikkeleitä ja juustoa ja margariinia tietysti leivän päälle. Ruoat kokattiin rypsiöljyssä ja kasviksia emme syöneet juuri ollenkaan. Muutin 17- vuotiaana kotoa pois, ja sain vuodessa korjattua jo pikkuisen paremmaksi ruokavaliotani (maidon juonnin lopetin 15 vuotiaana) , mutta nyt viimeisimmän vuoden aikana olen voinut paremmin kuin koskaan ennen. Enää ei turvota eikä väsytä, olen laihtunut ja olo on aivan mahtava.
Ensi vuoden tavoitteena olisi olla niin terve, ettei allergialääkkeitä tarvitsisi enää ollenkaan. Ja kyllä, tämä kaikki on vain ruokavalioni ansiosta. Paluuta vanhaan ei enää ole. Näistä asioista pitäisi puhua paljon enemmän. Lääkärissä ei näistä asioista pihahdeta sanallakaan...
T. N22
Totuuksia ruokavalioista on suunnilleen yhtä monta kuin on ruokavalioitakin.
Ei nyt ihan noin extreemisti tarvitse elämäntapojaan muuttaa, mutta kaiken ylimääräisen turhan voisi jättää pois. Maalaisjärjellä pääse jo pitkälle. Toki näissä pyörii niin isot rahat, että vastaan on vaikea laittaa, joten on tärkeää huolehtia ensisijaisesti omasta ja läheistensä terveydestä. Se on ihan faktatietoa, että ravinnolla on suurin merkitys ihmisen hyvinvointiin. Tämän tietää myös lääkeyhtiöt.
Diabetekset, syövät ja ylipaino lisääntyvät hälyttävästi (erityisesti länsimaissa). Vanhempien täytyy opettaa lapsilleen mitä se oikea ruoka on, eikä tuoda kotiin teollista roskaa. Kohtuullisen herkkupäivän voisi pitää vaikka kerran kuussa. Ihan noinkin pienestä muutoksesta olisi jo valtava apu ja hyöty.
Mua ihan surettaa katsoa kauppareissuilla lapsiperheiden ostoskärryyn: jogurtteja, vanukkaita, juustoa, keksejä, ketsuppia, makaroonia, jauhelihaa, limsoja ja mehuja. :( Ei ihme, että suomalaiset lapset voivat huonosti...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo superdieetit pitäisi kyllä laissa kieltää. Tuttavani sai kilpirauhas- ja suoliongelmia Jutan dieetistä. Nuo trainerit ei tiedä hevonkettuakaan siitä mitä tekevät ihmisten kropille. Maitoa ja rahkaa proteiinin perään, ei ihme että elimistö pettää. Onneksi näistä on alettu puhumaan enemmän. Ja oikeassa olet siinä että ahneus ja rahanhimo tässä maailmassa jyllää ihan kaikilla saroilla.
Jostain syystä media käsittelee Juttaa ja Fitfarmia silkkihansikkain, ei haluta kirjoittaa mitään negatiivistä superdieetteihin ym. liittyen. Liian moni tavis pitää näitä julkisuuden "asiantuntijoita" ihan oikeina asiantuntijoina.
https://www.google.fi/search?q=mentula+iso+maha&rlz=1C1ASUT_fiFI580FI58…
Fitfarmia käsitellään silkkihansikkain, koska heidän dieetti-ohjelmansa edistää maitoteollisuuden myyntiä. Paljon rahkaa, maitoa, proteiinivanukkaita ja muuta roskaa. Tavoittavat markkinointinsa avulla järkyttävän paljon hölmöjä ihmisiä, jotka jahtaavaat ikuisesti sitä kesäkuntoa, fitnesskuntoa tai laihduttamista. En ihmettelisi yhtään, jos ovat saaneet palkkioita vaikkapa Valiolta. Edistävät noilla dieeteillään samalla maatalouspolitiikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo superdieetit pitäisi kyllä laissa kieltää. Tuttavani sai kilpirauhas- ja suoliongelmia Jutan dieetistä. Nuo trainerit ei tiedä hevonkettuakaan siitä mitä tekevät ihmisten kropille. Maitoa ja rahkaa proteiinin perään, ei ihme että elimistö pettää. Onneksi näistä on alettu puhumaan enemmän. Ja oikeassa olet siinä että ahneus ja rahanhimo tässä maailmassa jyllää ihan kaikilla saroilla.
Jostain syystä media käsittelee Juttaa ja Fitfarmia silkkihansikkain, ei haluta kirjoittaa mitään negatiivistä superdieetteihin ym. liittyen. Liian moni tavis pitää näitä julkisuuden "asiantuntijoita" ihan oikeina asiantuntijoina.
https://www.google.fi/search?q=mentula+iso+maha&rlz=1C1ASUT_fiFI580FI58…Fitfarmia käsitellään silkkihansikkain, koska heidän dieetti-ohjelmansa edistää maitoteollisuuden myyntiä. Paljon rahkaa, maitoa, proteiinivanukkaita ja muuta roskaa. Tavoittavat markkinointinsa avulla järkyttävän paljon hölmöjä ihmisiä, jotka jahtaavaat ikuisesti sitä kesäkuntoa, fitnesskuntoa tai laihduttamista. En ihmettelisi yhtään, jos ovat saaneet palkkioita vaikkapa Valiolta. Edistävät noilla dieeteillään samalla maatalouspolitiikkaa.
Mielenkiintoinen teoria, voi jopa pitää paikkansa. Olen ihmetellyt kun siitä Jutan aiemmasta ternimaitohuijauksesta lehdet aina kirjoittaa ternimaitobisnes ja Bullin isosta mahasta ei ole yhtään kuvaa iltapäilehdissä mutta tarkoin valittuja muita kuvia Bullista kyllä julkaistaan.
Perusjugurtti on hapatettu maitovalmiste, ja näin ollen erittäin hyvä ihmisen vatsan hyvinvoinnille, ja sitä kautta yleiselle terveydelle. Hapatetut perusmaitotuotteet ovat erittäin terveellisiä, mutta proteiinirahkat ym., jätän ostamatta.

Käytät ilmausta erittäin hyvä, mikä on täyttä puppua. Jep, maitotuotteissa on hyviä OMINAISUUKSIA. Kokonaisuudessaan maitotuotteet ovat terveysvaikutuksiltaan plus miinus nolla. Osa saa hormonihäiriöitä ja aknea, osa ei mitään.
Mä en suosittele kellekään mitään ruoka-ainetta, koska jokainen yksilö reagoi eri tavalla kaikkeen.
Silloin kun ihminen söi vain täysin luonnomukaista ruokaa, ihmiset elivät keskimäärin 30-vuotiaiksi. Mutta varmaan se sitten on niin, että ne oli ihan hirveän paljon paremmat 30 vuotta kuin nykyihmisen teollisella ja käsitellyllä ruoalla ruokitut 80 vuotta.
Joo, kyllä näitä kaikenmaailman Juttia, Pekka Puskia ja Fagerholmeja suojellaan. Liputtavat juuri niiden ''oikeiden'' asioiden puolesta, josta Suomen elinkeinojätit tienaavat roponsa. Valtion ja yksityisten korporaatioiden tuella tietysti ja kansalaisten kustannuksella. Tässä esimerkkiruokia joita lobataan huolella:
Maito, rypsiöljy, margariini, leipä, rahkat ja jogurtit. Viljoja unohtamatta. Noissa kaikissa pyörii aivan valtava markkinointikoneisto takana. Aivopesu on vahvaa. Becel- levitteelläkin sydän- ja verisuoniliiton hyväksymä leima purkissa. Ja sit vähän Actimelia kaupan päälle, niin voi suolisto hyvin. :D
Mä toivon, että joku toimittaja ottaa asiakseen tutkia tätä aihetta, ja paljastaisi kytkökset sekä kaiken tämän kusetuksen. Sitä en tiedä mitä sille toimittajalle saattaa käydä siitä hyvästä -eikä varmasti edes saa valtamediassa tätä tuoda esille- mutta olisi hieno homma, jos edes joku yrittäisi.
Antti Heikilä on ainut, joka tulee mieleen, joka näitä asioita tuo edes jotenkin esille. Häntäkin yritetty savustaa ja mustamaalata yllä mainittujen tahojen toimesta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En alapeukuttanut mutta tämän haluan sanoa: minusta ei ole mitenkään ihme että ihmisillä on vähän hukassa oleva olo ravintoasioiden kanssa. Minulla ainakin on. Asiantuntijoiltakin tulee niin monenlaista ja osittain ristiriitaista viestiä, ja siihen päälle diletanttien vaahtoaminen ja käännytystyö muutaman lähteen (kirjan tai pahimmillaan lyhyen nettiartikkelin!) perusteella... Kyseessä on aikamoinen viidakko jossa on vaikea päättää ketä uskoa.
Pieni esimerkki joka sopii mielestäni kuvaamaan millaista keskustelu on etenkin kun se viedään yksittäisten ruoka-aineiden tasolle: Kun tv:ssä haastateltiin pari vuotta sitten kahta ravitsemusasioiden ammattilaista (titteleitä en muista), yksi sanoi että pieni määrä voita päivässä on hyväksi terveydelle ja toinen vastasi että voi on silkkaa myrkkyä. Maallikkona kotisohvalla oli mahdoton päätellä kumpi näistä oli uskottavampi asiantuntijana. Ei tilannetta voi ainakaan kovin selkeäksi väittää.
Mitähän jos käyttäisit sitä kuuluisaa talonpoikaisjärkeä. Esim. miten prosessoitu ruoka muka olisi terveellistä? Muokattu kasvirasva (margariinit) vastaan voi mm.
Kerrotko vielä sen talonpoikaisjärjen, joka kertoo yhtään mitään "prosessoinnin" terveellisyydestä?
Jos mä kuorin banaanin, se on prosessoimista. Jos lisään soppaani C-vitamiinia, se on prosessoimista. Jos jonglööraan voipaketilla minuutin, sekin on prosessoimista.
Täytyypä olla todella typerä talonpoika, jos kuvittelee jotain niinkin suurta kategoriaa kuin "prosessointi" aina haitalliseksi.
En rupea väittelemään asiasta, koska siitä tulisi loputon vääntö! Oletko ajatellut miten juoksevasta öljystä saadaan kiinteää rasvaa? Se on pitkä kemiallinen PROSESSI!
Ei siitä tule laisinkaan pitkä vääntö. Yksinkertaisesti myönnät puhuneesi höpöjä ja se on keskustelun loppu se. Sulle on jo rautalangasta väännetty, että kategorisesti prosessoinnin leimaaminen on täydellisen typerää. Jos et tosiaan ymmärtänyt, niin lue toki viesti uudestaan ja mene meditoimaan kunnes asia sullekin valkenee.
Jos sulla on jotain valittamista esimerkiksi siitä, miten juoksevasta öljystä tehdään kiinteää rasvaa, niin anna palaa vain. Älä rupea sekoilemaan minkään "prosessointi on pahasta" -typeryyksien parissa. Keskity siis olennaiseen.
Sekin on pitkä kemiallinen prosessi, kun vesi kiertää merestä pilviin ja sieltä sateena takaisin vesistöihin ja maalle. Ja vesihän on kemikaali sekin. Tietysti jos korkeampi ajattelu ja "hienojen" sanojen oikeinkäyttäminen tuottaa suuria ongelmia, niin ehkä sun vaan kannattaisi toimia kuunteluoppilaana kunnes henkistä kasvua on päässyt tapahtumaan.
Kaikkia hölmöjä niitä onkin, niin kuin tämän kirjoittaja :)
En rupea väittelemään asiasta, koska siitä tulisi loputon vääntö! Oletko ajatellut miten juoksevasta öljystä saadaan kiinteää rasvaa? Se on pitkä kemiallinen PROSESSI!