Lukio turha jos vanhemmat eivät ole akateemisia

Keskustelu yleissivistyksen ja erityissivistyksen opiskelusta on mielenkiintoinen ja edellä esitetyt näkökulmat ovat kaikki osatotuuksia. Tutkimustietoa löytyy ainakin vanhempien asennoitumisen merkityksestä ja kotitaustan vaikutuksesta siihen millä tavoin lapsi tai nuori asennoituu ja motivoituu opiskeluun.

Oppiminen on paljolti ajattelun oppimista ja sellaisten tietorakenteiden syntyä joiden kautta maailmaa, sosiaalisia odotuksia ja omaa itseä tiedostetaan. Tiedostaminen ja motivaatio liittyvät samalla puhe- ja ajattelukieleen. Kielelliset ja ajattelun kyvyt ovat sidoksissa niihin ihmissuhteisiin joissa elämme. Myös oppimisen valmiudet ja motivaatio ovat sidoksissa elämämme suhteisiin.

Mahdollisesti on luotu tai voidaan luoda tilastoaineistoon perustuvia malleja siitä miten sosiaalinen elämänympäristö, kielelliset ja ajattelun valmiudet mahdollistavat sekä joko helpottavat tai vaikeuttavat uuden oppimista.

Oma kouluaika ja yliopisto-opintojen aika näyttivät, ainakin minulle, että akateemisten tai vaativimmissa asiantuntijatehtävissä toimineiden vanhempien jälkikasvulle opiskelu oli helpompaa. Vaikutusyhteydet ovat hyvin moninaisia eikä aivan yksioikoisia vastauksia ole siihen kenen kannattaa panostaa akateemisiin opintoihin ja asiantuntijauraan. Monetkin tekijät lapsuuden kasvuympäristössä helpottavat tai vaikeuttavat opintoja, se on ihan selvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme mieheni kanssa keskikoulun käyneitä duunareita ja kaikki kolme lastamme ovat akateemisissa hyvissä viroissa, 2 juristia sekä  PhD.

Lasteni opiskelua kannustettiin, vaikka itsellä ei ollut mahdollisuutta alkkariperheessä kasvaneena, ja opiskelua väheksyvien vanhempien lapsena.

Miksi teistä ei sitten tullut korkeakoulutettuja jos kaikilla on samat mahdollisuudet? Olette varmasti duunariudestanne huolimatta tukevasti keskiluokkaisia joilla kesämökit ja omistusasunnot.

Ei ollut samoja mahdollisuuksia, sillä he edustavat omaa sukupolveani. Keskikoulu - nykyistä yläastetta vastaava - oli maksullinen vaihtoehto. Kaikki piti maksaa koulukirjoista lähtien ja riippui todella kodista ja rahasta.

Kun tse kävin keskikoulua maaseudun tyttönä, koulu sijaitsi kaukana, joten piti lisäksi maksaa vuokraa, koska oli asuttava siellä missä koulukin oli. Keskikouluun (ns. oppikoulu) oli pääsykokeet, esim. omasta koulustani hyvin harvalla oli mahdollisuus edes haaveilla oppikoulusta.

On hienoa, että alkkisperhe on antanut lastensa käydä keskikoulun, koska se takasi kuitenkin paremmat lähtökohdat työelämässä.

Onneksi ei olla tiedetty tuota. Esikoinen opiskelee yliopistossa ja toinen toivon mukaan aloittaa syksyllä. Minä ja mies kun ei olla akateemisia. 

Vanhemmat kaupallisella alalla ja opisto koulutus ja nuorikin innostunut kaupallisesta puolesta lukion jälkeen joten ei sitten heti päädy näiden hyvien vanhempien julkiselle puolelle.

Vierailija kirjoitti:

Tästä sitten päästään siihen miten erilaisia kerroksia ja piirejä korkeakouluissa ja osakunnissa on. Ensimmäisen ja useamman akateemisen polven opiskelijat saavat saman alan opiskeluista aivan eri tavalla hyötyä irti sillä verkostot ja hiljainen tieto jotka toiselta puuttuvat. Molemmat käyvät samat koulut, mutta toinen jumittuu keskijohtoon kun toinen ylenee nopeasti.

Esim. Lääkäri on siksi suosittu koulutus koska se ei vaadi opinnoissa menestymiseen muuta kuin pänttäämistä eli kuka tahansa peräpohjolan bönde voi nousta ylempään luokkaan vaikka olisi tynnyrissä kasvanut. Kuka tahansa osaa sanoa haluavansa tulla lääkäriksi, mutta harvempi sanoo vaikka biologiksi tai tutkijaksi joissa tulee olla akateemista taustaa menestyäkseen.

Teknillistä korkeakoulua voi pitää vähän samanlaisena, sisään ja ulos pääsee laskemalla eli istumalihaksilla lopputuloksena tönkköjä insinöörejä ilman minkäänlaisia sosiaalisia taitoja joiden takia yritykset ovat aivan solmussa.

Monet yliopistoalat taas ovat sellaisia joissa kaikella muulla kuin itse puhtaalla opiskelulla on suurempi painoarvo, vaikka valtiotieteellinen joka on täysi tyhjä arpa ellet ole kasvanut kulttuurikodissa ja ole aina ollut aktiivinen yhteiskunnallisissa asioissa. 

Monet duunaritkin ovat yhteiskunnallisesti aktiiveja ja harrastavat kulttuuria.

Minusta se vaikeus työläisperheen lapselle tulee siinä kohtaa kun siirrytään akateemisesta tutkinnosta työelämään. Omilla vanhemmillani vain kansakoulu taustalla ja minulla kaksi akateemista tutkintoa. En saanut apua läksyjen kanssa eikä kukaan osannut neuvoa opiskelemaan haettaessa, mutta ei se haitannut. Opiskelemaan pystyy hakemaan oponkin neuvoilla tai ottamalla itse selvää. Työelämäänkin pääsin ja sain mielenkiintoisia tehtäviä, mutta en omasta mielestäni osannut ihan realisoida koulutustani ja osaamistani työmarkkinoilla ja varsinkaan taloudellisesti. Se oli se kynnys, jonka yli oli vaikeampi päästä. Nyt olen jo 50+ v ja edelleen määräaikaisissa tehtävissä ja alipalkattuna, asiantuntijatasoisissa joo, mutta ei osaamistani vastaavissa. Olen ihan tyytyväinen näinkin, monilla ikäisilläni on vaikeuksia edes löytää töitä, mutta jos nyt tarkastelen polkuani niin se on ollut turhan mutkikas. Yksilötasolla kun tarkastellaan, niin voihan kyse olla myös persoonastani ja vaihtelunhalustani, mutta erilaisella taustalla olisin ehkä oppinut harkitsemaan paremmin.

Omalla kohdalla hankaluuksia on ollut lähinnä siinä, että ylimääräistä aikaa kului sopivan opiskelupaikan miettimiseen kun duunarivanhemmat (joilla vielä hyvin perinteinen näkemys sukupuolirooleista) eivät todellakaan osanneet kannustaa kun siivojaksi korkeintaan. Toinen ongelma, jonka tunnistan perhetaustastani johtuvaksi on, että olen vähän turhan kiltti ja arka, kun uralla eteneminen vaatisi kovaa itseluottamusta ja hyvin jämäkkää esiintymistä. Epäröin myös jatkuvasti omia kykyjäni. Eli kyllä tausta hidastaa ja haittaa muttei tietenkään ole este menestymiselle. Enemmän työtä ja lahjoja ses varmasti vaatii kun ponnistaa heikommista oloista.

Jos Suomessa olisi eletty ap:n ajattelemalla tavalla, niin lähes kaikki suomalaiset olisivat maanviljelijöitä tai työläisiä jossain tehtailla ja raksoilla. Lähes kaikki akateemiset kuten virkamiehet ja lääkärit olisivat ruotsinkielisistä suvuista.

Vanhempani eivät kouluja käyneet, mutta he aina kannustivat opiskelemaan. Isältäni perin matemaattisen lahjakkuuden ja niinpä menin yliopistoon lukemaan matematiikkaa. Eipä koskaan edes tullut mieleen, että vanhempien taustojen takia en voisi kouluttautua pitkälle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höh, olipa aloitus.

Ei olla mekään akateemisia mut kun lapsi pärjää niin mahtavasti koulussa niin miksei hän olis menny lukioon?

Yläasteen opokaan ei suostunut vaihtoehtoja harkitsemaan.

Koulumenestys on turhaa koska se on vain pelkkä lähtötaso, tulee olla myös muut asiat kunnossa.

Mitä tarkoitat? Lapsellamme on kaikki asiat kunnossa.

Voi, voi sentään! Olisi kai pitänyt totella kansakoulunopettajan ohjetta ja jättää pyrkimättä oppikouluun, koska en siellä kuulemma kuitenkaan pärjäisi. Kouluttamattomat vanhemmat kuitenkin kannustivat minua pääsykokeisiin, joista sain korkeat pisteet. Ja koska koulumenestys oli hyvää, kannustettiin kotoa lukioonkin, joka juuri sopivasti perustettiin kotipitäjään. Ja voi sentään, maisterin paperitkin sain, ensimmäisenä äidin puolen suvusta. Ja virkanainen. Ja hyvä veronmaksajakin.

Olisiko minun siis pitänyt mennä kansakoulun jälkeen lapsenpiiaksi kaupunkiin tai puotipuksuksi? Minulle olisi hyvinkin voinut käydä samoin kuin äidilleni: olisin jo alle parikymppisenä pyöräyttänyt kouluttamattoman poikaystäväni kanssa aviottoman mukulan. Poikaystävä olisi haihtunut paikalta kuin pieru Saharaan, samoin kuin teki äitini poikaystäväkin. Oliko siis ap:n mielestä väärin, että äitini ja isäpuoleni kannustivat minua opiskelemaan, koska koulunkäynti näytti sujuvan niin supsikkaasti? Tiedän, että ainakin äitini olisi halunnut opiskella enemmänkin, mutta siihen ei ollut taloudellisia mahdollisuuksia. Isäpuolen kotoa koulutettiin vain vanhin poika, muut saivat etsiä elämänuransa omin neuvoin, mutta sieltä tuli kuitenkin koulutusmyönteinen asenne. Isäpuolihan olisi voinut todeta, että hänhän ei kouluta eukkonsa äpärää, mutta eipä sanonut. Siitä olen ollut koko elämäni kiitollinen. 

Nosto.

Ei toki, mutta lukio on turha, jos itse tietää ettei lukuhaluja ole, ja haaveilee duunariammatista. En koskaan tajunnut näitä luokkani lusmuilijoita, jotka heittivät kolme vuotta hukkaan ihan vaan näön vuoksi.

Aha. Täytyypä sitten sanoa tuolle mun kasiluokkalaiselle pojalle että unohtaa lukioon menon ja samalla yliopistosuunnitelmansa. Koska eihän sillä reppanalla voi olla mahdollisuuksia pärjätä kun vanhemmat ja jopa isäpuoli on duunareita. Ja eroperheen lapsikin vielä. Parempi mennä suosiolla kortistoon vaan toteuttamaan tätä ennustettasi.

Aika yksiulotteinen on ap:n näkemys.