Miksi 70 euroa per viikko ei riitä enää mihinkään?
Aikoinaan neljävuotta sitten kun tein sopimuksen eduvalvojan kanssa sovimme että edunvalvoja maksaa 70 euroa kerran viikossa (kahdessa erässä, niin että maanataina saan 40 eiroa ja torstaina 30 euroa). Aluksi sillä pystyi ostamaan hyvin perus elintarvikkeet, sekä taloustavaroita ja kosmetiikkaa. Nyt neljänvuoden jälkeen summa riittää ihan ruokamenoihin, mutta taloustarvikkeita ja kosmetiikkaa en pysty ostamaan. Pitäisikö minun pyytää edunvalvojaa korottamaan viikko summan 100 euroon vai jatkaa vielä loppu 6 vuotta tuolla 70 eurolla? Entä jos edunvalvoja ei suostu? Ainakin viimeksi kun puhuin edunvalvojani kamssa, tämä oli puottamassa viikkosummaa 60 euroon, sillä ruuan hintaa on laskettu. En tiedä mitä teen. Sen kuitenkin tiedän että seuraavalla kauppareissulla täytyy miettiä ostanko ruokaa viikonlopuksi vai ostanko vessapaperia ja olen syömättä koko viikonlopun. Syömistäkin olen vähentänyt niin että aamupala myslin lisäksi syön kerran päivässä noin 300 gramman lämpimän aterian ja kaksipalaa ruisleipää.
Kommentit (218)
Olet ilmeisesti luottotiedoton etkä saa liittymää? Mun puhelinliittymä on vähän reilu 20 €/kk ja siinä on rajattomat puhelut, tekstarit ja rajaton nopea netti. Kuvittelisi, että pre-paidinakin saisi edullisempia paketteja kuin nyt käyttämäsi? Tuo on ihan hurja kustannus.
Ja miten voi noin kauheasti mennä matkakorttiinkin?
Etkö saa ladatessasi kuittia esim. sähköpostiin? Meillä ainakin tulee matkakortin lataamisesta sähköpostiin kuitti ostoksesta. Sitten se edunvalvojalle tiedoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten sä jaksat noilla ruuilla? Kyllä pitäs olla varaa syödä enemmän! Paljonko rahaa menee matkakorttiin, puhelimeen, muihin päivittäistavaroihin?
Prepaidliittymä nielee sen 60-75 euroa kuussa, joskus enemmänkin. Matkakorttiin taas menee noin 120-150 euroa per kuu.
mitä?? mulla on ollut aina prepaid-liittymä ja siihen menee max 30 euroa kuussa. lataan usein vaan kympin satseja mut nytkin dna prepaidilta saa 30 päiväksi rajattomat puhelut, viestit JA netin 25 eurolla. ja etkö saa kiinteää matkakorttia yksittäisten matkojen sijaan, tulisi varmaan halvemmaksi?
Saan 40 euroa maanantaina ja 30 euroa torstaina. Siitä on vaikeaa ladata esim näitä rajattomia puhepaketteja (26e = 30 pv) tai kiinteää matkakorttia (51e = 30 pv). Itsekkin lataan prepaidia 10e satseissa, mutta joudun jo muutenkin juoksevien adioiden takia soittamaan palvelunumeroihin sekä työpaikoille (työttömän perus arkea). Lisäksi hoidan kaikki päivittäiset nettiasiat puhelimella niin kauan kuin tämä 5v puhelin pelittää (en omista tietokonetta), mikä sekin haukkaa osan saldosta. Lisäksi on syötävä edes jotakin, ei ole mahdollisuutta odottaa ja säästää nälissään niitä rahoja. Kaikki olisi paljon helpompaa ja halvempaa jos saisin kuukauden rahat kertasummana kuun alussa ja sitten saisin siitä pudjetoida rahat kuukauden tarpeisiin.
Ap
voisko nää trollit nyt painua vtuun koko ketjusta kiitos?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen, joka ei saa 70 euroa viikossa riittämään ruokaan ja taloustavaroihin, onkin holhouksen tarpeessa.
Mitä ihmettä ne sinun kempparit ja taloustavarat on, johon nuo rahasi ei muka riitä? Itselläni tuo 70 euroa ruokaan ja taloustavaroihin, riittää kahdeksi kuukaudeksi, eikä tee edes tiukkaa.
Paskapaperia kahdeksan rullaa maksaa halvimmillaan alle pari euroa ja riittää pitkäksi aikaa. Fairyn Original Ultra 900 ml maksaa muutaman euron ja riittää yhdellä ihmisellä helposti koko vuodeksi. Palasaippua maksaa muutaman kymmenen senttiä ja riittää pitkään, eikä shampootakaan tarvi joka viikko ostaa.
Täällä ei saa edes tavallisista kaupoista palasaippuaa, ainoa jonka tiedän on eräs kasityöläisliike ja siellä palasaippua maksaa 12 euroa.
Höpöhöpö. Kerro heti, miltä paikkakunnalta ei muka saa ihan tavan kaupoista halpaa palasaippuaa? Palasaippuaa myydään ihan tavallisissa K-kaupoissa, S-kaupoissa, Lidleissä, Tokmanneilla, Halpa-Halleissa, huoltamoilla ja jopa joillain kioskeillakin. Semmoisessa paikassa, missä ei saa palasaippuaa, ei saa mitään muutakaan.

Katsos kun siitä 40 eurosta voi SÄÄSTÄÄ 9 euroa, seuraavasta 40 eurosta taas 9 euroa ja sitten taas 9 euroa ja voilá, sulla on rahat siihen puhelinkorttiin.
Olikos vaikeata?
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen, joka ei saa 70 euroa viikossa riittämään ruokaan ja taloustavaroihin, onkin holhouksen tarpeessa.
Mitä ihmettä ne sinun kempparit ja taloustavarat on, johon nuo rahasi ei muka riitä? Itselläni tuo 70 euroa ruokaan ja taloustavaroihin, riittää kahdeksi kuukaudeksi, eikä tee edes tiukkaa.
Paskapaperia kahdeksan rullaa maksaa halvimmillaan alle pari euroa ja riittää pitkäksi aikaa. Fairyn Original Ultra 900 ml maksaa muutaman euron ja riittää yhdellä ihmisellä helposti koko vuodeksi. Palasaippua maksaa muutaman kymmenen senttiä ja riittää pitkään, eikä shampootakaan tarvi joka viikko ostaa.
Täällä ei saa edes tavallisista kaupoista palasaippuaa, ainoa jonka tiedän on eräs kasityöläisliike ja siellä palasaippua maksaa 12 euroa.
Höpöhöpö. Kerro heti, miltä paikkakunnalta ei muka saa ihan tavan kaupoista halpaa palasaippuaa? Palasaippuaa myydään ihan tavallisissa K-kaupoissa, S-kaupoissa, Lidleissä, Tokmanneilla, Halpa-Halleissa, huoltamoilla ja jopa joillain kioskeillakin. Semmoisessa paikassa, missä ei saa palasaippuaa, ei saa mitään muutakaan.
täällä ei ole kauppoja, näen vain metsää
ap
Vierailija kirjoitti:
Olet ilmeisesti luottotiedoton etkä saa liittymää? Mun puhelinliittymä on vähän reilu 20 €/kk ja siinä on rajattomat puhelut, tekstarit ja rajaton nopea netti. Kuvittelisi, että pre-paidinakin saisi edullisempia paketteja kuin nyt käyttämäsi? Tuo on ihan hurja kustannus.
Ja miten voi noin kauheasti mennä matkakorttiinkin?
Etkö saa ladatessasi kuittia esim. sähköpostiin? Meillä ainakin tulee matkakortin lataamisesta sähköpostiin kuitti ostoksesta. Sitten se edunvalvojalle tiedoksi.
Voi kun se olisi noin yksinkertaista ja helppoa, mutta kun saa vain 40 euroa maanataina ja 30 euroa torstaina, niin ne kuukausi paketit on kertasummina järkyttävän kalliita.
(Huom. Joku yrittää tahalleen häiritä keskustelua provosoimalla ja trollaamalla. Todella lapsellista. Kaikille tiedoksi No. 77, 84 ja 85 eivät ole minun kirjoittamiani)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten sä jaksat noilla ruuilla? Kyllä pitäs olla varaa syödä enemmän! Paljonko rahaa menee matkakorttiin, puhelimeen, muihin päivittäistavaroihin?
Prepaidliittymä nielee sen 60-75 euroa kuussa, joskus enemmänkin. Matkakorttiin taas menee noin 120-150 euroa per kuu.
mitä?? mulla on ollut aina prepaid-liittymä ja siihen menee max 30 euroa kuussa. lataan usein vaan kympin satseja mut nytkin dna prepaidilta saa 30 päiväksi rajattomat puhelut, viestit JA netin 25 eurolla. ja etkö saa kiinteää matkakorttia yksittäisten matkojen sijaan, tulisi varmaan halvemmaksi?
Saan 40 euroa maanantaina ja 30 euroa torstaina. Siitä on vaikeaa ladata esim näitä rajattomia puhepaketteja (26e = 30 pv) tai kiinteää matkakorttia (51e = 30 pv). Itsekkin lataan prepaidia 10e satseissa, mutta joudun jo muutenkin juoksevien adioiden takia soittamaan palvelunumeroihin sekä työpaikoille (työttömän perus arkea). Lisäksi hoidan kaikki päivittäiset nettiasiat puhelimella niin kauan kuin tämä 5v puhelin pelittää (en omista tietokonetta), mikä sekin haukkaa osan saldosta. Lisäksi on syötävä edes jotakin, ei ole mahdollisuutta odottaa ja säästää nälissään niitä rahoja. Kaikki olisi paljon helpompaa ja halvempaa jos saisin kuukauden rahat kertasummana kuun alussa ja sitten saisin siitä pudjetoida rahat kuukauden tarpeisiin.
Ap
75 euroa kuukaudessa, minkä sanoit suunnilleen puhelimeen kuussa menevän, tekee jo melkein pari kymppiä viikossa (tarkalleen 17,50 € seitsemässä päivässä jos kuussa on kolkyt päivää), joten hyvin voisit kuun ekana viikkona heittää kerralla sen muutaman ekstraa ja ostaa tommosen rajattoman 30 päivän datapaketin. kerran kokeiltuasi varmasti huomaisit että kannattaa, kun huomaat miten sulla jää enemmän rahaa elämiseen ja miten paljo asiat helpottuu kun puhelinta ei tarvi olla koko ajan lataamassa. pliis tee toi muutos :(
Vierailija kirjoitti:
voisko nää trollit nyt painua vtuun koko ketjusta kiitos?
Oliko tämä tarkoitettu ap:lle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen, joka ei saa 70 euroa viikossa riittämään ruokaan ja taloustavaroihin, onkin holhouksen tarpeessa.
Mitä ihmettä ne sinun kempparit ja taloustavarat on, johon nuo rahasi ei muka riitä? Itselläni tuo 70 euroa ruokaan ja taloustavaroihin, riittää kahdeksi kuukaudeksi, eikä tee edes tiukkaa.
Paskapaperia kahdeksan rullaa maksaa halvimmillaan alle pari euroa ja riittää pitkäksi aikaa. Fairyn Original Ultra 900 ml maksaa muutaman euron ja riittää yhdellä ihmisellä helposti koko vuodeksi. Palasaippua maksaa muutaman kymmenen senttiä ja riittää pitkään, eikä shampootakaan tarvi joka viikko ostaa.
Täällä ei saa edes tavallisista kaupoista palasaippuaa, ainoa jonka tiedän on eräs kasityöläisliike ja siellä palasaippua maksaa 12 euroa.
Höpöhöpö. Kerro heti, miltä paikkakunnalta ei muka saa ihan tavan kaupoista halpaa palasaippuaa? Palasaippuaa myydään ihan tavallisissa K-kaupoissa, S-kaupoissa, Lidleissä, Tokmanneilla, Halpa-Halleissa, huoltamoilla ja jopa joillain kioskeillakin. Semmoisessa paikassa, missä ei saa palasaippuaa, ei saa mitään muutakaan.
täällä ei ole kauppoja, näen vain metsää
ap
Hei. Voisitko olla hyvä ja ystävällinen eli lopettaa tämän ketjun lapsellinen häiriköinti.
(Huom. Joku yrittää tahalleen häiritä keskustelua provosoimalla ja trollaamalla. Todella lapsellista. Kaikille tiedoksi No. 77, 84, 85 ja 92 eivät ole minun kirjoittamiani)
Ystävällisin terveisin: Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet ilmeisesti luottotiedoton etkä saa liittymää? Mun puhelinliittymä on vähän reilu 20 €/kk ja siinä on rajattomat puhelut, tekstarit ja rajaton nopea netti. Kuvittelisi, että pre-paidinakin saisi edullisempia paketteja kuin nyt käyttämäsi? Tuo on ihan hurja kustannus.
Ja miten voi noin kauheasti mennä matkakorttiinkin?
Etkö saa ladatessasi kuittia esim. sähköpostiin? Meillä ainakin tulee matkakortin lataamisesta sähköpostiin kuitti ostoksesta. Sitten se edunvalvojalle tiedoksi.
Voi kun se olisi noin yksinkertaista ja helppoa, mutta kun saa vain 40 euroa maanataina ja 30 euroa torstaina, niin ne kuukausi paketit on kertasummina järkyttävän kalliita.
Ap
Tämä häirikkö yrittää sotkea kestjuani! En saa vain rahaa Ma ja torstaina.
oiikea Ap
Luottotietoni katkesivat kun jouduin vankilaan näpistyksestä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten sä jaksat noilla ruuilla? Kyllä pitäs olla varaa syödä enemmän! Paljonko rahaa menee matkakorttiin, puhelimeen, muihin päivittäistavaroihin?
Prepaidliittymä nielee sen 60-75 euroa kuussa, joskus enemmänkin. Matkakorttiin taas menee noin 120-150 euroa per kuu.
mitä?? mulla on ollut aina prepaid-liittymä ja siihen menee max 30 euroa kuussa. lataan usein vaan kympin satseja mut nytkin dna prepaidilta saa 30 päiväksi rajattomat puhelut, viestit JA netin 25 eurolla. ja etkö saa kiinteää matkakorttia yksittäisten matkojen sijaan, tulisi varmaan halvemmaksi?
Saan 40 euroa maanantaina ja 30 euroa torstaina. Siitä on vaikeaa ladata esim näitä rajattomia puhepaketteja (26e = 30 pv) tai kiinteää matkakorttia (51e = 30 pv). Itsekkin lataan prepaidia 10e satseissa, mutta joudun jo muutenkin juoksevien adioiden takia soittamaan palvelunumeroihin sekä työpaikoille (työttömän perus arkea). Lisäksi hoidan kaikki päivittäiset nettiasiat puhelimella niin kauan kuin tämä 5v puhelin pelittää (en omista tietokonetta), mikä sekin haukkaa osan saldosta. Lisäksi on syötävä edes jotakin, ei ole mahdollisuutta odottaa ja säästää nälissään niitä rahoja. Kaikki olisi paljon helpompaa ja halvempaa jos saisin kuukauden rahat kertasummana kuun alussa ja sitten saisin siitä pudjetoida rahat kuukauden tarpeisiin.
Ap
75 euroa kuukaudessa, minkä sanoit suunnilleen puhelimeen kuussa menevän, tekee jo melkein pari kymppiä viikossa (tarkalleen 17,50 € seitsemässä päivässä jos kuussa on kolkyt päivää), joten hyvin voisit kuun ekana viikkona heittää kerralla sen muutaman ekstraa ja ostaa tommosen rajattoman 30 päivän datapaketin. kerran kokeiltuasi varmasti huomaisit että kannattaa, kun huomaat miten sulla jää enemmän rahaa elämiseen ja miten paljo asiat helpottuu kun puhelinta ei tarvi olla koko ajan lataamassa. pliis tee toi muutos :(
Olisihan s tosi mukavaa, mutta kun sitä viikkoa kahta ei pärjää ilman puhelinta ja nettiä. Se on kiusallinen asia josta en pääse eroon. Kun käyttöraha on tosiaan 40e maanantaina ja 30e torstaina, niin kuukausipaketit ovat yksinkertaisesti liian kalliita. Siksi sanon aina aamuisin itselleni: KÖYHYYS ON SITÄ ETTEI OLE VARAA SÄÄSTÄÄ. Mutta ei elämä aina olekkaan reilua ja mukavaa.
(Huom. Joku yrittää tahalleen häiritä keskustelua provosoimalla ja trollaamalla. Todella lapsellista. Kaikille tiedoksi No. 77, 84, 85, 92, 97 ja 98 eivät ole minun kirjoittamiani)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten sä jaksat noilla ruuilla? Kyllä pitäs olla varaa syödä enemmän! Paljonko rahaa menee matkakorttiin, puhelimeen, muihin päivittäistavaroihin?
Prepaidliittymä nielee sen 60-75 euroa kuussa, joskus enemmänkin. Matkakorttiin taas menee noin 120-150 euroa per kuu.
Aloittajalle halvempaa olisi joku kiinteähintainen liittymä, prepaid on aina kalliimpi.
En myöskään ymmärrä aloittajan useaan otteeseen valittamaa palvelunumeroihin soittamisen kalleutta. Ei nämä julkisen palvelujen palvelunumerot yleensä maksa enempää kun perusmaksun. Esim Helsingissä:
Puhelujen hinnat
Maistraatin 0295- alkuiseen numeroon soitettu puhelu maksaa soittajalle koko maassa lankapuhelimesta soitettuna asiakkaan liittymäsopimuksen mukaisen paikallisverkkomaksun ja matkapuhelimesta soitettaessa liittymäsopimuksen mukaisen hinnan.
0295 -alkuiset numerot ovat Viestintäviraston määritelmän mukaisia valtakunnallisia siirrettävissä olevia operaattoririippumattomia numeroita joihin ei sisälly palvelu- tai muita erityismaksuja.
Vierailija kirjoitti:
Luottotietoni katkesivat kun jouduin vankilaan näpistyksestä.
Ap
Eivätkä katkenneet. Luottotietoni menivät koska en pytynyt hoitamaan laskuja masennuksen vuoksi. Mutta voisitko nyt olla hyvä ja ystävällinen sekä lopettaa lapsellinen trollaaminen.
(Huom. Joku yrittää tahalleen häiritä keskustelua provosoimalla ja trollaamalla. Todella lapsellista. Kaikille tiedoksi No. 77, 84, 85, 92, 97 ja 98 eivät ole minun kirjoittamiani)
Ystävällisin terveisin: Ap
Ei kellään ihmisellä voi olla näin. En usko.
Ap, tiedätkö että nettiä pääse ilmaiseksi käyttämään kirjastoon. Ja aika vaikea uskoa että joka viikko joudut soittamaan virastoihin yms. Joten ei pitäisi olla vaikea säästää muutaman viikon niissä puhelin kuluissa, jonka jälkeen sinulla onkin varaa ottaa se kuukausipaketti

Ainakin meillä korjaston nettikoneista luovuttiin säästösyistä kun kaikilla on nykyään netti kännykässä (kaiken hupuksi kirjastoon on kaavailtu jo muutaman viimeisen vuoden ajan pääsymaksua vaikka onneksi se ei ole vielä ainakaan toteutunut). Kirjastossa on vielä sentään hakukoneita, joilla voi tehdä aineistohakuja ja tarkistaa onko kyseinen teos hyllyssä vai lainassa. Näin Jyväskylässä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kellään ihmisellä voi olla näin. En usko.
No voi pyhäsylvi. Kyllä niitäkin ihmisiä on joilla menee huonosti. Ei ne ihmiset katoa minnekkään silmät sulkemalla ja hokemalla en usko, en usko.
hanki nyt hyvä ihminen halvempi liittymä ja matkakortti niin riittää rahaa ruokaakin, todella yksipuolinen toi ruokalista meinaan... noista kahdesta kun nipistät niin saat helposti kosmetiikat, hygieniatuotteet ja aterimet päälle ja pääset vaikka uloskin syömään...