Jos olet masentunut, mutta jaksat liikkua ja nähdä kavereita, miksi olet sairaslomalla työstä?

Olin syvän masennuksen vuoksi opiskeluista pois yli 2 kk. Oli pakko olla sairauslomalla koska kela olisi perinut liikamaksetut tuet takaisin kun en olisi saanut tarpeeksi opintoja kasaan, itse olisin halunnut pari kurssia tehdä loppuun jolloin olisin käynyt koululla vain kahtena päivänä viikossa. Lääkäri käski tehdä joka päivä jotain mukavaa, vaikka nähdä ystäviä, käydä lenkillä tms mitä tahansa mikä tekee edes hetkeksi paremman olon. 

Hitaampi opiskelu tai osa-aikainen työskentely olisi paljon kuntouttavampaa, mutta kun järjestelmä on mikä on. Ensin ajetaan pakkotahdilla loppuun, sitten lyödään vielä kepillä. 

Ennen eläkkeelle jäämistä olin osa-aikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä. Ja se myönnettiin pääasiassa masennuksen takia. Tein 3-päiväistä viikkoa. Välillä tosin pääni oli ratketa, kun avokonttorissa en pystynyt keskittymään pahimmillaan ollenkaan. Teki mieli käydä melunlähteeseen käsiksi ja kovaa. Tästä tietysti seurasi itkuisuutta ja ahdistuneisuutta (en siis toteuttanut haluani tietenkään). Ei sairaan ihmisen paikka ole nykyajan työelämässä. Kovanaamat, kovakyynärpäiset ja teeskentelijät eivät sairastu. He vakuuttavat pomon nuolemalla tätä ja todistelevat suureen ääneen vaikkapa kuinka he tulevat NIIN aikaisin työpaikallekin, ihan klo 7.00! Se vähän unohtui, että lähtevät myös klo 15. Varmaan te tykkäisitte, että teillä olisi siellä joku rääkättävä, jonka saisitte itkemään?

Kaikki lääkkeet eivät myöskään käy aina, joskus pitää vaihtaa lääke ja kokeilla taas. Vaikka työ ei olisikaan kovin vaativaa, mutta jo se, että pitää olla ihmisten parissa ja ikävimmässä tapauksessa kuulla, miten nämä hyvät työtoverit puhuvat psyykkisesti sairastuneista. Ja vielä pomo kyykyttää kunnolla, oikea sadisti mieheksi. Tiesi aina, kuka varmasti reagoi.

Yritän unohtaa koko loppuajan työajastani. On mennyt jo yli puoli vuotta eläkkeellä, ja vieläkin näen siitä painajaisia.

Koska se työ vie kaikki mehut.

Mutta ei hätää, ensi viikolla irtisanon itseni.

Vierailija kirjoitti:

Koska se työ masentaa ja tekee onnettomaksi? Liikkuminen ja kavereiden näkeminen on hyvä lääke masennukseen. Ehkä jopa parempi kuin kemialliset ssri- yms. lääkkeet.

Eikö tällöin kuuluisi vaihtaa alaa tai työpaikkaa? Käsittämätöntä, että joku näkee ratkaisuksi sen, ettei sitten mene töihin ollenkaan, vaan vaihtoehtona on sairausloma.

Kun kerroin, että psykiatri suositteli vaikka varaamaan etelänmatkan, minähän en sitä siis tehnyt. En todellakaan halunnut mennä minnekään. Eikä ollut varaakaan. Vähän oikeasti sitä ihmettelin, että miten joku voisi...tuskin se olisi ollut kovin kiva matka.

Aikanaan kun äitimme kuoli, sisareni meni baariin hautajaisiltana. Paheksuin sitä itsekseni. Minulle ei olisi tullut mieleenkään.  Menimme kotiin lapseni kanssa ja käperryin sänkyyni itkemään. Sisarelleni otti se äidin kuolema kuitenkin kaikkein kipeimmin. Hän oli ollut se iltatähti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se työ masentaa ja tekee onnettomaksi? Liikkuminen ja kavereiden näkeminen on hyvä lääke masennukseen. Ehkä jopa parempi kuin kemialliset ssri- yms. lääkkeet.

Eikö tällöin kuuluisi vaihtaa alaa tai työpaikkaa? Käsittämätöntä, että joku näkee ratkaisuksi sen, ettei sitten mene töihin ollenkaan, vaan vaihtoehtona on sairausloma.

Ei kai siellä ole ihan itse kylmäkköjen kylmäkkö Susanna Koski?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se työ masentaa ja tekee onnettomaksi? Liikkuminen ja kavereiden näkeminen on hyvä lääke masennukseen. Ehkä jopa parempi kuin kemialliset ssri- yms. lääkkeet.

Eikö tällöin kuuluisi vaihtaa alaa tai työpaikkaa? Käsittämätöntä, että joku näkee ratkaisuksi sen, ettei sitten mene töihin ollenkaan, vaan vaihtoehtona on sairausloma.

Se kun on niin helppoa vaihtaa työpaikkaa tai opiskella uusi ammatti, masentuneena. Tsiisus teidän kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Okei, mäkin oon "masentunut" kun pitää lähtee aamuisin töihin.

Mutta kavereita jaksaisin nähdä ja urheilla.

Menenpä lekuriin!

Helppo v-tuilla, kun ei ole kokemusta eikä ilmeisesti empatiakykyäkään.

Vierailija kirjoitti:

Minä oon sitä mieltä että jos ihminen on masentunut, ei juuri jaksa sängystä nousta!

Ei masentunut naura, bailaa ja iloisena näe ystäviä.

Muutenhan kaikki on masentuneita.

Tutustupa vaikka masennuksen diagnostisiin kriteereihin, jooko?

En ole ollut masentunut mutta ahdistunut kyllä. Löytyy silti ymmärrystä ja empatiakykyä masentunta kohtaan. Masennus ei tarkoita sitä, että 24/7 olisi surkeana sängunpohjalla. Tällöin varmasti vaatii jo järeämpä hoitoa. Masennuksessa voi olla parempia hetkiä tai päiviä, jolloin vointi on parempi.

Työelämässä ei kuitenkaan riitä ne pienet hetket tai päivät. Työssä on tietyt pelisäännöt ja työkykyinen tatkoittaa, että on kykenevä säännölliseen työntekoon. Töihin ei voi mennä omien olotilojen mukaan. Masennuksessa voi olla usein ettei saa hyvin unta ja jo tämän vuoksi olo on voimaton. Olisiko se työnantajalle ja työyhteisölle sitten parempi, että esim. joka toinen päivä masentunut soittaisi kuinka ei pääsisikään tänään töihin, kun ei ole saanut nukuttua.

Tottakai sairasloma on tällöin ainut ja oikea ratkaisu, niin masentuneelle kuin koko työyhteisöllekin. Kenties mahdollisuuksien mukaan työantaja pystyy sairaslomalaisen tilalle palkkaamaan tällöin sijaisen.