Lue keskustelun säännöt.
Mitä tapahtui Anna Erikssonille?
Kommentit (32)
Arvostan Anna Erikssonin omapäisyyttä musiikkinsa suhteen mutta en sitä, kuinka hän koki/kokee olevansa oikeutettu haukkumaan suomalaiset musiikinkuuntelijat "vääränlaisesta" musiikkimausta. Lisäksi hänellä vaikuttaa lausuntojensa perusteella olevan se ikiaikainen päähänpinttymä, että viihdemusiikki = huonosti tehtyä musiikkia. Asia ei välttämättä ole aina näin, vaan myös siihen voi satsata tuotannollisesti ja sisällöllisesti. Anna voi kernaasti jatkaa Mana-linjalla ja tunnustaa samalla sen tosiseikan, että myös sille viihteelliselle musiikille on paikkansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna on monilahjakas ihminen, joka ei tunne olevansa iskelmätähtenä omimmillaan. Hän on säveltänyt ja sanoittanut lauluja itselleen, ja myös muille. Hän teki lyhytelokuvan ja kirjoittaa, ja harrastaa maalaamista. Annasta voidaan kuulla vielä paljon monella saralla.
Tässä yksi vanha, mutta mielenkiintoinen haastattelu.
Anna Eriksson on niitä laulajia, jotka kehuu ja korostaa itseään haukkumalla muita. Hän myös kokee olevansa huomattavasti parempi kuin muut koska on niiiin suuri taiteilija. En pidä tuollaisista ihmisistä. Suomessa on jo yksi Paula Vesala.
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluaisi olla? Kuvittele, että ajaisit jonnekin Juupajoelle joka päivä ahtaassa bussissa tai yksin henkilöautossa, söisit lavan takana einesruokaa tai jonkun itse vääntämää lihakeittoa, esiintyisit lyhyelti lavatanssiväelle ja sitten ajaisit seitsemän tuntia kotiin. Päiviä rytmittäisi ABC-pysähdykset ja iltapäivälehtien haaskoille vastailu. Palkasta vähennettäisiin agenttisi, orkesterisi, verosi, ja oman yrityksesi ylläpito.
Ei kuulosta hauskalta pidemmän päälle. Katso vaikka Simo Silmua ja Jari Sillanpäätä (joista Jari tosin tienannut rahaakin).
Ensinnäkään Anna Eriksson ei ole koskaan ollut mikään iskelmälavatähti, eli ei tehnyt koskaan mitään varsinaisia tanssilavakeikkoja. Hänen estraadinsa oli ravintoloissa, laivoilla, konserteissa, festareilla jne.
Toisekseen, miten ihmeessä ne keikḱamatkat siitä muuttuisivat, olisi hän sitten rockartisti, humppalaulaja, poplaulaja, tai mikä tahansa artisti? Vaikka estraadit muuttuisivat, niin matkat pysyisivät samana, Suomi on pitkä maa.
Itseasiassa juurikin tanssilavoja kiertämällä ja samalla etelä-, tai keski-suomessa asumalla keikkamatkat jäisi kaikkein lyhyimmiksi, koska valtaosa tanssilavoista on eteläisessä Suomessa. Pop-rockartistit taas joutuu könyämään mm Lapin hiihtokeskuksia ja siinähän sitä etelän artisteille matkustamista piisaa.
Mitä Sillanpäähän tulee, niin hänkään ei juurikaan viimeiseen pariinkymmeneen vuoteen ole varsinnaisia tanssilavakeikkoja tehnyt, vaan hänen estraadinsa on ollut muualla.
Mitä taas tuloihin tulee, niin artistin palkasta ei vähennellä mitään muuta kuin verot. Jos hän on pelkkä palkollinen, niin silloin se palkka on se mikä on ohjelmatoimiston, tai tilaisuudenjärjestäjän kanssa sovittu. Bändi saa tietty oman osansa. Jos sitten artistilla on oma firma, niin totta kai ne kulut menee ensin päältä ja palkka muodostuu sitten siitä, mitä jää viivan alle ja toisaalta siitä, minkä verran palkkaa artisti itse haluaa firmasta nostaa. Vaikka firmassa totta kai on kulunsa, niin kyllä näillä tähtiluokan artisteilla jää melko mukavasti myös viivan allekin. Esimerkiksi vaikkapa Anne Mattilan firma on tahkonnut vuosittan satojen tuhansien tulosta, vaikka hän on juurikin se kapinen "iskelmälavatähti". Itse Annehan ei tiukkana taloudenhoitajana ole viime vuosina nostanut firmastaan kuin muutaman kymmenentuhannen palkkaa ja toki tuntuvia kulukorvauksia kilometrikorvausten ja päivärahojen muodossa, sekä tietysti osinkoja myös sen verran, mikä on verotuksen kannalta on kannattavinta.
Veikkaan, että aika moni 8 tunnin työpäivää 5 päivää viikossa tekevä vaihtaisi koska tahansa pienipalkkaisen työnsä artistin kanssa, joka 2-3 päivää viikossa käy vetäsemässä 1,5 tunnin laulusetin eri puolella Suomea, vaikka siinä kylkiäisenä muutama tunti istumista ilmastoidun uuden karhean mersun ratissa tuleekin. Palkka silti moninkertainen keskituloiseenkin verrattuna.
Niitä taustabändissä soittavia muusikkoja enemmänkin säälisin, jotka soittaa koko illan, hoitaa roudaamiset ja istuu tuntikausia kusisessa keikkabussissa, saaden työstään vain murusia artistiin verrattuna.
t: entinen keikkamuusikko
Vierailija kirjoitti:
Itse kyllä nostan hänelle sikäli hattua, että sanoi asiat juuri niinkuin ne Suomen musaskenessä ovat. Pelkkää tekotaiteellista ja tuotantotekniikoiltaan muuta maailmaa 5 vuotta jäljessä olevaa huttuahan suurin osa julkaistusta matskusta on; tässä maassa on aivan turha edes kuvitella tarjoavansa laadukasta ja aidosti hyvää kamaa. Ei ole markkinoita.
Minäkin nostaisin hattua, jos oikeasti olisi tuonut asiat julki heti ja toisaalta olisi ollut jutuissaan johdonmukainen.
Nythän kritiikki alkoi vasta sitten, kun oma ura oli laskusuunnassa ja varsinkin kun ne omat tuotokset floppasivat totaalisesti. Silloin kun tuli suosiota ja mammonaa levymogulien tuotoksilla, niin nainen ei hiiskahtanut sanallakaan havaitsemistaan ongelmista, vaikka omien sanojensa mukaan oli totaalisesti finaalissa jo 25 vuotiaana.
Hänen juttuissaan on paljon epäloogisuutta. Esimerkiksi tuoreessa kolme kuukautta sitten antamassaan haastattelussa sanotaan näin: "Annalla oli jo nuorena eväät ja halu tehdä itse, mutta aika oli erilainen. Ei ollut itsestään selvää, että varsinkaan naispuolinen artisti tekisi omat biisinsä. Seuraavalle sukupolvelle, Chisulle, Sannille ja kumppaneille se on ollut paitsi luontevaa, myös mahdollista."
On toki totta, että Chisulle ja etenkin Sannille se omien biisien saaminen läpi on ollut paljon helpompaa, kuin aiemmilla sukupolvilla, kun latu on ollut jo auki ja naispuoleiset laulaja-lauluntekijät suorastaan kovassa huudossa. Hän kuitenkin tyystin unohtaa sen ensimmäisen sukupolven, eli ne jotka sen ladun avasivat ja milloin se tapahtui.
On paljon puhuttu siitä, kumpi oli se ensimmäinen Jonna Tervomaa, vai Maija Vilkkumaa. Sillä ei sinänsä ole merkitystä, koska molemmat tuli tahoillaan aikalailla samoihin aikoihin kehiin ja toisaalta molemmilla oli jo historiaa musabisneksessä. Jonna tosin tuli alkuun lähinnä vain sanoittajana ja sävellykjset tuli mukaan vasta myöhemmin. Maija Vilkkumaa taas oli tehnyt biisejä jo aiemmin Tarharyhmälle, mutta laulaja-lauluntekijä hänestä tuli vasta soolouran myötä.
Olennaista tässä on kuitenkin se, että näiden molempien sooloura (Jonnalla siis tietenkin aikuisura) lähti käyntiin samoihin aikohin 90-luvun lopulla, eli samoihin aikoihin, kuin Anna Erikssonkin ponnahti kunnolla julkisuuteen. Eli latu avattiin jo hänen uransa ensi vuosina, joten varmasti olisi Annakin saanut mahdollisuutensa jo tuolloin, jos vain kykyä ja halua olisi ollut.
jatkuu seuraavassa viestissä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta hän kritisoi aiemmassa haastattelussaan myös sitätkin, että nykyaika ei suosi konkareita: "Minua ärsyttää nykymenossa se, että kovia pitkänlinjan tekijöitä jotenkin savustetaan ulos alalta. Itselläni on ainakin sellainen tunne, että uusille pikavoitoille tehdään tilaa. Pitkät urat eivät ole muotia juuri nyt. Kaikki irti tästä hetkestä mahdollisimman nopeasti. Sitä ei edes käsitetä miten paljon vaatii elää luovalla työllä vuosikymmeniä."
Tuohan ei kyllä pidä alkuunkaan paikkaansa jos ajatellaan vaikkapa Jari Sillanpään, Kaija Koon, tai vaikka Yön ja Eppujen uraa, Paula Koivuniemestä ja Katri-Helenasta nyt puhumattakaan. Pitkänlinjan tekijöille on aina kysyntää, jos heillä vain on yleisölle jotain annettavaa. Esimerkiksi Kaija Koo ei kitise, vaikka ei oikein fysiikkakaan tahdo pysyä mukana. Nainen rakastaa laulamista ja esiintymistä ja se myös näkyy hänestä, toisin kuin Anna Erikssonista, josta tympääntyminen esiintymiseen hohkaa valitettavasti jo kilometrien päähän.
Toisaalta en minä nyt Annaa vielä mihinkään konkarikaartiin edes laske. Tosiasiassahan hänen uransa huipulla kesti vain kymmenisen vuotta, eli ensimmäisestä levystä Ihodeen, joka oli Annan ja Sipen viimeinen yhteinen levy ja työstetty väkisin raastavien riitojen repiesssä suhdetta, joka sitten päättyikin välittömästi levyn valmistuttua, eikä se levykään erityisemmin menestynyt ja siitä alkoi myös Annan alamäki, päätyen hänen omiin floppituotoksiinsa, eli ensin englanninkieliseen levyyn ja sitten Manaan.
Minusta on hyvä että kritisoidaan, mutta kritiikissä pitää olla johdonmukaisuutta ja sen pitää olla myös rakentavaa. Ei ole kauhean rakentavaa haukkua niin levybisnes kuin yleisökin pystyyn siinä vaiheessa, kun omat tuotokset ovat floppanneet totaalisesti. Nainenhan ei ole missään vaiheessa suostunut katsomaan peiliin, vaan vika on ollut aina muissa, ei koskaan hänessä itsessään.
Vierailija kirjoitti:
Anna Erikssonille tapahtui se, että hän hiljattain poseerasi lehdissä maaten alasti pylly pystyssä ja sitten loukkaantui kun asiaa kommentoitiin.
Linkki ja äkkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna Erikssonille tapahtui se, että hän hiljattain poseerasi lehdissä maaten alasti pylly pystyssä ja sitten loukkaantui kun asiaa kommentoitiin.
Linkki ja äkkiä.
Jos nyt olisit jaksanut selata edes muutaman viestin eteenpäin, sen sijaan, että aloit heti työntämään kättä housuihin tatinhakkauskuvien toivossa, niin olisit sen linkin myös nähnyt ja linkistä todennut sen, jonka olisit täyspäisenä ihmisenä arvannutkin, että tietenkään siinä kuvassa ei paljasteta mitään strategisia kohtia, joten voit ottaa sen käden pois housuistasi, mitään vemppauskuvia ei ole luvassa.
Rahat loppu ja pakkopaluu iskelmäyleisön eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna on hyvännäköinen. Nuorempana hänellä oli tosi pieni pylly.
No se tapahtui ettei se osannut laulaa yhtään. Kovalla, kylmällä äänellä älistä, ei muuta.
Tuli Sony-Erikson ja vei paikan.