Joku kirjoittaa Hesarin mielipiteissä vauvojen mahtavuudesta. Se on ihan ok, mutta
täytyy muistaa, että vauvat eivät jää vauvoiksi. Kasvaessaan ne tuovat paljon murheita ja vanhemmat alkavat väsyä. Kyllä vauvan vanhempana jaksaakin vielä hehkuttaa. Mielipiteitä?
Kommentit (41)
Eihän kirjoittajalla ollut enää ihan pieni vauva ja luultavasti kirjoittaja tietää totuuden... Sitä paitsi omat muksut ovat aina parhaita, muiden ihan karmeita...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
täytyy muistaa, että vauvat eivät jää vauvoiksi. Kasvaessaan ne tuovat paljon murheita ja vanhemmat alkavat väsyä. Kyllä vauvan vanhempana jaksaakin vielä hehkuttaa. Mielipiteitä?
Juu, vauvat kasvavat aivan mahtaviksi taaperoiksi, siitä ihaniksi mukuloiksi ja teineiksi, kunnes lopulta heistä tulee maailman parhaita aikuisia lapsiani. Jokainen ikä on paras ikä. Minä jaksan hehkuttaa omia lapsiani, olivatpa he minkä ikäisiä hyvänsä, minun lapseni ovat aivan mahtavia!
Sama täällä!! Omat lapseni ovat jo 12-17 vuotiaita ja aivan upeita ihmisiä.
Mutta kaikki lapset eivät ole helppoja. Joidenkin vanhemmat väsyvät. Voi olla myös sairauksia ym.
Vierailija kirjoitti:
täytyy muistaa, että vauvat eivät jää vauvoiksi. Kasvaessaan ne tuovat paljon murheita ja vanhemmat alkavat väsyä. Kyllä vauvan vanhempana jaksaakin vielä hehkuttaa. Mielipiteitä?
Mitä ihmeen murheita? Ja koska alan väsymään? Kolme lastani ovat tosiaan jo 12, 15 ja 17 vuotiaat ja en ole vieläkään väsynyt. Murheitakaan en muista, enkä ole mikään murehtia muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Mutta kaikki lapset eivät ole helppoja. Joidenkin vanhemmat väsyvät. Voi olla myös sairauksia ym.
Seli seli...
Vanhemmat silmissä omassa lapsessa ei ole mitään vikaa, olipa hän minkä ikäinen tahansa. "Äiti puolustaa kyllä", sanoi Michael Penttiläkin.
Minulla pisti silmään kirjoittajan maininta siitä, että hänen miehelleen lastensaanti oli ehdottoman tärkeää ja siksi kirjoittajakin taipui hankkimaan lapsia. Tässä tapauksessa lopputulos on onnellinen mutta minusta ei ole yleisesti ottaen fiksua antaa ymmärtää, että kyllä niitä lapsia voi puolison mieliksi hankkia vaikka itse ei niistä piittaisikaan. Tiedän monia tapauksia, joissa nimenomaan mies on taivutellut ja painostanut naisen lapsenhankintaan, vaikka nainen olisi mieluummin elänyt lapsetonta elämää. Nämä isukit olivat lapsen synnyttyä joutuneet aika rajulle törmäyskurssille todellisen lapsiperhearjen kanssa ja nopeasti kukin livistäneet omille teilleen jättäen lapsen kokonaan naisen vastuulle. Naiset pärjäilevät kuka mitenkin, moni sanoo ihan suoraan, ettei olisi kannattanut ryhtyä koko touhuun vastoin omaa halua. Huolehtivat lapsistaan niin kuin pitääkin mutta eivät jaksaisi itse äitiyttä. Kirjoittaja ei ilmeisesti tunne tällaisia naisia ollenkaan tai ei ymmärrä sitä, miten onnekas hän itse asiassa on.
Kirjoittajakin on varmasti joskus väsynyt tai murheissaan. Kirjoituksen tarkoitus taisi kuitenkin olla tuoda esiin lapsen tuomaa onnea ja iloa, kaiken tämän prismaperhekeskustelun keskelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
täytyy muistaa, että vauvat eivät jää vauvoiksi. Kasvaessaan ne tuovat paljon murheita ja vanhemmat alkavat väsyä. Kyllä vauvan vanhempana jaksaakin vielä hehkuttaa. Mielipiteitä?
Mitä ihmeen murheita? Ja koska alan väsymään? Kolme lastani ovat tosiaan jo 12, 15 ja 17 vuotiaat ja en ole vieläkään väsynyt. Murheitakaan en muista, enkä ole mikään murehtia muutenkaan.
Sinun ei ole tarvinnut viettää aikaa sairaalassa lapsesi kanssa eikä kuskata häntä lääkäriin säännöllisin väliajoin, eikä lapsellasi ole myöskään ollut kouluvaikeuksia tms, muista ongelmista puhumattakaan. Jotkut ovat eläneen kovin helpon elämän. Niin helpon, etteivät edes pysty kuvittelemaan muuta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta kaikki lapset eivät ole helppoja. Joidenkin vanhemmat väsyvät. Voi olla myös sairauksia ym.
Seli seli...
Olipa lapsellinen ja elämälle vieras kommentti tuo seli seli. Joku ei ole kokenut elämässään mitään.
Ikävää, ettei elämän onnellisuudesta tai siitä että nauttii lapsistaan saa kertoa. Onhan vanhemmuus rankkaakin, mutta niin paljon muutakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
täytyy muistaa, että vauvat eivät jää vauvoiksi. Kasvaessaan ne tuovat paljon murheita ja vanhemmat alkavat väsyä. Kyllä vauvan vanhempana jaksaakin vielä hehkuttaa. Mielipiteitä?
Mitä ihmeen murheita? Ja koska alan väsymään? Kolme lastani ovat tosiaan jo 12, 15 ja 17 vuotiaat ja en ole vieläkään väsynyt. Murheitakaan en muista, enkä ole mikään murehtia muutenkaan.
Voi olla näinkin, mutta voihan myös riittää ymmärrystä niille, joilla ei kaikki ole yhtä hyvin. Joihinkin asioihin voi vaikuttaa, mutta kaikkiin ei. Elämä voi tuoda mukanaan sairautta, onnettomuuksia ja yllätyksiä.
Vanhemmuuteen kuuluu sekä negatiivisia että positiivisia asioita, yleensä onneksi paljon enemmän postiviisia. Ja kaikki ne asiat kuuluvat elämään, ne kasvattavat meitä ihmisinä ja opettavat monenlaisia asioita. Ne tekevät elämästä rikkaan. Minulle on kolme aikuista/aikuistuvaa lasta ja on ollut monenlaista vuosien varrella, olen ollut välillä väsynyt ja turhautunutkin, mutta silti päällimäisenä on onni ja kaikki hyvät hetket, joita on valtavan paljon enemmän kuin niitä ikäviä. On ollut sairautta, johon onneksi lopulta löytyi apu luontaishoidoista. Vaikka vaihtaisin tottakai lapsen sairauden pois, niin siinäkin oli positiivinen asia kuitenkin, eli että löysin luontaishoidot, joita sen jälkeen on ahkerasti käytetty.
On ollut kouluahdistusta, allergiaa, pari tapaturmaa, yhtä on koulukiusattu ja tottakai on ollut normaalit uhmaiät ja murrosiän myrskyt. Ne kuuluvat pakettiin, joka kokonaisuutena on ihana. EHkä tätä voisi verrata vaikka vuorikiipeilyyn: kiipeät vuorelle ja matkalla on monenlaisia vaikeuksia, mutta kuitenkin nautit matkanteosta ja kun olet huipulla, olet onnellinen ja kaikki menneet vaikeudet kutistuvat mahtavan matkanteon ja huipulle pääsemisen rinnalla.
Hesari on propagandalehti. Siellä hehkutetaan nyt vauva-arjen ihanuutta kun poliitikot on keksineet "vauvatalkoot". Mutta nuoria aikuisia ei kiinnosta hankkia lapsia, vaan olla vapaita. Naurattaa! Hyvä näin.
Meillä on 6-viikkoinen vauva ja tässä ei toistaiseksi ole mitään mahtavaa. Vauvalla on haastava temperamentti eli itkee alle minuutissa jos ei ole sylissä, valvoo mahakipujen takia yöllä tunteja (en ole nukkunut tuntia kauempaa 6 viikkoon), syö 15 kertaa vuorokaudessa ja sylissäkin kitisee. En saa syötyä vauvan takia tarpeeksi ja painoa on jo nyt vähemmän kuin ennen raskautta. Yhdistä tähän nukkumattoman ja mieti, mikä fiilis...
Kaikki vauvat ei toki ole yhtä hankalia kuin meidän ja luultavasti meidänkin lapsesta tulee ihan tavallinen ja kiva lapsi joskus. Sitä odotellessa, koska tämä pikkuvauva-aika on ihan perseestä, samoin imetys.
Mun yhdellä tutulla on ikuinen vauvakuume: aina edellisen vauvan kasvaessa taaperoikään laitetaan uudet pullat uuniin. Kuudes vauva jo tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on 6-viikkoinen vauva ja tässä ei toistaiseksi ole mitään mahtavaa. Vauvalla on haastava temperamentti eli itkee alle minuutissa jos ei ole sylissä, valvoo mahakipujen takia yöllä tunteja (en ole nukkunut tuntia kauempaa 6 viikkoon), syö 15 kertaa vuorokaudessa ja sylissäkin kitisee. En saa syötyä vauvan takia tarpeeksi ja painoa on jo nyt vähemmän kuin ennen raskautta. Yhdistä tähän nukkumattoman ja mieti, mikä fiilis...
Kaikki vauvat ei toki ole yhtä hankalia kuin meidän ja luultavasti meidänkin lapsesta tulee ihan tavallinen ja kiva lapsi joskus. Sitä odotellessa, koska tämä pikkuvauva-aika on ihan perseestä, samoin imetys.
Tähän vielä lisäys, että vauvan mielestä seuraavat, mahdollisesti meidän kaikkien elämää helpottavat kapistukset, on syvältä: tutti, vaunut ja kantoliina.
Siinä teille vähän realistista vauva-arkea.
Vierailija kirjoitti:
Mun yhdellä tutulla on ikuinen vauvakuume: aina edellisen vauvan kasvaessa taaperoikään laitetaan uudet pullat uuniin. Kuudes vauva jo tulossa.
Tulee mieleen vanha sanonta: "Hulluja on monenlaisia".
Mikä aloituksen pointti on?
Eiköhän jokainen tiedä, että lasten kanssa on myös vaikeaa. Jos joku tuo esiin positiivista puolta, se on pakko ampua heti alas?
Juu, vauvat kasvavat aivan mahtaviksi taaperoiksi, siitä ihaniksi mukuloiksi ja teineiksi, kunnes lopulta heistä tulee maailman parhaita aikuisia lapsiani. Jokainen ikä on paras ikä. Minä jaksan hehkuttaa omia lapsiani, olivatpa he minkä ikäisiä hyvänsä, minun lapseni ovat aivan mahtavia!