Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kysymys vapaaehtoisesti lapsettomille!
23.05.2018 |
Jos lapsettomuutenne syy on se, että ette halua raskautta, pikkulapsiaikaa, omaa menetettyä vapaa-aikaa tai rahanmenoa, ajatteletteko sitä, että teillä ei myöskään koskaan ole aikuistuvia tai aikuisia lapsia sitten myöhemmin?
Tämä tuli mieleeni siitä syystä, että elän itse perhe-elämää nuorten aikuisten lasten ja puolisoni kanssa, ja koen tämän ajan elämäni parhaana. Omaa aikaa ja vapautta on taas mielin määrin, mutta sen lisäksi jotain sellaista onnellisuutta ja ylpeyttä lapsista, ettei sitä oikein osaa edes selittää tai edes ymmärtää. Tulevaisuutta ikäänkuin useammassa kerroksessa...
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsettomuutenne syy on se, että ette halua raskautta, pikkulapsiaikaa, omaa menetettyä vapaa-aikaa tai rahanmenoa, ajatteletteko sitä, että teillä ei myöskään koskaan ole aikuistuvia tai aikuisia lapsia sitten myöhemmin?
Ehkä se on käynyt joskus mielessä, mutta ei se ole niin mahtava ajatus, että pitäisin sitä huonojen puolien arvoisena. Tällainen mä oon, ei varmaan moni muukaan haluaisi lapsia mun tilanteessa: ei ole ensinnäkään sitä ehkä isointa syytä eli vauvakuumetta, ja lisäksi energiat on vähissä. Jo pari tuntia lapsenvahtina on opettavaista: lasten kanssa tarvitsee voimia. Olen melkein jatkuvasti enemmän tai vähemmän väsynyt, enkä todellakaan vapaaehtoisesti ottaisi tätä väsymystä vielä moninkertaisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsettomuutenne syy on se, että ette halua raskautta, pikkulapsiaikaa, omaa menetettyä vapaa-aikaa tai rahanmenoa, ajatteletteko sitä, että teillä ei myöskään koskaan ole aikuistuvia tai aikuisia lapsia sitten myöhemmin?
Tämä tuli mieleeni siitä syystä, että elän itse perhe-elämää nuorten aikuisten lasten ja puolisoni kanssa, ja koen tämän ajan elämäni parhaana. Omaa aikaa ja vapautta on taas mielin määrin, mutta sen lisäksi jotain sellaista onnellisuutta ja ylpeyttä lapsista, ettei sitä oikein osaa edes selittää tai edes ymmärtää. Tulevaisuutta ikäänkuin useammassa kerroksessa...Ikäänkuin ylpeyttä omien geenien jatkumosta ja niiden ihailua?
Narsismia. Syvää.
Eipäs nyt liioitella. Sanoisin että lievää narsismia. Jos narsismi olisi syvää, ap puhuisi varmaan perheestään hieman eri tavalla. Ei puhuisi siitä miten onnelliseksi perhe-elämä tekee ja miten ylpeä on lapsistaan.
Kyllä toki - onnea _omista_ lapsista, omista geeneistä, oman itsen jatkumosta. Illuusiosta ikuisesta elämästä jatkumassa. Minäminäminä.
Narsismi.
Niin, minäkin totesin että lievää narsimia. Mutta ei syvää. Asiat mittasuhteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Minä uskon, että velat punnitsevat lastenhankintaa järjen tasolla huomattavasti loogisemmin ja kokonaiskuvan paremmin hahmottaen kuin hormonihöyryiset "PAKKO lisääntyä" -ihmiset. Ymmärrän sen että ihmiset etsivät lasten kautta merkitystä ja sisältöä elämälleen. Ehkä vasta liian myöhään tajuavat, että ei se sillä ainakaan parane.
Itse tiedän, että vapauteni on taattu, ei huolehtimista ja stressaamista lapsista. Ei murehtimista heidän ongelmistaan, saati jos lapsi masentuisi, syrjäytyisi tai kuolisi. Ei mahdollista syyllisyyttä siitä, ettei ollut tarpeeksi hyvä vanhempi.
Itse koen valtaisaa mielenrauhaa kun tiedän, ettei minun tarvitse käyttää vartaloani ja mieltäni, järkeäni ja aikaani lapsiin VAIKKA NAINEN OLENKIN:) En ole sidottu mihinkään, vain sen tähden, että minulla on kohtu.
Kyllä, kehittyneempi ihmislaji, evoluution seuraava level. Ymmärretty lusääntymisen ydin ja tarpeettomuus - sekä haitta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai ajattelen, eiväthän ne pieninä ikuisesti pysy. Oletko muuten itse ajatellut olevasi jossain vaiheessa 60-vuotiaiden äiti? Hassua varmaan miettiä niin pitkälle.
En ole ajatellut. En myöskään nuorena lapsia halutessani tai heidän ollessaan pieniä osannut ajatella tätä aikaa ja elämänvaihetta, en ainakaan tajunnut lainkaan, miten ihanaa tämä on 😀Enkä tietysti voinutkaan tietä kunnolla, enhän tiennyt sitäkään, miten rankkaa pikkulasten kanssa voi olla.
Minä kyllä tajuan sekä sen rankkuuden, että sen mahdollisen ihanuuden. Ja kaikki nämä seikat otin huomioon kun mietin, pitäisikö tehdä lapsia vai ei. Mutta jotkut ei ilmeisesti tajua mitään mikä ei suoraan sillä hetkellä koske omaa elämää.
Miten voit tietää, kun et ole kokenut? En minäkään tiedä, miltä vaikkapa äidin kuolema tuntuu, kun en ole kokenut. Ammattini puolesta olen kyllä nähnyt monen äidin kuolevan ja monen lapsen surevan, mutta silti en väitä tietäväni, mitä se on.
En halunnut pilata nuoruutta ja nuorta keski-Ikää lapsitouhuilla. Vauvat ja pikkulapset on yksinomaan rasittavia.
Nyt 5-kymppisenä olisi kiva olla perhe.
Arvasin tämän, mutta en silti halunnut kärsiä pikkulapsivaihetta.
Kaikkea ei saa.
Valinnat on valintoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Shy Pakistani kirjoitti:
En halua, koska en ole kykenevä äidiksi. Eivät ne lapset kasvaisi tasapainoisiksi aikuisiksi, kun äidillä on pahat mt-ongelmat.
Niin, se että olisi välit niihin aikuistuviin lapsiin, vaatisi että suoriutuu edes joten kuten kunnialla siitä pikkulapsiajasta. Nämä ideaalin viljelijät eivät varmaan ole kuulleet huostaanotoista, huumeisiin kuolevista nuorista ym. Mitään takeita elämästä ei ole, joten tärkeitä päätöksiä ei kannata tehdä illuusioiden perusteella. Entä jos lapsi on vammautunut, eikä sitä omaa aikaa koskaan tule, vaan toimit omaishoitajana? Kannattaa miettiä, mihin olisi pahimmillaan valmis, koska elämä ei aina mene kuten Strömsössä.
Tämä varmaan monilla veloilla, ei ole valmis ottamaan riskiä asian takia, jota ei edes oikeasti hirveästi halua. Loose-loose situation.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsettomuutenne syy on se, että ette halua raskautta, pikkulapsiaikaa, omaa menetettyä vapaa-aikaa tai rahanmenoa, ajatteletteko sitä, että teillä ei myöskään koskaan ole aikuistuvia tai aikuisia lapsia sitten myöhemmin?
Tämä tuli mieleeni siitä syystä, että elän itse perhe-elämää nuorten aikuisten lasten ja puolisoni kanssa, ja koen tämän ajan elämäni parhaana. Omaa aikaa ja vapautta on taas mielin määrin, mutta sen lisäksi jotain sellaista onnellisuutta ja ylpeyttä lapsista, ettei sitä oikein osaa edes selittää tai edes ymmärtää. Tulevaisuutta ikäänkuin useammassa kerroksessa...Ikäänkuin ylpeyttä omien geenien jatkumosta ja niiden ihailua?
Narsismia. Syvää.
Ohis mutta narsistit eivät ole ylpeitä lapsistaan tai ylipäätään läheisistään, eivätkä ole myöskään onnellisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nähnyt tarpeekseni lapsiinsa takertuvia vanhempia.
En halunnut sellaiseksi.
Lastensa kautta elävät on mielestäni ääliöitä ja säälittäviä.
Enpä ole ajatellut. Ei se silti muuta tosiasioita. Varmasti on hienoa aikaa niille, jotka sitä haluaa. En ymmärrä tätä vastakkainasettelua ja toisten valintojen parjausta. Kaikki tehdään niin kuin parhaaksi näemme, onnellisiahan me vaan halutaan olla :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen maailman onnellisin siitä, että eletään sellaista aikaa, että nainen voi sanoa ei. Saa itse valita.
Sitäpaitsi olen todella läheinen sisarusteni lasten kanssa, ja nyt kun mainitsit, niin onhan se ihan mukavaa, että kun aikuistuvat, niin heistä saa aikuista seuraa.
En todellakaan koe jääväni mistään olennaisesta paitsi vain sen takia että joku muu hoitaa sen jokapäiväisen järjestelemisen ja häsäämisen :)
Vierailija kirjoitti:
Olen nähnyt tarpeekseni lapsiinsa takertuvia vanhempia.
En halunnut sellaiseksi.
Lastensa kautta elävät on mielestäni ääliöitä ja säälittäviä.
Mulle ei ole koskaan selvinnyt, miten voi lasten kautta elää, tai kenenkään muunkaan. Jokaisella on jokatapauksessa se oma elämä, ei siitä mihinkään pääse, ei voi fyysisesti mitenkään olla mahdollista elää toisen elämää, ei näe toisen aivoihin ja omista aivoista ei pääse eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vapaaehtoinen lapsettomuus on usein pitkän ja huolellisen pohdinnan tulos, joten kyllä meistä useimmat ovat ottaneet huomioon myös tuon :)
Jännä, että vapaaehtoista lapsettomuutta pidetään tunteen pohjalta äkkiseltään tehtynä päätöksenä, tai typeränä itsepäisyytenä, jossa ei ole otettu tärkeitä asioita huomioon. Sitä joutuu juuri usein pohtimaan enemmän kuin lastenhankintaa: mistä luovun, teenkö virheen, miksi en tee kuten suurin osa ihmisistä, pitäisikö tuntea toisin, pitäisikö ajatella "järjellä", miten tämä vaikuttaa kumppaniin, sukulaisiin ym. Huoh. Helpompaa todennäköisesti olisi mennä valtavirran mukana kyseenalaistamatta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Olen nähnyt tarpeekseni lapsiinsa takertuvia vanhempia.
En halunnut sellaiseksi.
Lastensa kautta elävät on mielestäni ääliöitä ja säälittäviä.
Jatkan. Lapsissaan riippakivinä roikkuvat pilaavat lastensa elämän. Sitä syyllistämisen ja vaatimusten määrää! Mikään ei riitä.
Sain tästä osani omassa kodissani, miehen vanhemmat oli pahempia. Sekaantuivat kaikkeen. Ei houkutellut todellakaan lisääntymään. Omalla puolella ei ollut enää toimintakykyisiä isovanhempia, miehen vanhemmat oli epäluotettavia, omavaltaisia ja tunkeilevia. Mulla oli ihanat mummi ja ukki.
Semmoset lapsi tarttee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsettomuutenne syy on se, että ette halua raskautta, pikkulapsiaikaa, omaa menetettyä vapaa-aikaa tai rahanmenoa, ajatteletteko sitä, että teillä ei myöskään koskaan ole aikuistuvia tai aikuisia lapsia sitten myöhemmin?
Tämä tuli mieleeni siitä syystä, että elän itse perhe-elämää nuorten aikuisten lasten ja puolisoni kanssa, ja koen tämän ajan elämäni parhaana. Omaa aikaa ja vapautta on taas mielin määrin, mutta sen lisäksi jotain sellaista onnellisuutta ja ylpeyttä lapsista, ettei sitä oikein osaa edes selittää tai edes ymmärtää. Tulevaisuutta ikäänkuin useammassa kerroksessa...Ikäänkuin ylpeyttä omien geenien jatkumosta ja niiden ihailua?
Narsismia. Syvää.
Ohis mutta narsistit eivät ole ylpeitä lapsistaan tai ylipäätään läheisistään, eivätkä ole myöskään onnellisia.
He ovat ylpeitä omista geeneistään lapsissaan, oman itsensä jatkumosta. Moni narsku palvoo itseään ja lapsiaan - ja siinä se sitten olikin. Tästä on kirjoitettu paljon.
Tietääkö AP että kaikki ei tunne lapsistaan ylpeyttä tai onnellisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Totta kai ajattelen, eiväthän ne pieninä ikuisesti pysy. Oletko muuten itse ajatellut olevasi jossain vaiheessa 60-vuotiaiden äiti? Hassua varmaan miettiä niin pitkälle.
Niin ja voi nähdä lapsenlapsensa ja jopa lapsen lapsen lapsensa. Yksi kriteerini hyvälle onnelle elämässä on nähdä kaikki lapsenlapsensa. Mitä kriteerejä sulla on?
Itselleni juuri tuo lasten teini-ikä/nuori aikuisuus on itse asiassa se suurin kauhukuva. Ei siinä, eipä nuo valvotut yöt & vaipparumbakaan hirveästi inspiroi lapsia hankkimaan.
Asiaa on pohdittu täälläkin hyvin pitkällisesti ja syvällisesti. En vain koe, että minusta olisi äidiksi; olisin samanlainen kuin omani - etäinen, ärtynyt, ja pahimmassa tapauksessa katkera ja masentunut. Parempi kaikkien kannalta (etenkin sen oletetun lapsen) että en rupea tänne muksuja pyöräyttelemään. :)
Inhoan pikkulapsia ja vauvoja, ovat oksettavia. Joten ei, en halua kokea pikkulapsiaikaa, vaikka ne lapset kasvavatkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nähnyt tarpeekseni lapsiinsa takertuvia vanhempia.
En halunnut sellaiseksi.
Lastensa kautta elävät on mielestäni ääliöitä ja säälittäviä.Mulle ei ole koskaan selvinnyt, miten voi lasten kautta elää, tai kenenkään muunkaan. Jokaisella on jokatapauksessa se oma elämä, ei siitä mihinkään pääse, ei voi fyysisesti mitenkään olla mahdollista elää toisen elämää, ei näe toisen aivoihin ja omista aivoista ei pääse eroon.
No sitten kannattaa varmaan hiukan laajentaa näkökantaa vähän ei-kirjallisesti ottamisen suuntaan. On paljon vanhempia jotka änkevät ja roikkuvat aikuisissa lapsissaan. Tunkevat vielä jopa avioituneiden jälkikasvujensa perhe-elämään. Eivät pääse ydinperheajatuksestaan, ja oma elämä on kammottava tyhjiö.
Säälittävistä säälittävintä.
Alue: Aihe vapaa
Minä kyllä tajuan sekä sen rankkuuden, että sen mahdollisen ihanuuden. Ja kaikki nämä seikat otin huomioon kun mietin, pitäisikö tehdä lapsia vai ei. Mutta jotkut ei ilmeisesti tajua mitään mikä ei suoraan sillä hetkellä koske omaa elämää.