Liian kiltti ja ystävällinen henkilö lähipiirissä raivostuttaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, ymmärrän täysin! Tällaiset ihmiset ovat hämmentäviä. Heistä ei tunnu saavan mitään otetta. Pisara inhimillisyyttä tekisi ihmisestä helpommin samaistuttavamman. Virheettömyys on epäilyttävää.

Tämä on niin totta! Tuntuu tosiaan, etten edes tunne ko. henkilöä vaikka ollaan oltu paljonkin tekemisissä. Hän on sellainen, että kuuntelee toisia, kyselee kuulumisia, mutta harvoin kertoo omista jutuistaa. Ja olen kyllä yrittänyt kysellä suoraan ja johdatellen, tilaa antaen. Joskus olen miettinyt, että hän tietää varmaan vähintään puolet seutukunnan ihmisten elämästä, kun on niin hyvä ja ystävällinen kuuntelija. Mutta jos/kun ihmiset kaatavat asiansa ja murheensa hänen niskaansa, niin mietitttää myös, kuinka hän jaksaa kaiken tuollaisen avautumisen.

-ap

Ap, ystäväsi on kuin minä. Mulla ei vaan ole ystävät pysyneet noin pitkään, koska tapani ärsyttää. Mä en oikeasti ole hyvä kuuntelija, vaikka kuuntelen. Mä kuulen ehkä kolmasosan siitä, mitä puhutaan. Omia asioitani en levittele, koska ne leviävät helposti eteenpäin. Loppu tuleekin siten herkästä arasta luonteesta ja kotikasvatuksesta, mutta ujouden olen pakottanut itse itseni voittamaan. Mä olen pari kolme kertaa suuttunut ja siitä tulee aivan järkyttävän paha olo. En vain kykene suuttumaan vieraille. Kiukuttelen kyllä kotona.

Jos et saanut edellisestä mitään tolkkua, niin tarkemmin kysyen: millainen olo sinulle tulee itsestäsi tuon ihmisen seurassa? - 20

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen aihe. Mutta et varmaan seuraa ko. henkilön elämää 24/7? Mistä tiedät ettei hän KOSKAAN räjähtele tmv.? Monet tunteet ja ajatukset ilmaistaan usein vain aivan lähipiirissä.

Totta. Mutta olen aika lähipiirissä (avioliiton kautta) ja kun ollaan kauan asuttu samalla paikkakunnalla niin sitäkin kautta tiennyt hänet kauan, enkä ole koskaan kuullut kenenkään muistelevan, että ”Maija” olisi hermostunut tai edes melkein hermostonut tms. Joskus ihan kysyin, että etkö ikinä ärsyynnyt mistään, naureskeli vaan.

Hankkiutuu naapurin miehen kanssa raskaaksi, käy viihteellä ja juopottelee, menettää muistinsa, mutta hälläväliä, humalassa sattuu, hankkii velkaa, lainaa rahat naapurin rouvalle, unohtaa velkojen perinnän ja antaa vielä lisääkin, kun tulee puheeksi mies, jota nussi, naapurin rouva pyytää taas keittämään kahvia ja keittää kiltisti kahvia?

Vierailija kirjoitti:

Oletko yrittänyt analysoida itseäsi, että miksi koet tuon ärsyttävänä? Minusta se olisi tässä mielenkiintoisinta.

Jos sain oikean mielikuvan tuosta henkilöstä, niin ehkäpä häneen on vaikea saada todellista yhteyttä? Itsekin pidän ärsyttävänä ihmisiä, joille on vaikea sanoa mitään kriittistä, koska he käyttäytyvät niin kuin se asia ei menisi oikeasti heidän mieleensä, vaan he onnistuvat esittämään niin kuin eivät olisi kuulleet tai vain pintapuolisesti ottavat asian vastaan, kuitenkin ilman todellista vastuuta tai todellista muutosta heidän toiminnassaan. Se saa tuntemaan että kaikki sanomani menee hukkaan, ehkä siltäkin että he vähättelevät minua eivätkä pidä sanomaani asiaa tärkeänä.

En kauheasti ole analysoinut itseäni, mutta kuten sanottu, minua ärsyttää että ärsyynnyn hänestä. Sen lisäksi, että hänestä ei oikein saa otetta, niin varmaan ärsytys johtuu siitä, että hänen seurassaan koen itse olevani jotenkin ”vähemmän hyvä”, kun en vaan pysty olemaan aina yhtä ystävällinen ja auttavainen ja hyväntahtoinen. Ja siis yleisesti ottaen pidän itseäni ystävällisenä ja kohteliaana, vaikken ole aina ensimmäisenä auttamassa kaikkia kaikessa enkä räjähtele muuten kuin joskus kotona ja silloinkin aika pienesti. Ja toi on totta, että hänelle ei pysty sanomaan mitään kriittistä. Tuolta kantilta en ole asiaa ennen ajatellutkaan, kiitos näkökulmasta.

-ap

No miten sinä käyttäydyt häntä kohtaan?Kiukutteletko,suututko,räjähteletkö??Jos,niin varmaan pelkää sinua ja haluaa olla kiltti, ettet taas pimahda!?!

Meidän suvussa kaikki on kilttejä ja kohteliaita toisiaan kohtaan. Ihan oman perheen sisällä sitten räjähdellään. Mutta, minusta olisi outoa kiukutella näin aikuisena tädeille, sedille,enolle, veljen vaimolle, anopille ym. Erimieltä voin olla asioista, mutta suuremmat mölyt pidän sisälläni. Ihan sivistyneen ihmisen käytöksenä pitäisin tuollaisen tuttavan käytöstä!?

Yksi yli 90-vuotias ikineiti oli juuri tuollainen. Hän kertoi elämäntarinansa ja se auttoi ymmärtämään. Hän oli ollut sukulaitensa orjana koko elämänsä, hoitanut lapset, kodit, vanhukset, kunnes muut kuolivat pois häntä ennen. Hän kertoi katuneensa, että ei ollut elänyt omaa elämäänsä ja että ehti tulla katkeraksi eli koko elämäänsä ei sentään ollut kuin teflonia, joka ei räjähdä niin mistään.

Jokainen on tietenkin erilainen. Epäilyttävää, jos hän ei kestä kritiikkiä, eikä kerro enempää itsestään. Aika avautua? Houkuttele?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei siis löydy ihmistyyppiä jota ei täällä arvosteltaisi. Tulipahan sekin todistettua.

No marttyyrimaiset ”kiltit tytöt” on niitä ärsyttävimpiä tyyppejä. Varmaan siksi että pakottavat huomaamaan omat heikkoudet ja puutteet ainakin avuliaisuuden saralla. Ja se marttyyrimaisuus, huoh.

Työpaikkakiusaaja teroittaa kynsiään ....vain ilkeitä ja vinksahtaneeseen työyhteisöön sopeutuvia piruilijoita suvaitaan, nooh kylläpä tuokin kyntensä näyttää kun tarpeeksi vaikeasti ja epäkunnioittavasti sille aikansa pistetään. kiäh kiäh

Todennäköisesti tämä ihminen ei ole vakavasti kiinnostunut teistä kenestäkään ja hänelle on aivan sama, mitä te oikeasti ajattelette tai teette. Sen vuoksi ne hetket, kun on kanssanne on ihan helppoa olla ystävällinen, auttavainen ja kiva ja sitten painua takaisin omaan elämään, jossa on todelliset murheet, jos kohta todelliset ilonaiheetkin.

Eli turhaan häntä mietit, ei hänkään teitä, kun oven kiinni paiskaa. Tiedän tämän siitä, että olen itse tuollainen ihminen. Siis ulospäin ja sehän riittää, kun en minä näitä ihmisiä oikeasti oikeaan elämääni kaipaa.

Melkoinen first world problems tämä aloitus 😂

Vierailija kirjoitti:

Tuommoisia ihmisiä on kahta sorttia. Toinen on niin kuin mun äiti, aina passaamassa ja laittamassa ja viimeisenä ottamassa ja itseään vähättelemässä. Hän odottaa toisilta kiitosta ja huomiota ja itsekseen on tosi harmistunut, jos ei niitä saa, ja vaikka kehuu muita, puhuu selän takana kaikista ilkeästi. 

Toinen on kuin anoppini, aidosti ystävällinen ja muista ihmisistä välittävä ja ajattelee kaikista oikeasti pelkkää hyvää. Hän ei suutu koskaan. Jos hänelle tulee paha mieli, hän painuu yksikseen vaikka metsään kävelemään ja palaa hyväntuulisena kotiin. 

Nyt sulla meni äiti ja anoppi sekaisin.

Vierailija kirjoitti:

Tuommoisia ihmisiä on kahta sorttia. Toinen on niin kuin mun äiti, aina passaamassa ja laittamassa ja viimeisenä ottamassa ja itseään vähättelemässä. Hän odottaa toisilta kiitosta ja huomiota ja itsekseen on tosi harmistunut, jos ei niitä saa, ja vaikka kehuu muita, puhuu selän takana kaikista ilkeästi. 

Toinen on kuin anoppini, aidosti ystävällinen ja muista ihmisistä välittävä ja ajattelee kaikista oikeasti pelkkää hyvää. Hän ei suutu koskaan. Jos hänelle tulee paha mieli, hän painuu yksikseen vaikka metsään kävelemään ja palaa hyväntuulisena kotiin. 

Ystävällisyys,kärsivällisyys,tunteidenhallintataidot,epäitsekkyys,empaattisuus jne.ovat tavoiteltavia piirteitä ja taitoja jokaiselle. Silti..mielestäni ei ole tervettä kyllä,jos ei KOSKAAN suutu kellekään. Suuttumuskin on luonnollinen ja tarpeellinen tunne joissain tilanteissa,koko tunteiden kirjo on. Sekin jos väittää ettei KOSKAAN ole ajatellut pahaa kenestäkään,kuulostaa vähän kieroutuneelta..en usko että kukaan voi elää koko elämäänsä niin,etteikö mieleen tulisi negatiivinen ajatus jostain ihmisestä.

En ymmärrä, millainen pitäisi olla, jos ystävällinen ja hyväntahtoinen ei käy. Miksi vain paukkuvatja räiskyvät ihmiset ovat muka aitoja, ihmiset joiden tunteiden käsittely saattaa olla lapsen tasolla? Olen huomannut, ettei ystävällisyys ole itseltä pois ja hommat sujuvat paljon helpommin. Kärsivällisyyttä kyllä vaatii toki, kai luonnekysymys. Haluan, että sekä itselläni että muilla on mahdollisimman hyvä olla, se tuottaa iloa ja mielenrauhaa. Ei kiitos turhalle draamalle ja oman pahanolon purkamiselle toisiin.

Onko hän tekopyhä? Minulla on yksi ikäiseni sukulaisnainen joka on juuri sellainen herttainen ja kaikki huomioiva. Hänelle ei kuitenkaan voi sanoa mitään kriittistä kenestäkään muusta, suvun ahdistelevasta setämiehestä, kerskuvasta tädistä tai kännisestä enosta. Hän ymmärtää kaikkia ja hyssyttelee koska ilmeisesti pelkää epäsopua. Ei ota kantaa mihinkään. On vähän hajuton ja mauton, kuin teflonia. Omasta elämästään ei avaudu lainkaan, kaikki on aina hyvin.Mieluummin keskustelisin aidoista asioista kuin ottaisin ne kakut ennen häntä. Ei ole lempisukulaiseni vaikka käytöksellään on kaikkia muita avuliaampi.

Vierailija kirjoitti:

Onko hän tekopyhä? Minulla on yksi ikäiseni sukulaisnainen joka on juuri sellainen herttainen ja kaikki huomioiva. Hänelle ei kuitenkaan voi sanoa mitään kriittistä kenestäkään muusta, suvun ahdistelevasta setämiehestä, kerskuvasta tädistä tai kännisestä enosta. Hän ymmärtää kaikkia ja hyssyttelee koska ilmeisesti pelkää epäsopua. Ei ota kantaa mihinkään. On vähän hajuton ja mauton, kuin teflonia. Omasta elämästään ei avaudu lainkaan, kaikki on aina hyvin.Mieluummin keskustelisin aidoista asioista kuin ottaisin ne kakut ennen häntä. Ei ole lempisukulaiseni vaikka käytöksellään on kaikkia muita avuliaampi.

Olin juuri sanomassa samaa, että liian kiltti ihminen on monen mielestä hajuton ja mauton. Siitä tulee ilmeisesti sellainen tunne kuin peittelisi sisimpiä ajatuksiaan. Itse tuollaisena liian kilttinä olen kuullut kuittailuja nynnyydestä. Ja aikamoinen kynnysmatto olen ollutkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuommoisia ihmisiä on kahta sorttia. Toinen on niin kuin mun äiti, aina passaamassa ja laittamassa ja viimeisenä ottamassa ja itseään vähättelemässä. Hän odottaa toisilta kiitosta ja huomiota ja itsekseen on tosi harmistunut, jos ei niitä saa, ja vaikka kehuu muita, puhuu selän takana kaikista ilkeästi. 

Toinen on kuin anoppini, aidosti ystävällinen ja muista ihmisistä välittävä ja ajattelee kaikista oikeasti pelkkää hyvää. Hän ei suutu koskaan. Jos hänelle tulee paha mieli, hän painuu yksikseen vaikka metsään kävelemään ja palaa hyväntuulisena kotiin. 

Ystävällisyys,kärsivällisyys,tunteidenhallintataidot,epäitsekkyys,empaattisuus jne.ovat tavoiteltavia piirteitä ja taitoja jokaiselle. Silti..mielestäni ei ole tervettä kyllä,jos ei KOSKAAN suutu kellekään. Suuttumuskin on luonnollinen ja tarpeellinen tunne joissain tilanteissa,koko tunteiden kirjo on. Sekin jos väittää ettei KOSKAAN ole ajatellut pahaa kenestäkään,kuulostaa vähän kieroutuneelta..en usko että kukaan voi elää koko elämäänsä niin,etteikö mieleen tulisi negatiivinen ajatus jostain ihmisestä.

Lähinnähän siinä on kyse siitä, kuinka asiansa toiselle esittää, vaikka olisikin suuttunut. Ja mitä enemmän ihmisiä yrittää aidosti ymmärtää, sitä harvemmin ärsyttää, koska tajuaa miksi joku toimii kuten toimii. Ja rajansa voi pitää ystävällisesti. Kun ilmaisee kantansa rauhallisesti, ei edes tarvitse padota mitään sisään. Assertiivinen käytös.

En ole kuvaillun kaltainen henkilö, mutta varsinkin nuorempana, kun olin tosi pitkään asiallinen ja rauhallinen tiivistunnelmaisissakin keskusteluissa, niin tämä tuntui kiivastuttavan joitakuita entistä enemmän. Joskus kävi mielessä, että olisiko sitten parempi, että sanoisinkin vaikkapa, että hv. En sitten tiedä, tulkitsevatko jotkut asiallisen käytöksen ylimieliseksi tmv. 

Nykyään minulla ei aina enää hermot riitä, mutta silti minusta tuntuu, että ihmiset suhtautuvat vähän järkyttyneinä siihenkin. ;) En oikein tiedä, miten pitäisi lopulta olla. 

Ja 37 vielä jatkaa, vaikka vähän ohi aiheen ehkä meneekin: itselläni on ollut lähes 3 vuotta tosi haastava ystävyyssuhde. Olen jatkuvasti ollut ihmissuhteessa aikuinen, kun taas toinen on ollut ns. lapsi raivonpuuskineen. Olen kyllä pitänyt erilaisia "palopuheitakin", miten toinenkin voisi käyttäytyä, mutta kuitenkin ollut jatkuvasti tavallaan altavastaaja, ottanut kaikenlaista lokaa vastaan, vaikka henkilöllä oikutteluunsa onkin osin terveydellisiä syitä. No, kuitenkin, kun pitkään on ollut suht asiallinen, niin itselläni on nyt välillä tosi vahvoja vihan tunteita. En siis suosittele kenellekään sitä, että on liiankin ymmärtäväinen, koska tunteet voivat tulla jälkikäteen yllättävänkin vahvoina, ja ehkä jopa tilanteissa, jolloin kenelläkään ei olisi mitään syytä hermostua. Sitä siis voi tipahtaa itse ihan lapselliselle tasolle vähintäänkin omassa mielessään, kun ei ole ajoissa purkanut tilannetta. Eikä välttämättä oma mieli edes riitä, vaan olen huomannut, että minua välillä huvittaisi piikitellä tätä toista henkilöä ja jossain määrin haastaa riitaa. Kun jää hampaankoloon, niin sitä on erittäin vaikeata näköjään järjellä estää.