Lue keskustelun säännöt.
Uskotko että jään jostain paitsi, kun en hanki omia lapsia?
21.05.2018 |
Kysymyksen asettelu hieman hassu, tottakai jää kokematta monikin asia (kuten synnytys, olen siis nainen). Tarkoitan, että uskotko että en mitenkään voi kokea samankaltaisia asioita ja henkistä kehitystä, kun mitä oman lapsen kanssa kokisin? Mainittakoon vielä, että olen siis äitipuoli. Elämässäni on siis lapsia, mutta ei biologisesti omia. Oletko sitä mieltä, että minulta jää kokematta sellaisia asioita, tunteita ja oivalluksia, joita voisin saada vain oman biologisen lapsen kautta? Uskotko että jään jotenkin vajavaiseksi tai huonommaksi ja itsekkäämmäksi ihmiseksi, kun en synnytä omia lapsia, vaan huolehdin puolisoni jo olemassa olevista lapsista?
Kommentit (37)
No kokeile ja päätät sitten kannatiko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei lapset automaattisesti kasvata henkisesti. Muuten ei olisi lainkaan lasten seksuaalisia hyväksikäyttäjiä, hakkaajia, henkisiä pahoinpitelijöitä, murhaajia jne.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole koskaan halunnut lapsia (en pidä lapsista) enkä oo koskaan ajatellu että jäisin jostain paitsi. N29
Tuo on muuten mielenkiintoinen ilmiö. Tähän mennessä kaikki tietämäni ihmiset, jotka eivät pidä lapsista, ovat kuitenkin pitäneet omasta lapsestaan. Mielenkiintoinen ajatus tuokin, ettet jäisi mistään paitsi. Jälkeläiset ovat kuitenkin ihmiselle se kaikkein voimakkain ja merkityksellisin tunnesidos ihan puhtaasti biologisista syistä.
Jäät paitsi siitä rakkaudesta minkä suuruutta et voi kuvitellakaan ilman omaa lasta.
T: Äiti, 9 vuoden lapsettomuuden jälkeen
En tiedä, kun en tunne sinua. Ehkä jäät, ehkä et. Eikä sillä varmaan ole mitään merkitystä, koska et tule sitä koskaan tietämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan täälläkin ollut ketju missä ihan tavalliset vanhemmat kokevat, että olisi pitänyt jättää lapset tekemättä tai että elämä lasten kanssa ei ole mitään kovin ihmeellistä. Että ei se aina taida mennä niin, että lapset automaattisesti saa aikaan mieletöntä rakkautta jota ei muuten voi kokea. Myös jos elettäisi vain biologian mukaan, harrastaisi miehet seksiä useiden eri naisten kanssa ikuisesti eikä käytettäisi koskaan ehkäisyä. Mistähän jäämme paitsi kun emme kaikki toimi näin.
Lähes 40v tuttu sai lapsen vuosi sitten, ei koskaan ollut ajatellut haluaako lapsia, oli nähnyt maailmaa, opiskellut, tehnyt työtä, tapasi pari vuotta sitten ihmisen joka oli elänyt samoin ja molemmat totesivat, haluan lapsen sinun kanssasi.
Molemmat sanovat, että viimeinen vuosi on ollut parasta heidän elämässään. Kaksi aikuista ihmistä, jotka ovat kokeneet elämyksiä enemmän kuin moni koko elämänsä aikana, kasvattavat yhdessä lasta, tosin sanovat, että ihanaa tehdä se yhdessä kun se on molemmille ensimmäinen, ihme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole koskaan halunnut lapsia (en pidä lapsista) enkä oo koskaan ajatellu että jäisin jostain paitsi. N29
Palataan asiaan kun olet 50.
No minä olen 55v lapseton enkä vieläkään koe jääneeni mitään erityistä paitsi. Jos jotain asiaa ei halua niin eihän silloin voi paitsikaan jäädä. Toteutumattomista toiveista syntyy se paitsi jäämisen tunne.
Vierailija kirjoitti:
Jopas on taas lapselliset lapsettomien kimpussa tällä palstalla. Se kateus se kateus:-D
Mitäs kyselevät älyttömiä. Tottakai, jos ei koe jotakin, jää siitä paitsi. Toinen asia on sitten se, että haluaako kaiken kokea itse vai riittääkö esim. kirja tai elokuva.
Kannattaa myös muistaa, että jokainen on ollut lapseton ennen ensimmäisen lapsen syntymää, että kokemusta on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietenkin jäät paitsi. Siinä missä minä jään paitsi lapsettoman elämisen kokemuksesta kolmen lapsen äitinä. Elämä on täynnä valintoja.
Et välttämättä jää mistään paitsi. Elämä ilman lapsia on erilaista, kuin lasten kanssa. Onhan sinulla miehen lapset. Jos teillä on hyvä vuorovaikutus, välittämistä, rakkautta... rikastuttavat he sinuakin.
Minulla ei ole lapsia. Heitä ei ole meille suotu.
Lapset antaisivat paljon. Nyt ei kuitenkaan ole ollut heitä, heidän ilojaan ja harmejaan.
Olisihan siinä, jos olisi erityislapsia, sairautta, kiusaamista, yksinäisyyttä... Kyllä siinä sydän särkyisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei, vaan saat elämältä kaiken. Älä missään nimessä hanki omia lapsia. Olet niiden kanssa kiinni koko loppuikäsi. Lapseton on onnellisin, ja sinä kuitenkin olet tekemisissä lasten kanssa, mutta he eivät ole sinun. Nauti elämästäsi, moni vaihtaisi paikkaa kanssasi, koska olet lapseton.
Et tietenkään koe kaikkia niitä asioita, joita vanhemmuus tuo tullessaan, jos et hanki lapsia. Muiden ihmisten lapsia hoitamalla voit toki kokea osan siistä asioista, joita lapsen vanhempana kokisit, mutta et kaikkea. Jotain jää kokematta, niin hyvässä kuin pahassakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai sitä aina jää jotain kokematta jos sitä ei koe. Mutta toisaalta ei kaikkea mahdollista edes voi tai tarvitse kokea.
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin jäät paitsi. Siinä missä minä jään paitsi lapsettoman elämisen kokemuksesta kolmen lapsen äitinä. Elämä on täynnä valintoja.
Tietenkin vastaus on, että jää vaille jotain.
Mutta onko sillä väliä? Varsinkin, jos ei edes oikeasti tiedä, mitä vaille jää?
Minua itseäni harmittaa, että jäi se ulkomailla opiskelu kokematta. Lisäksi olen pelkuri, joka ei uskalla haastaa itseään ja jättää työpaikkaa (kymmenen vuoden lyhyiksi jääneiden urantynkien jälkeen vihdoin jotain pysyvää) jotta voisin kokeilla miltä ulkomailla työskentely tuntuu.
Ei se lapsen pykääminen takaa mitään suorituspisteitä, että elämän jotkut tavoitteet täyttyisivät.
Ja siis olen itse pykännyt muutaman oman mukulan ja luovuttanut munasoluja, että osa jälkeläishommasta on ulkoistettu. Olen kiitollinen niistä kokemuksista, joita olen vanhemmuuden kautta saanut. Mutta ajatella, jos sukusolut eivät olisikaan kohdanneet juuri silloin kun kohtasivat, olisin toisien lapsien äiti ja saanut toisenlaisia kokemuksia.
Äitiys on niin sattumasta kiinni.
Ja siis äitiyttä on muussakin kuin biologisessa muodossa. Aivan kuten naiseuskaan ei ole ainoastaan synnyttämistä.
Et ole itsekäs etkä huonompi ihminen, tietenkään, mutta niin kuin itsekin epäilet, niin toki jotain jää elämässä kokematta.
Tulin itse äidiksi vasta 40-vuotiaana ja voin vakuuttaa, ettei omaa lasta voi todellakaan verrata johonkin toiseen kokemukseen. Se ei siis ole verrannollinen rintasyöpään tai ulkomailla opiskeluun tms. Yhtään vähättelemättä muiden ihmisten kokemuksia.
Tämä oli hyvä kommentti. Uskon että lapsen kautta tai siis lapsen kanssa on vaan helppo huomata kasvavansa henkisesti. Mutta olen kyllä samaa mieltä, että missä tahansa ihmissuhteessa itsetuntemus kasvaa ja henkinen kehitys tapahtuu. Sekä tottakai ihan iänkin myötä.
t.ap