Etäinen suhde vanhempiin. Oletko asian kanssa sinut?

Toista vanhempaa ei enää ole ja toista tapaan pari kertaa vuodessa muutaman tunnin kerrallaan. Ei meillä mitään riitaa ole, mutta elämäntilanteet on niin erilaiset, välimatkaa on ja työelämässä olen kiireinen. Vanhempi ei itse ole aloitteellinen tapaamisissa, soittaa ehkä noin kerran vuodessa. Olen jo tottunut tähän, tuntuu ettei olisi enää vanhempia lainkaan.

Olen oppinut. Tai no ei ole ollu topeteltavaa koska suhde on aina ollut melko viileä.

Vierailija kirjoitti:

Toista vanhempaa ei enää ole ja toista tapaan pari kertaa vuodessa muutaman tunnin kerrallaan. Ei meillä mitään riitaa ole, mutta elämäntilanteet on niin erilaiset, välimatkaa on ja työelämässä olen kiireinen. Vanhempi ei itse ole aloitteellinen tapaamisissa, soittaa ehkä noin kerran vuodessa. Olen jo tottunut tähän, tuntuu ettei olisi enää vanhempia lainkaan.

Aika samanlainen olo on. - Ap

En ole sujut. Kaikki viha siitä väheksynnästä jota osakseni olen saanut nousee tasaisesti pintaan. Etäännyttää myös muista sukulaisista.

Olen.

Tai no, minulla on vähän poikkeava tilanne - molemmat vanhempani ovat lämpimiä ihmisiä, ja koen, että he olivat pääosin hyviä vanhempia kun olimme lapsia. He kuitenkin erosivat ja äitini nai miehen, joka vihasi meitä ja hyssytteli sitten ongelmia maton alle vuosikausia vaikka vaikutukset olivat ja ovat edelleen näkyvissä. Nykyään äiti itse tuntuu pitävän tiettyä teflonia välissämme. Meillä on ihan hyvät välit, mutta jotenkin emme pääse aidolle vuorovaikutuksen tasolle. Olen etääntynyt hänestä henkisesti enkä odota hänestä todellista ymmärtäjää . Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että välimme ovat tällä lailla ok ja hän tuntuu rakastavan lapsiani ja on ok tyyppi muutenkin.

Isäni on sitten todella raskas ihminen muuten, tulee meille vuodattamaan omia asioitaan loppumattomassa monologissa, eikä lähde koskaan pois, ja se on liian raskasta kun on pieniä lapsia. On myös äärimmäinen mansplainaaja ja besserwisser. Olen etääntynyt hänestä sekä henkisesti että fyysisesti, en vain jaksa hänen seuraansa. Tapaan juhlapyhinä ja en koskaan kerro mitään asioitani, koska on ihan selvää, että hän ei ole niistä kiinnostunut. Kuuntelen sen hänen monologinsa pari kertaa vuodessa ja siinä se.

Oli oikeasti vapauttavaa tajuta tämä ja antaa periksi heidän suhteensa. Mulla on ystäviä ja mies, jotka ymmärtävät minua oikeasti ja joiden kanssa minulla on aito, molemminpuoliseen yhteisymmärrykseen perustuva ihmissuhde. Ei sitä tarvitse väkisin olla vanhempien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

En ole sujut. Kaikki viha siitä väheksynnästä jota osakseni olen saanut nousee tasaisesti pintaan. Etäännyttää myös muista sukulaisista.

Ymmärrän täysin! Haastavaa tuosta tekee sekin, että jotenkin automaattinen oletus tuntuu olevan se, että ihmisillä on hyvät välit lapsuudenperheeseen. Ellei ole, niin se voi herättää ihmetystä. - Ap

Lyhyt kommentti: kannattaa etsiä kirja emotionally absent mother, kirjailija Jasmin Lee Cori. Silmiä avaava teos meille, jotka emme kiinnosta omia vanhempiamme.

Ollaan niin erilaisia, että suhde on melko etäinen.

Se on ollut vanhempien valinta miten leiviskänsä ovat hoitaneet. Oma valinta on viettääkö koko elämänsä sitä asiaa pureskellen. Minä kaivoin sen "rakkauden" puun sydämestäni kantoa myöten, poltin ja suolasin vielä maan. En suostunut pilaamaan elämäni omaakin osuuttani heidän puolestaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole sujut. Kaikki viha siitä väheksynnästä jota osakseni olen saanut nousee tasaisesti pintaan. Etäännyttää myös muista sukulaisista.

Ymmärrän täysin! Haastavaa tuosta tekee sekin, että jotenkin automaattinen oletus tuntuu olevan se, että ihmisillä on hyvät välit lapsuudenperheeseen. Ellei ole, niin se voi herättää ihmetystä. - Ap

Näin. Sitten siihen vielä lisätään ne ylitsesi suositut sisarukset, jotka tietenkin tietää mielestään parhaiten mistä kiikastaa, ja jakaakin tätä "tietoaan" pitkin sukua.

Vierailija kirjoitti:

Lyhyt kommentti: kannattaa etsiä kirja emotionally absent mother, kirjailija Jasmin Lee Cori. Silmiä avaava teos meille, jotka emme kiinnosta omia vanhempiamme.

Saako lyhyen referaatin? Haluaisin kyllä tietää miksi ainoa lapsi ja ainoa lapsenlapsi ei kiinnosta? Vastaaja nro 1. (En ole KKÄ).

Toisin kuin ihmiset luulee, ei kaikkia tunteita voi noin vain hallita ja pakottaa olemaan tietynlaisia. Siksi kuvio menee näin:

henkilö A: "Vanhempani eivät välitä minusta. Vituttaa ja surettaa. En halua tuntea vihaa ja surua. Päätän lakata tuntemasta vihaa ja surua."

henkilö B: "Vittu mä oon katkera mun vanhemmille, vihaan niitä!"

henkilö A: "Senkin lapsellinen idiootti, kasva aikuiseksi! Säälittävää muistella vanhoja asioita! Olet tyhmä!"

Henkilö A siis vain siirtää vihansa eri kohteeseen, vieläpä täysin ulkopuolisiin ihmisiin, ja väittää itselleen olevansa täysin sinut lapsuutensa kanssa...

Isäni kohteli minua ollessani lapsi väkivaltaisesti ja vähättelevästi. Hän olisi halunnut minun olevan poika. Vanhempani erosivat olessani 10-vuotias. Olen yrittänyt aina välillä olla edes jossain yhteydessä isääni, mutta hänen oma jatkuva huono käytöksensä tekee sen mahdottomaksi. Viime syksynä sain tarpeekseni ja pyysin häntä käyttäytymään kunnolla, mutta hänen ei kuulemma tarvitse ja näin ollen me emme enää ole ikinä yhteydessä toisiimme. Olen päässyt vapaaksi ja se on toisaakta hyvin rauhoittava tunne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lyhyt kommentti: kannattaa etsiä kirja emotionally absent mother, kirjailija Jasmin Lee Cori. Silmiä avaava teos meille, jotka emme kiinnosta omia vanhempiamme.

Saako lyhyen referaatin? Haluaisin kyllä tietää miksi ainoa lapsi ja ainoa lapsenlapsi ei kiinnosta? Vastaaja nro 1. (En ole KKÄ).

Et ole mikä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lyhyt kommentti: kannattaa etsiä kirja emotionally absent mother, kirjailija Jasmin Lee Cori. Silmiä avaava teos meille, jotka emme kiinnosta omia vanhempiamme.

Saako lyhyen referaatin? Haluaisin kyllä tietää miksi ainoa lapsi ja ainoa lapsenlapsi ei kiinnosta? Vastaaja nro 1. (En ole KKÄ).

Et ole mikä?

Kivikissaäiti, joka pui täällä päivittäin vanhempitraumojaan.

Turhanpäiväiset valittajat ja dramatisoijat kuvittelevat itse olevansa täydellisiä.

Minulla toinen vanhempi kuollut, toinen alkoholisti jonka kanssa yhteydenpito rajoittuu max pariin tapaamiseen vuodessa. En esim. vastaa hänelle puhelimeen koska on humalassa aina. Viestitellä voin.

Kyllähän mulla on orpo olo ja tämä painottaa liikaa seurusteluamme miehen perheen kanssa. Aina pyhät ja muut siellä, mummolaan mielestäni ihan liian usein. Kun ei mulla ole tarjota mitään vastapainoa omasta suvustani. Mulla ei myöskään sisaruksia.

Mutta tää on nyt kohtaloni joka on hyväksyttävä.

Vierailija kirjoitti:

Turhanpäiväiset valittajat ja dramatisoijat kuvittelevat itse olevansa täydellisiä.

Turhanpäiväiset nillittäjät mitätöivät nimettöminä toisten kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Toisin kuin ihmiset luulee, ei kaikkia tunteita voi noin vain hallita ja pakottaa olemaan tietynlaisia. Siksi kuvio menee näin:

henkilö A: "Vanhempani eivät välitä minusta. Vituttaa ja surettaa. En halua tuntea vihaa ja surua. Päätän lakata tuntemasta vihaa ja surua."

henkilö B: "Vittu mä oon katkera mun vanhemmille, vihaan niitä!"

henkilö A: "Senkin lapsellinen idiootti, kasva aikuiseksi! Säälittävää muistella vanhoja asioita! Olet tyhmä!"

Henkilö A siis vain siirtää vihansa eri kohteeseen, vieläpä täysin ulkopuolisiin ihmisiin, ja väittää itselleen olevansa täysin sinut lapsuutensa kanssa...

Hyvä huomio!

En ole sinut ja kyllä se haittaa, paljonkin. Tuntuu, että minulla ei ole mitään suvun/perheen tukea takanani. Olen tosi kateellinen niille, jotka ovat läheisiä perheensä kanssa. Meillä ei ole koskaan puhuttu mistään, vaikenemisen kulttuuri on vahva. Omilleni koitan olla erilainen äiti ja puhua kaikesta avoimesti.