Tokilla treffeillä sänkyyn?
Olen ollut elämässäni treffeillä melkein sadan miehen kanssa. Olen jo 40, joten eihän tuo tee kuin noin neljät treffit vuodessa, tosin olen ollut pitkässä liitossakin joten oikeasti nuo sadat treffit ajoittuu noin kahdeksan sinkkuvuoden ajalle. Olen oikeastaan aina lähtenyt treffeille kun on pyydetty, siksi niitä on kertynyt. Monen kanssa on tullut toiset ja kolmannetkin treffit, ehkä viidennetkin, mutta sitten on jommalle kummalle tullut olo, että ei kuitenkaan nyt natsaa. Sängyssä olen ollut koko elämäni aikana vain alle 10 miehen kanssa. Kuitenkin koko ajan saan kuulla tai esim. täältä lukea, että kyllähän nyt tokilla tai viimeistään kolmansilla deiteillä kuuluu sänkyyn mennä, ehkä ekoillakin jopa. Minulla se tarkoittaisi 70-100 sänkykumppania. Miksi siis pitäisi mennä sänkyyn jo tokilla deiteillä? Ei minua kiinnosta keräillä sänkykokemuksia tuntemattomien kanssa.
Kommentit (35)
Mitäs sitä pihtaamaan, heti vaan kadulla jakoon! Eikä kortsulla tietenkään, mitäs siitä, lääkäri hoitaa kondyloomat, visvasyylät, herpekset ja klamydiat.
En huoli kumia. Olen nainen. Otan sen salaa mieheltä pois.
Tokien treffien päätteeksi voi pusutella, jos on ollut tosi kivaa ja kemiat jyllää. Mutta itselleni seksi tossa vaiheessa on vielä todella liian aikaista. Ei minkään moraalisäännön mukaan vaan noin nopeasti ei ehi kehenkään kiintymään ja luottamaan. Intiimit jutut ja ihokontakti tulevat sitten myöhemmin.
Vasta tokilla? Itse menisin jo ekillä.
Vierailija kirjoitti:
En huoli kumia. Olen nainen. Otan sen salaa mieheltä pois.
Tämä tuskin on totta, ja kyllä mies sen huomaa + jotenkin epäilyttävää jos nainen yht'äkkiä yrittää ottaa kumia pois...herää mieleen kysymys että MIKSI ?
En ikimaailmassa haluaisi naista joka suostuu ekoilla tai tokilla treffeillä sänkyyn (liian helppo, kaikki panneet), mutta en sellaistakaan joka pihtaa jonkin periaatteen vuoksi kuukausia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, mulla sama. Katson ensin kunnolla miltä alkaa tuntumaan. Ei oo tosiaan kiirettä levitellä jalkoja joka sedälle.
Olen saanut ihan haukkujakin joiltain miehiltä, kun en suostu sänkyyn edes neljänsillä treffeillä vaikka olisi molemminpuolista ihastusta ilmassa. Toisaalta samat miehet haukkuvat naisia, joilla on yli 50 sänkykumppania. Ap.
Höpö höpö. Kerropa uskottavampi vale. Ei miehet muutamien ekojen treffien aikana ala haukkua naisia.
Jep, seksiä tietenkin vain ja ainoastaan silloin, kun natsaa niin, ettei voi pitää näppejä erossa toisesta. Sitä ei todellakaan tapahdu useimpien miesten kanssa, joita olen treffeillä nähnyt. Useimpia en haluaisi edes suudella, ja ilman suutelua en syty muutenkaan, vaikka mies olisi millainen. Mitään sääntöjä asiaan ei tietenkään ole, vaan menen sen mukaan, mitä itse tunnen.
Me pantiin ekojen treffien jälkeen 7krt. Vosu jäi vielä koko viikonlopuks ja maanantaina töiden jälkeen toi Nissan Jariksellaan ekan muuttokuorman. Eli ei siinä kerennyt monia treffejä pitämään.
Minä tiesin sen vatsallani jo ennakkoon.
Tässä on jo neljättä päivää vaivannut todella löysät ulosteet tai oikeastaan ehkäpä jo ripuli olisi oikea termi.
Outoa tässä on se, että aamuisin kun herään, niin pitää juosta vessaan ja suoli tyhjenee todella ärhäkästi miltei kerralla. Aamuisin vessassa tarvitsee rampata noin 2-4 kertaa. Ja tämän ripuloinnin jälkeen joskus tulee melko heikko olo.
Kuitenkin kun suoli on jo ihan täysin tyhjä, niin pystyn kuitenkin syömään ja juomaan ihan normaalisti, eikä vatsa tunnu siihen reakoivan mitenkaan huonosti, mutta kuitenkin sitten päivän mittaan ei tarvitse käydä lainkaan vessassa, vaan sitten taas seuraavana aamuna ja kaikki sitten tyhjeneekin taas ripulina ulos.
Olisiko mitään konsteja miten tämän vaivan voisi saada jotenkin kuriin? Olisi melko kiusallista jos tämä vaiva ehtisi jatkua ensi viikkoon saakka, kun työtkin alkaisi silloin, enkä todellakaan haluaisi mahdollisesti myöhästyä ripulin takia tai sitten siellä töissä käyttää aikaana vessassa ramppailuun.
Vaginaa ensi treffeillä ja viimeistään toisilla kakkoseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tjaa, pitääkö olla huolissaan, kun mun kaksi edellistä deittiä (miehiä) halusivat kummatkin järjestää kolmannet treffit julkiseen paikkaan, eli s*ksi ei olisi tullut kysymykseenkään?
Eiköhän sen s*ksin määritä tilanne ja molemminpuolinen halu eikä mitkään laskut että monensillako treffeillä nyt ollaankaan.
En ollenkaan tuomitse sitä, jos menee vaikka ekoilla treffeillä sänkyyn. Olen minäkin joskus mennyt tokilla ja se on ihan ok. Pointtini olikin kyseenalaistaa se olettamus ("totuus"?), että aina pitäisi mennä viimeistään kolmansilla treffeillä sänkyyn mutta ristiriitaisesti yhtäaikaa oletetaan, että naisella ei saisi olla sataa seksikumppania ja ristiriitaisesti samalla valitetaan että naisia on vaikea saada suostumaan treffeille. Yritin vain kuvata tilannetta, jossa nainen (minä) lähtee herkästi treffeille kyllä mutta treffit ei kanssani pääty sänkyyn, koska jos niin kävisi niin olisin äkkiä ollut yli sadan miehen kanssa sängyssä. Ap.
Miksi sua niin paljon kiinnostaa kaiken maailman oletukset ja säännöt? Mikset voi vain elää elämääsi niin kuin itse haluat, ja harrastaa seksiä kun huvittaa. Jos on yli 100 seksikumppania, niin mitä sitten? Kenelle sun tarvitsee sitä tilittää? Olisipa kamalaa olla yli nelikymppisenä noin rajoittunut ja sääntöjen orja.
No ei asialla minulle henkilökohtaisesti väliä ole. Tein tämän aloituksen ihan vain keskustellakseni havaitsemastani ilmiöstä. Ei minua haittaa naiset joilla on sata sänkykumppania enkä itse koe tarvetta elää sääntöjen mukaan.
Yritän vielä vääntää rautalangasta aloitukseni. Olen tehnyt sellaisen havainnon, että hyvin moni mies vaatii maailmantilalta seuraavaa:
-naisten pitäisi suostua treffeille kun mies pyytää
-naisten pitäisi olla halukkaita sänkyyn tokilla, viimeistään kolmansilla treffeillä
-naisella ei saisi olla edes viittäkymmentä sänkykumppania
Pointtini oli vain todeta että tällainen miesten vaatimus maailmalle on mahdoton, koska hyvin moni tavallinenkin nainen saa elämässään satoja ja satoja treffipyyntöjä, ja jos kaikkiin suostuu ja aina menee sänkyyn niin äkkiä on se 200 sänkykumppania ollut ja nainen onkin epäkelpo nainen siinä vaiheessa. Pointtini oli vain avata keskustelua monen miehen oudoista vaatimuksista elämälle.
Ap.
Sekä miehet, että naiset toimivat epäloogisesti. Meissä on monta tasoa, ja eri tasot haluaa eri asioita. Ihmiset eivät ole syntyjään loogisia ajattelijoilta, ja meillä on paljon primitiivisiä piirejä.
Mies haluaa treffeillä onnistua, ja saada lempeä. Mies ei halua muiden miesten saavan lempeä.
Ai tokilla! Luin ensin että torilla. :D
Samaa ihmettelen. Ennen moraalikäsitys oli erillainen, mutta nykyään tuossa ei ole mitään ihmeellistä. Jos halut kohtaa, niin turha odotella ekoihin treffeihin asti. Heti vaan asiaan ja sit voi jutella, jos haluaa.