En tiedä, onko musta parisuhteeseen. Kohtalotovereita?
Olen kyllä ollut joissain suhteen tapaisissa, heilastellut jne. Noita juttuja on leimannut tietty myrskyisyys monesti. Nyt olen ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti vakavassa, aikuismaisessa suhteessa - ja tajusin kärsiväni sairaalloisesta sitoutumiskammosta. Ahdistaa välillä niin paljon, että haluaisin lopettaa koko suhteen vain saadakseni ahdistusta vähenemään. Suhde itsessään on erittäin hyvä ja rakastan miestäni, mitään muuta syytä lopettamiselle ei ole kuin oma "kehittymättömyyteni" ja kykenemättömyyteni olla suhteessa. Pelkään, että totun liikaa tällaiseen hyvään enkä enää osaisikaan pärjätä omillani / jätetyksi tuleminen olisi liian kova isku. Neuvoja? Kohtalotovereita? Kerrankin onnea, ja sitten itse taidan pilata koko jutun vain siksi että ahdistaa...
Ap, älä anna menneisyyden lannistaa. Mullakin oli alkoholistiperhe, väkivaltaa ja kaltoin kohtelua. Veikkaan, että se on tyypillinen lapsuus kaltaisillemme. Vaatii ponnisteluja, että saa ne kaikki p****t käsiteltyä, mutta se kannattaa. Jos sitä ei tee, niin sama kuvio toistuu ja toistuu, elämä menee tavallaan hukkaan.
Kun olet löytänyt rakkauden, niin anna sille mahdollisuus. Ole rohkea ja puhu tunteistasi miehen kanssa, juuri näistä samoista, mistä täälläkin olet kirjoittanut.
(ykkönen)