Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Uskallanko tehdä lapsia, jos anoppini vihaa minua?
Anopista ahdistunut
17.05.2018 |
Olen 32 vuotias. Mies ok, parisuhde toimii, mutta anoppini on ilkeä minua kohtaan. Heti ensimmäisen tapaamisemme jälkeen hän oli sanonut miehelleni, että ei tule koskaan hyväksymään minua koska en ole sellainen nainen jonka hän haluaisi pojalleen. Tästä on nyt kymmenen vuotta. Vasten anopin tahtoa olemme olleet yhdessä. Itse en ole ollut anopille koskaan ilkeä. Olen ihan perus hyvä nainen. Olen vain luonteeltani ja olemukseltani hyvin erillainen kuin anoppini eikä meillä ole yhteisiä kiinnostuksenkohteita.
Biologinen kelloni on nyt alkanut tikittää ikävästi päässäni ja tiedän, että pitäisi alkaa tekemään lapsia jos niitä haluan saada. Anoppini kuitenkin pelottaa minua. Hän etsii jatkuvasti minusta ja tekemisistäni kaikkea mistä minua voisi syyttää. Hirveä kyyläys aina kun olemme heillä kylässä. Viime jouluna hän sai hirveän valituskohtauksen ja selvitti miehelleni kuinka paska äiti minusta tulisi (mikä ei ole yhtään totta). Lisäksi olen hänen mielestään liian lyhyt, liian ruma ja muutenkin ihan kaikkea muuta kuin millaisen vaimon hän haluaisi pojalleen. Ironisinta oli se, että istuin itse samassa pöydässä, kun hän alkoi haukkua minua - Niin kuin en olisi paikalla. Häntä ei kiinnosta se, mitä minulla on sanottavana. Jouluvierailu päättyi siihen, että lähdin ovet paukkuen ulos.
Mieheni puollustaa minua äitiään vastaan, mutta ei mielestäni tarpeeksi loogisesti. Hän on aina ollut äidin kultapoika (ainoa lapsi) eikä halua, että äidillä olisi "liian paha mieli". Hän on siis antanut äitinsä aika vapaasti arvostella minua sillä perustella, että on sananvapaus. Nyt jouluna hän kuitenkin suuttui äidilleen, koska minun haukkumiseni meni todella järjettömiin mittasuhteisiin. Puoleen vuoteen emme ole heillä käyneet, mutta mies on kuitenkin äitiinsä yhteyksissä viikottain ja he ovat jo "unohtaneet" tapahtuneen. Anteeksipyyntöä en ole saanut, enkä varmasti tule koskaan saamaan. Minä en ole unohtanut.
En siis tiedä uskallanko tehdä lapsia anopin takia. Olen varma, että anoppi alkaa sekaantua asioihimme vain entistä enemmän jos meillä olisi lapsi. Mies on sanonut, että haluaa olla perhe minun kanssani, ei enää äitinsä kanssa. En kuitenkaan ole varma voinko siihen luottaa. Nyt hän ajattelee niin, mutta entäs 10 vuoden päästä? Ihmisluonnolle on tavallista, että mieli muuttuu. Entä jos hän ei sitten enää jaksakaan / haluakaan puollustaa minua ja olen sitten yksin anopin armoilla. Ja jos meillä olisi lapsi, olisin ikuisesti sidottuna kamalaan anoppiini ainakin jollakin tasolla.
Minua ahdistaa myös ajatus siitä, että eroaisin anopin takia. Ehkä en ehdi löytää uutta sopivaa miestä ajoissa ja jään lapsettomaksi. Olisi varmaan pitänyt erota jo silloin kymmenen vuotta sitten. Silloin uskoimme, että anoppi hyväksyisi minut ajan myötä... vaan eipä niin ole käynyt.
Onko muita, jotka olisivat samassa tilanteessa? Tai sellaisia jotka ovat olleet samassa tilanteessa? Uskalsitteko tehdä lapsia vai lähdittekö menemään? Oletteko olleet päätökseen tyytyväisiä?
Ajattelen tätä asiaa joka päivä ja ahdistaa niin perk#%eesti. Pitäisi pystyä päättämään mitä teen.
Kommentit (36)
Minkä ikäinen se anoppi on? Jos yli 60v. niin eihän se siinä enää kauaa ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo aloitus olisi voinut olla minun kirjoittamani. Anoppini sanoi lähes samat sanat minulle, etten ole sellainen nainen, jonka hän haluaa poikansa puolisoksi.
Miehesi pitää vetää rajat. Jos on noin röyhkeä/törkeä anoppi, sinun ei ole pakko pitää häneen yhteyttä. Anoppi ei pääse puuttumaan elämäänne jos miehesi uskaltaa vetää rajat. Ja se on hänen tehtävänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen se anoppi on? Jos yli 60v. niin eihän se siinä enää kauaa ole.
Voi elää satavuotiaaksi. Vanhemmiten ikävät luonteenpiirteet vain korostuvat.
Anna anoppisi määrätä lisääntymisestäsi! Olet anoppisi seksilelu ja hän panee sinua ilkeilemällä! Omnomnom...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et mene enää anopin luokse, miksi yleensä olet näiden vuosien ajan käynyt jos et ole tervetullut? Teille anoppion tervetullut vain, jos osaa käyttäytyä. Jos nyt päätätte yrittää raskautua, teemiehelle selväksi, että jos anoppi ei osaa käyttäytyä sinua kohtaan, ei saa myöskään tavata lapsenlastaan. Pysyt myös tiukkana tässä asiassa.
Sananvapaus ja mielipidevapaus on meillä kaikilla, mutta silti pitää osata käyttäytyä. Tee semiehelle selväksi.
Siis wtf :D Mikset vaan katko välejä tuollaiseen ihmiseen? Minä en ole MISSÄÄN tekemisissä anoppini kanssa. Eivätkä ole lapsenikaan. Ei paljoo vissiin anoppia kiinnosta, kun antaa inhonsa minua kohtaan estää välit lastenlastensa kanssa. Poikansa kanssa kuitenkin soittelee viikoittain ja mieheni käykin siellä toisinaan. En koe menettäneeni mitään, kun poistin ihmisen kokonaan elämästäni. Ymmärtäisin vielä, jos hän tekisi aloitteen lasten takia ja haluaisi sopia asioita, mutta kun ei. Pitäköön tunkkinsa. Suosittelen tätä lähestymistapaa! Älä nyt ainakaan hyvää miestä sen haahkan takia jätä. Olet kuitenkin suhteessa sen miehen kanssa, et anopin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jouluisen episodin jälkeen en ole ollut anoppiin minkäänlaisissa yhteyksissä. Välit on siis kokonaan katki meidän välillä. Mieheni ja yleensä tulevaisuutemme takia olen yrittänyt tulla anopin kanssa toimeen kaikki nämä vuodet. Olen käynyt heillä vaikka se ei ole ollut minulle mukavaa, koska olen halunnut osoittaa, että haluan yrittää tulla toimeen hänen kanssaan. Asumme kaukana anopista ja mieheni on hänen ainoa lapsensa. En ole halunnut, että hän jäisi (kaikesta huolimatta) yksin. Anoppi (äitinsä) on miehelleni tärkeä, joten siksi olen sietänyt ja yrittänyt. Harmittaa kun kaikki yritys tuntuu menneen hukkaan.
Itse en myöskään ole anopin kanssa väleissä hänen törkeän käytöksen takia.
Rikkoi jatkuvasti yksityisyyttä (penkoi kaapit, kävi lääkkeet läpi, nakkasi tavaroitani kysymättä roskiin, kävi henkilökohtaiset paperini läpi.). Myöskin haukkui minua jatkuvasti, tunkeutui asuntoon luvattomasti kun olin lähdössä töihin (samalla oven avauksella) eikä suostunut lähtemään. Poissa ollessani oli siivonnut, käynyt kaiken läpi, viskonut tavaroitani lattialle, järjestänyt astiakaapit uuteen uskoon, ei edes juomalasia löytänyt töistä tullessa kun oli kaikki väärissä paikoissa.
Miehenikin on viimein ymmärtänyt kantani, koska huolimatta siitä, että mies sanoi anopille hänen ahdistavasta käytöksestä, anoppi vain jatkoi. Eivät siis ole enää väleissä.
Olemme miehen kanssa suunnitelleet, että jos alkaisimme yrittämään lasta parin vuoden päästä kun talousasiat ovat kunnossa ja olen ilmaissut kantani selväksi, että anoppi ei lapsia saa tavata. Miehelle se on okei, koska miehellä aiemmasta suhteesta lapsi ja anoppi talloi jatkuvasti varpaille lapsen rajoissa ja säännöissä.
Keskustele miehesi kanssa tästä asiasta. Se yleensä auttaa, kerro miltä tuntuu ja miten tämä asia sinua huolettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä anna yhden ihmisen määrätä sinun elämääsi!
Jos sinä ja miehesi rakastatte toisianne, vain sillä on väliä!
Et ole parisuhteessa anoppisi kanssa, vaan anopin pojan.
Äitinikin on aina sanonut sitä, että vanhemmat eivät voi puuttua lapsensa suhteisiin ja päätöksiin kun nämä ovat aikuisia.
Vanhempani aikovat olla minun tukenani eivätkä tuomitse.
Anoppisi käyttäytyy törkeästi ja sinun ei tarvitse olla tämän kanssa tekemisissä. Annat vain anopin elää omaa elämäänsä omassa arvossa, keskity sinä omaasi.
Ja jos kiellät anopilta lapsien tapaamisen niin hän saattaa yrittää tehdä lasun siitä, mutta eihän lapsilta ole mitään otettu pois, jos eivät ole koskaan nähneetkään anoppia.
Toisaalta anoppi saattaa alkaa olemaan kiltimpi sinulle kunhan teillä on yhteisiä lapsia.
Mutta älä jää lapsettomaksi tuollaisen asian takia. Anopista kyllä pääsee eroon tekemällä rajat selväksi ja sanomalla ettei anoppia halua tavata.
Jos anoppi heittäytyy hankalaksi tai hulluksi, hanki lähestymiskielto.
Uskallat. Ei pidä antaa anopin määrätä elämästään.
Meillä anoppi ei koskaan hyväksynyt minua mm. koska olen ulkomaalaistaustainen ja koska suhteemme alkoi niin, että tulin ekasta kerrasta vahingossa raskaaksi ja päätimme sitten mennä naimisiin. Hänelle olen vieläkin hänen poikansa elämän pilannut pikku narttu, leipäsusi (tämä nimitys edelleen, kotiäitivuosieni peruja, vaikka nykyään tienaan enemmän kuin mieheni) ja muuta mukavaa.
Minä en olekaan ollut anopin kanssa missään tekemisissä 13 vuoteen (olemme olleet naimisissa 15 vuotta). Mies käy siellä lasten kanssa mummolassa kun käy, minä en. Ja jos joskus anoppi tulisi meille (ei onneksi halua tulla) lähtisin itse pois siksi aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen 50 vuotta, lapseton ja sinkku.
Aloitin miehen kanssa seurustelun 25 vuotiaana ja olisimme halunneet yhdessä lapsen kun olin 31 vuotias.
Anoppi haukkui minua joka välissä ja väitti, että olisin paska äiti.
En sitten halunnut lapsia anopin takia vaikka mieheni puolusti minua anopille.
Olemme nyt eronneet 10 vuotta sitten lapsettomuuden takia..
Kaduttaa vieläkin.
Annoin yhden ihmisen pilata loppu elämäni.
Mistä h*lvetistä näitä suomfilmin karikatyyri anoppeja sikiää?
Vai onko tällä palstalla hirviö anoppien miniöiden kokoontumisajot?
Olen pitänyt ikäluokkani 60+ naisia suht' täyspäisinä,mutta näyttävät olevankin huonokäytöksiä tyranneja.
Tuleva? anoppi.
Anopista ahdistunut kirjoitti:
Vasten anopin tahtoa olemme olleet yhdessä.
Onko teillä muuta syytä olla yhdessä? Jos ei, sinuna nostaisin kytkintä. Ei vaikuta siltä, että tuosta miehestä on perheen perustamiseen kenenkään muun kuin äitinsä kanssa, valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen se anoppi on? Jos yli 60v. niin eihän se siinä enää kauaa ole.
Jokusen vuosikymmennen kumminkin. Eivät pahat nykyäänkään ymmärrä potkaista tyhjää säädyllisessä ajassa.
Itse siedän narsistista anoppiani, koska rakastan miestäni yli kaiken eikä hän koskaan puolustele, selittele tai "unohtele" äitinsä typeryyksiä. Meillä on täysi yhteisymmärrys siitä miten anopin kanssa toimitaan, mitä siedetään ja mitä ei. Ja ennen lapsen syntymää käytiin läpi miten se vaikuttaisi anoppiin, millaiset rajat asetetaan ja miten toimitaan. Mies voisi hylätä äitinsä, mutta ei minua.
Jos miehesi on vain "ok" ja "unohtaa" äitinsä törkeydet, niin miettisin onko tuo pidemmän päälle arvoisesi parisuhde. Lapsen myötä sinulla pitäisi olla miehesi sataprosenttinen tuki.
Lapsen saaminen ja kasvattaminen on ainutlaatuista, eikä sitä pitäisi itseltään kiistää muiden ihmisten takia, mutta on lapsen etu, jos hän kasvaa turvallisessa ja rauhallisessa ympäristössä.
Olisin itse voinut kirjoittaa tuon tekstin sillä erolla että meillä on miehen kanssa lapsi. En ole missään tekemisissä anopin kanssa. Mies käy äitinsä luona lapsen kanssa mutta pitää huolen, että minusta ei puhuta lapsen kuullen mitään, jos puhutaan niin mies poistuu lapsen kanssa paikalta. Oma mielenterveyteni on minulle niin arvokas etten viitsi sitä yhden ihmisen takia pilata.
Alue: Aihe vapaa
Älä nyt ainakaan sen anopin kanssa lapsia tee.