Loppuraskauden ahdistus- purkaus

En enää meinaa millään jaksaa tätä loppuodotusta, vaikka järki sanookin ettei tätä enää kauaa voi olla jäljellä. Laskettu aika on tosin tänään, eikä näy minkäänlaista merkkiä siitä, että vauva aikoisi syntyä... nyt tai ylipäätään ollenkaan.

Tämä vauva on perheemme kuudes lapsi, jota toivottiin ja odotettiin pitkään ja hartaasti ennen tärppiä. Ja nyt tuntuu että viimeisimmät kuukaudet on olleet lähinnä pettymystä siihen, minkälainen tästä raskaudesta tuli.

Alussa podin runsasta pahoinvointia, puolessa välissä vaivasi voimakas supistelu jolle ei löytynyt syytä ja joka sitten onneksi jossain vaiheessa katosi. Ehkä kuukausi, kaksi, tästä raskaudesta on ollut ns. seesteistä aikaa. Loppuraskauden aikana olen sairastanut kolme kertaa oksennustaudin ja nyt ollaan sitten vielä nuhakuumeessakin. Öisin heräilen sata kertaa vessaan, kipuihin, supisteluihin eli tosi katkonaista on. Ankarat helteet eivät nekään ole oloani lainkaan helpottaneet.

Osa lapsista on onneksi jo isompia eli en sillä tavalla koe perhe-elämää raskaaksi, vaikka harmittaakin, etten tällä hetkellä tunnu jaksavan yhtään mitään henkisellä tai sen kummemmin fyysiselläkään tasolla. Haluaisin pystyä niin paljon enempään ja kun jokainen asia tuntuu juuri nyt suoranaiselta ponnistukselta, voimat alkaa olla vähissä ihan kaikkinaisesti.

Viimeiset päivät onkin menneet syvän alakulon ja itkuisuuden vallassa. Samalla kaikki, aivan kaikki, tuntuu ottavan päähän. Ärsyttää mieskin, vaikka hän kyllä hienosti huomioi ja on ottanut itselleen suuremman vastuun kodinhoidosta ihan mukisematta. Silti tuntuu (nyt ihan ainutkertaisesti) että kylläpä se miehillä onkin helppoa tämä raskausaika. Kaikkea voi tehdä edelleen ihan normaalisti ilman mitään rajoitteita, ei tarvi hypätä kontrolleissa siellä sun täällä...

Ehkäpä tämä tästä helpottaa kunhan vauva syntyy, mutta juuri nyt en jaksa ajatella valoisasti edes siitä, koska alkaa vähän tuntua siltä että tämä on se ensimmäinen vauva joka ei synny. Toki kiitollinen tästä vauvasta olen, mutta näiden tunteiden keskellä sitä on hankala muistaa.

Anteeksi ja kiitos, että sain purkautua.