Miksi nuoret eivät enää syö perunaa? Niissä sentään on ravintoaineita toisin kuin riisissä tai pastassa yms
Onko se peseminen ja kuoriminen sitten niiin vaikeaa? Ja mahdollinen paloittelu?
Kaikki pitää nykyään saada heti!
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Syö ne. Ainakin mun nuoret. Opiskeleva tyttö lähti sunnuntaina opiskelupaikkakunnalleen ja vei kassillisen ruokia mukanaan. Ihan itse ne pakkasi, niin että en edes joutunut tyrkyttämään mitään. Vei; perunoita, porkkanoita, sipulia, luu-lihalientä, voipaketin, hirvi-sikajauhelihaa ja rasiallisen hapankaalia.
Kotona asuva teinipoika on hyvä tekemään kotiranskalaisia; kuorii tosta vaan ison kulhollisen perunoita, pilkkoo ne ranskalaisen ja lohkoperunan välimuodoksi, öljyää, maustaa ja laittaa uuniin.
Nuoresi ovat poikkeuksia. Nuorten lautasilla on yleisemmin pasta tai riisi kuin peruna.
Mitähän ravintoa on perunassa? Ei kyllä pastassa ja riisissäkään mitään ole.
No minua ei voi enää laskea nuoreksi, mutta aikoinaan sitä perunaa oli niin paljon lapsuudenkodissa, tarhassa, koulussa, opiskelupaikassa jne että olin totaalikyllästynyt siihen kun muutin omilleni 19-vuotiaana. Vasta reilusti yli 3-kymppisenä peruna vakiintui taas viikottaiseksi osaksi ruokavaliota, siihen asti söin sitä kotona ehkä kerran kuussa. Keitettyjä perunoita ei kyllä edelleenkään tule juuri koskaan syötyä (poikkeuksena uudet perunat), vaan peruna on uunivuoassa, muusina, keitossa, intialaisittain maustettuna, salaatissa jne.
Miksi pitäisi?Mautonta ja mitä sen kanssa?
mies42v kirjoitti:
Kyllä minä syön.
Kultaseni, 42-vuotias ei ole nuori.
Tykkään tomattipohjaisista ruuista, ne sopivan minusta paremmin pastan tai riisin kanssa. Samoin wokit.

Tismalleen tämä. Perunaa on usein tarjolla kotona ja koulussa joka päivä, joten nuoret kyllästyvät siihen.
Miksei ne nuoret sitten kyllästy siihen pastaan, riisiin ja nuudeliin, kun vetävät vain sitä perunan sijaan?
Ranskiksia ne kyllä syö. Purilaisaterioitahan ne vetelee.
Ei kaikki vanhemmatkaan. Mä olen 43 eikä perunaa tule syötyä kuin ehkä kerran kuukaudessa, silloin jos käy jossain pikaruokapaikassa missä on ranskanperunat. Keitetty peruna on jotain mistä mulla on traumat jo lapsena, ei vaan pysty syömään. Syy lienee se, että silloin 1970-luvulla ei juuri koskaan ollut muuta kuin perunaa ja lihaa, perunaa ja kalaa, perunaa ja.. Johan sitä tuli korvistakin ulos.
Vierailija kirjoitti:
mies42v kirjoitti:
Kyllä minä syön.
Kultaseni, 42-vuotias ei ole nuori.
Onpas perkeke...
Laitoin myös hiukset muodikkaasti aamulla
Vierailija kirjoitti:
Tykkään tomattipohjaisista ruuista, ne sopivan minusta paremmin pastan tai riisin kanssa. Samoin wokit.
Vähän samaa täällä. Tykkään Välimeren tyyppisistä ruoista, joissa usein on tomaattia, munakoisoa, kesäkurpitsaa, yrttejä. Siihen makumaailmaan vaan jotenkin esim. pasta sopii paremmin kuin peruna. Ja aasialaisruokien kanssa tietysti riisi.
Jotenkin tuo potaatti on mulla ainakin assosioitunut niihinn perinteisiin suomalaisiin liharuokiin tyyliin perunaa ja lihapullia tai perunaa ja ruskeaa kastiketta, niiden kanssa sopii, mutta kun en oikein tykkää sellaisista ruoista.
En mäkään syö kuin kerran-pari vuodessa ja silloinkin niitten pitää olla uusia perunoita (sillin kanssa). Bataattia sen sijaan käytän tosi paljon, ranskalaiset teen kanssa siitä.
Tehdään perunoita ruoaksi ehkä 2-3 kertaa vuodessa. Paljon mieluummin tehdään erilaisia pastoja, riisejä, quinoaa... lisukkeeksi.
Olen 27-vuotias nainen, hoidan kolme henkisen perheeni kokkailut. Lapsi ja mies saa tarpeekseen perunasta jo päiväkodissa ja töissä
Vierailija kirjoitti:
mies42v kirjoitti:
Kyllä minä syön.
Kultaseni, 42-vuotias ei ole nuori.
Tämän palstan miehet ovat nuoria vielä 100-vuotiaina.
Miksi perunan vaihtoehdoksi aina tyrkytetään riisiä tai pastaa?
Vierailija kirjoitti:
Miksi perunan vaihtoehdoksi aina tyrkytetään riisiä tai pastaa?
Tai bataattia?
Minä syön perunat kuorineen, koska se kuori on perunan terveellisin osa. Teidänkin kannattaisi.
22v.