Israelin valtio perustettiin tänään v 1948
mieti sitä ja tänään Usa iirtää lähetystönsä tel Avivista Jerusalemiin
independence day on virallisesti 19.5.
Uni sodasta Israelissa ja iskusta Tel Aviviin
Christine Beadsworth, Etelä-Afrikassa asuva kirjailija ja taiteilija, näki toissapäivänä 10.5.2015 unen, jossa hän kuuli israelilaisen miehen laulavan valittaen ja surumielisenä yhä uudestaan: ”Oi Israel, kuinka ovatkaan mahtavat kaatuneet, kuule äitien itkua, oi Israel.”
Christine näki samalla, miten hänen ohitseen meni pitkä, loppumattomalta vaikuttava jono puisia ruskeita ruumisarkkuja.
Christine rukoili seuraavana päivänä palavasti Israelin puolesta, kun hän kuuli Herran sanovan: ”Minä lyön päätä, jotta sydän kääntyisi minun puoleeni. Minä suojelen Siionia.”
Silloin Christine ymmärsi, että iskun saava pää on Tel Aviv, jota rangaistaan homouden, ylpeyden ja ihmisviisauden palvonnan takia, ja sydän on Siion eli Jerusalem, jota Jumala suojelee.
Tämä on tuomio myös kaikille niille kansoille, jotka pitävät suurlähetystöään Tel Avivissa, vaikka Jerusalem on Israelin pääkaupunki.
Kun Christine kysyi ajankohtaa, hän sai vastauksen, että hyökkäys Tel Aviviin tapahtuu USAn ja Guatemalan suurlähetystöjen Jerusalemiin siirtymisen eli 14.5. ja 16.5.2018 jälkeen.
amen
pian homot tuomitaan