Lue keskustelun säännöt.
Äitejä, joilla ei paljon ystäviä?
12.05.2018 |
Onko täällä muita äitejä, jotka ovat syystä tai toisesta vailla isompaa ystäväporukkaa?
Miten koette että se vaikuttaa lapsiinne vai vaikuttaako mitenkään?
Itselläni muutama ystävä, toista näen pari kertaa vuodessa, toista parin kuukauden välein. Sukulaisia on paljon, heitä tapaan enemmän.
En tiedä olenko kummajainen, kun en jaksa kamalasti ihmiskontakteja.
Parasta mitä tiedän on kotona rauhassa oleminen.
Miten on, kärsittekö ystävättömyydestä?
Kummaksuuko muut tilannettanne?
Kunhan mietin asiaa..
Näin kesällä tämä ns. "yksin oleminen " nousee eri tavalla pintaan.
Kommentit (4)
Mulla ei ole yhtään ystävää, viimeksi ystävänoli vuosina 96-00 kun opiskelin yliopistossa. Sitten ystävä muutti toiselle puolen palloa ja uutta ei ole tupsahtsnut vastaan. En siis etsi aktiivisesti.
En kärsi tilanteesta. Olen suvuton ja tukiverkoton eli aina joutunut pärjäämään yksin. Nyt on perhe toki, mutta käyn kaikkialla yksin kun en pääse koskaan miehen kanssa (ei lastenhoitajaa).
Käyn yksin ostoksilla, ravintolassa, elokuvissa, reissussa tai hotellissa. En usko että lapset kärsii :)
Viihdyn itsekseni, mutta joskus salaa kiinnostuneena vakoilen naisporukoita. Heillä tuntuu olevan kivaa :) Mutta en tiedä mistä sellaisen saa, eniä jaksa nähdä vaivaa etsimiseen. Yksin pärjää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös yksi!
Muutama hyvä kaveri mut heitäkin nään ehkä pari kertaa kuukaudessa, välillä ei sitäkään. Vaikea myöskään tutustua uusiin ihmisiin ”syvemmällä” tasolla, puistoissa kun lasten kanssa on niin tulee juteltua välillä muille äideille siellä mutta enpä sielläkään ole keneenkään tutustunut kunnolla. Toisaalta hyvin ahdistavaa, välillä kaipaisin sellaista tiivistä isoa kaveriporukkaa ja olis ihanaa jos sellainen olisi!
Tutulta kuulostaa! Välillä käy ajatus, että olisipa ystäväporukka, jonka kanssa tehdä asioita. Mutta sitten ajattelen, että en ehkä jaksaisikaan kaikkia sovittuja tapaamisia ja menoja. Lisäksi en oikein pysty enää tutustumaan uusiin ihmisiin, kun luottamus muihin on niin huono. Siipeeni saanut ihmissuhteissa.
Olen tällä hetkellä aika tyytyväinen tilanteeseen. On ihana, kun saa vapaalla vaan olla, eikä tarvitse pakolla jaksaa lähteä tapaamaan ketään.
Eli fifty-sixty, välillä kaipaa ystäväporukkaa, mutta toisaalta on erittäin tyytyväinen näin.
Lasten kanssa elämä on niin täyttä :)
Ap
Yleensä naisporukassa tehdään asioita, jotka eivät kiinnosta minua. Muutama ystävä on, mutta ei ole aikaa pitää kovin paljon yhteyttä. Käytän vähäisen vapaa-ajan mielummin yksin.
Täällä myös yksi!
Muutama hyvä kaveri mut heitäkin nään ehkä pari kertaa kuukaudessa, välillä ei sitäkään. Vaikea myöskään tutustua uusiin ihmisiin ”syvemmällä” tasolla, puistoissa kun lasten kanssa on niin tulee juteltua välillä muille äideille siellä mutta enpä sielläkään ole keneenkään tutustunut kunnolla. Toisaalta hyvin ahdistavaa, välillä kaipaisin sellaista tiivistä isoa kaveriporukkaa ja olis ihanaa jos sellainen olisi!