Kun ystävä ei oikeasti arvosta sinua

Vierailija kirjoitti:

Olin suurin tuki sairastelujen ajan, vaikeassa avioerossa, elämän ongelmissa... vaan nyt on terve sinkku ja niin kiireinen, ettei aikaa enää minulle löydy. Muille kyllä. Näemme joskus satunnaisesti ja huomaan että olen vahvasti tehnyt eroa häneen. Millainen ihminen unohtaa suurimman tukensa kun menee hyvin?

Olet varmaankin auttanut halusta pyyteettömästi?Mitä hän on sinulle pitkällä tähtämeillä velkaa?Hän on päässyt omille jaloilleen koska tietää mitä tarvitsee ja tekee asioita saadakseen tarvitsemansa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet tehny nyt itsestäsi ja tuestasi suuremman numeron kuin olisi aihetta. Olet varmaan niin "kun minä hyvää hyvyyttäni"-ihmisiä. 

Yhtä lailla on olemassa ihmisiä, jotka pitävät itsestäänselvyytenä, että totta kai kaikki tulevat mun muuttotalkoisiin. Mitäs tuo nyt... parin tavaran kantaminen. Kivaa yhdessäoloa.

Ainahan saa ehdottaa. Jos et halua, sinun pitää itsesi sanoa se.

Totta kai kieltäydyn, kun tiedossa on, että pyytäjä on kiittämätön hyväksikäyttäjä, jolta vastapalvelusta on turha odottaa.

Tuossa tilanteessa pyytäjä on se, joka tekee asiasta suuremman numeron kuin se onkaan. Kun kyse ei ole vastavuoroisuudesta, niin markkinoi mielikuvaa, jossa muuttotalkoot ovat niin mukavaa ja antoisaa yhdessäoloa, että ilman muuta kuka tahansa haluaa osallistua vain osallistumisen ilosta.

Vaan oikeasti sellaista ihmistä ei ole, joka nauttisi laatikoiden kantamisesta ja rappujen ramppaamisesta ihan niin paljon...

Vierailija kirjoitti:

Noniin, eli kukaan ei ole pystynyt kertomaan, miksi aloittajalle pitäisi olla kiitollinen. Ap koitti käyttää ystävää hyväkseen sillä, että toinen jäisi kiitollisuudenvelkaan.

Tämähän onkin loistavan logiikatonta logiikkaa. Se, jota on käytetty hyväksi nimetään hyväksikäyttäjäksi.

No jollainhan hyväksikäyttäjien täytyy yrittää omatuntoaan pestä.

Jotkut ihmiset kokevat hyvin herkästi, että se on heiltä pois, jos he kiittävät auttajaansa tai arvostavat ystäväänsä. Heidän henkiset resurssinsa ovat niin minimaaliset, että kiitoskin on niistä resursseista liikaa annettavaksi.

Luulen, että ihmiset jotenkin rankkaavat toisiaan ja tämä paljastuu heidän valinnoistaan. Sitten kun asiat ovat huonommin niin joutuu tekemään kompromisseja. Nokkelana onneksi huomasit tämän ja voit tehdä omat valintasi. Itse kysyisin itseltäni, että miksi tämä ihminen kohtelee minua näin tai ei selvästi arvosta minua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin suurin tuki sairastelujen ajan, vaikeassa avioerossa, elämän ongelmissa... vaan nyt on terve sinkku ja niin kiireinen, ettei aikaa enää minulle löydy. Muille kyllä. Näemme joskus satunnaisesti ja huomaan että olen vahvasti tehnyt eroa häneen. Millainen ihminen unohtaa suurimman tukensa kun menee hyvin?

Suhteenne on ollut siis terapiasuhde.

Onnistuneessa terapiassa terapoitu ei enää tarvitse terapeuttiaan, joten ole tyytyväinen suoritukseesi.

Liityt hänen mielessään ikävään elämänvaiheeseen, joka on nyt takana.

Huoh.. Eli nyt hyvä ystävä ja tuki onkin taakka ja muisto menneestä.. Ei se ihan näin mene.

Itsekäs on tuo joka hylkää heti kun menee paremmin. Vai pitäisikö sanoa, hyväksikäyttäjä.

Mun mielestä asia on kuitenkin ihan looginen, koska nyt ystävälläsi on paljon muutakin tekemistä, uusia asioita, ja tottakai ihmiset elävät sitä omaa elämäänsä ja tekevät sen mahdollisimman mukavaksi itselleen, se on ihan luonnollista. Ja kuitenkin olette vielä tapailleet tuon auttamisprosessin jälkeen, niin hänellä varmasti vain on niin paljon muuta ajateltavaa ja tehtävää elämässään, ettet valitettavasti vaan ole hänen mielessään niin paljoa, koska ei tarvitse kuuntelijaa tai apua, tai mitä se ikinä nyt olikaan, miten autoit häntä.

Ei kannata antaa toisille ihmisille, edes niille ystävillekään, liikaa valtaa omista fiiliksistä, vaan ennemminkin nähdä heidätkin kanssamatkustajina tässä elämässä! Jokainen eläköön sitä omaa elämäänsä ja tehköön itsensä onnelliseksi, toki myös toisten seurastakin nauttien!

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä asia on kuitenkin ihan looginen, koska nyt ystävälläsi on paljon muutakin tekemistä, uusia asioita, ja tottakai ihmiset elävät sitä omaa elämäänsä ja tekevät sen mahdollisimman mukavaksi itselleen, se on ihan luonnollista. Ja kuitenkin olette vielä tapailleet tuon auttamisprosessin jälkeen, niin hänellä varmasti vain on niin paljon muuta ajateltavaa ja tehtävää elämässään, ettet valitettavasti vaan ole hänen mielessään niin paljoa, koska ei tarvitse kuuntelijaa tai apua, tai mitä se ikinä nyt olikaan, miten autoit häntä.

Ei kannata antaa toisille ihmisille, edes niille ystävillekään, liikaa valtaa omista fiiliksistä, vaan ennemminkin nähdä heidätkin kanssamatkustajina tässä elämässä! Jokainen eläköön sitä omaa elämäänsä ja tehköön itsensä onnelliseksi, toki myös toisten seurastakin nauttien!

Ja sitä paitsi, jos ihmisiin suhtautuu siten, että oikeasti tekee ja auttaa sydämestään, niin sillon sen hyvän olon saa itselleen siitä pelkästä auttamisesta, ei jää hampaankoloon mitään, kun kun toinen jatkaa matkaa ja elämäänsä. Helposti sitä alitajuisesti jää odottamaan, että "nyt varmasti tämä ihminen pitää minua kunniapaikallaan elämässään, kun olen näin ja näin paljon auttanut ja kuunnellut" ja sit kun näin ei käykään, niin pettyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä asia on kuitenkin ihan looginen, koska nyt ystävälläsi on paljon muutakin tekemistä, uusia asioita, ja tottakai ihmiset elävät sitä omaa elämäänsä ja tekevät sen mahdollisimman mukavaksi itselleen, se on ihan luonnollista. Ja kuitenkin olette vielä tapailleet tuon auttamisprosessin jälkeen, niin hänellä varmasti vain on niin paljon muuta ajateltavaa ja tehtävää elämässään, ettet valitettavasti vaan ole hänen mielessään niin paljoa, koska ei tarvitse kuuntelijaa tai apua, tai mitä se ikinä nyt olikaan, miten autoit häntä.

Ei kannata antaa toisille ihmisille, edes niille ystävillekään, liikaa valtaa omista fiiliksistä, vaan ennemminkin nähdä heidätkin kanssamatkustajina tässä elämässä! Jokainen eläköön sitä omaa elämäänsä ja tehköön itsensä onnelliseksi, toki myös toisten seurastakin nauttien!

Ja sitä paitsi, jos ihmisiin suhtautuu siten, että oikeasti tekee ja auttaa sydämestään, niin sillon sen hyvän olon saa itselleen siitä pelkästä auttamisesta, ei jää hampaankoloon mitään, kun kun toinen jatkaa matkaa ja elämäänsä. Helposti sitä alitajuisesti jää odottamaan, että "nyt varmasti tämä ihminen pitää minua kunniapaikallaan elämässään, kun olen näin ja näin paljon auttanut ja kuunnellut" ja sit kun näin ei käykään, niin pettyy.

Tai sitten vain kuvittelee että jatketaan hyvinä ystävinä ja nähdään edelleen. (en tarkoita joka päivä, mutta mikä sitten heillä on ollut normia nähdä) , ainakaan ei kuvittelisi käyvän päinvastoin , että yhteydenpito lakkaa. Törkeää.