Olen yksinäinen

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen. Olen ollut sitä enemmän tai vähemmän nuoruudestani saakka, nyt olen keski-ikäinen. Lapsena ja nuorena oli aina yksi paras kaveri, jonka kanssa päivät kuluivat.

Olen hyvässä parisuhteessa, rakkaussuhteessa. Minulla on ihanat aikuiset lapset, joiden kanssa olen yhteyksissä hyvin paljon. Käyn töissä ja minulla on mukavat työkaverit. Mutta minulla ei ole yhtään ystävää. Ei ketään kenelle soittaa, pyytää kahville tai vaikka lenkille.

Olen käynyt parilla kansalaisopiston kurssilla, mutta en yrityksistäni huolimatta tutustunut kenenkään kanssa. Nuoruuden aikaiset kaverit asuvat 500 kilometrin päässä, joten yhteydenpito on hiipunut puolin ja toisin.

Ihmiset viihtyvät seurassani esimerkiksi työpaikalla, mutta en ehkä osaa rakentaa ystävyyttä. Ajatus yksinäisestä vanhuudesta pelottaa.

Miksi? Sullahan on puoliso ja lapsia. 

taas näitä naisten ongelmia.

Palsta ei petä koskaan. Täällä ei kannata aloittaa keskustelua, avata sieluaan tai toivoa saavansa sympatiaa.

Tsemppiä ap:lle.

Vierailija kirjoitti:

taas näitä naisten ongelmia.

Olen yli 30v nainen eikä minulla ole ikinä ollut kumppania, ei edes treffiseuraa.

Meinaa kiehua yli kun päivittäin saa lukea tätä "minulla on maailman paras mies ja ihanat lapset ja ystäviä jotka kuuntelee mutta olen niin yksinäinen etten kestä!!!!".

Sama minulla. Ei oikeasti ystävää, jonka kanssa tehdä asioita. Olen menossa lauantaina bändiä katsoon baariin. Yksikseni, kun ei ole ketään mukaan pyydettävää. Työpaikan bileisiin minut pyydetään mukaan, mutta ystävää en ole saanut. Enää oikein edes uskalla pyytää ketään kun aina on kieltäydytty.

Vierailija kirjoitti:

Palsta ei petä koskaan. Täällä ei kannata aloittaa keskustelua, avata sieluaan tai toivoa saavansa sympatiaa.

Tsemppiä ap:lle.

Palstalla toistuvasti kerrotaan, miten lapsettomista ihmisistä tulee yksinäisiä vanhuksia. Eikö se nyt menekään niin?

Kaikilla ei ole puolisoa ja lapsia, joten et ole oikeasti yksinäinen.

Mutta parhaiten minusta tutustuu netissä, eli laita ilmoitus jonnekin. Meilikaveria tai harrastuskaveria esim. ja siitä lähtee. En ole itsekään tutustunut kursseilla kuin moikkailuasteelle. Kirjoittamalla saa erilailla kontaktia ja molemmilla osapuolilla on kaverivajausta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

taas näitä naisten ongelmia.

Olen yli 30v nainen eikä minulla ole ikinä ollut kumppania, ei edes treffiseuraa.

Meinaa kiehua yli kun päivittäin saa lukea tätä "minulla on maailman paras mies ja ihanat lapset ja ystäviä jotka kuuntelee mutta olen niin yksinäinen etten kestä!!!!".

Miksi et ole kelpuuttanut ketään miestä treffeille? Oma valintasi..

Kysy duunin kahvipöydässä lähtiskö joku katsomaan sitä uutta teatteria/leffaa? Kiinnostaisko yotain lähtee töiden jälkeen afterworkille/ testaamaan uuden kuntokeskuksen jumppia tms.

Vierailija kirjoitti:

Kysy duunin kahvipöydässä lähtiskö joku katsomaan sitä uutta teatteria/leffaa? Kiinnostaisko yotain lähtee töiden jälkeen afterworkille/ testaamaan uuden kuntokeskuksen jumppia tms.

Olen tuo vastaaja nro 5. Monta kertaa olen pyytänyt ja aina on vedottu johonkin menoon. Vastakutsuja ei ole tullut, muuten kuin työpaikan bileisiin ryhmäkutsuja. Tuntuu niin pahalta saada pakit.

Taustani on vielä sellainen, että takana on pitkä avioliitto, jossa myös kieltävä vastaus menoihin puolisolta. Koskaan en käynyt exäni kanssa kaksin elokuvissa, baarissa, ravintolassa. Karua. Mutta mies ei halunnut.

Nettitreffit tiedän, mutta miten netin kautta haetaan ystävää? Toivoisin löytäväni ystävän jostain läheltä, että voisimme kahvitella ja vaikka lenkkeillä yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysy duunin kahvipöydässä lähtiskö joku katsomaan sitä uutta teatteria/leffaa? Kiinnostaisko yotain lähtee töiden jälkeen afterworkille/ testaamaan uuden kuntokeskuksen jumppia tms.

Olen tuo vastaaja nro 5. Monta kertaa olen pyytänyt ja aina on vedottu johonkin menoon. Vastakutsuja ei ole tullut, muuten kuin työpaikan bileisiin ryhmäkutsuja. Tuntuu niin pahalta saada pakit.

Taustani on vielä sellainen, että takana on pitkä avioliitto, jossa myös kieltävä vastaus menoihin puolisolta. Koskaan en käynyt exäni kanssa kaksin elokuvissa, baarissa, ravintolassa. Karua. Mutta mies ei halunnut.

Harmi. Ehkä siellä työpaikalla porukoita joilla on jo vapaa-ajalla tekemistä.. en minäkään montaa kertaa yrittäisi. Itsellä vähän myös yksinäisyysongelmaa, töissä ei oikein ole ketään sielunkumppania ja vanhoja työkavereita välillä kyselen, joskus käymmekin syömässä tms mutta on vähän kurjaa olla se joka ehdottaa, heillä tosiaan niitä kavereita piisaa muutenkin. Monta vkl menee usein ihan yksikseen.

Tutkimustenkin mukaan yksinäisyydestä on yhtä vaikea puhua kuin vaikkapa sukupuolitaudista. Se koetaan samalla tapaa hävettäväksi asiaksi.

Senkin takia on vastenmielistä, miten jotkut kommentoijat ilkeilevät. Yksinäisyyttä on monenlaista. Hyvä parisuhde ja läheiset suhteet lapsiin ovat suuri onni, mutta ne eivät täytä ystävän kaipuuta. Olen surullinen kaikkien ystävää kaipaavien puolesta, mutta en näe tarvetta luokitella yksinäisyyden asteita. Jokainen ystävyys tekee maailmasta entistä paremman paikan eikä toisten onni ole muilta pois.

Just eilen mietin suomalaisten yksinäisyyttä. Olen syntynyt 1960-luvulla eikä omilla vanhemmillani ollut pahemmin  ystäviä ja kavereita. Vain yksi perhe, joka kävi joskus meillä kylässä ja me heillä. Sen sijaan vanhempiin, sisaruksiin, täteihin, setiin, enoihin ja serkkuihin pidettiin yhteyttä. Jopa pikkuserkkuihin. Siihen aikaan elämä taisi olla paljon perhe- ja sukukeskeisempää. Vaikka sukulaiset asuivatkin ympäri Suomea, sukulaisuussuhde oli kuitenkin elinikäinen eikä katkennut maantieteellisen etäisyyden vuoksi. Serkku pysyi serkkuna, vaikkei häntä olisi nähty pariin vuoteen. 

Nykyisin ollaan paljon yksilökeskeisempiä ja ihmissuhteet halutaan perheen ja suvun ulkopuolelta. Ja nämä suhteet viilenevät tai katkeavat kokonaan, jos ei olla riittävän usein yhteyksissä. Ihmissuhteet eivät ole enää pysyviä. Entisten ystävien ja kavereiden tilalle pitää hankkia jostain uusia ja se taas on vaikeaa.

Nr 14, kiitos viisaista ajatuksistasi.

Vierailija kirjoitti:

Tutkimustenkin mukaan yksinäisyydestä on yhtä vaikea puhua kuin vaikkapa sukupuolitaudista. Se koetaan samalla tapaa hävettäväksi asiaksi.

Senkin takia on vastenmielistä, miten jotkut kommentoijat ilkeilevät. Yksinäisyyttä on monenlaista. Hyvä parisuhde ja läheiset suhteet lapsiin ovat suuri onni, mutta ne eivät täytä ystävän kaipuuta. Olen surullinen kaikkien ystävää kaipaavien puolesta, mutta en näe tarvetta luokitella yksinäisyyden asteita. Jokainen ystävyys tekee maailmasta entistä paremman paikan eikä toisten onni ole muilta pois.

Mutta ymmärtänet eron siinä, että joku on täysin yksin koko elämänsä ja toinen yksinäinen, vaikka on rakkauden ympäröimä. Omaan suhtautumiseensa voi vaikuttaa, mutta ymmärrän ainakin miksi sanan "yksinäinen" leväperäinen käyttö voi herättää katkeruutta ja vihaa.

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla ei ole puolisoa ja lapsia, joten et ole oikeasti yksinäinen.

Yksin oleminen = ympärillä ei ole ihmisiä.

Yksinäisyys = tunne.

Yksinäinen voi olla yhtä hyvin festariyleisön keskellä tai parisuhteessa kuin yksin erämaassa ollessaan.

Minulla on hyvin samanlainen tilanne Ap:n kanssa. Perheeseen kuuluu mies ja teini-ikäinen lapsi. Miehen kanssa ollaan vieraannuttu tuntuu ettei meillä ole juuri mitään yhteistä ja teinillä on omat kaverit. Töissä työkaverit on mukavia ja nautin heidän seurasta mutta iltaisin ja viikonloppuisin minulla ei ole ketään kenelle voisin soittaa, pyytää kahville yms. Kaikki yritykset saada ystävä ovat kariutuneet. Yksinäisyyttä voi tuntea vaikka olisi ihmisiä ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla ei ole puolisoa ja lapsia, joten et ole oikeasti yksinäinen.

Yksin oleminen = ympärillä ei ole ihmisiä.

Yksinäisyys = tunne.

Yksinäinen voi olla yhtä hyvin festariyleisön keskellä tai parisuhteessa kuin yksin erämaassa ollessaan.

Kaikki ovat loppujen lopuksi yksin, mutta siitä tässä ei ole kyse. 

Eniten mua tällä palstalla vtuttaa just tämmöset alotukset ”yhyy olen niin yksinäinen” ja heti seuraavassa lauseessa mainitaan ”mulla on mies” (ja/tai lapsia). Hoh hoijaa. Eläppä 30 vuotta elämästäsi ILMAN minkäänlaista parisuhdetta ja tule sitten vasta inisemään yksinäisyyttäsi. Et todellakaan tiedä mitään oikeasta yksinäisyydestä saati miltä tuntuu kun ei ole koskaan elämässään saanut rakkautta/tuntenut olevasi haluttu.