Miksi parisuhteessa "kumppanin pitäminen itsestäänselvyytenä" mielletään yleensä aina huonoksi asiaksi?

Useimmiten sillä varmasti tarkoitetaan juuri sitä, että oletetaan toisen pysyvän siinä rinnalla, vaikka häntä ei huomioisi mitenkään erityisesti. Arkipäiväistymistä ja tietynlaista välinpitämättömyyttä.

Ihan mielenkiintoista pohdintaa. Kai siinä on se, että harva haluaa tuntea olevansa itsestäänselvyys kumppanilleen, juuri tuon takia, että sitten saatettaisiin alkaa kohdella välinpitämättömästi, huomaavaisuus, flirtti ja romantiikka jäisi, jne. Kysehän voi olla paljon siitä, että miten mieltää tuon sanan itsestäänselvyys.

Mieheni ei ole minulle itsestäänselvyys. Hänhän saattaa rakastua toiseen, kyllästyä minuun, kuolla... Ja parisuhteemme on siis vakaalla pohjalla ja ollaan oltu n. 15 vuotta yhdessä. Yritän nauttia joka päivästä hänen kanssaan, ja ilmaista miten onnellinen olen hänestä, ja kertoa ja ilmaista rakkauteni. Ihan joka päiväisessä arjessa pieninkin sanoin ja teoin. Yritän kuunnella ja kuulostella häntä siltäkin pohjalta, miten voisin kehittää itseäni, että olisin mahdollisimman hyvä puoliso hänelle, että hänelläkin olisi hyvä olla tässä suhteessa. En tahtoisi olla itsestäänselvyys miehelleni. En taida onneksi ollakaan.

Kuitenkin sitä sanotaan, että paras kumppani on sellainen, joka hyväksyy meidät sellaisina kuin olemme. Siihen se, että suhteen eteen pitäisi tehdä töitä osuu huonosti.

Minusta on tyhmää ja itsekästä ajatella, että kumppani pysyy tukenani kaikissa tilanteissa. Minuun ei siinä voi ainakaan luottaa. Mä pysyn rinnalla vain tilanteissa, jotka itse hyväksyn, en kaikissa .

Vierailija kirjoitti:

Useimmiten sillä varmasti tarkoitetaan juuri sitä, että oletetaan toisen pysyvän siinä rinnalla, vaikka häntä ei huomioisi mitenkään erityisesti. Arkipäiväistymistä ja tietynlaista välinpitämättömyyttä.

Mulle tossa kaksi ekaa asiaa kuulostaa ihan hyvän pidemmän parisuhteen tunnusmerkeiltä. Kyllä mä uskon ja luotan ettei mun mies lähtisi menemään vaikka en häntä erityisemmin huomioisikaan. En mä itse ainakaan lähtisi. Ainoastaan jos se tuntuisi pahalta niin kertoisin siitä ja sitten asia voitaisiin ratkaista tavalla joka olisi molemmat tasapuolisesti huomioon ottava. Arkipäiväistyminen ei mulle ole koskaan ollut ongelma, ja mä koen arkipäiväistymisen pelkästään suhteen lujittumisena ja vakautumisena. Silloin siihen toiseen ihmiseen on jo niin vahva side, että voi elää tavallista elämää sen toisen rinnalla ilman mitään hirveää tarvetta keksiä jatkuvasti jotain "suhteen piristystä". Sellaista on kumppanuus: oman itsen, ajatusten ja arjen jakamista toisen, itselle rakkaan ihmisen kanssa. 

Ainoastaan tuo viimeinen, välinpitämättömyys, ei mielestäni kuulu hyvän parisuhteen tunnusmerkistöön. Välinpitämättömyys on ehdottomasti ongelma, ja on vaikea uskoa että toista oikeasti rakastava ja kunnioittava ihminen suhtautuisi tähän ja tämän ajatuksiin välinpitämättömästi. 

Mutta en kyllä osaa mieltää välinpitämättömyyttä "itsestäänselvyytenä pitämisen" ominaisuutena, vaan ennemminki erillisenä, joskus tosin samaan aikaan esiintyvänä ilmiönä. Välinpitämätön voi olla ilman että pitää toista itsestäänselvyytenä, ja itsestäänselvyytenä voi pitää ilman että on toista kohtaan välinpitämätön.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useimmiten sillä varmasti tarkoitetaan juuri sitä, että oletetaan toisen pysyvän siinä rinnalla, vaikka häntä ei huomioisi mitenkään erityisesti. Arkipäiväistymistä ja tietynlaista välinpitämättömyyttä.

Mulle tossa kaksi ekaa asiaa kuulostaa ihan hyvän pidemmän parisuhteen tunnusmerkeiltä. Kyllä mä uskon ja luotan ettei mun mies lähtisi menemään vaikka en häntä erityisemmin huomioisikaan. En mä itse ainakaan lähtisi. Ainoastaan jos se tuntuisi pahalta niin kertoisin siitä ja sitten asia voitaisiin ratkaista tavalla joka olisi molemmat tasapuolisesti huomioon ottava. Arkipäiväistyminen ei mulle ole koskaan ollut ongelma, ja mä koen arkipäiväistymisen pelkästään suhteen lujittumisena ja vakautumisena. Silloin siihen toiseen ihmiseen on jo niin vahva side, että voi elää tavallista elämää sen toisen rinnalla ilman mitään hirveää tarvetta keksiä jatkuvasti jotain "suhteen piristystä". Sellaista on kumppanuus: oman itsen, ajatusten ja arjen jakamista toisen, itselle rakkaan ihmisen kanssa. 

Ainoastaan tuo viimeinen, välinpitämättömyys, ei mielestäni kuulu hyvän parisuhteen tunnusmerkistöön. Välinpitämättömyys on ehdottomasti ongelma, ja on vaikea uskoa että toista oikeasti rakastava ja kunnioittava ihminen suhtautuisi tähän ja tämän ajatuksiin välinpitämättömästi. 

Mutta en kyllä osaa mieltää välinpitämättömyyttä "itsestäänselvyytenä pitämisen" ominaisuutena, vaan ennemminki erillisenä, joskus tosin samaan aikaan esiintyvänä ilmiönä. Välinpitämätön voi olla ilman että pitää toista itsestäänselvyytenä, ja itsestäänselvyytenä voi pitää ilman että on toista kohtaan välinpitämätön.

ap

Miten miehesi ajattelee?

Vierailija kirjoitti:

Minusta on tyhmää ja itsekästä ajatella, että kumppani pysyy tukenani kaikissa tilanteissa. Minuun ei siinä voi ainakaan luottaa. Mä pysyn rinnalla vain tilanteissa, jotka itse hyväksyn, en kaikissa .

"Kaikissa tilanteissa" voi olla ehkä huono ilmaus ilman lisämäärittelyä. Ei tietenkään kaikissa mahdollisissa kuviteltavissa tilanteissa, vaan kaikissa juuri meidän suhteessa ja meidän välillä tapahtuvissa tilanteissa. Siihen liittyy vahvasti se että miten tiedän itseni saattavan toimia ja toista kohtaan käyttäytyvän. Tiedän että omilla tunteillani en ole kykenevä toimimaan tavalla josta uskoisin mieheni minut hylkäävän. Samaa uskon toisinpäin. Pikemminkin se itsestäänselvyytenä pitäminen siis kuitenkin sisältää sen, että en pelkää että vahingossa tai tahtomattani miestäni menettäisin. Jos kuvitellaan että joku aloittaa päivänsä aina tarkoituksellisesti satuttamalla ja loukkaamalla kumppaniaan, niin vähän vaikea siinä ihmisessä olisi nähdä halua olla sen kumppaninsa kanssa yhdessä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Minusta on tyhmää ja itsekästä ajatella, että kumppani pysyy tukenani kaikissa tilanteissa. Minuun ei siinä voi ainakaan luottaa. Mä pysyn rinnalla vain tilanteissa, jotka itse hyväksyn, en kaikissa .

Hyvin sanottu kyllä!

Pidän monia asioita suhteessamme itsestäänselvinä. Juuri siksi suhteemme on hyvä. Minusta oli kamalaa jos koki ajan pitäisi pelätä että toinen toimii "väärin". Haluan, että on itsestäänselvää että esim. toista ei petetä, ei varasteta toisen rahoja, ei lyödä tai haukuta.

Joitain vuosia sitten sairastuin ja jouduin olemaan sairaalassa pari viikkoa ja kotona toipilaana pitkään. Moni sanoi että on upeaa että tuona aikana mies vei lapset tarhaan, kävi kaupassa ja siivosi. Että ei tuollainen ole itsestäänselvää. Joku voisi jopa jättää puolisonsa tuon vuoksi. Puhuimme tuosta mieheni kanssa. Hänestä olisi ollut loukkaavaa, jos olisin edes ajatellut että hän ei hoitaisi osaasa. Se oli ihan itsestäänselvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useimmiten sillä varmasti tarkoitetaan juuri sitä, että oletetaan toisen pysyvän siinä rinnalla, vaikka häntä ei huomioisi mitenkään erityisesti. Arkipäiväistymistä ja tietynlaista välinpitämättömyyttä.

Mulle tossa kaksi ekaa asiaa kuulostaa ihan hyvän pidemmän parisuhteen tunnusmerkeiltä. Kyllä mä uskon ja luotan ettei mun mies lähtisi menemään vaikka en häntä erityisemmin huomioisikaan. En mä itse ainakaan lähtisi. Ainoastaan jos se tuntuisi pahalta niin kertoisin siitä ja sitten asia voitaisiin ratkaista tavalla joka olisi molemmat tasapuolisesti huomioon ottava. Arkipäiväistyminen ei mulle ole koskaan ollut ongelma, ja mä koen arkipäiväistymisen pelkästään suhteen lujittumisena ja vakautumisena. Silloin siihen toiseen ihmiseen on jo niin vahva side, että voi elää tavallista elämää sen toisen rinnalla ilman mitään hirveää tarvetta keksiä jatkuvasti jotain "suhteen piristystä". Sellaista on kumppanuus: oman itsen, ajatusten ja arjen jakamista toisen, itselle rakkaan ihmisen kanssa. 

Ainoastaan tuo viimeinen, välinpitämättömyys, ei mielestäni kuulu hyvän parisuhteen tunnusmerkistöön. Välinpitämättömyys on ehdottomasti ongelma, ja on vaikea uskoa että toista oikeasti rakastava ja kunnioittava ihminen suhtautuisi tähän ja tämän ajatuksiin välinpitämättömästi. 

Mutta en kyllä osaa mieltää välinpitämättömyyttä "itsestäänselvyytenä pitämisen" ominaisuutena, vaan ennemminki erillisenä, joskus tosin samaan aikaan esiintyvänä ilmiönä. Välinpitämätön voi olla ilman että pitää toista itsestäänselvyytenä, ja itsestäänselvyytenä voi pitää ilman että on toista kohtaan välinpitämätön.

ap

Miten miehesi ajattelee?

Ai siitä mitkä noista kolmesta mainitusta asiasta (se ettei huomioi toista erityisesti, arkipäiväistyminen, välinpitämättömyys) voivat esiintyä hyvässä parisuhteessa ja mitkä eivät? Vai mistä kysyit?

ap

Vierailija kirjoitti:

Pidän monia asioita suhteessamme itsestäänselvinä. Juuri siksi suhteemme on hyvä. Minusta oli kamalaa jos koki ajan pitäisi pelätä että toinen toimii "väärin". Haluan, että on itsestäänselvää että esim. toista ei petetä, ei varasteta toisen rahoja, ei lyödä tai haukuta.

Joitain vuosia sitten sairastuin ja jouduin olemaan sairaalassa pari viikkoa ja kotona toipilaana pitkään. Moni sanoi että on upeaa että tuona aikana mies vei lapset tarhaan, kävi kaupassa ja siivosi. Että ei tuollainen ole itsestäänselvää. Joku voisi jopa jättää puolisonsa tuon vuoksi. Puhuimme tuosta mieheni kanssa. Hänestä olisi ollut loukkaavaa, jos olisin edes ajatellut että hän ei hoitaisi osaasa. Se oli ihan itsestäänselvää.

Jeps! Nappasit just mun ajatuksen päästä kiinni.

ap

Voihan siitä silti kiittää, tai sanoa, että arvostaa. :) Hyvin pieni vaiva. (Enkä nyt tarkoita että juuri sinä et olisi niin tehnytkin.)

Vierailija kirjoitti:

Pidän monia asioita suhteessamme itsestäänselvinä. Juuri siksi suhteemme on hyvä. Minusta oli kamalaa jos koki ajan pitäisi pelätä että toinen toimii "väärin". Haluan, että on itsestäänselvää että esim. toista ei petetä, ei varasteta toisen rahoja, ei lyödä tai haukuta.

Joitain vuosia sitten sairastuin ja jouduin olemaan sairaalassa pari viikkoa ja kotona toipilaana pitkään. Moni sanoi että on upeaa että tuona aikana mies vei lapset tarhaan, kävi kaupassa ja siivosi. Että ei tuollainen ole itsestäänselvää. Joku voisi jopa jättää puolisonsa tuon vuoksi. Puhuimme tuosta mieheni kanssa. Hänestä olisi ollut loukkaavaa, jos olisin edes ajatellut että hän ei hoitaisi osaasa. Se oli ihan itsestäänselvää.

Voihan siitä silti kiittää, tai sanoa, että arvostaa. :) Hyvin pieni vaiva. (Enkä nyt tarkoita että juuri sinä et olisi niin tehnytkin.)

Et sinä pidä miestäsi itsestäänselvyytenä. Jos pitäisit, niin et tekisi mitään yhteisen hyvinvoinnin eteen.

Vierailija kirjoitti:

Et sinä pidä miestäsi itsestäänselvyytenä. Jos pitäisit, niin et tekisi mitään yhteisen hyvinvoinnin eteen.

Tämä on juuri se ajattelutapa mitä ihmettelen. Miksi kummassa se etten pelkää mieheni jättävän minua, tarkottaisi että haluaisin meidän voivan huonosti? Se että pidän sitä että mies pysyy vierelläni itsestäänselvyytenä, ei vie pois haluani pitää itseäni ja rakkaimpaani hyvinvoivina.

ap

Minä koen olevani itsestäänselvyys. Mies ei kohtele huonosti tai mitään sellaista, mutta ei myöskään erityisen hyvinkään, peruskivasti vain. Jos jokin asia ei toimi, niin ei sitten toimi ja so what kun yhdessä tässä ollaan kuitenkin onnellisia ja kukaan ei ole täydellinen. Mies ei myöskään ole tippaakaan mustasukkainen, vaan luottaa minuun kuin peruskallioon ja vaikka se periaatteessa onkin hyvä, niin toisaalta ei ole kauhean mieltä ylentävää tiedostaa, että siellä ei ole kertakaikkisen mitään taistelutahtoa minun pitämistäni kohtaan.

Joo, kuulostaa ihan kivalta ja tavallisen tasaiselta, mutta kun ongelma on siinä, että mies ei kertakaikkisesti kykene tarjoamaan minulle turvallisuudentunnetta tai ymmärretyksi tulemisen tunnetta, koska ei vain kertakaikkisesti kykene kiinnostumaan tarpeeksi, vaikka muuten toki osoittaakin välittävänsä. Ollaan kai niin erilaisia ja eri asiat kiinnostaa. Olemme nyt omituisessa tilanteessa, jossa mies on kannustanut minua hakemaan näitä asioita eräältä toiselta mieheltä, jonka kanssa olen lähentynyt ja jonka seura kieltämättä on hyvin eheyttävää ja jonka voimalla jaksankin elämäntilanteen takia raskasta arkea. Mies tietää, että minun tunteeni ovat ihan sekaisin näiden kahden miehen kanssa, mutta ei välitä asiasta ollenkaan kun minä olen kuitenkin niin luotettava ja jos ihastun, niin sekin on ihan normaalia pitkässä parisuhteessa ja mitäpä siitä. Mustasukkaisuushan on sairasta kontrolloimista kuitenkin ja ei hän halua olla sellainen. 

Mieheni kokee rakastavansa syvästi ja että suhteemme on turvallinen ja rehellinen. Minä taas koen että mies pitää minua aivan täytenä itsestäänselvyytenä ja rakastaa minua enemmänkin äitinä kuin vaimona. Totuus on varmaan jossain tuossa välimaastossa.

Itsestäänselvyys ei ole seksuaalisesti kiinnostavaa.

Kyse onkin siitä ikävien asioiden tiedostamisesta. Sinähän et tuossa nimenomaan millään tavalla kyseenalaista sitä kumppanisi rinnalla pysymistä, koska kaikki on hyvin. Se kyseenalaistaminen pitää myös ulottaa sinne huonoihin aikoihin. Ei ole mitään järkeä rajata tätä kysymystä vain tilanteeseen, jossa molemmat ovat onnellisia, koska tosiasia on, että parisuhteissa tulee myös niitä huonoja aikoja. On ihan inhimillistä, että esimerkiksi uupuu elämässä, jolloin ei jaksa tehdä sen parisuhteenkaan eteen niin paljon. Sinä jotenkin nyt elät ruusunpunaisessa maailmassa, jos taivastelet, miksi ihmeessä et tekisi ihan jatkuvasti kaikkesi parisuhteen eteen. 

Tuohan siinä onkin salakavalaa, kun nyt teet mielestäsi tosi paljon parisuhteenne eteen, mutta jos et koskaan pysähdy kyseenalaistamaan sitä, teetkö tosiaan tarpeeksi vai onko jostain asiasta tullut vain tottumus, sinä tosiaan pidät puolisoasi itsestäänselvyytenä etkä edes halua tietää, olisiko jossain korjattavaa vai ei. Sitten jos tuleekin ongelmia, esiin voi nousta sellaisia asioita, joita et itse edes ajatellut. Koska pidit puolisoasi itsestäänselvyytenä. 

Vierailija kirjoitti:

Kyse onkin siitä ikävien asioiden tiedostamisesta. Sinähän et tuossa nimenomaan millään tavalla kyseenalaista sitä kumppanisi rinnalla pysymistä, koska kaikki on hyvin. Se kyseenalaistaminen pitää myös ulottaa sinne huonoihin aikoihin. Ei ole mitään järkeä rajata tätä kysymystä vain tilanteeseen, jossa molemmat ovat onnellisia, koska tosiasia on, että parisuhteissa tulee myös niitä huonoja aikoja. On ihan inhimillistä, että esimerkiksi uupuu elämässä, jolloin ei jaksa tehdä sen parisuhteenkaan eteen niin paljon. Sinä jotenkin nyt elät ruusunpunaisessa maailmassa, jos taivastelet, miksi ihmeessä et tekisi ihan jatkuvasti kaikkesi parisuhteen eteen. 

Oliko tää viesti suunnattu mulle vai kenelle? Olen siis keskustelun aloittaja. Kummastelen kun et lainannut kenenkään viestiä, mutta vastaus ei sovi lainkaan siihen mitä ajoin takaa. Mä tarkotin ainakin nimenomaan täysin päinvastaista. Siis juuri sitä että itsestäänselvyytenä pitäminen on mielestäni hyvä asia, koska silloin ei pelkää sitä että toinen eroaisi edes silloin vaikka asiat eivät olisi parhaalla mahdollisella tavalla. Itsestäänselvyytenä pitäminen nimenomaan mahdollistaa sen, että voi olla täysin oma itsensä eikä pakonomaisesti tee jatkuvasti asioita parisuhteen eteen toista miellyttääkseen oman hyvinvoinnin kustannuksella. Silloin jos ei pidä toista itsestäänselvyytenä, niin eikös silloin nimenomaan helposti tee asioita ihan vain pitääkseen sen toisen itsensä vierellä, eikä siksi että puhtaasta omasta halustaan haluaa niin tehdä. Kun pitää toista itsestäänselvyytenä, ei tietenkään tarvitse pakonomaisesti tehdä jatkuvasti "kaikkeaan parisuhteen eteen" sillä tietää että parisuhde säilyy myös ilman sitä ja oikeastaan parempana, kun ei pakota itseään mihinkään mitä ei sillä hetkellä jaksa tai pysty.

ap