Lue keskustelun säännöt.
Aikuiset kaverit jättivät porukasta, mitä tehdä?
06.05.2018 |
Arvoisat av-mammat, osaisitteko auttaa? Meillä on sellainen nyt jo keski-ikäisten vanhojen opiskelukavereiden porukka, joka on vuosia pitänyt yhtä. Työelämään on menty, perheitä on perustettu, lapsia on kasvatettu näiden vuosien aikana.
Nyt minulle selvisi, että tämä porukka pitää yhtä myös ilman minua. Näin facebookissa videon, jossa muut ovat pitämässä hauskaa. Minua ainoana ei ole kutsuttu mukaan.
Koska emme tiedä, miksi minua ei kutsuttu, niin meidän on ehkä turha arvailla sitä. Mutta kysyn nyt, että pitääkö minun tehdä jotain tälle? Annanko olla vai kysynkö suoraan, miksi ei kutsuttu? Loukkaannunko ja panenko kaikki välit poikki?
Loukkaantuisitko sinä?
Kommentit (711)
En ole lukenut koko ketjua, mutta meillä on porukasta vähennetty yhteydenpitoa henkilöihin seuraavista syistä:
- liian humalassa yhteisissä tapahtumissa
- negatiivinen asenne, arvostelee järjestettyjä asioita mutta ei itse osallistu suunnitteluun
-lokkeilu, lainaa rahaa eikä maksa takaisin, ei maksa osuuttaan, ei tuo ruokatarjoiluihin osuuttaan, mutta syö muiden tuomisia
- besserwisseröinti, jatkuva päälle puhuminen, yksioikoinen mielipide aivan kaikkeen, tietää kaiken paremmin kuin muut, puhuu vain itsestään, muut eivät saa suunvuoroa, hyökkäävä käytös
- henkilö aiheuttaa turhaa ylimääräistä säätämistä järjestelyissä ja kaikki on aina vaikeaa, häntä pitäisi viedä/hakea/odottaa
-peruu usein lähtönsä/tulonsa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle kävi hieman samalla tavalla. Meillä on naisporukka, josta osan olen tuntenut vähemmän aikaa mutta osan ihan lapsuudesta. Tavataan aina välillä isommalla porukalla, niin että kaikki kutsutaan. Välillä taas osa tapaa pienemmällä porukalla ja sekin on ihan fine, vaikka välillä on kyllä tullut minullekin tunne että minut jätetään usein kutsumatta näihin pienempiin juttuihin. Kaksi naista on ollut erityisen läheisiä ystäviä näistä, sellaisia joita voisin kutsua parhaiksi ystävikseni.
No, sitten sain kuulla että toinen näistä naisista oli pitänyt juhlat mutta ei ollut kutsunut minua. Sain kuulla näistä vain kiertoteitse, sellaiselta ihmiseltä joka ei myöskään ollut ollut juhlissa mutta oli kuullut niistä. Tuli todella paha fiilis, että miksi tämä yksi ystävä, jonka olin kuvitellut hyväksi ystäväkseni, ei ollut kutsunut minua.
Mietin asiaa jonkin aikaa, mutta se vaivasi niin paljon että oli pakko kysyä. Selvisi että ei ollut kutsunut minua koska oli ollut rajattu määrä jotka pystyi kutsumaan. Eli minä en mahtunutkaan siihen hänen parhaiden ystäviensä porukkaan, olin siis luullut että ollaan parempia ystäviä kuin ollaankaan. Saatiin asia sovittua, mutta kyllähän se pahalta tuntui. Mutta nyt ainakin tiedän missä mennään.
Sinuna siis kysyisin rohkeasti asiaa joltain, muuten se jää vaivaamaan pitkäksi aikaa. Jos asialle onkin joku hyvä selitys niin kiva, mutta jos ei ole niin hyvähän sekin sitten on tietää.
Itsekin kyllä vähän hämmästyin kuinka yläasteporukkaa sitä kuitenkin sitten aikuisetkin ovat näissä "kuka leikkii kenenkin kanssa"-jutuissa, itsekin kun niin pahalta tuntui...
Minulle kävi melkein sama juttu. Lukiokaveriporukka jossa on 6-7 hlö jonka kanssa olemme nähneet 1-3 kertaa vuodessa aina jossain kahvilassa tai jos joku on järkännyt juhlat. Olemme tunteneet 15+ vuotta. Ryhmädynamiikka on muuttunut vuosien saatossa kun ollut sinkku-aikakausia, perheellistymistä, toiselle paikkakunnalle muuttoa jne. Paikalle ovat tulleet ne jotka ovat päässeet, yleensä samat 5 hlö (ja minä olen ollut yksi näistä). Olen myös itse pitänyt juhlat joihin kaikki kutsuin. Ja muut on pitänyt juhlia joihin kaikki on ollut kutsuttuna. No yksi tästä ydinjoukosta sitten piti illanistujaiset joihin minua ei kutsuttu. Niin ja sain tietysti tietää kun kuulin siitä kun tapasin yhden henkilön tästä porukasta (en siis tavannut sitä illanistujaisten järjestäjää). Menin niin sanattomaksi että en osannut edes kommentoida asiaa mitenkään. Jäin miettimään sitä itsekseni. Tästä on nyt 2 vuotta. Vieläkään en oikein tiedä pitäisikö asiasta manita ryhmän muille jäsenille vai antaako asian vaan olla? Moni tässä ryhmässä olevista on ns. hyvän päivän tuttuja ja pari on hyvää kaveria. Nykyisin näemme tämän porukan kanssa hyvin harvoin, noin kerran vuodessa ja tuntuu että porukka on hajoamassa jokatapauksessa (koska kahdella muulla ryhmänjäsenillä on mennyt sukset ristiin). Tämä porukka ryhmänään ei ole minulle mitenkään tärkeä (minulla on paljon muita parempiakin yksittäisiä kavereita). Mutta luotto porukkaan itsessään on mennyt ja se velvollisuuden tunne että pidetään yhtä ja että ketään ei jätetä rannalle on mennyt ikkunasta ulos. Kun minä pidän seuraavat isot juhlat niin tämä illanistujaisten järjestäjä joka ei minua sinne kutsunut niin ei ole tervetullut minun juhliini myöskään enään. Muut tulen kutsumaan.
Mainitse ihmeessä.
Muistatteko ne 2 vuotta sitten pidetyt bileet , joihin ette mua kutsunu.
Oletko omituinen?
Toki kun tajuaa ensimmäisen kerran, että on säädetty porukasta ulos niin hämmästyy ja vähän järkyttyy, miksi. Eniten kolahtaa varmaan jos on ainut porukasta, jota joku ei kutsu, syystä tai toisesta. Itse laitan vahingon heti kiertämään eli bileet häppenki kokoontuminen reissu - jotain kivaa ja sitten harkitusti parille säästäjälle jos kehtaavat kysellä niin et sori mutta tällä kertaa täytyy katsoa miten porukkaa mahtuu, toisella kertaa sitten.
Vierailija kirjoitti:
Olen 40+ nainen ja aloitin kuukausi sitten opiskelun eräässä kulttuurialan oppilaitoksessa.Minua on seurannut koko elämäni erittäin tuskallinen ja vaikea ongelma: ihmiset kääntävät minulle selkänsä.Se menee aina niin, että ensin he ovat minulle ystävällisiä ja joidenkin viikkojen kuluttua eivät ole enää huomaavinaan.Aluksi tuntui, että tässä koulussa menee ihan hyvin: aloin ottaa kontaktia ihmisiin ja joitakin keskusteluja syntyi.Pian tajusin, että kaikki keskustelut menevät samalla kaavalla: minä aloitan kysymällä jotain, muut vastaavat, mutta kukaan ei vastavuoroisesti kysy minulta mitään ja pian muut jatkavat puhumalla keskenään.Jos joku puhuu minulle, se edellyttää, että itse toimin keskustelunavaajana.Kukaan ei osoita yhtään vastavuoroisuutta.Olen myös huomannut, että ihmiset karttelevat minua: kukaan ei tule viereeni istumaan luokassa ja jos menen jonkun viereen, hän saattaa pian vaihtaa paikkaa jonkun toisen vieréen.Ruokalassakin saan istua yksin; minun viereeni ei kukaan tule.Jos itse menen jonkun viereen, kukaan ei katso minua eikä puhu minulle, vaikkayritän ottaa kontaktia, katsoja puhujaa ja kommentoida välillä.Tuntuu että on kuin seinä vastassa, kun yrittää puhua näiden ihmisten kanssa.Näin on käynyt sekä peruskoulussa että lukiossa, myöhemmin myös erinäisissä työ-ja koulutuskokeiluissa.Ekaksi ollaan kivoja ja pian ei olla huomaavinaan.En voi ymmärtää, miksi en saa ystäviä ja minut eristetään porukasta kerta toisensa jälkeen.Olenko niin kamala ihminen, ettei seuraani kestä kukaan? Olenko tyhmä, ruma,huonoa seuraa, liian ujo/puhelias, yli-innokas, vai missä mättää? Koulupäivät ovat todella raskaita kun haluaisi vaan pois koulusta, kun kukaan ei halua minun seuraani. olen aina ollut ujo.Mietin, että näkyykö minusta pelko ja masennus ( pelkään sosiaalisia tilanteita+olen sairastanut masennusta jo vuosia) ja siksikö ihmiset tahallaan karttelevat minua, vai mistä tämä voisi johtua? Teenkö itse jonkin kohtalokkaan virheen ja mikä se voisi olla? Yritän välttää eristäytymistä, mutta teenkö sitä kuitenkin huomaamattani ja ajan itse muut pois luotani? Pelkään, että en ikinä löydä vastausta ja jään ikuisiksi ajoiksi yksin ja hylättynä tähän maailmaan...
Mikä se sun aloituskysymyksesi on?
Hei mä oon mirkku, mikä sun nimi on?
markku
ja sit hiljaisuus.....
Meil oli peruskoulun vikalla tyttö jolla oli e-kupin rinnat.
Se ei käyttänyt rintsikoita.
Ne rinnat makas mahan päällä.
Hiukset luonnonruskeat ja pitkät ..aina liimaisesti pitkin päätä.
Naama semmonen tyhmähkön tallukan näköinen.
Oli hiljainen.
Kukaan ei koskaan ollu sen kanssa.
Olimmeko kiusaajia.?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meil oli peruskoulun vikalla tyttö jolla oli e-kupin rinnat.
Se ei käyttänyt rintsikoita.
Ne rinnat makas mahan päällä.
Hiukset luonnonruskeat ja pitkät ..aina liimaisesti pitkin päätä.
Naama semmonen tyhmähkön tallukan näköinen.
Oli hiljainen.
Kukaan ei koskaan ollu sen kanssa.
Olimmeko kiusaajia.?
Jos ette ilkeilleet hänelle tai haukkuneet, arvostelleet päin naamaa tai selän takana, puhuneet pahaa niin ei voi sanoa teitä kiusaajiksi. Mutta kun olet noinkin tarkkaan arvioinut toisen ulkonäköä ja kirjoitat tänne kommentin aivopieruna niin eihän sinua voi kovin mukavana tai fiksuna ihmisenä pitää. Tässä on täydellinen esimerkki miten negatiivinen mielipide kääntyy itseään vastaan, miten mielipiteesi kertoo enemmän sinusta ihmisenä kuin tuosta mainitsemastasi tytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Toki kun tajuaa ensimmäisen kerran, että on säädetty porukasta ulos niin hämmästyy ja vähän järkyttyy, miksi. Eniten kolahtaa varmaan jos on ainut porukasta, jota joku ei kutsu, syystä tai toisesta. Itse laitan vahingon heti kiertämään eli bileet häppenki kokoontuminen reissu - jotain kivaa ja sitten harkitusti parille säästäjälle jos kehtaavat kysellä niin et sori mutta tällä kertaa täytyy katsoa miten porukkaa mahtuu, toisella kertaa sitten.
Itse lavastaisin bileet ilman ketään ko porukasta ja postaisin kuvat jonnekin, mistä muut varmasti näkee. Enkä puhuis kenellekään enkä ottais yhteyttä, jos joku ei ottais itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meil oli peruskoulun vikalla tyttö jolla oli e-kupin rinnat.
Se ei käyttänyt rintsikoita.
Ne rinnat makas mahan päällä.
Hiukset luonnonruskeat ja pitkät ..aina liimaisesti pitkin päätä.
Naama semmonen tyhmähkön tallukan näköinen.
Oli hiljainen.
Kukaan ei koskaan ollu sen kanssa.
Olimmeko kiusaajia.?Jos ette ilkeilleet hänelle tai haukkuneet, arvostelleet päin naamaa tai selän takana, puhuneet pahaa niin ei voi sanoa teitä kiusaajiksi. Mutta kun olet noinkin tarkkaan arvioinut toisen ulkonäköä ja kirjoitat tänne kommentin aivopieruna niin eihän sinua voi kovin mukavana tai fiksuna ihmisenä pitää. Tässä on täydellinen esimerkki miten negatiivinen mielipide kääntyy itseään vastaan, miten mielipiteesi kertoo enemmän sinusta ihmisenä kuin tuosta mainitsemastasi tytöstä.
mielipiteeni kertoo koko luokan mielipiten.
Taidat olla tuo mainitsemani tyttö
Heitätkö rinnat olkapäille kun peset niiden alta?
Imetyskin käy kätevästi..lapsi selkäreppuun ja tissi suuhun
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki kun tajuaa ensimmäisen kerran, että on säädetty porukasta ulos niin hämmästyy ja vähän järkyttyy, miksi. Eniten kolahtaa varmaan jos on ainut porukasta, jota joku ei kutsu, syystä tai toisesta. Itse laitan vahingon heti kiertämään eli bileet häppenki kokoontuminen reissu - jotain kivaa ja sitten harkitusti parille säästäjälle jos kehtaavat kysellä niin et sori mutta tällä kertaa täytyy katsoa miten porukkaa mahtuu, toisella kertaa sitten.
Itse lavastaisin bileet ilman ketään ko porukasta ja postaisin kuvat jonnekin, mistä muut varmasti näkee. Enkä puhuis kenellekään enkä ottais yhteyttä, jos joku ei ottais itse.
Hyvä idea...esim huvijahdin kannella..muutama sexy hunkki ja skumppaa kuvaan.
Mutta 2 kiusaajaa kutsuttava..et lopuille tulee kauhea olo:)
Bitchit tulee kun mainitset huvijahdin ja ilmaisen shamppanjan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas ollut silmiä avaava keskustelu ystävyydestä (ja kaveruudesta ja kaikista näiden alatasoista). Ymmärsin vasta nyt, kuinka yleistä on se, että ihmiset kokevat ystävyyden ja sen asettamat velvoitteet ja hyödyt eri tavalla. Totta kai olen tämän erilaisen ajattelun aiemminkin tajunnut, mutta en tässä laajuudessa.
Minulle ystävyys, kaveruus, tuttavuus ja naapuruus on AINA ihmisen kohtaamista. Että "tuo on tuollainen, onpa kivaa tai jännää - ja minä olen tälläinen. Mukavaa että olemme toistemme elämässä tällaisina kuin olemme. Ollaanhan jatkossakin".
Tästä ketjusta olen kuitenkin oppinut, että
* joillekin on olemassa selvästi eri tarkoituksiin olevia ystäviä ja tämä ero myös tunnistetaan aktiivisesti
* samoin jotkut tekevät jyrkemmän eron kaverin ja ystävän välille, kuin toiset. Toisille raja on häilyvämpi (ja ehkä myös merkityksettömämpi).
* Toisille ystävyys jatkuu ilman aktiivista ja säännöllistä ylläpitoa. Toiset taas tulkitsevat yhteydenpidon puutteen huonoksi ystävyyden hoidoksi.
* Joillekin on ok jättää ihmisiä porukan ulkopuolelle, jos itse näkevät siihen oikeutuksen. (en itse todellakaan ole tällainen, mutta ymmärrän että toiset kokevat empatiaa herkemmin kuin toiset)
* On monia, joiden mielestä yli 20 vuoden kestävä ystävyys ei ole edelleenkään mitenkään "sitova", vaan "ajat ja fiilikset muuttuu".
* Jotkut ovat joutuneet alfa-yksilöiden kohtelemaksi, tosin tämä ei ole kaikkien ystäväporukoiden ominaisuus
Näiden ajatusten hoksaaminen auttoi ymmärtämään, miksi en aina ymmärrä tiettyjen ihmisten toimintaa lähipiirissäni. No, jatkossa paremmin - kiitos tästä keskustelusta!
Ihmiset ovat erilaisia, heidän ihmissuhteensa ovat erilaisia ja asiat, jotka he katsovat kuuluvan erilaisiin ihmissuhteisiin, ovat erilaisia. Mun ystävyyssuhteisiini kuuluu mm koirien ja kissojen hoitoa, lastenhoitoa, kukkien kastelua jne. Kahdella ystävistäni on koira. Toinen tulee hyvin toimeen mun kissojeni kanssa, joten hänen tarvitessaan koiranhoiitoapua otan koiran meille. Toisen koira taas ei voi sietää kissoja, joten kun hän tarvitsee koiralleen hoitoapua, asun sen aikaa tämän ystäväni luona ja käyn sieltä päivittäin kotona huolehtimassa omat kissani. Kerran oli tilanne, jolloin sekä tämä ystäväni että kissanomistajaystäväni olivat samaan aikaan lomareissulla. Asuin koiranomistajan luona ja käytin työpäiväni lisäksi koiran kolme kertaa päivässä lenkillä. Lisäksi kävin päivittäin ensin kissanomistajaystäväni luona hoitamassa hänen kissansa, sieltä tulin käymään kotona hoitamaan omat kissani ja kotoa taas takaisin koiran luokse. Mulla ei ole autoa, joten pelkästään matkoihin meni joka päivä yli 3 tuntia. Ystävien vuoksi tällaiseen rumbaan olen valmis, mutta jos mun pitäisi tehdä sama ystävieni lisäksi parillekymmenelle kaverilleni, ei siitä tulisi yhtään mitään. Mun kalenterinihan olisi täynnä erilaisia aputarpeita ja päällekkäisyyksien estäminen mahdotonta.
On ihan ymmärrettävää, että jos ystävyyteen ei kuulu juuri mitään sellaista, mistä on vaivaa itselle, on helppoa toimia kavereiden kohdalla samalla tavalla kuin ystävienkin. Mulle kuitenkin ystävyys on enemmän kuin vain soittelua silloin tällöin ja yhdessä chillailua, kun on sopivasti aikaa. Mulle tuollainen pelkkä kepeä yhteydenpito ja yhdessäolo on kaveruutta.
Mun ystävät on hyvin toimeentulevia ja vievät koiran koirahotelliin, jossa saa hierontaa ja leikkiä koko päivän
Yhteyden pito kuluu hauskanpidon merkeissä
Olemmeko sinusta vain kavereita
Kuuluuko ystävyys vain rutiköyhälle?
En tiedä miten te varakkaat toimitte. Me köyhemmät kuitenkin seistään vaikka leipäjonossa klo 6.30 toisen puolesta. Toki tietäen, että toinen tekisi saman, jos itse et pysty. Mutta teillä on eri keinot osoittaa ystävyys ja se on teidän asianne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meil oli peruskoulun vikalla tyttö jolla oli e-kupin rinnat.
Se ei käyttänyt rintsikoita.
Ne rinnat makas mahan päällä.
Hiukset luonnonruskeat ja pitkät ..aina liimaisesti pitkin päätä.
Naama semmonen tyhmähkön tallukan näköinen.
Oli hiljainen.
Kukaan ei koskaan ollu sen kanssa.
Olimmeko kiusaajia.?Jos ette ilkeilleet hänelle tai haukkuneet, arvostelleet päin naamaa tai selän takana, puhuneet pahaa niin ei voi sanoa teitä kiusaajiksi. Mutta kun olet noinkin tarkkaan arvioinut toisen ulkonäköä ja kirjoitat tänne kommentin aivopieruna niin eihän sinua voi kovin mukavana tai fiksuna ihmisenä pitää. Tässä on täydellinen esimerkki miten negatiivinen mielipide kääntyy itseään vastaan, miten mielipiteesi kertoo enemmän sinusta ihmisenä kuin tuosta mainitsemastasi tytöstä.
Jos sinä ja ystäväsi ette tajua käyttää rintaliivejä..niin onko se mun syy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas ollut silmiä avaava keskustelu ystävyydestä (ja kaveruudesta ja kaikista näiden alatasoista). Ymmärsin vasta nyt, kuinka yleistä on se, että ihmiset kokevat ystävyyden ja sen asettamat velvoitteet ja hyödyt eri tavalla. Totta kai olen tämän erilaisen ajattelun aiemminkin tajunnut, mutta en tässä laajuudessa.
Minulle ystävyys, kaveruus, tuttavuus ja naapuruus on AINA ihmisen kohtaamista. Että "tuo on tuollainen, onpa kivaa tai jännää - ja minä olen tälläinen. Mukavaa että olemme toistemme elämässä tällaisina kuin olemme. Ollaanhan jatkossakin".
Tästä ketjusta olen kuitenkin oppinut, että
* joillekin on olemassa selvästi eri tarkoituksiin olevia ystäviä ja tämä ero myös tunnistetaan aktiivisesti
* samoin jotkut tekevät jyrkemmän eron kaverin ja ystävän välille, kuin toiset. Toisille raja on häilyvämpi (ja ehkä myös merkityksettömämpi).
* Toisille ystävyys jatkuu ilman aktiivista ja säännöllistä ylläpitoa. Toiset taas tulkitsevat yhteydenpidon puutteen huonoksi ystävyyden hoidoksi.
* Joillekin on ok jättää ihmisiä porukan ulkopuolelle, jos itse näkevät siihen oikeutuksen. (en itse todellakaan ole tällainen, mutta ymmärrän että toiset kokevat empatiaa herkemmin kuin toiset)
* On monia, joiden mielestä yli 20 vuoden kestävä ystävyys ei ole edelleenkään mitenkään "sitova", vaan "ajat ja fiilikset muuttuu".
* Jotkut ovat joutuneet alfa-yksilöiden kohtelemaksi, tosin tämä ei ole kaikkien ystäväporukoiden ominaisuus
Näiden ajatusten hoksaaminen auttoi ymmärtämään, miksi en aina ymmärrä tiettyjen ihmisten toimintaa lähipiirissäni. No, jatkossa paremmin - kiitos tästä keskustelusta!
Ihmiset ovat erilaisia, heidän ihmissuhteensa ovat erilaisia ja asiat, jotka he katsovat kuuluvan erilaisiin ihmissuhteisiin, ovat erilaisia. Mun ystävyyssuhteisiini kuuluu mm koirien ja kissojen hoitoa, lastenhoitoa, kukkien kastelua jne. Kahdella ystävistäni on koira. Toinen tulee hyvin toimeen mun kissojeni kanssa, joten hänen tarvitessaan koiranhoiitoapua otan koiran meille. Toisen koira taas ei voi sietää kissoja, joten kun hän tarvitsee koiralleen hoitoapua, asun sen aikaa tämän ystäväni luona ja käyn sieltä päivittäin kotona huolehtimassa omat kissani. Kerran oli tilanne, jolloin sekä tämä ystäväni että kissanomistajaystäväni olivat samaan aikaan lomareissulla. Asuin koiranomistajan luona ja käytin työpäiväni lisäksi koiran kolme kertaa päivässä lenkillä. Lisäksi kävin päivittäin ensin kissanomistajaystäväni luona hoitamassa hänen kissansa, sieltä tulin käymään kotona hoitamaan omat kissani ja kotoa taas takaisin koiran luokse. Mulla ei ole autoa, joten pelkästään matkoihin meni joka päivä yli 3 tuntia. Ystävien vuoksi tällaiseen rumbaan olen valmis, mutta jos mun pitäisi tehdä sama ystävieni lisäksi parillekymmenelle kaverilleni, ei siitä tulisi yhtään mitään. Mun kalenterinihan olisi täynnä erilaisia aputarpeita ja päällekkäisyyksien estäminen mahdotonta.
On ihan ymmärrettävää, että jos ystävyyteen ei kuulu juuri mitään sellaista, mistä on vaivaa itselle, on helppoa toimia kavereiden kohdalla samalla tavalla kuin ystävienkin. Mulle kuitenkin ystävyys on enemmän kuin vain soittelua silloin tällöin ja yhdessä chillailua, kun on sopivasti aikaa. Mulle tuollainen pelkkä kepeä yhteydenpito ja yhdessäolo on kaveruutta.
Mun ystävät on hyvin toimeentulevia ja vievät koiran koirahotelliin, jossa saa hierontaa ja leikkiä koko päivän
Yhteyden pito kuluu hauskanpidon merkeissä
Olemmeko sinusta vain kavereita
Kuuluuko ystävyys vain rutiköyhälle?En tiedä miten te varakkaat toimitte. Me köyhemmät kuitenkin seistään vaikka leipäjonossa klo 6.30 toisen puolesta. Toki tietäen, että toinen tekisi saman, jos itse et pysty. Mutta teillä on eri keinot osoittaa ystävyys ja se on teidän asianne.
Rikkaan on yhtä mahdoton päästä taivaaseen ,kuin köyhän hotelli Kämpin skumppabrunsille.
Näin sanoo herramme ja vapahtajamme pyhissä kertomuksissa
lets hang kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meil oli peruskoulun vikalla tyttö jolla oli e-kupin rinnat.
Se ei käyttänyt rintsikoita.
Ne rinnat makas mahan päällä.
Hiukset luonnonruskeat ja pitkät ..aina liimaisesti pitkin päätä.
Naama semmonen tyhmähkön tallukan näköinen.
Oli hiljainen.
Kukaan ei koskaan ollu sen kanssa.
Olimmeko kiusaajia.?Jos ette ilkeilleet hänelle tai haukkuneet, arvostelleet päin naamaa tai selän takana, puhuneet pahaa niin ei voi sanoa teitä kiusaajiksi. Mutta kun olet noinkin tarkkaan arvioinut toisen ulkonäköä ja kirjoitat tänne kommentin aivopieruna niin eihän sinua voi kovin mukavana tai fiksuna ihmisenä pitää. Tässä on täydellinen esimerkki miten negatiivinen mielipide kääntyy itseään vastaan, miten mielipiteesi kertoo enemmän sinusta ihmisenä kuin tuosta mainitsemastasi tytöstä.
Jos sinä ja ystäväsi ette tajua käyttää rintaliivejä..niin onko se mun syy?
Miten voit olla noin pahasti jumahtanut peruskouluaikoihisi? Lue vaikka jokin kirja, niin saat muuta ajateltavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas ollut silmiä avaava keskustelu ystävyydestä (ja kaveruudesta ja kaikista näiden alatasoista). Ymmärsin vasta nyt, kuinka yleistä on se, että ihmiset kokevat ystävyyden ja sen asettamat velvoitteet ja hyödyt eri tavalla. Totta kai olen tämän erilaisen ajattelun aiemminkin tajunnut, mutta en tässä laajuudessa.
Minulle ystävyys, kaveruus, tuttavuus ja naapuruus on AINA ihmisen kohtaamista. Että "tuo on tuollainen, onpa kivaa tai jännää - ja minä olen tälläinen. Mukavaa että olemme toistemme elämässä tällaisina kuin olemme. Ollaanhan jatkossakin".
Tästä ketjusta olen kuitenkin oppinut, että
* joillekin on olemassa selvästi eri tarkoituksiin olevia ystäviä ja tämä ero myös tunnistetaan aktiivisesti
* samoin jotkut tekevät jyrkemmän eron kaverin ja ystävän välille, kuin toiset. Toisille raja on häilyvämpi (ja ehkä myös merkityksettömämpi).
* Toisille ystävyys jatkuu ilman aktiivista ja säännöllistä ylläpitoa. Toiset taas tulkitsevat yhteydenpidon puutteen huonoksi ystävyyden hoidoksi.
* Joillekin on ok jättää ihmisiä porukan ulkopuolelle, jos itse näkevät siihen oikeutuksen. (en itse todellakaan ole tällainen, mutta ymmärrän että toiset kokevat empatiaa herkemmin kuin toiset)
* On monia, joiden mielestä yli 20 vuoden kestävä ystävyys ei ole edelleenkään mitenkään "sitova", vaan "ajat ja fiilikset muuttuu".
* Jotkut ovat joutuneet alfa-yksilöiden kohtelemaksi, tosin tämä ei ole kaikkien ystäväporukoiden ominaisuus
Näiden ajatusten hoksaaminen auttoi ymmärtämään, miksi en aina ymmärrä tiettyjen ihmisten toimintaa lähipiirissäni. No, jatkossa paremmin - kiitos tästä keskustelusta!
Ihmiset ovat erilaisia, heidän ihmissuhteensa ovat erilaisia ja asiat, jotka he katsovat kuuluvan erilaisiin ihmissuhteisiin, ovat erilaisia. Mun ystävyyssuhteisiini kuuluu mm koirien ja kissojen hoitoa, lastenhoitoa, kukkien kastelua jne. Kahdella ystävistäni on koira. Toinen tulee hyvin toimeen mun kissojeni kanssa, joten hänen tarvitessaan koiranhoiitoapua otan koiran meille. Toisen koira taas ei voi sietää kissoja, joten kun hän tarvitsee koiralleen hoitoapua, asun sen aikaa tämän ystäväni luona ja käyn sieltä päivittäin kotona huolehtimassa omat kissani. Kerran oli tilanne, jolloin sekä tämä ystäväni että kissanomistajaystäväni olivat samaan aikaan lomareissulla. Asuin koiranomistajan luona ja käytin työpäiväni lisäksi koiran kolme kertaa päivässä lenkillä. Lisäksi kävin päivittäin ensin kissanomistajaystäväni luona hoitamassa hänen kissansa, sieltä tulin käymään kotona hoitamaan omat kissani ja kotoa taas takaisin koiran luokse. Mulla ei ole autoa, joten pelkästään matkoihin meni joka päivä yli 3 tuntia. Ystävien vuoksi tällaiseen rumbaan olen valmis, mutta jos mun pitäisi tehdä sama ystävieni lisäksi parillekymmenelle kaverilleni, ei siitä tulisi yhtään mitään. Mun kalenterinihan olisi täynnä erilaisia aputarpeita ja päällekkäisyyksien estäminen mahdotonta.
On ihan ymmärrettävää, että jos ystävyyteen ei kuulu juuri mitään sellaista, mistä on vaivaa itselle, on helppoa toimia kavereiden kohdalla samalla tavalla kuin ystävienkin. Mulle kuitenkin ystävyys on enemmän kuin vain soittelua silloin tällöin ja yhdessä chillailua, kun on sopivasti aikaa. Mulle tuollainen pelkkä kepeä yhteydenpito ja yhdessäolo on kaveruutta.
Mun ystävät on hyvin toimeentulevia ja vievät koiran koirahotelliin, jossa saa hierontaa ja leikkiä koko päivän
Yhteyden pito kuluu hauskanpidon merkeissä
Olemmeko sinusta vain kavereita
Kuuluuko ystävyys vain rutiköyhälle?En tiedä miten te varakkaat toimitte. Me köyhemmät kuitenkin seistään vaikka leipäjonossa klo 6.30 toisen puolesta. Toki tietäen, että toinen tekisi saman, jos itse et pysty. Mutta teillä on eri keinot osoittaa ystävyys ja se on teidän asianne.
Ystäväni täyttää 50 vuotta ensi syksynä.
Olemme buukanneet kaikille ihanan viikon loman Phukettiin.
Resortti järjestää synttäri illallisen ja ilotulituksen.
Mutta hän onkin paras ystävämme:)
Vierailija kirjoitti:
lets hang kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meil oli peruskoulun vikalla tyttö jolla oli e-kupin rinnat.
Se ei käyttänyt rintsikoita.
Ne rinnat makas mahan päällä.
Hiukset luonnonruskeat ja pitkät ..aina liimaisesti pitkin päätä.
Naama semmonen tyhmähkön tallukan näköinen.
Oli hiljainen.
Kukaan ei koskaan ollu sen kanssa.
Olimmeko kiusaajia.?Jos ette ilkeilleet hänelle tai haukkuneet, arvostelleet päin naamaa tai selän takana, puhuneet pahaa niin ei voi sanoa teitä kiusaajiksi. Mutta kun olet noinkin tarkkaan arvioinut toisen ulkonäköä ja kirjoitat tänne kommentin aivopieruna niin eihän sinua voi kovin mukavana tai fiksuna ihmisenä pitää. Tässä on täydellinen esimerkki miten negatiivinen mielipide kääntyy itseään vastaan, miten mielipiteesi kertoo enemmän sinusta ihmisenä kuin tuosta mainitsemastasi tytöstä.
Jos sinä ja ystäväsi ette tajua käyttää rintaliivejä..niin onko se mun syy?
Miten voit olla noin pahasti jumahtanut peruskouluaikoihisi? Lue vaikka jokin kirja, niin saat muuta ajateltavaa.
Olen lukenut Sodan ja Rauhan, Sinuhe egyptiläisen,Kalevalan ja Raamatun..entäs sinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen ketju. Yllätyksenä tuli se, kuinka moni aikuinen ihminen hyväksyy kiusaamisen.
Mielenkiintoista, kuinka moni ei pysty käsittämään eroa "kaverin" ja "ystävän" välillä.
Tässä ketjussahan joku mainitsi ottavansa etäisyyttä, jos kaveri haluaisi ystävystyä. Kyllä, pidetään ne rajat kiinni! Mitäpä väliä sillä, onko se ystävyyttä havitteleva hyvä tyyppi vai ei. Tietäköön moukka paikkansa. Ellei tiedä, niin asia on tehtävä hänelle selväksi.
Eikö ihminen saa enää itse päättää paljonko jakaa henkilökohtaisia asioitaan ja kenelle ja kuinka monelle ihmiselle? Kyllä ihmisellä pitäisi olla oikeus päättää tällaisista asioista. Eivät kaikki halua kertoa asioitaan muuta kuin parille ihan lähimmäiselle ystävälle. En ymmärrä tätä ekstroverttien painostusta siihen, että ihmisen pitää kasvattaa mahdollisimman iso ystävärinki. Ei hyväksytä yhtään erilaisuutta ja sitä, että kaikki eivät yksinkertaisesti halua eivätkä kaipaa todella isoa ystävärinkiä, joka vain kasvaa ja kasvaa eikä ikinä saa sanoa, että nyt en pysty tämän enempää antamaan aikaani enkä henkisiä voimavarojani. Kaveruuden on riitettävä.
Juuri näin. Ja minusta on pelkästään reilua, ettei anna toisen edes kuvitella välillämme olevan kaveruutta enempää, jos kerran mulla ei kerran ole mahdollisuutta antaa hänelle kaveruutta enempää. En esitä ystävää, jos en pysty olemaan ystävä. Tiedän toki, että on olemassa sellaisiakin ihmisiä, jotka esittävät.
Kuka muka sinut haluaisi ystäväksi?? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas ollut silmiä avaava keskustelu ystävyydestä (ja kaveruudesta ja kaikista näiden alatasoista). Ymmärsin vasta nyt, kuinka yleistä on se, että ihmiset kokevat ystävyyden ja sen asettamat velvoitteet ja hyödyt eri tavalla. Totta kai olen tämän erilaisen ajattelun aiemminkin tajunnut, mutta en tässä laajuudessa.
Minulle ystävyys, kaveruus, tuttavuus ja naapuruus on AINA ihmisen kohtaamista. Että "tuo on tuollainen, onpa kivaa tai jännää - ja minä olen tälläinen. Mukavaa että olemme toistemme elämässä tällaisina kuin olemme. Ollaanhan jatkossakin".
Tästä ketjusta olen kuitenkin oppinut, että
* joillekin on olemassa selvästi eri tarkoituksiin olevia ystäviä ja tämä ero myös tunnistetaan aktiivisesti
* samoin jotkut tekevät jyrkemmän eron kaverin ja ystävän välille, kuin toiset. Toisille raja on häilyvämpi (ja ehkä myös merkityksettömämpi).
* Toisille ystävyys jatkuu ilman aktiivista ja säännöllistä ylläpitoa. Toiset taas tulkitsevat yhteydenpidon puutteen huonoksi ystävyyden hoidoksi.
* Joillekin on ok jättää ihmisiä porukan ulkopuolelle, jos itse näkevät siihen oikeutuksen. (en itse todellakaan ole tällainen, mutta ymmärrän että toiset kokevat empatiaa herkemmin kuin toiset)
* On monia, joiden mielestä yli 20 vuoden kestävä ystävyys ei ole edelleenkään mitenkään "sitova", vaan "ajat ja fiilikset muuttuu".
* Jotkut ovat joutuneet alfa-yksilöiden kohtelemaksi, tosin tämä ei ole kaikkien ystäväporukoiden ominaisuus
Näiden ajatusten hoksaaminen auttoi ymmärtämään, miksi en aina ymmärrä tiettyjen ihmisten toimintaa lähipiirissäni. No, jatkossa paremmin - kiitos tästä keskustelusta!
Ihmiset ovat erilaisia, heidän ihmissuhteensa ovat erilaisia ja asiat, jotka he katsovat kuuluvan erilaisiin ihmissuhteisiin, ovat erilaisia. Mun ystävyyssuhteisiini kuuluu mm koirien ja kissojen hoitoa, lastenhoitoa, kukkien kastelua jne. Kahdella ystävistäni on koira. Toinen tulee hyvin toimeen mun kissojeni kanssa, joten hänen tarvitessaan koiranhoiitoapua otan koiran meille. Toisen koira taas ei voi sietää kissoja, joten kun hän tarvitsee koiralleen hoitoapua, asun sen aikaa tämän ystäväni luona ja käyn sieltä päivittäin kotona huolehtimassa omat kissani. Kerran oli tilanne, jolloin sekä tämä ystäväni että kissanomistajaystäväni olivat samaan aikaan lomareissulla. Asuin koiranomistajan luona ja käytin työpäiväni lisäksi koiran kolme kertaa päivässä lenkillä. Lisäksi kävin päivittäin ensin kissanomistajaystäväni luona hoitamassa hänen kissansa, sieltä tulin käymään kotona hoitamaan omat kissani ja kotoa taas takaisin koiran luokse. Mulla ei ole autoa, joten pelkästään matkoihin meni joka päivä yli 3 tuntia. Ystävien vuoksi tällaiseen rumbaan olen valmis, mutta jos mun pitäisi tehdä sama ystävieni lisäksi parillekymmenelle kaverilleni, ei siitä tulisi yhtään mitään. Mun kalenterinihan olisi täynnä erilaisia aputarpeita ja päällekkäisyyksien estäminen mahdotonta.
On ihan ymmärrettävää, että jos ystävyyteen ei kuulu juuri mitään sellaista, mistä on vaivaa itselle, on helppoa toimia kavereiden kohdalla samalla tavalla kuin ystävienkin. Mulle kuitenkin ystävyys on enemmän kuin vain soittelua silloin tällöin ja yhdessä chillailua, kun on sopivasti aikaa. Mulle tuollainen pelkkä kepeä yhteydenpito ja yhdessäolo on kaveruutta.
Mun ystävät on hyvin toimeentulevia ja vievät koiran koirahotelliin, jossa saa hierontaa ja leikkiä koko päivän
Yhteyden pito kuluu hauskanpidon merkeissä
Olemmeko sinusta vain kavereita
Kuuluuko ystävyys vain rutiköyhälle?En tiedä miten te varakkaat toimitte. Me köyhemmät kuitenkin seistään vaikka leipäjonossa klo 6.30 toisen puolesta. Toki tietäen, että toinen tekisi saman, jos itse et pysty. Mutta teillä on eri keinot osoittaa ystävyys ja se on teidän asianne.
Ystäväni täyttää 50 vuotta ensi syksynä.
Olemme buukanneet kaikille ihanan viikon loman Phukettiin.
Resortti järjestää synttäri illallisen ja ilotulituksen.
Mutta hän onkin paras ystävämme:)
Parhaat ystäväni olen tavannut juuri leipäjonossa. On ihmisiä ,jotka ovat juoneet perheensä ja työpaikkansa, 50-vuotiaita joita kukaan ei halua parisuhteeseen tai töihin, mielenterveysongelmaisia ja ex_vankeja.
Sinä et herkkuperse tiedä oikeasta elämästä mitään!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lets hang kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meil oli peruskoulun vikalla tyttö jolla oli e-kupin rinnat.
Se ei käyttänyt rintsikoita.
Ne rinnat makas mahan päällä.
Hiukset luonnonruskeat ja pitkät ..aina liimaisesti pitkin päätä.
Naama semmonen tyhmähkön tallukan näköinen.
Oli hiljainen.
Kukaan ei koskaan ollu sen kanssa.
Olimmeko kiusaajia.?Jos ette ilkeilleet hänelle tai haukkuneet, arvostelleet päin naamaa tai selän takana, puhuneet pahaa niin ei voi sanoa teitä kiusaajiksi. Mutta kun olet noinkin tarkkaan arvioinut toisen ulkonäköä ja kirjoitat tänne kommentin aivopieruna niin eihän sinua voi kovin mukavana tai fiksuna ihmisenä pitää. Tässä on täydellinen esimerkki miten negatiivinen mielipide kääntyy itseään vastaan, miten mielipiteesi kertoo enemmän sinusta ihmisenä kuin tuosta mainitsemastasi tytöstä.
Jos sinä ja ystäväsi ette tajua käyttää rintaliivejä..niin onko se mun syy?
Miten voit olla noin pahasti jumahtanut peruskouluaikoihisi? Lue vaikka jokin kirja, niin saat muuta ajateltavaa.
Olen lukenut Sodan ja Rauhan, Sinuhe egyptiläisen,Kalevalan ja Raamatun..entäs sinä?
Nuo samat kirjat ja monta muuta. Raamattu oli noista mielestäni sekavin opus. Sieltä löytyy lainauksia aivan jokaiseen makuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas ollut silmiä avaava keskustelu ystävyydestä (ja kaveruudesta ja kaikista näiden alatasoista). Ymmärsin vasta nyt, kuinka yleistä on se, että ihmiset kokevat ystävyyden ja sen asettamat velvoitteet ja hyödyt eri tavalla. Totta kai olen tämän erilaisen ajattelun aiemminkin tajunnut, mutta en tässä laajuudessa.
Minulle ystävyys, kaveruus, tuttavuus ja naapuruus on AINA ihmisen kohtaamista. Että "tuo on tuollainen, onpa kivaa tai jännää - ja minä olen tälläinen. Mukavaa että olemme toistemme elämässä tällaisina kuin olemme. Ollaanhan jatkossakin".
Tästä ketjusta olen kuitenkin oppinut, että
* joillekin on olemassa selvästi eri tarkoituksiin olevia ystäviä ja tämä ero myös tunnistetaan aktiivisesti
* samoin jotkut tekevät jyrkemmän eron kaverin ja ystävän välille, kuin toiset. Toisille raja on häilyvämpi (ja ehkä myös merkityksettömämpi).
* Toisille ystävyys jatkuu ilman aktiivista ja säännöllistä ylläpitoa. Toiset taas tulkitsevat yhteydenpidon puutteen huonoksi ystävyyden hoidoksi.
* Joillekin on ok jättää ihmisiä porukan ulkopuolelle, jos itse näkevät siihen oikeutuksen. (en itse todellakaan ole tällainen, mutta ymmärrän että toiset kokevat empatiaa herkemmin kuin toiset)
* On monia, joiden mielestä yli 20 vuoden kestävä ystävyys ei ole edelleenkään mitenkään "sitova", vaan "ajat ja fiilikset muuttuu".
* Jotkut ovat joutuneet alfa-yksilöiden kohtelemaksi, tosin tämä ei ole kaikkien ystäväporukoiden ominaisuus
Näiden ajatusten hoksaaminen auttoi ymmärtämään, miksi en aina ymmärrä tiettyjen ihmisten toimintaa lähipiirissäni. No, jatkossa paremmin - kiitos tästä keskustelusta!
Ihmiset ovat erilaisia, heidän ihmissuhteensa ovat erilaisia ja asiat, jotka he katsovat kuuluvan erilaisiin ihmissuhteisiin, ovat erilaisia. Mun ystävyyssuhteisiini kuuluu mm koirien ja kissojen hoitoa, lastenhoitoa, kukkien kastelua jne. Kahdella ystävistäni on koira. Toinen tulee hyvin toimeen mun kissojeni kanssa, joten hänen tarvitessaan koiranhoiitoapua otan koiran meille. Toisen koira taas ei voi sietää kissoja, joten kun hän tarvitsee koiralleen hoitoapua, asun sen aikaa tämän ystäväni luona ja käyn sieltä päivittäin kotona huolehtimassa omat kissani. Kerran oli tilanne, jolloin sekä tämä ystäväni että kissanomistajaystäväni olivat samaan aikaan lomareissulla. Asuin koiranomistajan luona ja käytin työpäiväni lisäksi koiran kolme kertaa päivässä lenkillä. Lisäksi kävin päivittäin ensin kissanomistajaystäväni luona hoitamassa hänen kissansa, sieltä tulin käymään kotona hoitamaan omat kissani ja kotoa taas takaisin koiran luokse. Mulla ei ole autoa, joten pelkästään matkoihin meni joka päivä yli 3 tuntia. Ystävien vuoksi tällaiseen rumbaan olen valmis, mutta jos mun pitäisi tehdä sama ystävieni lisäksi parillekymmenelle kaverilleni, ei siitä tulisi yhtään mitään. Mun kalenterinihan olisi täynnä erilaisia aputarpeita ja päällekkäisyyksien estäminen mahdotonta.
On ihan ymmärrettävää, että jos ystävyyteen ei kuulu juuri mitään sellaista, mistä on vaivaa itselle, on helppoa toimia kavereiden kohdalla samalla tavalla kuin ystävienkin. Mulle kuitenkin ystävyys on enemmän kuin vain soittelua silloin tällöin ja yhdessä chillailua, kun on sopivasti aikaa. Mulle tuollainen pelkkä kepeä yhteydenpito ja yhdessäolo on kaveruutta.
Mun ystävät on hyvin toimeentulevia ja vievät koiran koirahotelliin, jossa saa hierontaa ja leikkiä koko päivän
Yhteyden pito kuluu hauskanpidon merkeissä
Olemmeko sinusta vain kavereita
Kuuluuko ystävyys vain rutiköyhälle?En tiedä miten te varakkaat toimitte. Me köyhemmät kuitenkin seistään vaikka leipäjonossa klo 6.30 toisen puolesta. Toki tietäen, että toinen tekisi saman, jos itse et pysty. Mutta teillä on eri keinot osoittaa ystävyys ja se on teidän asianne.
Ystäväni täyttää 50 vuotta ensi syksynä.
Olemme buukanneet kaikille ihanan viikon loman Phukettiin.
Resortti järjestää synttäri illallisen ja ilotulituksen.
Mutta hän onkin paras ystävämme:)
Iloinen asia teille. Ette kuitenkaan tule koskaan kokemaan sitä tunnetta, kun ystävä antaa toiselle viimeisestään ja jää itse ilman, sitä aidointa ystävyyttä. En siis toki kyseenalaista teidän ystävyyttänne, mutta silti.
Minulle kävi melkein sama juttu. Lukiokaveriporukka jossa on 6-7 hlö jonka kanssa olemme nähneet 1-3 kertaa vuodessa aina jossain kahvilassa tai jos joku on järkännyt juhlat. Olemme tunteneet 15+ vuotta. Ryhmädynamiikka on muuttunut vuosien saatossa kun ollut sinkku-aikakausia, perheellistymistä, toiselle paikkakunnalle muuttoa jne. Paikalle ovat tulleet ne jotka ovat päässeet, yleensä samat 5 hlö (ja minä olen ollut yksi näistä). Olen myös itse pitänyt juhlat joihin kaikki kutsuin. Ja muut on pitänyt juhlia joihin kaikki on ollut kutsuttuna. No yksi tästä ydinjoukosta sitten piti illanistujaiset joihin minua ei kutsuttu. Niin ja sain tietysti tietää kun kuulin siitä kun tapasin yhden henkilön tästä porukasta (en siis tavannut sitä illanistujaisten järjestäjää). Menin niin sanattomaksi että en osannut edes kommentoida asiaa mitenkään. Jäin miettimään sitä itsekseni. Tästä on nyt 2 vuotta. Vieläkään en oikein tiedä pitäisikö asiasta manita ryhmän muille jäsenille vai antaako asian vaan olla? Moni tässä ryhmässä olevista on ns. hyvän päivän tuttuja ja pari on hyvää kaveria. Nykyisin näemme tämän porukan kanssa hyvin harvoin, noin kerran vuodessa ja tuntuu että porukka on hajoamassa jokatapauksessa (koska kahdella muulla ryhmänjäsenillä on mennyt sukset ristiin). Tämä porukka ryhmänään ei ole minulle mitenkään tärkeä (minulla on paljon muita parempiakin yksittäisiä kavereita). Mutta luotto porukkaan itsessään on mennyt ja se velvollisuuden tunne että pidetään yhtä ja että ketään ei jätetä rannalle on mennyt ikkunasta ulos. Kun minä pidän seuraavat isot juhlat niin tämä illanistujaisten järjestäjä joka ei minua sinne kutsunut niin ei ole tervetullut minun juhliini myöskään enään. Muut tulen kutsumaan.