Lue keskustelun säännöt.
Aikuiset kaverit jättivät porukasta, mitä tehdä?
06.05.2018 |
Arvoisat av-mammat, osaisitteko auttaa? Meillä on sellainen nyt jo keski-ikäisten vanhojen opiskelukavereiden porukka, joka on vuosia pitänyt yhtä. Työelämään on menty, perheitä on perustettu, lapsia on kasvatettu näiden vuosien aikana.
Nyt minulle selvisi, että tämä porukka pitää yhtä myös ilman minua. Näin facebookissa videon, jossa muut ovat pitämässä hauskaa. Minua ainoana ei ole kutsuttu mukaan.
Koska emme tiedä, miksi minua ei kutsuttu, niin meidän on ehkä turha arvailla sitä. Mutta kysyn nyt, että pitääkö minun tehdä jotain tälle? Annanko olla vai kysynkö suoraan, miksi ei kutsuttu? Loukkaannunko ja panenko kaikki välit poikki?
Loukkaantuisitko sinä?
Kommentit (711)
Tässä sotketaan nyt kaksi eri keskustelua toisiinsa. Tietysti AP saa olla pahoillaan, kun hänet jätettiin ulkopuolelle jostain, jossa hän olisi ollut mukana. Se tunne hänelle tuli ja hänellä on siihen oikeus. On kuitenkin ihan toinen asia, onko tunnetilan nouseminen jonkun muun syy. Itse näen sen tunteen johtuvan siitä, että hän on ajatellut olevansa läheisempi kuin onkaan. Se saakin harmittaa, mutta ei tarkoita, että muut ovat erityistä julmia, saati sitä, että joku yksi on kaiken junaillut.
AP:n tapauksessa homma on hoidettu vähän tökerösti, mutta en tiedä, olisiko AP halunnut vappuna todella kuulla muiden menoista, olisiko se helpottanut. Aikuisilla on kuitenkin oikeus valita seuraansa sellaisia ihmisiä, joiden kanssa haluavat viettää aikaa. Mikään 30 vuotta sitten tehty verivala ei pakota olemaan samalla porukalla aina ja ikuisesti. En myöskään usko, että ainakaan itse todella viihtyisin porukassa, jossa olen mukana tottumuksen tai velvollisuudentunteen vuoksi, siis koska minua ei hennota jättää poiskaan. AP voi alun surun ja järkytyksen jälkeen itse miettiä, haluaako olla etäisempi ystävä vai jättää nuo ihmiset taakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli ei ollut kiusaamista. He ovat tosiaan tavanneet jo kauan toisiaan näin ja ap on kutsuttu niihin vakirientoihin, mihin hänet aina ennenkin on kutsuttu. Huomasi vasta nyt, että osa porukasta on viettänyt aikaa muutoinkin yhdessä. Arvio siitä, että ap ei ole yhtä läheinen muille vaan tulee hengaamaan vain juhlapäivien tapaamisiin, piti siis paikkansa.
Miten osa ihmisistä vaikuttaa olevan ap:n tilanteesta jopa vähän vahingoniloisia? Nämä kommentit, että tuota se on, kun selviää ettei ole toisille merkittävä, hahhah. Missä näiden ihmisten empatia on? Kivoillekin tyypeille voi käydä noin. On kurja juttu, jos paljastuu, etteivät omat ystävät olekaan luotettavia ja kivoja tyyppejä. Ja niin voi huonolla säkällä valitettavasti käydä kenelle vain. Myötätuntoisempi asenne olisi tosi kova juttu!
Olisit voinut lainata sellaista kommenttia, jossa tuota hahhhahhaaa-vahingoniloa esiintyy. Tuossahan sitä ei ole. Neutraali toteamus, että ilmeisesti muut ovat läheisempiä toistensa kanssa, ja siksi tapaavat muutenkin. Ap itse sanoi, että hän on ystävä vain kahden henkilön kanssa.
Ellet satu olemaan kaikkien porukan jäsenten bestis, niin sinua voidaan kohdella porukassa kuin roskakasaa? Kuulostaapa kivalta porukalta!
Höpsis. Tilannetta voisi ystävät vs kaverit verrata vaikka näin: äiti, isä ja lapset ovat lähdössä Tallinnaan. Pitääkö ainoa elossa oleva Suomessa asuva isovanhempi ottaa mukaan? Onhan tämä isovenhempikin sukua, hän on perheelle tärkeä, häneen on pidetty yhteyttä ja viimeksi vappunakin oltiin yhdessä vappulounaalla? Kuinka moni oikeasti on sitä mieltä, että isovanhemman kutsumatta jättäminen on isovanhemman kiusaamista? Ystävykset ovat siis kuin ydinperhe ja kaverit kuin sukulaiset. Joskus tehdään asioita ydinperheenä ja joskus mukaan otetaan sukulaisiakin.
Ja reissu päätetään etukäteen pitää täysin salassa isoäidiltä? Onko se ihan normaalia?
Miksi isoäidille pitäisi etukäteen kertoa reissusta? Ehkä vappuna puhuttiin ihan muista asioista kuin perheen tulevasta Tallinnan reissusta.
Vahvaa selittelyn makua. Tiedän kyllä, että joissain suvuissa rakastetaan salailua. Näissä suvuissa ihmisten välit ovatkin hyvin jännitteisiä ja loukkaantumisia on paljon. Eivät ne salaisuudet nimittäin loputtomiin piilossa pysy ja kaikenlainen toisten selän takana toimiminen on hyvin epäilyttävää ja ikävää monien mielestä.
Ethän sä voi tietää, kuinka usein perhe tapaa sukulaisiaan. Jos viime tapaamisesta on kulunut aikaa, niin matkasuunnitelmista ei ole vielä kerrottu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli ei ollut kiusaamista. He ovat tosiaan tavanneet jo kauan toisiaan näin ja ap on kutsuttu niihin vakirientoihin, mihin hänet aina ennenkin on kutsuttu. Huomasi vasta nyt, että osa porukasta on viettänyt aikaa muutoinkin yhdessä. Arvio siitä, että ap ei ole yhtä läheinen muille vaan tulee hengaamaan vain juhlapäivien tapaamisiin, piti siis paikkansa.
Miten osa ihmisistä vaikuttaa olevan ap:n tilanteesta jopa vähän vahingoniloisia? Nämä kommentit, että tuota se on, kun selviää ettei ole toisille merkittävä, hahhah. Missä näiden ihmisten empatia on? Kivoillekin tyypeille voi käydä noin. On kurja juttu, jos paljastuu, etteivät omat ystävät olekaan luotettavia ja kivoja tyyppejä. Ja niin voi huonolla säkällä valitettavasti käydä kenelle vain. Myötätuntoisempi asenne olisi tosi kova juttu!
Olisit voinut lainata sellaista kommenttia, jossa tuota hahhhahhaaa-vahingoniloa esiintyy. Tuossahan sitä ei ole. Neutraali toteamus, että ilmeisesti muut ovat läheisempiä toistensa kanssa, ja siksi tapaavat muutenkin. Ap itse sanoi, että hän on ystävä vain kahden henkilön kanssa.
Ellet satu olemaan kaikkien porukan jäsenten bestis, niin sinua voidaan kohdella porukassa kuin roskakasaa? Kuulostaapa kivalta porukalta!
Höpsis. Tilannetta voisi ystävät vs kaverit verrata vaikka näin: äiti, isä ja lapset ovat lähdössä Tallinnaan. Pitääkö ainoa elossa oleva Suomessa asuva isovanhempi ottaa mukaan? Onhan tämä isovenhempikin sukua, hän on perheelle tärkeä, häneen on pidetty yhteyttä ja viimeksi vappunakin oltiin yhdessä vappulounaalla? Kuinka moni oikeasti on sitä mieltä, että isovanhemman kutsumatta jättäminen on isovanhemman kiusaamista? Ystävykset ovat siis kuin ydinperhe ja kaverit kuin sukulaiset. Joskus tehdään asioita ydinperheenä ja joskus mukaan otetaan sukulaisiakin.
Ja reissu päätetään etukäteen pitää täysin salassa isoäidiltä? Onko se ihan normaalia?
Miksi isoäidille pitäisi etukäteen kertoa reissusta? Ehkä vappuna puhuttiin ihan muista asioista kuin perheen tulevasta Tallinnan reissusta.
Vahvaa selittelyn makua. Tiedän kyllä, että joissain suvuissa rakastetaan salailua. Näissä suvuissa ihmisten välit ovatkin hyvin jännitteisiä ja loukkaantumisia on paljon. Eivät ne salaisuudet nimittäin loputtomiin piilossa pysy ja kaikenlainen toisten selän takana toimiminen on hyvin epäilyttävää ja ikävää monien mielestä.
Ethän sä voi tietää, kuinka usein perhe tapaa sukulaisiaan. Jos viime tapaamisesta on kulunut aikaa, niin matkasuunnitelmista ei ole vielä kerrottu.
Vappuna ajan kanssa tavatessa ei kuulumisia vaihdettaessa kerrota isoäidille edessä olevasta seuraavan viikon reissusta? Tämäkö on sinusta normaalia vuorovaikutusta?
Vierailija kirjoitti:
Tässä sotketaan nyt kaksi eri keskustelua toisiinsa. Tietysti AP saa olla pahoillaan, kun hänet jätettiin ulkopuolelle jostain, jossa hän olisi ollut mukana. Se tunne hänelle tuli ja hänellä on siihen oikeus. On kuitenkin ihan toinen asia, onko tunnetilan nouseminen jonkun muun syy. Itse näen sen tunteen johtuvan siitä, että hän on ajatellut olevansa läheisempi kuin onkaan. Se saakin harmittaa, mutta ei tarkoita, että muut ovat erityistä julmia, saati sitä, että joku yksi on kaiken junaillut.
AP:n tapauksessa homma on hoidettu vähän tökerösti, mutta en tiedä, olisiko AP halunnut vappuna todella kuulla muiden menoista, olisiko se helpottanut. Aikuisilla on kuitenkin oikeus valita seuraansa sellaisia ihmisiä, joiden kanssa haluavat viettää aikaa. Mikään 30 vuotta sitten tehty verivala ei pakota olemaan samalla porukalla aina ja ikuisesti. En myöskään usko, että ainakaan itse todella viihtyisin porukassa, jossa olen mukana tottumuksen tai velvollisuudentunteen vuoksi, siis koska minua ei hennota jättää poiskaan. AP voi alun surun ja järkytyksen jälkeen itse miettiä, haluaako olla etäisempi ystävä vai jättää nuo ihmiset taakseen.
Mutta tuo tuli heti alussa selville, että ap ei ole kovin läheinen näiden ihmisten kanssa. Ap oli täysin tietämätön mahdollisista välienselvittelyistä, joita kuitenkin 25 vuoden suhteeseen yleensä luulisi sisältyvän. Eli ymmärrän ap:n mielipahan, mutta en ymmärrä sitä, miksi monet syyttävät täällä näitä muita kiusaamisesta. Hehän ovat ilmeisesti pitäneet ap:hen yhteyttä ja ottaneet tätä mukaan, vaikka eivät ole tämän kanssa läheisiä ystäviä. Ja ilmeisesti ovat käyttäytyneet häntä kohtaan hyvin, koska ap:lle ei ole tullut yhteisissä tapauksissa sellaista oloa, että hän olisi "ylimääräinen".
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen ketju. Yllätyksenä tuli se, kuinka moni aikuinen ihminen hyväksyy kiusaamisen.
Mielenkiintoista, kuinka moni ei pysty käsittämään eroa "kaverin" ja "ystävän" välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärtäisin, jos olisi alunperinkin ollut kuuden ystävän porukka ja satunnaisesti otettu mukaan muita, siis ap:n lisäksi muitakin kavereita. Mutta ap on vuosikaudet luullut kuuluvansa tuohon porukkaan. Tuntuu oudolta, että on vain yksi ihminen, joka välillä on osa porukkaa ja välillä ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen ketju. Yllätyksenä tuli se, kuinka moni aikuinen ihminen hyväksyy kiusaamisen.
Mielenkiintoista, kuinka moni ei pysty käsittämään eroa "kaverin" ja "ystävän" välillä.
Tässä on kyse porukasta. Porukassa voi hyvin olla kavereita ja ystäviä. Ehkä sitten ne ap:n läheisemmiksi ystäviksi luulematkin pitävät häntä vain kaverina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen ketju. Yllätyksenä tuli se, kuinka moni aikuinen ihminen hyväksyy kiusaamisen.
Mielenkiintoista, kuinka moni ei pysty käsittämään eroa "kaverin" ja "ystävän" välillä.
Tässä ketjussahan joku mainitsi ottavansa etäisyyttä, jos kaveri haluaisi ystävystyä. Kyllä, pidetään ne rajat kiinni! Mitäpä väliä sillä, onko se ystävyyttä havitteleva hyvä tyyppi vai ei. Tietäköön moukka paikkansa. Ellei tiedä, niin asia on tehtävä hänelle selväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä sotketaan nyt kaksi eri keskustelua toisiinsa. Tietysti AP saa olla pahoillaan, kun hänet jätettiin ulkopuolelle jostain, jossa hän olisi ollut mukana. Se tunne hänelle tuli ja hänellä on siihen oikeus. On kuitenkin ihan toinen asia, onko tunnetilan nouseminen jonkun muun syy. Itse näen sen tunteen johtuvan siitä, että hän on ajatellut olevansa läheisempi kuin onkaan. Se saakin harmittaa, mutta ei tarkoita, että muut ovat erityistä julmia, saati sitä, että joku yksi on kaiken junaillut.
AP:n tapauksessa homma on hoidettu vähän tökerösti, mutta en tiedä, olisiko AP halunnut vappuna todella kuulla muiden menoista, olisiko se helpottanut. Aikuisilla on kuitenkin oikeus valita seuraansa sellaisia ihmisiä, joiden kanssa haluavat viettää aikaa. Mikään 30 vuotta sitten tehty verivala ei pakota olemaan samalla porukalla aina ja ikuisesti. En myöskään usko, että ainakaan itse todella viihtyisin porukassa, jossa olen mukana tottumuksen tai velvollisuudentunteen vuoksi, siis koska minua ei hennota jättää poiskaan. AP voi alun surun ja järkytyksen jälkeen itse miettiä, haluaako olla etäisempi ystävä vai jättää nuo ihmiset taakseen.
Mutta tuo tuli heti alussa selville, että ap ei ole kovin läheinen näiden ihmisten kanssa. Ap oli täysin tietämätön mahdollisista välienselvittelyistä, joita kuitenkin 25 vuoden suhteeseen yleensä luulisi sisältyvän. Eli ymmärrän ap:n mielipahan, mutta en ymmärrä sitä, miksi monet syyttävät täällä näitä muita kiusaamisesta. Hehän ovat ilmeisesti pitäneet ap:hen yhteyttä ja ottaneet tätä mukaan, vaikka eivät ole tämän kanssa läheisiä ystäviä. Ja ilmeisesti ovat käyttäytyneet häntä kohtaan hyvin, koska ap:lle ei ole tullut yhteisissä tapauksissa sellaista oloa, että hän olisi "ylimääräinen".
Voisiko olla niin, että ap on joskus ollut vielä läheisempi näiden porukan jäsenten kuin mitä on tällä hetkellä? Ihmissuhteet ovat aaltoliikettä. Hyvä ystäväkin saattaa joskus ajan saatossa muuttua takaisin kaveriksi tai tuttavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä avioero eroitti tiiviin porukan.
Itselläni kesti vuoden antaa anteeksi jättäjä miehelle(kaverini mies).
Miehen uusi vaimo on kiva ihminen.
Muut naiset ei antaneet anteeksi...
Välillä ikävä kivoja yhteisiä illanistujaisia...
Mut ihan ok näinkin ,nyt useampi pienempi porukka...
Olen joutunut myöntämään itselleni ,että olen tuhonnut tuttavuussuhteita ja mainettani v..lemalla ihmisille kännissä.
Selvinpäin olen monttu auki..ihan kuin minussa eläisi kaksi persoonaa..
Ja olen selvinpäin iloinen ja toiset aidosti huomioonottava..
Ja en ole edelleenkään absolutisti..
Tiedoksi ..biletän 2 kertaa kuussa..ja rukoilen et mitään ei kävia
Alkoholia ei oo kotona pisaran pisaraa..
On vaikeaa tiedostaa että ei ole täydellinen..vaan heikko:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onpas ollut silmiä avaava keskustelu ystävyydestä (ja kaveruudesta ja kaikista näiden alatasoista). Ymmärsin vasta nyt, kuinka yleistä on se, että ihmiset kokevat ystävyyden ja sen asettamat velvoitteet ja hyödyt eri tavalla. Totta kai olen tämän erilaisen ajattelun aiemminkin tajunnut, mutta en tässä laajuudessa.
Minulle ystävyys, kaveruus, tuttavuus ja naapuruus on AINA ihmisen kohtaamista. Että "tuo on tuollainen, onpa kivaa tai jännää - ja minä olen tälläinen. Mukavaa että olemme toistemme elämässä tällaisina kuin olemme. Ollaanhan jatkossakin".
Tästä ketjusta olen kuitenkin oppinut, että
* joillekin on olemassa selvästi eri tarkoituksiin olevia ystäviä ja tämä ero myös tunnistetaan aktiivisesti
* samoin jotkut tekevät jyrkemmän eron kaverin ja ystävän välille, kuin toiset. Toisille raja on häilyvämpi (ja ehkä myös merkityksettömämpi).
* Toisille ystävyys jatkuu ilman aktiivista ja säännöllistä ylläpitoa. Toiset taas tulkitsevat yhteydenpidon puutteen huonoksi ystävyyden hoidoksi.
* Joillekin on ok jättää ihmisiä porukan ulkopuolelle, jos itse näkevät siihen oikeutuksen. (en itse todellakaan ole tällainen, mutta ymmärrän että toiset kokevat empatiaa herkemmin kuin toiset)
* On monia, joiden mielestä yli 20 vuoden kestävä ystävyys ei ole edelleenkään mitenkään "sitova", vaan "ajat ja fiilikset muuttuu".
* Jotkut ovat joutuneet alfa-yksilöiden kohtelemaksi, tosin tämä ei ole kaikkien ystäväporukoiden ominaisuus
Näiden ajatusten hoksaaminen auttoi ymmärtämään, miksi en aina ymmärrä tiettyjen ihmisten toimintaa lähipiirissäni. No, jatkossa paremmin - kiitos tästä keskustelusta!
Ihmiset ovat erilaisia, heidän ihmissuhteensa ovat erilaisia ja asiat, jotka he katsovat kuuluvan erilaisiin ihmissuhteisiin, ovat erilaisia. Mun ystävyyssuhteisiini kuuluu mm koirien ja kissojen hoitoa, lastenhoitoa, kukkien kastelua jne. Kahdella ystävistäni on koira. Toinen tulee hyvin toimeen mun kissojeni kanssa, joten hänen tarvitessaan koiranhoiitoapua otan koiran meille. Toisen koira taas ei voi sietää kissoja, joten kun hän tarvitsee koiralleen hoitoapua, asun sen aikaa tämän ystäväni luona ja käyn sieltä päivittäin kotona huolehtimassa omat kissani. Kerran oli tilanne, jolloin sekä tämä ystäväni että kissanomistajaystäväni olivat samaan aikaan lomareissulla. Asuin koiranomistajan luona ja käytin työpäiväni lisäksi koiran kolme kertaa päivässä lenkillä. Lisäksi kävin päivittäin ensin kissanomistajaystäväni luona hoitamassa hänen kissansa, sieltä tulin käymään kotona hoitamaan omat kissani ja kotoa taas takaisin koiran luokse. Mulla ei ole autoa, joten pelkästään matkoihin meni joka päivä yli 3 tuntia. Ystävien vuoksi tällaiseen rumbaan olen valmis, mutta jos mun pitäisi tehdä sama ystävieni lisäksi parillekymmenelle kaverilleni, ei siitä tulisi yhtään mitään. Mun kalenterinihan olisi täynnä erilaisia aputarpeita ja päällekkäisyyksien estäminen mahdotonta.
On ihan ymmärrettävää, että jos ystävyyteen ei kuulu juuri mitään sellaista, mistä on vaivaa itselle, on helppoa toimia kavereiden kohdalla samalla tavalla kuin ystävienkin. Mulle kuitenkin ystävyys on enemmän kuin vain soittelua silloin tällöin ja yhdessä chillailua, kun on sopivasti aikaa. Mulle tuollainen pelkkä kepeä yhteydenpito ja yhdessäolo on kaveruutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas ollut silmiä avaava keskustelu ystävyydestä (ja kaveruudesta ja kaikista näiden alatasoista). Ymmärsin vasta nyt, kuinka yleistä on se, että ihmiset kokevat ystävyyden ja sen asettamat velvoitteet ja hyödyt eri tavalla. Totta kai olen tämän erilaisen ajattelun aiemminkin tajunnut, mutta en tässä laajuudessa.
Minulle ystävyys, kaveruus, tuttavuus ja naapuruus on AINA ihmisen kohtaamista. Että "tuo on tuollainen, onpa kivaa tai jännää - ja minä olen tälläinen. Mukavaa että olemme toistemme elämässä tällaisina kuin olemme. Ollaanhan jatkossakin".
Tästä ketjusta olen kuitenkin oppinut, että
* joillekin on olemassa selvästi eri tarkoituksiin olevia ystäviä ja tämä ero myös tunnistetaan aktiivisesti
* samoin jotkut tekevät jyrkemmän eron kaverin ja ystävän välille, kuin toiset. Toisille raja on häilyvämpi (ja ehkä myös merkityksettömämpi).
* Toisille ystävyys jatkuu ilman aktiivista ja säännöllistä ylläpitoa. Toiset taas tulkitsevat yhteydenpidon puutteen huonoksi ystävyyden hoidoksi.
* Joillekin on ok jättää ihmisiä porukan ulkopuolelle, jos itse näkevät siihen oikeutuksen. (en itse todellakaan ole tällainen, mutta ymmärrän että toiset kokevat empatiaa herkemmin kuin toiset)
* On monia, joiden mielestä yli 20 vuoden kestävä ystävyys ei ole edelleenkään mitenkään "sitova", vaan "ajat ja fiilikset muuttuu".
* Jotkut ovat joutuneet alfa-yksilöiden kohtelemaksi, tosin tämä ei ole kaikkien ystäväporukoiden ominaisuus
Näiden ajatusten hoksaaminen auttoi ymmärtämään, miksi en aina ymmärrä tiettyjen ihmisten toimintaa lähipiirissäni. No, jatkossa paremmin - kiitos tästä keskustelusta!
Ihmiset ovat erilaisia, heidän ihmissuhteensa ovat erilaisia ja asiat, jotka he katsovat kuuluvan erilaisiin ihmissuhteisiin, ovat erilaisia. Mun ystävyyssuhteisiini kuuluu mm koirien ja kissojen hoitoa, lastenhoitoa, kukkien kastelua jne. Kahdella ystävistäni on koira. Toinen tulee hyvin toimeen mun kissojeni kanssa, joten hänen tarvitessaan koiranhoiitoapua otan koiran meille. Toisen koira taas ei voi sietää kissoja, joten kun hän tarvitsee koiralleen hoitoapua, asun sen aikaa tämän ystäväni luona ja käyn sieltä päivittäin kotona huolehtimassa omat kissani. Kerran oli tilanne, jolloin sekä tämä ystäväni että kissanomistajaystäväni olivat samaan aikaan lomareissulla. Asuin koiranomistajan luona ja käytin työpäiväni lisäksi koiran kolme kertaa päivässä lenkillä. Lisäksi kävin päivittäin ensin kissanomistajaystäväni luona hoitamassa hänen kissansa, sieltä tulin käymään kotona hoitamaan omat kissani ja kotoa taas takaisin koiran luokse. Mulla ei ole autoa, joten pelkästään matkoihin meni joka päivä yli 3 tuntia. Ystävien vuoksi tällaiseen rumbaan olen valmis, mutta jos mun pitäisi tehdä sama ystävieni lisäksi parillekymmenelle kaverilleni, ei siitä tulisi yhtään mitään. Mun kalenterinihan olisi täynnä erilaisia aputarpeita ja päällekkäisyyksien estäminen mahdotonta.
On ihan ymmärrettävää, että jos ystävyyteen ei kuulu juuri mitään sellaista, mistä on vaivaa itselle, on helppoa toimia kavereiden kohdalla samalla tavalla kuin ystävienkin. Mulle kuitenkin ystävyys on enemmän kuin vain soittelua silloin tällöin ja yhdessä chillailua, kun on sopivasti aikaa. Mulle tuollainen pelkkä kepeä yhteydenpito ja yhdessäolo on kaveruutta.
Mun ystävät on hyvin toimeentulevia ja vievät koiran koirahotelliin, jossa saa hierontaa ja leikkiä koko päivän
Yhteyden pito kuluu hauskanpidon merkeissä
Olemmeko sinusta vain kavereita
Kuuluuko ystävyys vain rutiköyhälle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas ollut silmiä avaava keskustelu ystävyydestä (ja kaveruudesta ja kaikista näiden alatasoista). Ymmärsin vasta nyt, kuinka yleistä on se, että ihmiset kokevat ystävyyden ja sen asettamat velvoitteet ja hyödyt eri tavalla. Totta kai olen tämän erilaisen ajattelun aiemminkin tajunnut, mutta en tässä laajuudessa.
Minulle ystävyys, kaveruus, tuttavuus ja naapuruus on AINA ihmisen kohtaamista. Että "tuo on tuollainen, onpa kivaa tai jännää - ja minä olen tälläinen. Mukavaa että olemme toistemme elämässä tällaisina kuin olemme. Ollaanhan jatkossakin".
Tästä ketjusta olen kuitenkin oppinut, että
* joillekin on olemassa selvästi eri tarkoituksiin olevia ystäviä ja tämä ero myös tunnistetaan aktiivisesti
* samoin jotkut tekevät jyrkemmän eron kaverin ja ystävän välille, kuin toiset. Toisille raja on häilyvämpi (ja ehkä myös merkityksettömämpi).
* Toisille ystävyys jatkuu ilman aktiivista ja säännöllistä ylläpitoa. Toiset taas tulkitsevat yhteydenpidon puutteen huonoksi ystävyyden hoidoksi.
* Joillekin on ok jättää ihmisiä porukan ulkopuolelle, jos itse näkevät siihen oikeutuksen. (en itse todellakaan ole tällainen, mutta ymmärrän että toiset kokevat empatiaa herkemmin kuin toiset)
* On monia, joiden mielestä yli 20 vuoden kestävä ystävyys ei ole edelleenkään mitenkään "sitova", vaan "ajat ja fiilikset muuttuu".
* Jotkut ovat joutuneet alfa-yksilöiden kohtelemaksi, tosin tämä ei ole kaikkien ystäväporukoiden ominaisuus
Näiden ajatusten hoksaaminen auttoi ymmärtämään, miksi en aina ymmärrä tiettyjen ihmisten toimintaa lähipiirissäni. No, jatkossa paremmin - kiitos tästä keskustelusta!
Ihmiset ovat erilaisia, heidän ihmissuhteensa ovat erilaisia ja asiat, jotka he katsovat kuuluvan erilaisiin ihmissuhteisiin, ovat erilaisia. Mun ystävyyssuhteisiini kuuluu mm koirien ja kissojen hoitoa, lastenhoitoa, kukkien kastelua jne. Kahdella ystävistäni on koira. Toinen tulee hyvin toimeen mun kissojeni kanssa, joten hänen tarvitessaan koiranhoiitoapua otan koiran meille. Toisen koira taas ei voi sietää kissoja, joten kun hän tarvitsee koiralleen hoitoapua, asun sen aikaa tämän ystäväni luona ja käyn sieltä päivittäin kotona huolehtimassa omat kissani. Kerran oli tilanne, jolloin sekä tämä ystäväni että kissanomistajaystäväni olivat samaan aikaan lomareissulla. Asuin koiranomistajan luona ja käytin työpäiväni lisäksi koiran kolme kertaa päivässä lenkillä. Lisäksi kävin päivittäin ensin kissanomistajaystäväni luona hoitamassa hänen kissansa, sieltä tulin käymään kotona hoitamaan omat kissani ja kotoa taas takaisin koiran luokse. Mulla ei ole autoa, joten pelkästään matkoihin meni joka päivä yli 3 tuntia. Ystävien vuoksi tällaiseen rumbaan olen valmis, mutta jos mun pitäisi tehdä sama ystävieni lisäksi parillekymmenelle kaverilleni, ei siitä tulisi yhtään mitään. Mun kalenterinihan olisi täynnä erilaisia aputarpeita ja päällekkäisyyksien estäminen mahdotonta.
On ihan ymmärrettävää, että jos ystävyyteen ei kuulu juuri mitään sellaista, mistä on vaivaa itselle, on helppoa toimia kavereiden kohdalla samalla tavalla kuin ystävienkin. Mulle kuitenkin ystävyys on enemmän kuin vain soittelua silloin tällöin ja yhdessä chillailua, kun on sopivasti aikaa. Mulle tuollainen pelkkä kepeä yhteydenpito ja yhdessäolo on kaveruutta.
Mun ystävät on hyvin toimeentulevia ja vievät koiran koirahotelliin, jossa saa hierontaa ja leikkiä koko päivän
Yhteyden pito kuluu hauskanpidon merkeissä
Olemmeko sinusta vain kavereita
Kuuluuko ystävyys vain rutiköyhälle?
Olette ystäviä, jos mielestäsi sitä olette ja tuo toimintatapa kuuluu teidän ystävyyteenne. Minun ystävyyteeni taas kuuluu erilaiset asiat. Tätä juuri tarkoitin, että eri ihmisille eri ihmissuhteisiin kuuluu erilaiset asiat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen ketju. Yllätyksenä tuli se, kuinka moni aikuinen ihminen hyväksyy kiusaamisen.
Mielenkiintoista, kuinka moni ei pysty käsittämään eroa "kaverin" ja "ystävän" välillä.
Tässä ketjussahan joku mainitsi ottavansa etäisyyttä, jos kaveri haluaisi ystävystyä. Kyllä, pidetään ne rajat kiinni! Mitäpä väliä sillä, onko se ystävyyttä havitteleva hyvä tyyppi vai ei. Tietäköön moukka paikkansa. Ellei tiedä, niin asia on tehtävä hänelle selväksi.
Se olin minä. Lue kommenttini 585, niin ehkä ymmärrät, miksi en voi enkä halua haalia ympärilleni monikymnenpäistä ystäväjoukkoa. Asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko joku hyvä tyyppi vai ei. Kyse on siitä, kuinka moneen ystävyyssuhteeseen mulla riittää sekä aikaa että voimia. Tällä hetkellä on sopivasti ystäviä, enempää en nyt halua. Ehkä sitten vanhuuseläkkeellä, kun ei tarvitse enää käydä töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen ketju. Yllätyksenä tuli se, kuinka moni aikuinen ihminen hyväksyy kiusaamisen.
Mielenkiintoista, kuinka moni ei pysty käsittämään eroa "kaverin" ja "ystävän" välillä.
Tässä ketjussahan joku mainitsi ottavansa etäisyyttä, jos kaveri haluaisi ystävystyä. Kyllä, pidetään ne rajat kiinni! Mitäpä väliä sillä, onko se ystävyyttä havitteleva hyvä tyyppi vai ei. Tietäköön moukka paikkansa. Ellei tiedä, niin asia on tehtävä hänelle selväksi.
Eikö ihminen saa enää itse päättää paljonko jakaa henkilökohtaisia asioitaan ja kenelle ja kuinka monelle ihmiselle? Kyllä ihmisellä pitäisi olla oikeus päättää tällaisista asioista. Eivät kaikki halua kertoa asioitaan muuta kuin parille ihan lähimmäiselle ystävälle. En ymmärrä tätä ekstroverttien painostusta siihen, että ihmisen pitää kasvattaa mahdollisimman iso ystävärinki. Ei hyväksytä yhtään erilaisuutta ja sitä, että kaikki eivät yksinkertaisesti halua eivätkä kaipaa todella isoa ystävärinkiä, joka vain kasvaa ja kasvaa eikä ikinä saa sanoa, että nyt en pysty tämän enempää antamaan aikaani enkä henkisiä voimavarojani. Kaveruuden on riitettävä.
Vierailija kirjoitti:
Tässä sotketaan nyt kaksi eri keskustelua toisiinsa. Tietysti AP saa olla pahoillaan, kun hänet jätettiin ulkopuolelle jostain, jossa hän olisi ollut mukana. Se tunne hänelle tuli ja hänellä on siihen oikeus. On kuitenkin ihan toinen asia, onko tunnetilan nouseminen jonkun muun syy. Itse näen sen tunteen johtuvan siitä, että hän on ajatellut olevansa läheisempi kuin onkaan. Se saakin harmittaa, mutta ei tarkoita, että muut ovat erityistä julmia, saati sitä, että joku yksi on kaiken junaillut.
AP:n tapauksessa homma on hoidettu vähän tökerösti, mutta en tiedä, olisiko AP halunnut vappuna todella kuulla muiden menoista, olisiko se helpottanut. Aikuisilla on kuitenkin oikeus valita seuraansa sellaisia ihmisiä, joiden kanssa haluavat viettää aikaa. Mikään 30 vuotta sitten tehty verivala ei pakota olemaan samalla porukalla aina ja ikuisesti. En myöskään usko, että ainakaan itse todella viihtyisin porukassa, jossa olen mukana tottumuksen tai velvollisuudentunteen vuoksi, siis koska minua ei hennota jättää poiskaan. AP voi alun surun ja järkytyksen jälkeen itse miettiä, haluaako olla etäisempi ystävä vai jättää nuo ihmiset taakseen.
" On kuitenkin ihan toinen asia, onko tunnetilan nouseminen jonkun muun syy." Siis anteeksi mutta mitä? Aikuiset saa siis olla ilkeitä toisilleen, mutta jos sinulla nousee siitä joku tunnetila, se on oma vikasi? En ole kömpelömpää selitystä kuullut! Lapsetkin osaa keksiä parempia valheita.
Ja lisäksi: Jos 30 vuotta vanha ystävyys tuntuu noin pahalta, ja velvollisuus ahdistaa niin suuta vaan auki ja kerro sille ihmiselle että et halua enää olla tekemisissä, koska ahdistaa. Ei mitään selän takana toimimista ja yhden tiputtamista joukosta; se on teini-meinikiä ja kieroilua. Ei mulla muuta.
Ja ps. Toivottavasti kaikki tähän ketjuun vastanneet osaatte opettaa lapsillenne, mikä on oikein ja väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas ollut silmiä avaava keskustelu ystävyydestä (ja kaveruudesta ja kaikista näiden alatasoista). Ymmärsin vasta nyt, kuinka yleistä on se, että ihmiset kokevat ystävyyden ja sen asettamat velvoitteet ja hyödyt eri tavalla. Totta kai olen tämän erilaisen ajattelun aiemminkin tajunnut, mutta en tässä laajuudessa.
Minulle ystävyys, kaveruus, tuttavuus ja naapuruus on AINA ihmisen kohtaamista. Että "tuo on tuollainen, onpa kivaa tai jännää - ja minä olen tälläinen. Mukavaa että olemme toistemme elämässä tällaisina kuin olemme. Ollaanhan jatkossakin".
Tästä ketjusta olen kuitenkin oppinut, että
* joillekin on olemassa selvästi eri tarkoituksiin olevia ystäviä ja tämä ero myös tunnistetaan aktiivisesti
* samoin jotkut tekevät jyrkemmän eron kaverin ja ystävän välille, kuin toiset. Toisille raja on häilyvämpi (ja ehkä myös merkityksettömämpi).
* Toisille ystävyys jatkuu ilman aktiivista ja säännöllistä ylläpitoa. Toiset taas tulkitsevat yhteydenpidon puutteen huonoksi ystävyyden hoidoksi.
* Joillekin on ok jättää ihmisiä porukan ulkopuolelle, jos itse näkevät siihen oikeutuksen. (en itse todellakaan ole tällainen, mutta ymmärrän että toiset kokevat empatiaa herkemmin kuin toiset)
* On monia, joiden mielestä yli 20 vuoden kestävä ystävyys ei ole edelleenkään mitenkään "sitova", vaan "ajat ja fiilikset muuttuu".
* Jotkut ovat joutuneet alfa-yksilöiden kohtelemaksi, tosin tämä ei ole kaikkien ystäväporukoiden ominaisuus
Näiden ajatusten hoksaaminen auttoi ymmärtämään, miksi en aina ymmärrä tiettyjen ihmisten toimintaa lähipiirissäni. No, jatkossa paremmin - kiitos tästä keskustelusta!
Ihmiset ovat erilaisia, heidän ihmissuhteensa ovat erilaisia ja asiat, jotka he katsovat kuuluvan erilaisiin ihmissuhteisiin, ovat erilaisia. Mun ystävyyssuhteisiini kuuluu mm koirien ja kissojen hoitoa, lastenhoitoa, kukkien kastelua jne. Kahdella ystävistäni on koira. Toinen tulee hyvin toimeen mun kissojeni kanssa, joten hänen tarvitessaan koiranhoiitoapua otan koiran meille. Toisen koira taas ei voi sietää kissoja, joten kun hän tarvitsee koiralleen hoitoapua, asun sen aikaa tämän ystäväni luona ja käyn sieltä päivittäin kotona huolehtimassa omat kissani. Kerran oli tilanne, jolloin sekä tämä ystäväni että kissanomistajaystäväni olivat samaan aikaan lomareissulla. Asuin koiranomistajan luona ja käytin työpäiväni lisäksi koiran kolme kertaa päivässä lenkillä. Lisäksi kävin päivittäin ensin kissanomistajaystäväni luona hoitamassa hänen kissansa, sieltä tulin käymään kotona hoitamaan omat kissani ja kotoa taas takaisin koiran luokse. Mulla ei ole autoa, joten pelkästään matkoihin meni joka päivä yli 3 tuntia. Ystävien vuoksi tällaiseen rumbaan olen valmis, mutta jos mun pitäisi tehdä sama ystävieni lisäksi parillekymmenelle kaverilleni, ei siitä tulisi yhtään mitään. Mun kalenterinihan olisi täynnä erilaisia aputarpeita ja päällekkäisyyksien estäminen mahdotonta.
On ihan ymmärrettävää, että jos ystävyyteen ei kuulu juuri mitään sellaista, mistä on vaivaa itselle, on helppoa toimia kavereiden kohdalla samalla tavalla kuin ystävienkin. Mulle kuitenkin ystävyys on enemmän kuin vain soittelua silloin tällöin ja yhdessä chillailua, kun on sopivasti aikaa. Mulle tuollainen pelkkä kepeä yhteydenpito ja yhdessäolo on kaveruutta.
Mun ystävät on hyvin toimeentulevia ja vievät koiran koirahotelliin, jossa saa hierontaa ja leikkiä koko päivän
Yhteyden pito kuluu hauskanpidon merkeissä
Olemmeko sinusta vain kavereita
Kuuluuko ystävyys vain rutiköyhälle?Olette ystäviä, jos mielestäsi sitä olette ja tuo toimintatapa kuuluu teidän ystävyyteenne. Minun ystävyyteeni taas kuuluu erilaiset asiat. Tätä juuri tarkoitin, että eri ihmisille eri ihmissuhteisiin kuuluu erilaiset asiat.
entä jos et ottaisikaan mustia himaasi?
Taitais olla ystävyys siinä?
Tiedän näitä ihmisiä joita hyväksikäytetään koira hoitolana ym..takanapäin näille naureskellaan..
Ovat yksinkertaisia
No rekku on varmaan hyvä ystäväs, kun sitä hoidat:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen ketju. Yllätyksenä tuli se, kuinka moni aikuinen ihminen hyväksyy kiusaamisen.
Mielenkiintoista, kuinka moni ei pysty käsittämään eroa "kaverin" ja "ystävän" välillä.
Tässä ketjussahan joku mainitsi ottavansa etäisyyttä, jos kaveri haluaisi ystävystyä. Kyllä, pidetään ne rajat kiinni! Mitäpä väliä sillä, onko se ystävyyttä havitteleva hyvä tyyppi vai ei. Tietäköön moukka paikkansa. Ellei tiedä, niin asia on tehtävä hänelle selväksi.
Se olin minä. Lue kommenttini 585, niin ehkä ymmärrät, miksi en voi enkä halua haalia ympärilleni monikymnenpäistä ystäväjoukkoa. Asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko joku hyvä tyyppi vai ei. Kyse on siitä, kuinka moneen ystävyyssuhteeseen mulla riittää sekä aikaa että voimia. Tällä hetkellä on sopivasti ystäviä, enempää en nyt halua. Ehkä sitten vanhuuseläkkeellä, kun ei tarvitse enää käydä töissä.
Tämä on yksi syy sille, miksei niitä uusia ystäviä noin vain "hankita", vaikka moni siihen on tässä ketjussa ap:takin kehottanut. Tämä on monesti selitys sille, miksi moni roikkuu vuosiakin eri tavoin epätyydyttävissä ihmissuhteissa. Ei löydy tilalle niitä parempiakaan ja ihan yksinkään ei ole koko ajan kiva olla.
Mielenkiintoinen ketju. Yllätyksenä tuli se, kuinka moni aikuinen ihminen hyväksyy kiusaamisen.