Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Poika pelasi lähes koko lomamatkan hotellissa. Viimeisenä iltana sitten tilanne räjähti

Vierailija
05.05.2018 |

Teinin mielestä oli hauskempaa pelata kännykällä hotellihuoneessa, jossa hän viihtyi suurimman osan ajatsaan. Oltiin siis Agia Napassa Kyproksella pojan, miehen ja vanhempieni kanssa. Meillä oli talvilomaa töistä ja poikakin sai lomaa koulusta, kun teki tehtävät valmiiksi ennen lähtöä. Vanhemmat on jo eläkkeellä.
poika ei paljoa uima-altaalla tai meren rannalla viihtynyt vaan tykkäsi räplätä kännykkäänsä. Ei oikein retket kiinnostanut tai mikään muukaan.
Viimeisenä iltana, kun piti alkaa ruveta pakkaamaan poika sitten tajusi tilanteen, että loma on ohi ja huomenna alkaa arki. mies myös sanoi, ettei enää kustanna isoa miestä ulkomaille pelaamaan, kun sitä voi tehdä kotimaassakin. Sitten hän vasta havahtui, ettei ole oikein tehnyt mitään mitä piti ja alkoi vaatimus, että siirrettäisiin suomeen paluuta muutamalla päivällä ja ostetaan uudet lentoliput eikä ymmärtänyt, ettei se ole mahdollista. Sitten alkoi huuto ja riehuminen, että miehellä ja isällä oli täysi työ saada poika rauhoittumaan.
No, kun tilanne oli ohi, sanoi vanhemmatkin, ettei enää vie poikaa edes jäätelökioskille.
poika ei paluumatkalla juuri puhunut eikä syönyt oikein mitään.
On ollut aika vaitonainen ja olen ollut nyt koulukuraattoriin yhteydessä. Ehkä vielä kaikki kääntyy parhain päin.

Kommentit (144)

Vierailija
1/144 |
05.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kenelle tuli yllätyksenä, että teini ei viihdy lomamatkalla tuollaisessa seurassa?

Vierailija
2/144 |
05.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jokainen oppii omista virheistään paremmin, kuin kuulemalla totuuksia vanhempien suusta. Niin se vain menee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/144 |
05.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Teinin mielestä oli hauskempaa pelata kännykällä hotellihuoneessa, jossa hän viihtyi suurimman osan ajatsaan. Oltiin siis Agia Napassa Kyproksella pojan, miehen ja vanhempieni kanssa. Meillä oli talvilomaa töistä ja poikakin sai lomaa koulusta, kun teki tehtävät valmiiksi ennen lähtöä. Vanhemmat on jo eläkkeellä.

poika ei paljoa uima-altaalla tai meren rannalla viihtynyt vaan tykkäsi räplätä kännykkäänsä. Ei oikein retket kiinnostanut tai mikään muukaan.

Viimeisenä iltana, kun piti alkaa ruveta pakkaamaan poika sitten tajusi tilanteen, että loma on ohi ja huomenna alkaa arki. mies myös sanoi, ettei enää kustanna isoa miestä ulkomaille pelaamaan, kun sitä voi tehdä kotimaassakin. Sitten hän vasta havahtui, ettei ole oikein tehnyt mitään mitä piti ja alkoi vaatimus, että siirrettäisiin suomeen paluuta muutamalla päivällä ja ostetaan uudet lentoliput eikä ymmärtänyt, ettei se ole mahdollista. Sitten alkoi huuto ja riehuminen, että miehellä ja isällä oli täysi työ saada poika rauhoittumaan.

No, kun tilanne oli ohi, sanoi vanhemmatkin, ettei enää vie poikaa edes jäätelökioskille.

poika ei paluumatkalla juuri puhunut eikä syönyt oikein mitään.

On ollut aika vaitonainen ja olen ollut nyt koulukuraattoriin yhteydessä. Ehkä vielä kaikki kääntyy parhain päin.

Juu, olisi riittänyt, että kirjoitat vain, liiallisesta kännykällä pelaamisesta menee sielu pilalle. Ei olisi tarvinnut riimitellä moista tarinaa....

Vierailija
4/144 |
05.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja minkähän ikäinen kullannuppu kyseessä. Ilmeisesti jonkinlaista kehitysviivästymää, kun ei aikaa ymmärrä vai annoitteko pikkulapsen pelata niin päänsä pyörryksiin, ettei tajunnut mistään mitään.

Vierailija
5/144 |
05.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksette ottaneet puhelinta pois?

Vierailija
6/144 |
05.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis teilläkö lapset tekevät aina mitä haluavat? Eli annoitte sen vaan olla huoneessa ja pelata?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/144 |
05.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minkä ikäinen? Onko aikaisemmin ollut ulkomaanmatkalla?

Vierailija
8/144 |
05.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvin kasvatettu poika.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/144 |
05.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toivottavasti teini suostuu menemään sinne kuraattorille ja saavat juteltua kunnolla. Kuraattori onneksi osaa kuunnella, toisin kuin ehkä te vanhemmat.

Vierailija
10/144 |
05.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja vanhemmat eivät osaa ottaa puhelinta vaikka hetkeksi teiniltä pois? Sitä saa, mitä tilaa, itsepä ette osaa kasvattaa lasta nykymaailman haasteet huomioiden.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/144 |
05.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisitte heittänyt sen saamarin luurin mäkeen, ei niillä mitään hyödyllistä tehdä. 20 vuoden päästä peleihin ja someen suhtaudutaan kuten nyt heroiniin. Haitallista ja hyödytöntä!

Vierailija
12/144 |
05.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

On me oltu Ulkomailla, muttei nyt ihan viimevuosina, risteilyitä lukuunottamatta.

Vaikea on ottaa puhelinta väkisin poiskaan, jos toinen ei sitä anna

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/144 |
05.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taidatte olla aika avuttomia vanhempia ja kasvattajia, kun annoitte pojan jäädä hotellihuoneeseen pelaamaan. Kännykkä pois ja ulos muiden kanssa.

Vierailija
14/144 |
05.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan normaalia teini-ikäisen toimintaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/144 |
05.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tutulta kuulostaa. Mieheni poika on peliriippuvainen. Kännykkä juurtunut käteen kiinni. Pelaa, pelaa, pelaa ja pelaa. Kännykkää varjellaan ja suojellaan kuin akka ainoota hammasta. Elämä menee pilalle, jos eroon joutuu puhelimestaan. Ja varsinkin osaa pilata tunnelman vaikka ja missä, jos ei huomio ole koko ajan hänessä. Lisänä vielä sokerikoukku ja ADHD, tosin vaikuttaa enemmän autistilta. Ikää 12 vuotta, mutta henkinen ikä 4-vuotta.

Vierailija
16/144 |
05.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olenko kivikaudelta? Eikö vanhemmat enää ohjaa ja opeta, vaadi ja kiitä lapsia?

Eikö se ole vanhemman tehtävä kertoa miten toimitaan? Minua kauhistuttaa ajatus että jätitte lapsen yksin ulkomailla hotellihuoneeseen yksinään....

Ei ihme että on paljon mt ongelmaisia nuoria kun vanhemmat ovat noin välinpitämättömiä

Vierailija
17/144 |
05.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletteko tyhmiä kun ette tunnista provoa!????

Vierailija
18/144 |
05.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

En mäkään olis väkisin ottanut kännykkää pois. Mitä poika tykkäs siellä ruuasta siellähän on hyvät liharuuat ja ranskalaiset. Oliko teillä aamupala hotellissa hyvä?

Vierailija
19/144 |
05.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Matkustelut kannattaa tehdä ilman lapsia.

Vierailija
20/144 |
05.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kenelle tuli yllätyksenä, että teini ei viihdy lomamatkalla tuollaisessa seurassa?

No minulle ainakin.

Teinien kanssa tehty puolenkymmentä reissua, osa pelkästään omalla perheellä, osa niin että myös isovanhemmat mukana. Ja parhaimmat reissut niin että mukana lisäksi muitakin sukulaisia, tätejä, isotätejä, serkkuja, isoisovanhempia... ja teinit sitä mieltä että parhaimpia reissuja!!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yhdeksän seitsemän