Onko täällä muita, jotka "inhimillistävät" tavaroita? Esim. Antamalla niille nimiä?
Tunnen välillä itseni ainoaksi tässä hölmöydessä. Entisen pesukoneeni nimi oli Mikko ja nykyisen Päivi Räsänen. Myös tietokoneellani ja kännykälläni on nimet. En tiedä mistä tämä on tullut, mutta pikkulapsesta asti olen nimennyt kaikkea.
Lisäksi esimerkiksi kaupassa, jos tönäisen vahingossa ihmistä, sanon lähinnä hups tai oho. Jos taas kotioloissa tiputan haarukan lattialle, sanon heti anteeksi haarukka. Eihän tässä ole mitään järkeä ja avopuolisoni osaa nykyään vain nauraa tälle.
Onko täällä muita sielunkumppaneita?
Kommentit (47)
Fillareilleni vaan olen antanut nimet. Tätä en kehtaa kertoa kenellekään livenä, mutta kerran siirsin fillareita pyörävarastossa niin, että minun fillarit olivat vierekkäin... niiden pitää saada olla vierekkäin!
Kiitos ihanasta ideasta! Jääkaappini on tästä lähtien Irma.
En nimeä tavaroita mutta tunnen suurta surua jos näen pudonneen yksinäisen lapasen.
Haha kiitos 1! Ja hei 2, mulla oli sama, kun vielä joskus oli pyörä. Ensimmäisen nimi oli Liisa ja kun sain vaihteellisen (jopa 6 vaihdetta siihen aikaan oli luksusta) sen nimi oli Spirit :D
Autoille olen antanut nimiä, samoin kotoa löytymille hämähäkeille.
Mun kitaran nimi oli Kaija Koo. Siis joskus 20 vuotta sitten.
Majoneesi on meillä kuolematahnaa.
Olen marmattanut miehelle, kun se käyttää niin paljon majoneesia. "Verisuonet menee tukkoon ja sydänkohtaus iskee ". 😂.
Mies alkoi kutsua sitä kuolematahnaksi. Aika osuva nimi minusta.
Autollamme on aika tavallinen naisen nimi tyyliin Liisa. Kun lähden ajamaan, vasta silloin hamuilen turvavyötä ja Liisa alkaa tietenkin heti piipittää. Liisa on pilkunnu**ija ja yritämme rohkaista sitä ottamaan vähän rennommin. Ei se ota.
En anna tavaroille nimiä mutta tunnen suurta surua kadottamistani tavaroista, vähän kuin olisin menettänyt osan itsestäni tai jotain. Kadonneita lapsuuden leluja (nukkeja yms. joilla on kasvot) suorastaan suren ja tunnen sääliä niitä kohtaan.
En nimeä tavaroita, mutta tässä yhtenä aamuna espressokeitin piti sellaista vinkunasähinää, kun ei ollut täysin tiukalla. Huomasin keittiöön mennessäni puhuvani pannulle, "no ei nyt tarvitse huutaa".
Ja pihan oravat olen kyllä nimennyt.
Entisen pyöräni nimi oli Rosamarie. Jumppapallon nimi on Ballero-bom ja pastakauhan nimi Kauhis.
Pallolla myös leikin joskus silleen, että se villiintyneenä pomppii ympäri asuntoa ja pitää sellaista POPOMMPPOPOMPPO-ääntä. Pastakauha syö nälkäisenä osan ruoasta äänekkäästi maiskuttaen.
Mitään näistä jutuista en tee julkisesti, edes kaverini eivät tiedä.
Mun auton nimi on Paskatti. Taivaan vanha vw passat, jonka kanssa taistellessa menee hermo lähes päivittäin. Mun edellinen auto oli ford escort ja se oli nimeltään Seuralainen, samanlainen pommikone kuin tämä Paskattikin. Mun robotti-imuri on Apumies Antero, väsymätön pölynnielijä joka ahkeroi vähintään kerran päivässä. Joskus se jää johonkin kulmaan tai mattoon jumiin ja alkaa piipittämään huomionhakuisesti, silloin menen pelastamaan Anteron pulasta ja juttelen sille, "voi voi jokos sinä taas jäit jumiin". Joskus silloin kun siitä loppuu akku tosi kaukana telakasta ja se lähtee etsimään telakkaa, menen ohjailemaan sitä hellästi oikeaan suuntaan saatesanoilla, "voi oletkos sinä vähän eksyksissä, autetaanpas Anteroa oikeaan suuntaan".
Huonekasveillani on nimet. Tällä hetkellä hengissä ovat ainoastaan Pekko ja Pirkko-Liisa.
Minä oon nimenny puhelimeni, kannettavani ja kesäautomme. Kesäauto jos sattuu vaikka kestämään kesäreissumme hajoamatta, niin taputan sitä kojelautaan ja kiitän "Kiitos Pena, olitpa reipas ku jaksoit koko matkan"
Ai niin ja mun punaisen mummopyöräni nimi on Ferrari
T. 15
Perheessämme on kaksi autoa. Itkin kovasti kun toinen niistä laitettiin vaihtoon ja kuvittelin miten autoilla tulee ikävä toisiansa.
Autollani on nimi :)
Nimeän myös sisältä löytyviä ötököitä
Mun roboimurin nimi on Epeli, varmaan arvatakin miksi 😜
:) Kuulostat mukavan hupsulta.