Miksi aikuiset ihmiset miettii puolisolta salaa eroa

ÖÖ, alaikäiset eli lapset ei voi olla naimisissa. 

Kun lapsuudessa ei ole oppinut tunteiden käsittelyä, niin tunteet aiheuttavat sellaisen ristiriidan (jota ei osaa käsitellä), että mieluummin pakenee kuin kohtaa ne.

Minä mietin.

Olen kyllä sanonut myös ääneen mutta puoliso ei taida ottaa todesta. Puhumisesta ei ole siis mitään hyötyä pidemmän päälle.

Vielä en eroa mutta odotan että lapset ovat isompia.

Meillä siis ihan ok parisuhde missä voin sinnitellä vielä, riidellään jonkin verran kun ollaan niin erilaisia mutta ei mitenkään pahasti ja ihan perusarkea eletään. Lapset kärsisi enemmän erosta kuin siitä että ollaan perhe. Joskus on tytär sanonutkin että toivottavasti me ei ikinä erota.

Sitten tosiaan kun kuopuskin on muuttanut pois niin haluan oman elämän ja miehen jonka kanssa ollaan samanlaisia ja halutaan samoja asioita.

Hyvä kysymys ap. Näin teki minunkin ex. Oli aivan sairaan hyvä esittämään, että kaikki on ok. Sitten yhtäkkiä paukauttaa pöytään eropäätöksen ja litanian siihen johtaneita syitä. Olin aivan hoo moilasena. Hyvin oli onnistunut ajatuksensa minulta salaamaan. Monet asioista oli aika pieniä ja ihan helposti korjattavia juttuja.

Tajusin kyllä aina, että mies kaihtoi keskivertoa enemmän minkäänlaisia konflikteja mutta en tajunnut että hän on noin lapanen. Toisaalta näin jälkeenpäin ajateltuna, olisihan se pitänyt tajuta. Hänen lapsuuden perheensä on äärimmäisen konflikteja pelkäävää porukkaa. Aina jos tuli joku vaikea puheenaihe tms. vaihdettiin vilkkaasti turvallisemmille vesille. Ikinä ei puhuttu mistään hankalasta. Se koko perhe oli aina hymy korvissa ja positiivisin mielin. Oli vaikka mikä. Sieltähän se malli oli imetty.

Ja kun niitä tunteitaan ei osaa käsitellä, niin pelkää kumppanin reaktiota, pelkää ettei osaa kohdata reaktiota. Silloin pakenee mieluummin kuin kohtaa kumppanin kysymykset.

Jos aikuista ihmistä pitäisi opettaa ottamaan muut (esim. puoliso) huomioon, niin jätän opettamatta ja hankkiudun sellaisten ihmisten pariin, jotka osaavat opettamattakin.

Minä toisaalta haudon salaa eroa. Toisaalta taas olen sanonut miehelleni, että ongelmat ovat kasvaneet niin suuriksi, että en ole varma jatkosta. Mies ei ota tosissaan vaan selvästi pitää itsestäänselvyytenä, että olemme hautaan saakka yhdessä. Varmaan jos eroaisimme, mies näkisi asian niin, että olen tätä salaa hautonut mielessäni.

Vierailija kirjoitti:

Minä mietin.

Olen kyllä sanonut myös ääneen mutta puoliso ei taida ottaa todesta. Puhumisesta ei ole siis mitään hyötyä pidemmän päälle.

Vielä en eroa mutta odotan että lapset ovat isompia.

Meillä siis ihan ok parisuhde missä voin sinnitellä vielä, riidellään jonkin verran kun ollaan niin erilaisia mutta ei mitenkään pahasti ja ihan perusarkea eletään. Lapset kärsisi enemmän erosta kuin siitä että ollaan perhe. Joskus on tytär sanonutkin että toivottavasti me ei ikinä erota.

Sitten tosiaan kun kuopuskin on muuttanut pois niin haluan oman elämän ja miehen jonka kanssa ollaan samanlaisia ja halutaan samoja asioita.

Miksi ihmeessä olet pariutunut ja vielä perustanut perheenkin sellaisen miehen kanssa joka on epäsopiva sinulle? 

Niin, ymmärrän ap:n kannan, jos kysymys on kehittymiskelpoisesta ihmisestä, joka osaa kuunnella ja osaa myös miettiä asioita toisen kantilta. Ylipäänsä eroa ei pitäisi ottaa ainakaan lapsiperheessä ex tempore, yrittämättä ensin korjata suhdetta.

Mutta.

Jos puoliso on jankkaaja, joka osaa puhua mustan valkoiseksi ja kääntää kaiken toisen viaksi, eikä ota mistään opikseen - miksi sellaisen kanssa pitäisi keskustella, jos se ei johda yhtään mihinkään?

Toinen kategoria ovat väkivaltaiset/arvaamattomat puolisot. Jos riskinä on, että puoliso tekee elämästäsi (ja lasten elämästä) helvettiä, jos kerrot etukäteen, että aiot ottaa eron, niin ihan viisasta hommata asunto ja kerätä kimpsut valmiiksi, jotta lähtö on mahdollisimman nopea sitten tarvittaessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä mietin.

Olen kyllä sanonut myös ääneen mutta puoliso ei taida ottaa todesta. Puhumisesta ei ole siis mitään hyötyä pidemmän päälle.

Vielä en eroa mutta odotan että lapset ovat isompia.

Meillä siis ihan ok parisuhde missä voin sinnitellä vielä, riidellään jonkin verran kun ollaan niin erilaisia mutta ei mitenkään pahasti ja ihan perusarkea eletään. Lapset kärsisi enemmän erosta kuin siitä että ollaan perhe. Joskus on tytär sanonutkin että toivottavasti me ei ikinä erota.

Sitten tosiaan kun kuopuskin on muuttanut pois niin haluan oman elämän ja miehen jonka kanssa ollaan samanlaisia ja halutaan samoja asioita.

Miksi ihmeessä olet pariutunut ja vielä perustanut perheenkin sellaisen miehen kanssa joka on epäsopiva sinulle? 

Ohiksena: ihmisillä on taipumus muuttua ajan kuluessa ja olosuhteiden muuttuessa. Sitä kutsutaan henkiseksi kasvuksi. Voi toki muuttua myös huonompaan suuntaan. Kukaan, edes lapsellinen av-mamma kuten sinä, ei pysy aina täsmälleen samanlaisena.

Siksi että sen puolison kanssa ei voi keskustella järkevästi mistään tai se rupeaa heti skitsoilemaan järjettömästi menkkapärinöissään.

Koska se keskustelu ei tuottanut mitään tulosta. Mies siis tiesi varsin hyvin, mikä suhteessa oli pielessä ja hänellä oli mahdollisuus keskustella ja korjata asia. En kokenut tekeväni mitään väärää, kun en puhunut eroaikeistani vaan pelkästään siitä syystä, josta halusin erota. Se ero oli vain väistämätön seuraus sille, että asiat eivät muuttuneet. Jos mies ei itse tajunnut, että isot jatkuvasti toistuvat ongelmat johtavat ennen pitkää eroon, ei voi kuin syyttää itseään.

Pitää kyllä olla aikamoinen itsepetturi ja tyhmis, joka ei huomaa minkään olevan vialla. Syyttäköön itseään, jos ero tuli "yllärinä".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä mietin.

Olen kyllä sanonut myös ääneen mutta puoliso ei taida ottaa todesta. Puhumisesta ei ole siis mitään hyötyä pidemmän päälle.

Vielä en eroa mutta odotan että lapset ovat isompia.

Meillä siis ihan ok parisuhde missä voin sinnitellä vielä, riidellään jonkin verran kun ollaan niin erilaisia mutta ei mitenkään pahasti ja ihan perusarkea eletään. Lapset kärsisi enemmän erosta kuin siitä että ollaan perhe. Joskus on tytär sanonutkin että toivottavasti me ei ikinä erota.

Sitten tosiaan kun kuopuskin on muuttanut pois niin haluan oman elämän ja miehen jonka kanssa ollaan samanlaisia ja halutaan samoja asioita.

Miksi ihmeessä olet pariutunut ja vielä perustanut perheenkin sellaisen miehen kanssa joka on epäsopiva sinulle? 

Oletko nyt tyydyttänyt pätemisen tarpeesi?

En tiedä miten kauan mun mies oli pohtinut eroa, mutta sitten kun viimein sai sen sanottua ja syitä, niin sieltä tuli tyyliin 'vuosi sitten huhtikuussa Tampereella sanoit tylysti sitä ja tätä'. Ei sitten saanut suutaan silloin auki vaan hautoi sitä ja kaikkia muuta sisällään kunnes mitta tuli täyteen. Ja mulle täysin yllärinä.

Veikkaan että kaksi syytä: joko vastapuoli on sellainen jonka reaktion jo etukäteen tietää sellaiseksi ettei kannta neuvotella, tai sitten lähtöä suunnitteleva on niin nössö, ettei kestä konflikteja. Ei tule muita syitä mieleen.

No itse ainakin oletan että aikuinen ihminen puhuu jos joku tuntuu pahalta, koska keskimäärin ajateltuna se on se ainoa tie miten asioita voi korjata.

Vierailija kirjoitti:

Pitää kyllä olla aikamoinen itsepetturi ja tyhmis, joka ei huomaa minkään olevan vialla. Syyttäköön itseään, jos ero tuli "yllärinä".

Vierailija kirjoitti:

No itse ainakin oletan että aikuinen ihminen puhuu jos joku tuntuu pahalta, koska keskimäärin ajateltuna se on se ainoa tie miten asioita voi korjata.

Vierailija kirjoitti:

Pitää kyllä olla aikamoinen itsepetturi ja tyhmis, joka ei huomaa minkään olevan vialla. Syyttäköön itseään, jos ero tuli "yllärinä".

Ehkä se puoliso on yrittänyt vuosia jo korjata asiaa, mutta itsepetosta harrastava vaimo/mies ei ole sitä halunnut nähdä eikä osallistua asiaan.

Ok.kiitos

Muotoilin ehkä osittain kysymyksen huonosti,

Ehkäpä jatkokysymyksenä siis se mitä eniten asiassa pohdin.

Miksei ihminen puhu asioista ennenkuin suhde on siinä pisteessä että kokee ettei enää kestä, miksi pantataan tietoa toiselta, eikä edes yritetä puhua?

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan että kaksi syytä: joko vastapuoli on sellainen jonka reaktion jo etukäteen tietää sellaiseksi ettei kannta neuvotella, tai sitten lähtöä suunnitteleva on niin nössö, ettei kestä konflikteja. Ei tule muita syitä mieleen.

No minun eksä mietti salaa eroa pitkään. Olin kuitenkin monta kertaa kysellyt häneltä, että onko kaikki ok ja haluaako muuttaa suhteessamme jotain jne, mutta aina vakuutti, että on tyytyväinen, kaikki on ok eikä mikään voisi olla toisin. Sitten eräänä päivänä soitti minulle ja sanoi, että on 6 kk suunnitellut eroa ja haluaa erota. Asuimme yhdessä, mutta hän päätti ilmoittaa asiasta puhelimessa. Olin aivan yllättynyt, kun hän oli aina vakuuttanut kaiken olevan hyvin. Hän ei suostunut keskustelemaan syistä siinä puhelimessa vaan lopetti puhelun eikä myöhemmin kotona. En siis tiedä syitä sille että miksi hän oli suunnitellut eroa 6 kk ja että miksi hän halusi erota.