Lue keskustelun säännöt.
Mies työkomennuksella ja valittaa ikäväänsä kuin pikkulapsi, neuvoja?
01.05.2018 |
Vielä pari kuukautta pitäisi jaksaa. Mies haluaa viestitellä ihan koko ajan, työpaikaltakin, ja soitella vähintään kerran päivässä pitkiä puheluita. Tuntuu että en voi yhtään hengähtää kun aina pitäisi olla puhelimessa tai viesteihin vastailemassa. Rakastan miestäni paljon, mutta kun hän soittaa viidettäkymmenettä kertaa valittaakseen ikäväänsä, niin alkaa savu nousta päästä! Olen sanonut, että pitää vain yrittää kestää tämä loppuaika, ja että minullakin on ikävä mutta en halua jatkuvasti miettiä ikävääni, koska sitten se vasta alkaakin painaa pahasti. Olen hyvitellyt ja leperrellyt, ja vakuutellut että olen tässä miestä varten. Olen yrittänyt harhauttaa ajatuksia toisaalle. Kaikkeni olen tehnyt, mutta mikään ei tunnu riittävän. Hankalinta on, että en ymmärrä mistä tämä tällainen oikein tulee, eikä tunnu ymmärtävän mies itsekään.
Minulla on todella paineinen työprojekti päällä ja olen kroonisesti ylikuormittunut. Sitten pitäisi vielä aikuisen miehen äitinä olla ja jaksaa kuunnella päivästä toiseen nuo samat valitukset. Tuntuu että en jaksa enää hetkeäkään! Haluan aikuisen, vastuullisen ja järkeän aviomieheni takaisin. :/ Muita lapsia minulla ei luojan kiitos ole, kun jo tämänkin kanssa alkaa panokset loppua.
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi muuten mitä käytin paljon oli se, että kerroin miehelle jatkuvan yhteydenpidon lisäävän omaa koti-ikävää ja pahaa oloa, ja että siksikin haluan välillä pitää etäisyyttä. Se oli kyllä hetkittäin ihan tottakin, välillä tekosyy, mutta se oli jotain, minkä ainakin oma mieheni ymmärsin aika hyvin. Ja vaikka sanoin että meni vuosi ennen kuin auttoi kunnolla, niin edistymistä tuli aikaisemmin toki jo paljon - mutta työtä se vaati molemmilta. Me nyt emme olleet noin pitkään ikinä näkemättä, pisimmillään muistaakseni 3 kk, mutta vuodessa näemme noin 10 kertaa noin viikon ajan kerrallaan, kesälomalla sitten pidempään.
t. 11
Minäkin olen puhunut miehelleni tästä ilmiöstä, eikä se ole edes mikään tekosyy vaan totuus. Niin kauan kuin olen uppoutuneena työhöni, en tunne ikävää ja kaipausta. Sitten kun puhun miehen kanssa ja varsinkin kun puhe keskittyy niin paljon siihen "Mulla on niin ikävä" yms. lauseiden toisteluun, niin omakin ikäväni oikein ryöpsähtää esille. Ei mies siis meistä ainoa ole, jolla on vaikeuksia sietää ikävää. Meillä on vain aivan vastakkaiset keinot diilata sen kanssa.
Sanoit aiemmin keksineesi lopulta työn ulkopuolista sisältöä elämääsi. Viitsisitkö kertoa, minkälaisia asioita nämä sinulla ovat? Jos keksisimme miehen kanssa siltä pohjalta jotain, mitä hänkin voisi kokeilla. Tässä on varmasti yksi avainkohta, minkä vuoksi miehellä on komennuksella niin raskasta.
ap
Varmaan tosi yksilöllistä mikä toimii ja riippuu tietty maasta ja mahdollisuuksistakin, mutta minulla näitä juttuja on ollut vuosien mittaan useita: olen pitänyt muun muassa sääntöä, että illalla (jos siis on vapaata) käytän puolitoista tuntia maalaamiseen ja musiikin kuunteluun - siinä se koko vapaa-aika menikin, ja mieli rentoutui. Jossain vaiheessa opiskelin avoimessa sinänsä itselleni turhia, mutta mielenkiintoisia kursseja (etäopintoina). Viimeisimpänä aloitin tavoittellisen juoksuharrastuksen tiukan ohjelman mukaan.
Sen lisäksi opettelin tekemään yksin asioita, joita olen ennen tehnyt vain seurassa: käyn kahvilla, maisemia ja nähtävyyksiä katselemassa, museoissa. Teen viikonloppuretkiä lähialueelle jos on vapaa viikonloppu.
Sitten vielä mietin, keihin kaikkiin läheisiin tulee pidettyä liian vähän yhteyttä, ja aloin pitämään heihin paremmin yhteyttä (mutta siis hyvin maltillisella frekvenssillä per ihminen, ja ennen kaikkea sillä asenteella, että haluan kuulla miten heillä menee, en valittaakseni omasta ikävästäni). Tämä tapa on lähentänyt monia ihmissuhteitani ja helpottaa ulkopuolisuuden oloa - varsinaisia ystävyyssuhteita ei oikein työskentelypaikkakunnille pääse muodostumaan.
Valehtelisin jos väittäisin, ettei välillä silti ahista. Mutta nyt se on hallinnassa, niin minulla kuin miehelläkin, ja osaamme antaa toisillemme myös omaa rauhaa puolin ja toisin.
t. 11
Kiitos todella paljon kaikista kommenteistasi, niistä on paljon apua!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matkatyö ei selvästi sovi miehellesi. Hänellä saattaa olla työhön tai henkilökemiaan liittyviä ongelmia. Joudut toimimaan terapeuttina. Eikö hän voi viettää vapaa-aikaansa (suomalaisten) kollegojen kanssa tai tutustua paikallisiin suomalaisiin expatteihin.
T. 20 vuotta reissuhommissa maailmalla ja onnellisesti naimisissa.
Paikalla ei ole muita suomalaisia, eivätkä ulkomaalaiset kollegat ole sellaisia, joiden kanssa miehellä olisi riittävästi yhteistä. Hän kertoo tuntevansa olonsa todella ulkopuoliseksi heidän seurassaan, ja haluaa silloinkin vain viestitellä minulle ennemmin.
ap
No siinäpä se tuli - reissuhommat eivät sovi miehellesi. Jos on sosiaalista tyyppiä mutta ei kykene luomaan suhteita ja nauttimaan uusien ihmisten seurasta ei oikein voi odottaa että hän noissa hommissa pärjäisi.
Hohhoijaa. Elät siis "sinkkuelämää", mutta miehen puheluiden ja viestien takia koti on niin kaaoksessa ettei kehtaa ketään pyytää kylään. Olet päivässä valveilla n. 16 tuntia. Vaikka tekisit pitkääkin työpäivää, jää ihan varmasti sen verran aikaa että kodin saa yksinasuja pidettyä siistinä. En myöskään ihan ymmärrä valitusta miehen puheluista ja viesteistä. Ihan varmasti mahtuu puolen tunnin/tunnin puhelu päivääsi. Jos joskus olet varattuna/sinulla on kiire, sanot sen miehellesi tai laitat viestin ettet juuri nyt pääse puhelimeen syystä X. Sama viestien kanssa. Sanot miehelle etukäteen, että et töitä tehdessäsi pysty vastaamaan, mutta vastaat kun pidät tauon. Laitat puhelimen äänettömälle jos et kestä keskeytyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en varmaan ikinä ole puhunut puhelimessa kenenkään kanssa puolta tuntia yhtä kyytiä, saati sitten tuntia... Jos päivittäin pitäis puhua jonkun kanssa niin kauan, se olisi kyllä aika mahdottomuus minulle. Ei minulla vaan ole niin paljon asiaa kenellekään, koskaan ikinä.
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä ap:n ongelmaa. Minä olen myös työssä joka vie paljon aikaa, sekä päivisin ja iltaisin. Ja kun mun mies on reissussa, niin mä haluan soittaa vähintään sen kerran päivässä ja whats-appia varmaan sen 20 viestiä vuorokaudessa. Kyllä mä haluan tietää mitä miehen päivään kuuluu, ja päinvastoin. Omituista ettei puoliso ole kiinnostunut toisesta.
En ole aloittaja, mutta kyllä se vähempikin yhteydenotto riittää. Eikä se tarkoita sitä, ettei ole toisesta kiinnostunut. Olin kerran reissussa yksin ja mies aluksi soitteli kotoa joka päivä. Olin umpirätti hotellille palatessani ja olisin vain halunnut levätä ja rentoutua. Lopulta oli pakko sanoa, etten yksinkertaisesti jaksa jutella joka ilta. Onneksi ymmärsi asian suuttumatta.
Voi raukka, käy sääliksi miestäsi. Hän on varmaan tosi yksinäinen. Se ei tietenkään ole sinun vikasi ja aikuisen pitäisi pystyä tuollainen kriisi käsittelemään ja purkamaan jotenkin järkevällä tavalla. Ei ole reilua kaataa sitä kumppanin niskaan, mutta tilanne on varmaan tullut miehelle niin yllätyksenä, ettei osaa nyt muutakaan.
Meidän suhteessamme minä olin se hankala ripustautuja. Olimme etäsuhteessa 2v (näimme noin kerran kuussa) ja kaikista vaikeimpia olivat ne ensimmäiset kuukaudet. Olin todella rikki ja koko ajan huolissani suhteemme tilasta. Vaativuuteni sitten johtikin lähes eroomme.. mies sanoi jossain vaiheessa suoraan, että tarvitsee tilaa. Itse olin vain niin surullinen ja ikävissäni, etten ollut ymmärtänyt millaiseen asemaan se laittaa miehen. Opettelin ihan tietoisesti päästämään näistä negatiivisista tunteistani irti (tai pitämään ne pois miehen tiedosta) ja etäsuhde sujuikin sitten lopulta tosi hyvin. Ja hassu juttu, kun lakkasin syyllistämästä ja ryöpyttämästä pahaa oloani miehen niskaan, hän tulikin ikään kuin bumerangina takaisin ja oli itse aiempaa aktiivisempi yhteyden pitäjä.
Ei kukaan jaksa negatiivista valittajaa tuntitolkulla kuunnella. Kannusta miestäsi näkemään tilanteen hyvät puolet ja löytämään tosiaan jotain muuta mietittävää. Sano vaikka, että et joka ilta jaksa tuntitolkulla jutella, mutta vastailet viesteihin kun kerkeät ja voit nopeat hyvät yöt soitella illan päätteeksi. Tule puoliväliin vastaan itsekin.