Mitä yleisesti hyväksyttyä asiaa et voi ymmärtää?
Minkä asioiden tekeminen vielä melkein 2020-luvulla tuntuu sairaalta ja epäedistykselliseltä?
Aloitan: Yksityissaastuttimella ajaminen samaan paikkaan johon pääsee julkisilla / pyörällä.
Kommentit (845)
Tonnin iphone pikkulapsella. (ja syynä vielä se, että "koska muillakin on")
Vierailija kirjoitti:
Se ettei edes yritetä pienentää oma hiilijalanjälkeä.
Se että edelleen on ok lentää monta kertaa vuodessa, ja esim kahvipöydässä jos matkoistaan kertoo niin sitä pidetään aivan normaalina.
Tämä. Ja lisäksi minua ottaa päähän ruoan jättäminen lounasravintoloissa. En mielelläni kulje lounaalla muiden kanssa, kun porukka mättää roskiin ruokansa, kun "tulipa taas otettua liikaa" tai "olipa taas pahaa". Ikään kuin aikuinen ihminen ei kykenisi aistihavainnoin toteamaan nälkänsä määrää tai ravintonsa laatua. Silloin kun on kyseessä valmiina tarjottu annos niin eri asia.
Tiedän, että jos huomauttelisin lentomatkailun ja ruokahävikin hiilijalanjäljestä (korkeakoulutetuille) opiskelu- tai työkavereilleni, olisin tietysti outo omahyväinen paskiainen. Kiitos että sain tuulettaa täällä.
Vierailija kirjoitti:
Opettajien palkan suuruutta. Puolet ajasta hengaillaan lomilla ja välitunneilla. Työ mitä tehdään, niin ei kovin kummoisia tietoja vaadi. Onpa hankalaa opetella ala-asteen oppiaineet läpi ja samaa diipadaapaa opettaa vuodesta toiseen. Aika monessa ammatissa pitää päivittää osaamistaan jatkuvasti.
Musta on niin hassua, että ihmiset oikeesti luulee opettamisen olevan vain oppiaineiden toistamista oppilaille, ihan kuin pedagogiikka ja didaktiikka eivät olisi olemassa ollenkaan. Ja kyllä, kasvatustieteiden ammattilaisenkin tulee päivittää koulutustaan jatkuvasti, ja oma mielipiteeni on, että lisäkoulutuksien tulisi olla opettajille osaltaan pakollisiakin.
Itseäni ärsyttää suunnattomasti toisten ammattien lyttääminen, vaikka oma kokemus ammatista keskittyy yleensä vain asiakkaana olemiseen. En minäkään opettajana ala sanomaan kuinka arkkitehtien, insinöörien tai lähihoitajien työ on niin helppoa ja ansaitsisi palkanlaskun. Tai kuinka kuka tahansa osaisi olla koomikko tai rekkakuski, mutta jostain syystä kasvatusalan (ja jossain määrin myös hoitoalan) ammattien kohdalla tätä saa kuulla jatkuvasti. Johtuu kai siitä, että kaikki ovat ainakin lapsena käyneet koulua, joten tottakai tietävät kaiken koulumaailmasta.
Koira lemmikkinä kaupunkiasunnossa. Ja se, että koira pitää raahata joka paikkaan (bussit, raitiovaunut, kirjastot, kahvilat, ravintolat, kioskit, kaupat, jopa apteekit(!)) eikä oteta huomioon, että on todella pahasti koiralle allergisia ihmisiä ja koirapeloista kärsiviä.
Vierailija kirjoitti:
Häitä. Hirveä määrä rahaa oman narsismin alttarille, pönkittämään läpeensä konservatiivista instituutiota. Yäk! Kuinka paljon koulutusta tytöille sillä rahalla saisikaan!
Niin, loppujen lopuksihan mitään kivaa ei kannattaisi tehdä. Synttärit, joulut sun muutkin kannattaa jättää viettämättä, koska nekin rahat voi yhtä hyvin antaa vaikka hyväntekeväisyyteen.
Amerikkalaisten tapaa puhua ihmisen "nettoarvosta" kun puhutaan siitä kuinka paljon rahaa hän on tehnyt.
Pakettien käärimistä ja kääreroskien myymistä.
Sitä kautta myös pakettien avaamista, kun kerran lahjapaperi muuttuu roskaksi sillä sekunnilla kun sen avaa.
Hirvittävää sokerin tunkemista joka paikkaan + arvostelua siitä, jos joku ei halua syödä sokerisia herkkuja.
Lähtökohtana tuntuu olevan se ajatus, että sokeristen herkkujen syöminen tuo lisää iloa elämään ja että herkuista kieltäytyvä ihminen ei osaa nauttia elämästä. Newsflash kaikille: Lisätyn sokerin saaminen ei ole mitenkään elinehto hyvän elämän viettämiselle vaan toisinaan jopa este sille.
Ainoa taho, jota sokeripitoisten elintarvikkeiden suosiminen selkeästi hyödyttää, on elintarviketeollisuus, sillä ilman sokerinhimoisia puputtajia he menettäisivät he menettäisivät merkittävän osan tuloistaan.
Jos pääsisimme nykyisestä "jälkiruoka on palkinto" -ajattelusta eroon, kenties ihmiset söisivät hiukan fiksummin ja voisivat paremmin.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä yksityisautoilua kaupungissa, jossa on hyvä julkinen liikenne.
Ymmärrän kyllä, että ei ne bussit kaikkialle vie kaiken on kiva hakea autolla kaupasta viikon ruuat, mutta ihmettelen sitä autoilua paikkoihin joihin julkisilla pääsisi helposti
10 km keskustaan, bussilla molempien päiden kävelyt huomioiden 40 minuuttia, omalla autolla 15 minuuttia. Tekee lähes tunnin lisää lasten hoitopäivään joka päivä, liki pari sataa tuntia vuodessa, vastaten yli viiden viikon täyttä työaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä yksityisautoilua kaupungissa, jossa on hyvä julkinen liikenne.
Ymmärrän kyllä, että ei ne bussit kaikkialle vie kaiken on kiva hakea autolla kaupasta viikon ruuat, mutta ihmettelen sitä autoilua paikkoihin joihin julkisilla pääsisi helposti10 km keskustaan, bussilla molempien päiden kävelyt huomioiden 40 minuuttia, omalla autolla 15 minuuttia. Tekee lähes tunnin lisää lasten hoitopäivään joka päivä, liki pari sataa tuntia vuodessa, vastaten yli viiden viikon täyttä työaikaa.
Entä se fakta huomioonottaen, ettei maapallo kestä näitä sinun ja muiden länsimaalaisten holtittoman suuria päästöjä?
Saattavat lapset jäädä paitsi jostain muustakin kuin vain liikunnasta.
Sitä, että alaston kuvien ottaminen ja leviäminen olisi niin ihmeellinen juttu. Alastomuus on ehkäpä maailman luonnollisin asia eikä aiheuta kenellekään mitään vahinkoa. Silti alastomuudesta puhutaan kuin siinä olisi jotain epämoraalista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä yksityisautoilua kaupungissa, jossa on hyvä julkinen liikenne.
Ymmärrän kyllä, että ei ne bussit kaikkialle vie kaiken on kiva hakea autolla kaupasta viikon ruuat, mutta ihmettelen sitä autoilua paikkoihin joihin julkisilla pääsisi helposti10 km keskustaan, bussilla molempien päiden kävelyt huomioiden 40 minuuttia, omalla autolla 15 minuuttia. Tekee lähes tunnin lisää lasten hoitopäivään joka päivä, liki pari sataa tuntia vuodessa, vastaten yli viiden viikon täyttä työaikaa.
Entä se fakta huomioonottaen, ettei maapallo kestä näitä sinun ja muiden länsimaalaisten holtittoman suuria päästöjä?
Saattavat lapset jäädä paitsi jostain muustakin kuin vain liikunnasta.
Ihminen on ainoa, joka tästä välittää, joten eikö ihminen ole se, joka päättää?
Vierailija kirjoitti:
Sitä, että alaston kuvien ottaminen ja leviäminen olisi niin ihmeellinen juttu. Alastomuus on ehkäpä maailman luonnollisin asia eikä aiheuta kenellekään mitään vahinkoa. Silti alastomuudesta puhutaan kuin siinä olisi jotain epämoraalista.
Voi aiheuttaakin. Jos henkilö on jollain lailla poikkeava, kuvien levittäminen voi todella tehdä hallaa. Muuten kyllä olen samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Pöksyyn kakkaaminen.
Ei ole yleisesti hyväksyttyä.
Ihmisten tekeminen (etenkin +2kpl) valmiiksi liikakansoitettuun maailmaan, jossa alkaa olla huutava pula kaikesta muusta paitsi ihmisistä (ja tyhmyydestä)...
Keskustelujen sensurointi rikoksista, joita maassamme tapahtuu.
Minusta tämä meidän kesämökkeilykulttuuri on turhaa kulutusta jos mikä. Ensin laitetaan koti viimeisen päälle ja sitten kesämökki varustetaan ja autolla ajetaan tätä väliä. Hullua!