Lue keskustelun säännöt.
Millaista oli opiskella 60-luvulla?
29.04.2018 |
Pitääkö esimerkiksi paikkansa että oppilaitoksilla oli tuolloin omat asunnot mihin oppilaat majoitettiin?
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä 1970-luvulla Helsingin Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunta vuokrasi Ruusulankadulta huoneita kahdelle hengelle. Kalusteina oli kaksi sänkyä, kaksi työpöytää ja niihin tuolit.
Oliskohan olleet kooltaan jotain 12-14 neliötä. Ei varmaan enää kelpaisi nykypäivän kermaperse/maailmanreissaajaopiskelijoille.
Silloin ainoa opiskelijoiden saama tuki oli valtion takaama opintolaina. Se sitten valmistumisen jälkeen maksettiin pois.
Oi niitä aikoja, ja vielä tässä hengissä porskutellaan.Ahne sukupolvi on saanut elää turvatun elämän.
Miten niin turvatumman kuin nyt?
Juurihan hän sanoi, että ainoa tuki oli laina. Ja kuka tosiaan elää opiskelijana nykyään edes solussa, jossa sentään on oma huone?
- lukion käynyt oli jo itsessään jotain
- oli paljon ammatteja, mihin pääsi ilman koulutusta tai todella pienellä koulutuksella
- kun koulun jälkeen menit ensimmäiseen työpaikkaan, sait olla siinä eläkkeelle asti halutessasi
- jos et halunnut, vaihdoit kovempipalkkaiseen naapurifirmaan
- ei mennyt montaa vuotta, kun asunto, autot ja mökki oli maksettu
- pääsit vähän päälle kuusikymppisenä eläkkeelle
Kuinka monta kohtaa nykynuorista pystyy saavuttamaan? Ja jos ei saavuta, kyse ei välttämättä ole heidän laiskuudestaan/tyhmyydestään, mutta ethän sinä sitä ahkerana ja vaatimattomana ihmisenä voi ymmärtää.
Mielenkiintoinen teoria. Kuitenkin jo 60-luvulla kunnalla ja valtiolla oli isoon osaan virkoja pätevyysvaatimukset, joten ei sitä noin vain ylioppilaana menty tekemään töitä, joihin vaadittiin kandinpaperit (vastasi nykyistä maisteria, tuossa vaiheessa maisteri oli maksullinen titteli).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 60-luvulla syntynyt ja varmaan vanhimmasta päästä täällä, joten omakohtaisia kokemuksia aiheesta on varmaan vaikea saada palstalla.
Ainakin vahempani menivät yliopistoon tuosta vain. Silloin riitti lakki.
;Riippui alasta. Ainakin TKK:lle ja lääketieteelliseen tiedekuntaan oli karsintakurssit, eikä sisäänpääsy niihin ollut itsestään selvää.
Vanhempi kollega kertoi, että TKK:n karsintakurssi kesti tosiaan viikon. Itse olin 80-luvulla muistaakseni kaksipäiväisessä pääsykokeessa.
Helsinkiläiset ja espoolaiset saivat asua kotonaan eikä velkaa tarvinnut. Äiti teki ruuat ja silitti vaatteet.
Täällä muuten on tilastotietoa siitä, miten vähän opiskelupaikkoja oli tarjolla suhteessa ikäluokkaan.
https://www.stat.fi/tup/suomi90/marraskuu.html
Kannattaa katsoa.
"1960-luvun lopussa korkeakouluopiskelijoita oli jo lähes 60 000 eli määrä lähes kolminkertaistui vuosikymmenen aikana. Sadantuhannen opiskelijan raja ylittyi vuonna 1988. 1990-luvulla yliopistojen opiskelijamäärä lisääntyi jälleen nopeasti ja 150 000 opiskelijan raja ylitettiin vuosikymmenen lopulla. Vuonna 2006 yliopisto-opiskelijoita oli lähes 180 000."
Ikäluokka oli kumminkin noin sata tuhatta per vuosi.
Miettikää, 60-luvun alussa lukion aloitti noin 20% ikäluokasta. PÄÄSI aloittamaan! Ei kyse siitä ollut, että ei vaan viitsitty mennä...
Korkeakouluissa - siis kaikki opiskelijat ja vuosiluokat mukaanlukien, ei pelkästään aloittavat - oli noin 20 tuhatta opiskelijaa.
Paristakymmenestä tuhannesta pieni murto-osa oli uusia, opintonsa aloittavia.
15
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä 1970-luvulla Helsingin Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunta vuokrasi Ruusulankadulta huoneita kahdelle hengelle. Kalusteina oli kaksi sänkyä, kaksi työpöytää ja niihin tuolit.
Oliskohan olleet kooltaan jotain 12-14 neliötä. Ei varmaan enää kelpaisi nykypäivän kermaperse/maailmanreissaajaopiskelijoille.
Silloin ainoa opiskelijoiden saama tuki oli valtion takaama opintolaina. Se sitten valmistumisen jälkeen maksettiin pois.
Oi niitä aikoja, ja vielä tässä hengissä porskutellaan.Ahne sukupolvi on saanut elää turvatun elämän.
Miten niin turvatumman kuin nyt?
Juurihan hän sanoi, että ainoa tuki oli laina. Ja kuka tosiaan elää opiskelijana nykyään edes solussa, jossa sentään on oma huone?
- lukion käynyt oli jo itsessään jotain
- oli paljon ammatteja, mihin pääsi ilman koulutusta tai todella pienellä koulutuksella
- kun koulun jälkeen menit ensimmäiseen työpaikkaan, sait olla siinä eläkkeelle asti halutessasi
- jos et halunnut, vaihdoit kovempipalkkaiseen naapurifirmaan
- ei mennyt montaa vuotta, kun asunto, autot ja mökki oli maksettu
- pääsit vähän päälle kuusikymppisenä eläkkeelle
Kuinka monta kohtaa nykynuorista pystyy saavuttamaan? Ja jos ei saavuta, kyse ei välttämättä ole heidän laiskuudestaan/tyhmyydestään, mutta ethän sinä sitä ahkerana ja vaatimattomana ihmisenä voi ymmärtää.
Oikeasti, nyt kannattaa vähän perehtyä historiaan.
Tässä on ollut välissä paljon taantumia, ja sotien jälkeisen ajan pahin lamakin, 1990-1993 alussa. Olet itse varmaan syntynyt sen jälkeen, joten et voi edes aavistaa millaista se silloin oli. Työttömyys oli vuosina 1992–1997 yli 12 prosenttia, pahimpana vuonna 1994 kaikesta työvoimasta 17 prosenttia ja rakennusteollisuudessa lähes 37 prosenttia. Siinä meni työ ja koti alta monelta, monelta suurten ikäpolvienkin ihmiseltä.
Pankit joutuivat suuriin vaikeuksiin, koska olivat tehneet uskaliaita sijoituksia ja antaneet lainoja vähäisin vakuuksin, markan laskeminen kellumaan nosti yhdessä yössä asuntolainojen korot jopa liki 20 prosenttiin - voitko edes kuvitella nykyisen korkotason vallitessa - yksityisyrityksiä kaatui kuin sieniä sateella. Oli pankkikriisi, asuntolainakriisi ja moni lyhenteli niitä velkoja ja takauksia vielä pitkälle tälle vuosituhannelle saakka.
Minä (60-luvulla syntynyt) valmistuin juuri 90-luvun alussa ja vakituisen työn sain vasta kymmenen vuoden tuntisopparien ja ketjutettujen määräaikaissopparien jälkeen. Moni ei vielä sittenkään. Työttömänä en onneksi ollut, mies sen sijaan monta vuotta (olemme samalla alalla).
Joten ota se pääsi sieltä itsesäälin persreiästä ja tajua jo, että joka aikakautena on omat vaikeutensa.
Eikä mikään sukupolvi ole päässyt helpolla.
Se mikä nykyään on hyvin, että vanhemmat eivät ole sodan traumatisoimia. Suurten ikäpolvien ihmisillä ei ole kuin harvalla ollut ns. normaalia lapsuutta nykyajan mittarilla mitaten. Monella kotona oli väkivaltaa ja suoranaista julmuutta, kun sodan käyneet isät hakkasivat vyönsoljella lapsia pienestäkin metelistä.
Aineellisesti oli todella ankeaa, ja valtaosa nuorista pantiin töihin heti kansa- ja keskikoulun päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä 1970-luvulla Helsingin Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunta vuokrasi Ruusulankadulta huoneita kahdelle hengelle. Kalusteina oli kaksi sänkyä, kaksi työpöytää ja niihin tuolit.
Oliskohan olleet kooltaan jotain 12-14 neliötä. Ei varmaan enää kelpaisi nykypäivän kermaperse/maailmanreissaajaopiskelijoille.
Silloin ainoa opiskelijoiden saama tuki oli valtion takaama opintolaina. Se sitten valmistumisen jälkeen maksettiin pois.
Oi niitä aikoja, ja vielä tässä hengissä porskutellaan.Ahne sukupolvi on saanut elää turvatun elämän.
Miten niin turvatumman kuin nyt?
Juurihan hän sanoi, että ainoa tuki oli laina. Ja kuka tosiaan elää opiskelijana nykyään edes solussa, jossa sentään on oma huone?
- lukion käynyt oli jo itsessään jotain
- oli paljon ammatteja, mihin pääsi ilman koulutusta tai todella pienellä koulutuksella
- kun koulun jälkeen menit ensimmäiseen työpaikkaan, sait olla siinä eläkkeelle asti halutessasi
- jos et halunnut, vaihdoit kovempipalkkaiseen naapurifirmaan
- ei mennyt montaa vuotta, kun asunto, autot ja mökki oli maksettu
- pääsit vähän päälle kuusikymppisenä eläkkeelle
Kuinka monta kohtaa nykynuorista pystyy saavuttamaan? Ja jos ei saavuta, kyse ei välttämättä ole heidän laiskuudestaan/tyhmyydestään, mutta ethän sinä sitä ahkerana ja vaatimattomana ihmisenä voi ymmärtää.
Tuskimpa tämän päivän ihmiset haluaisivat elää niin vaatimatonta ja työlästä elämää.
Muistan, kuinka meillä vielä 70-alussa asui alivuokralaisia, yleensä pari opiskelijaa, vaikka asuttiin n. 70m2 kolmiossa ja vanhempien lisäksi meillä oli kaksi lasta eli kolmiossa asui 6 henkeä ja meillä oli yksi vessa.
Äiti ompeli oman päivätyön ohella meille lapsille, isälle ja itselleen vaatteet. Kangasliikkeita ja palakauppoja oli joka nurkan takana. Leipä leivottiin ja joka viikko tehtiin perusteellinen siivous.
Myös lauantaina oli työpäivä ja lomat lyhyet.
Me lapset oltiin päivähoidossa vanhalla mummolla ja hoidoksi riitti kun huusi rappusilta "nyt syömään" ja me lapset oltiin keskenämne ulkona, pitkin katuja ja metsiä.
En kyllä haluaisi uudelleen palata siihen aikaan ja elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä 1970-luvulla Helsingin Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunta vuokrasi Ruusulankadulta huoneita kahdelle hengelle. Kalusteina oli kaksi sänkyä, kaksi työpöytää ja niihin tuolit.
Oliskohan olleet kooltaan jotain 12-14 neliötä. Ei varmaan enää kelpaisi nykypäivän kermaperse/maailmanreissaajaopiskelijoille.
Silloin ainoa opiskelijoiden saama tuki oli valtion takaama opintolaina. Se sitten valmistumisen jälkeen maksettiin pois.
Oi niitä aikoja, ja vielä tässä hengissä porskutellaan.Ahne sukupolvi on saanut elää turvatun elämän.
Miten niin turvatumman kuin nyt?
Juurihan hän sanoi, että ainoa tuki oli laina. Ja kuka tosiaan elää opiskelijana nykyään edes solussa, jossa sentään on oma huone?
- lukion käynyt oli jo itsessään jotain
- oli paljon ammatteja, mihin pääsi ilman koulutusta tai todella pienellä koulutuksella
- kun koulun jälkeen menit ensimmäiseen työpaikkaan, sait olla siinä eläkkeelle asti halutessasi
- jos et halunnut, vaihdoit kovempipalkkaiseen naapurifirmaan
- ei mennyt montaa vuotta, kun asunto, autot ja mökki oli maksettu
- pääsit vähän päälle kuusikymppisenä eläkkeelle
Kuinka monta kohtaa nykynuorista pystyy saavuttamaan? Ja jos ei saavuta, kyse ei välttämättä ole heidän laiskuudestaan/tyhmyydestään, mutta ethän sinä sitä ahkerana ja vaatimattomana ihmisenä voi ymmärtää.
Et sitten ole kuullut 70-luvun lamasta ja pelkästään Ruotsiin muutti yli 300.000 työikäistä, kun töitä ei ollut.
Tai 90-luvun lamasta ja silloin esim. lääkärit ja sh valmistuivat työttömäksi ja moni joutui muuttamaan pois työn perässä ulkomaille.
Konkursseja tehtiin ennätystahtiin, jossakin vaiheessa 8 konkurssia/vk ja moni jäi ilman työtä ja moni on edelleen.
Moni todella lahjakas jäi ilman opiskelupaikkaa, jos oli vähävaraisesta perheestä, oli miten lahjakas tahansa. Vielä 60-luvulla oli lukukausimaksut ja kaikki maksettiin itse.
Mun iäkäs isä edelleen kertoo kyyneleet silmissän ja kuinka onnekas hän oli, kun 15v oli ollut raksalla ja rakennusliikkeen omistaja oli patistellut lukemaan rakennusmestariksi ja isäni oli kertonyt, kuinka perheellä ei ole varaa, niin firman omistaja oli kerännyt kolehdin muiden yrittäjien kanssa, jotta poika pääsee kouluun ja isäni oli maksanut koulutuksensa työllä. Edelleen hän jaksaa tätä muistaa suurella kiitollisuudella.
Huomaa, että et osaa nyt ajatella asioita historiallisessa perspektiivissä.
Se, että NYKYAJAN nuorille lukion käyminen on simppeli juttu, panee sinut kuvittelemaan, että se oli sitä myös 1960-luvulla, joten -> sen ajan sukupolvilla oli toooooosi helppoa, sen kun vaan lompsi opiskelemaan.
Mutta kas kun se ei ollut helppoa käydä lukiota tai mennä muuallekaan opiskelemaan.
Oppilaitoksiin oli kova pääsykynnys, koska tosiaan sukupolvi oli suuri ja pyrkijöitä oli sen sekä kaupungistumisen myötä huimasti enemmän kuin ennen - mutta lukion/muiden oppilaitosten aloituspaikkojen lukumäärä ei pysynyt samassa tahdissa.
Monessa perheessä tarvittiin lapset töihin ja ansaitsemaan jo kansakoulun jälkeen. Viimeistään keskikoulun. Ei ollut varaa antaa lapselle opiskelulupaa! Saati että olisi voitu kustantaa hänen opintojaan, edes lukiossa, saati korkeakouluissa.
Elettiin aikaa, jolloin opiskelemaan oli todella kallis lähteä, ja opintotukia ei siis ollut.
Toki se oli helpompaa nykyaikaan verrattuna, että KUN/JOS se opiskelemaan päässyt "hannuhanhi" vihdoin valmistui, työpaikan sai helpommin. 1970-luvun lopulla tosin oli työttömyys aika korkealla tasolla, mutta ei mitään 1990-luvun alun laman tapaista kumminkaan. Nyt on taas itse asiassa helpompaa kuin 1990-luvun alussa.
Inflaatio söi lainoja, mutta sen takia lainojen SAAMINEN oli kiven alla. Aika monelta jäi opinnot väliin siksi, että ei SAANUT sitä opintolainaa! Pankki ei myöntänyt, koska ei se pankkikaan nyt tappiokseen halua lainoja antaa.
Opintolainojen valtiontakaus otettiin käyttöön vasta 1969 ja opintoraha vasta 1972 - ja opintotuki (siis ilmainen, jota ei tarvinnut maksaa takaisin) 2,5-kertaistui 1992, sitä ennen se oli tasoltaan hyvin pieni, vain runsaan sata euroa kuussa)
https://www.stat.fi/artikkelit/2008/art_2008-06-27_001.html?s=10
http://www.kela.fi/documents/10180/1169455/optuhistoriap.pdf/ce4725d4-7…
15