Onneks lapsella ei ole harrastuksia.

Mä taas olen niin onnellinen, että lapsilla on harrastuksia!

Teini oli perjantai-iltana pelaamassa eikä notkunut kylillä, vanhemmat kannusti rivissä kentän laidalla. Lapsella on joukkueessa kavereita ja turvallinen kasvuympäristö. Nyt on sitten partioretkellä, siellä taas toinen hyvä kaveriporukka.

Alakoululainen on nyt lähdössä peliin, puki aamulla hyväntuulisena pelikamat päälle. Lähtee peliin kaverinsa kanssa.

Minä lähden tanssikisoihin talkoohommiin ja lapsen esitys on sitten iltapäivästä. Juuri tein meille eväät.

Onneksi lapsilla on harrastuksia! Ihana elää nyt tällaista vaihetta. Erityisesti toivon, että hyvät harrastukset jatkuvat vielä yläkoulun ajan.

En ole kanssasi samaa mieltä! Onneksi on ollut hyvä harrastus. Lapset täyttävät 16v. ja 18v. ja edelleen harrastavat. Kivoja kavereita, pitää murkut kuosissa 🙂ja liikunnallinen elämäntapa!

Minusta on sääli, jos ei mitään harrasta.

Harrastuksia on monenlaisia!

Meille tulee tunnin päästä tyttöjä ompelemaan cosplay-asuja, mun tartti vaan putsata ompelukone eilen.

Meidän lapsella on harrastuksia ja vieläpä aktiivisia liikuntaharrastuksia, mutta ei kilpaile. Saadaan löhötä sunnuntaiaamuna rauhassa.

Ihmeellistä, että nykyään ajatellaan usein, että lasten harrastusten pitäisi olla nimenomaan intensiivistä kilpaurheilua, kun harrastaa voi niin paljon muutakin ja eri tavoin.

Ajattelen samoin kuin ap. Periaatteessa harrastaminen olisi ok, mutta inhoan tätä kilpailukulttuuria. Kun poika aloitti 5-vuotiaana jalkapallon, valmentajat sanoi että rennosti mennään. No kuitenkin totuus oli ihan muuta, heti oli kilpailumeininki ja turnauksia ympäri Suomen. Ei kiitos, poika lopetti omasta halustaan myöhemmin, harrastus sitoi liikaa.

En pelkää sitäkään että lapset joutuisivat kaidalle polulle teini-iässä harrastamattomuuden vuoksi. En itsekään harrastanut mitään ihmeellistä (paitsi laskettelua) ja ihan kunnon teini ja nyt aikuinen olen. Sama sisaruksillani. Kaikilla kunnon elämä vaikka kukaan ei ole ikinä kilpaillut missään.

Omat teinini (16 ja 14) eivät harrasta mitään kilpaurheilua, toinen käy kerran viikossa tanssitreeneissä, toinen kuntosalilla kerran tai kaksi viikossa. Eivätkä hekään notku iltoja pitkin katuja tai juo itseään känniin. Jotenkin kumma luulo siitä, että kun harrastat jotain niin et ehdi kännäämään. Omat kokemukset ovat juuri päin vastaisia, niissä urheilupiireissä olevat vasta olivatkin kovia kännääjiä ja pelireissulla tapahtui vaikka ja mitä. Poikkeuksena ne, jotka todella tähtäsivät huippu-urheilijaksi.

Harrastus ei ole synonyymi sanalle urheilu. Musiikkikin on vain yksi, joten sekään ei ole ainoa vaihtoehto. Harrastaa voi vaikka postimerkkeilyä tai jotain keräilyä, pienoismalleja, tähtitiedettä, lintujen tarkkailua...

Meidän lapsellamme on kaksi säännöllistä harrastusta, musiikki- ja liikuntakerho, molemmat vievät tunnin viikossa. Sen kyllä jaksan lasta kuljettaa. Lapsemme on ujo ja arastelee uusia tilanteita ja vieraita ihmisryhmiä, vaikka onkin iloinen ja kiva lapsi ja haluaa mennä kaikenlaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Onkin ollut ihanaa huomata, että vaikka minne menemme, aina siellä on joku jommastakummasta harrastuksesta tuttu, joka tulee iloisena vastaan hakemaan lastamme mukaan porukkaan viihtymään. Tekee hyvää lapsen itsetunnolle, kun ei tarvitse jäädä äidin jalkojen taakse pälyilemään ja kun ei äidin tarvitse olla lapsen paras kaveri, vaikka äitiä tarvitaankin kuljettajaksi ja henkiseksi tueksi siihen tapahtumaan menemiseen.

Minulla ei ollut koko lapsuuteni aikana koskaan mitään harrastuksia! Ei ikinä.

Silti minusta kasvoi fiksu, liikunnallinen ja terveellisesti elävä korkeakoulutettu nainen.

Ups

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ollut koko lapsuuteni aikana koskaan mitään harrastuksia! Ei ikinä.

Silti minusta kasvoi fiksu, liikunnallinen ja terveellisesti elävä korkeakoulutettu nainen.

Minulla oli koko lapsuuteni ajan hyvä harrastus ja muutenkin tavallinen hyvin toimeentuleva välittävä perhe. Silti minusta kasvoi fiksu, mutta ei liikunnallinen ja epäterveellisesti elävä matalasti koulutettu nainen.

Olen kyllä niin iloinen, ettei ole mitään sellaisia harrastuksia missä pitäisi kuskata monta kertaa viikossa, leipoa mokkapaloja, myydä mokkapaloja, ostaa toisten tekemiä mokkapaloja, seistä kentän laidalla, pakkomyydä työkavereille sukkia tai vessapaperia...

Minulla ei ollut mitään harrastuksia lapsena. Näin vanhempana hieman vituttaa kun ei ole hyvä oikein missään, ja enää ei opi niin nopeasti että voisi tulla niin hyväksi kuin jos olisi lapsesta asti tehnyt.

Minun neljä vuotiaana aloittamasta harrastuksesta tulikin ammatti. Se että pystyn täysin huoltamaan oman kehoni, säästää myös yhteiskunnan varoja. Monet ikäiseni ramppaavat lääkäreissä milloin minkäkin lihaskrampin kanssa. Venyttelyllä ja kevyellä treenillä voisi vaivat hoitaa itse pois. Mutta se on mahdotonta koska ei tajuta syy-seuraussuhteita.

Ei siinä ole mitään kehumista että oman laiskuuden takia lapsi ei pääse harrastamaan.

Harrastukset kehittävät aivopuoliskojen välisiä yhteyksiä nopeammaksi kuin harrastamattomilla. Lapsi myös itse oppii että tekemällä voi saada tuloksia aikaan. Samalla vahvistuu itsetunto ja saadaan sosiaalisiakontakteja.

Tietenkin tämän kaiken voi lapseltaan evätä koska ei jaksa herätä. Harrastuksia on mahdollisuus harrastaa iltaisinkin.

Täysin totta, yläkoulussa urheiluharrastajat oli kovimpia ryyppäämään.

Mun mielestä pitäis olla seuroja, jotka ei tähtää mihinkään. Jossa sais rennosti harrastaa vaikka vuosikausia, ilman että on minkäänlaista kunnianhimoa tehdä siitä uraa ja menestyä kilpailuissa.

Noin muuten olen silti harrastusten puolella ehdottomasti. Itse en saanut juuri nuorena harrastaa ja se kyllä harmittaa edelleen,koin jääväni jostain paitsi.

Kunhan pysyy erossa perinteisistä joukkuekilpailuista kuten jääkiekko ja pesis niin voi keskittyä hauskan pitoon ja hyvinvointiin eikä turhaa stressiäkään tule.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ollut mitään harrastuksia lapsena. Näin vanhempana hieman vituttaa kun ei ole hyvä oikein missään, ja enää ei opi niin nopeasti että voisi tulla niin hyväksi kuin jos olisi lapsesta asti tehnyt.

Eli vain jos on harrastus voi olla hyvä jossain? Harrastus tekee hyväksi ihmiseksi ja pärjääväksi ja harrastuksen puuttuminen päinvastoin? Melko mustavalkoista.

Vierailija kirjoitti:

Ei siinä ole mitään kehumista että oman laiskuuden takia lapsi ei pääse harrastamaan.

Juuri niin. Harrastukset ovat osa kansainvälisiä lapsenoikeuksia siinä missä koulunkäynti ja rakastava ja kasvua tukeva koti. Lapsen harrastukset otetaan huomioon myös toimeentulotuessa.

Kiva katsella sitten syrjäytyneitä lapsia? Itse herään pitkäaikaistyöttömänä joka aamu 06:30. Enkä ole 63, vaan 36.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei siinä ole mitään kehumista että oman laiskuuden takia lapsi ei pääse harrastamaan.

Juuri niin. Harrastukset ovat osa kansainvälisiä lapsenoikeuksia siinä missä koulunkäynti ja rakastava ja kasvua tukeva koti. Lapsen harrastukset otetaan huomioon myös toimeentulotuessa.

Harrastuksia on muitakin kuin koko perheen ajan ja rahat vieviä (urheilu)harrastuksia.