Luulin jo päässeeni yli siitä, ettei meille tule kuin yksi biolapsi...

Mutta turha oli luuloni. :( Kuulin tänään, että sisareni saa kolmannen lapsen tämän vuoden aikana ja tuskan tunne iski taas. En missään nimessä halua viedä siskoni onnea pois, mutta kateus vaivaa silti. Pitäisi olla onnellinen, kun hänellä pitkän lapsettomuuden jälkeen on viimein alkanut onnistaa. (Minä en ole koskaan joutunut kokemaan kuin tämän sekundäärisen lapsettomuuden.) Mutta silti olen kateellinen, kun hän saa elää sitä elämää, jonka olisin itsekin halunnut! Hän saa asua siellä, missä on aina halunnut, hänen aviosuhteensa on onnellisempi kuin minun (vaikka melko tyytyväinen omaani olenkin) ja sitten vielä lastenhankkiminenkin on alkanut sujua. Minä taas asun mieheni töitten takia aivan väärässä paikassa, enkä tule koskaan saamaan niin isoa perhettä kuin olisin halunnut. :(



No joo, pitäisi olla tyytyväinen siihen, mitä on saanut ja hyväksyä se, että elämä ei aina ole reilua.