Mies tarjoaa minulle oikeutta käydä vieraissa tietyin ehdoin, asia alkanut häiritä
Olen erittäin rakastunut mieheeni, ja tiedän hänenkin olevan minuun. Meillä on paljon yhteisiä keskustelunaiheita, luottamus välillämme on kunnossa, teemme paljon asioita yhdessä ja seksi on suorastaan kuin seitsemännestä taivaasta. Mieheni on kirkkaasti paras seksikumppani, joka minulla on koskaan ollut ja olen niin onnellinen ja tyydytetty, että voi kun olisin osannut nuorempana kuvitella, että tällaistakin vielä elämässäni saan kokea!
Minua on alkanut vähän häiritä se, että mies toistuvasti ottaa esille parisuhteen ulkopuolisen seksin. Meistä kumpikaan ei ole koskaan pettänyt kumppaniaan, ja varsinkaan nykyisessä suhteessa en voisi kuvitella sellaisen käyvän mielessäkään. Mies tietää tämän kyllä. Kuitenkin hän välillä puhuu, että joskus tulevaisuudessa jos kyllästyn meidän seksiimme, hänelle sopisi että harrastaisin seksiä myös jonkun naisen kanssa, tai jos haluaisin vierasta miestä niin sekin sopisi, kunhan oma mieheni saa olla tilanteessa paikalla. Olen näihin juttuihin ihan että WTF? En ole kyllästymässä ainakaan vielä useaan kymmeneen vuoteen, jos yhtään osaan asiaa arvioida.
Mies ei tarjoa näitä oikeuksia siksi, että itse nauttisi minun näkemisestäni muiden kanssa, tai ainakaan siltä ei vaikuta. Samalla kun hän puhuu asiasta, hän myös kertoo että se olisi hänelle todella vaikeaa hyväksyä, mutta pitkän harkinnan jälkeen hän on kuitenkin tullut siihen tulokseen, että nämä asiat olisivat hänelle mahdollisia.
Kysyin mieheltä, puhuuko hän näistä siksi, että itse haluaisi seksiä muidenkin kanssa. Jos minä tarttuisin tilaisuuteen, tasapuolisuuden nimissähän minun olisi sitten hyvä hyväksyä sama myös hänelle. Hän repesi nauramaan. Oli kuulemma aivan hullunkurinen tulkinta eikä pidä paikkaansa. Mutta miksi hän sitten "pitkällisesti harkitsee" tällaisia, kun minä en ole koskaan ottanut aihetta edes puheeksi enkä koe tällaisille järjestelyille mitään tarvetta?
Kommentit (39)
Haluaa itse seksiä muiden kanssa mutta ei kehtaa myöntää, kun huomaa ettet innostu. Helppo kuitata naurulla että hulluja ajatuksia kun hävettää.
No sitähän se on, että pohjustetaan omaa vieraissa käyntiä. Senkun vaan purskahtaa nauruun, mutta ei tuo muuta ole.
Ehkä hän kokee riittämättömyyttä ja epävarmuutta. On vaikka lukenut netistä siitä, kuinka "kaikki muut" kokeilevat kaikkea ja siten on käärme hiipinyt paratiisiin. Haluaa esittää sen noin, että "sinun ei tarvitse kyllästyä häneen, koska hän on niin avoin ja rento tyyppi tuossa asiassa". Mutta kyse hänen epävarmuudestaan.
Varautuu itse henkisesti siihen että petät häntä.
Joo kyllä se varmaan miettii, että vielä joskus haluaa olla jonkun muun kanssa sängyssä. Yrittänyt miettiä vaan etukäteen voisiko hyväksyä saman toiminnan sulle ja kertoessaan lähti tätä petaamaan.
Onneksi olkoon. Olet löytänyt aisuri-wannaben. Se haaveilee siitä että panisit muiden kanssa.
Hän ennakoi tulevaisuuden erektiohäiriöitä ja niiden mahdollisia vaikutuksia.
Käynyt itse jo vieraissa tai ainakin on kova hinku.
Vierailija kirjoitti:
Huono itsetunto ja luulee olevansa huono sängyssä?
Tässäpä se. Tiedän ettei naiseni nauti pienestä peniksestä ja kolmesta työnnöstä. Rakastan kuitenkin häntä enkä halua luopua suhteesta, joten pienempi paha on se, että hakee seksuaalisen tyydytyksen muualta eikä jätä mua huonon seksin takia. Asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että haluaisin itse pettää (en halua)

Ap;n tilanne ei ole tämä.
Miehelläsi on aisankannatusfantasia. Lue asiasta enemmän netistä. Suomeksikin löytyy ja englanniksi hakusanalla "cuckold". Varsin yleinen fantasia miehillä. Sen "alkuperää", mistä se johtuu on aikojen saatossa ihmetelty koska päällisin puolin katsottuna siinä ei ole järkeä miehen kannalta. On epäilty että se liittyy luolamiesviettiin. Omaan, liian vakiintuneeksi ja varmaksi käyneeseen suhteeseen halutaan säpinää. On kiihottavaa nähdä oma vaimo toisen miehen kanssa. Se lisää miehillä testosteronin ja siittiöiden tuotantoa. Eli hän haluaa "kilvoitella" sinusta taas uudelleen. Omista vieraissa käynneistä hän ei haaveile. Tosin ihmisiä kaikki ovat ja tilaisuuden tullen voi sekin tapahtua mutta se ei liity tähän aisankannatusfantasiaan.
1. Mies on löytänyt uuden heilan ja haluaa päästä kokeilemaan "luvan kanssa"
2. Miehellä seksifantasiana katsella kun joku muu panee naistaan
Kiitos vastauksista!
Mieheni ei mitenkään päin voi luulla olevansa huono sängyssä. Hänellä on vähän jopa ongelmaa siitä, että seksikumppaneilla on ollut tapana juoruilla hänen taidoistaan muille, ja lopputuloksena naiset pyrkivät joskus aggressiivisestikin hänen housuihinsa. On myös käynyt sellaista, että joku aiempi tapailukumppani on halunnut tuoda naispuolisen ystävänsä yhteiseen petiin, koska ystäväkin haluaa päästä kokeilemaan näin osaavaa miestä. Miehellä on siis joitakin kokemuksia kimppajutuista, mutta niistä kertoessaan hän sanoi että ei tykännyt niistä, koska niissä ei ollut tunteita mukana, ja kokemukset tuntuivat esineellistämiseltä. Ei ollut halunnut kieltäytyäkään, kun kumppani oli tätä pyytänyt. Niillä naisilla oli kuulemma ollut kivaa ja olivat tyytyväisiä kokemukseen, mutta mies itse oli tapailun päätyttyä tullut siihen lopputulokseen että hän ei saa tällaisesta tunteettomasta seksistä tarpeeksi nautintoa.
Tuo huono itsetunto, jota myös ehdotettiin, voisi ehkä sopiakin. Mies on ulospäin kyllä hyvinkin itsevarma ja pärjäävä, mutta parisuhteessa hänessä näkyy myös epävarma puoli. Ehkä hän on vain onnistunut kehittämään ajatuksen, että minä haluan jossain vaiheessa vierasta, ja jätän hänet ellei hän suostu siihen.. :/
ap
Joko haluaa itse päästä panemaan muita, tai haaveilee sinusta panemassa muita (tähän sopisi myös tuo, että mainitsee nimenomaan naiset). Kannattaa keskustella että minkälainen kuvio, jos naurahtaa että "hehheh älä nyt hulluja puhu", niin intät siihen asti että kertoo.
Mies on jo kimppaillut ja haluaa sitä nyt teidänkin suhteeseen. Verhoaa sen vaan siihen, että "jos sinä nyt tahtoisit". "Tunteeton seksi ei innosta" my ass. :D Sehän siinä on ideanakin.
Vierailija kirjoitti:
Kysy, onko kamerat jo asennettu.
ei kun minne ne on asennettu :D
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista!
Mieheni ei mitenkään päin voi luulla olevansa huono sängyssä. Hänellä on vähän jopa ongelmaa siitä, että seksikumppaneilla on ollut tapana juoruilla hänen taidoistaan muille, ja lopputuloksena naiset pyrkivät joskus aggressiivisestikin hänen housuihinsa. On myös käynyt sellaista, että joku aiempi tapailukumppani on halunnut tuoda naispuolisen ystävänsä yhteiseen petiin, koska ystäväkin haluaa päästä kokeilemaan näin osaavaa miestä. Miehellä on siis joitakin kokemuksia kimppajutuista, mutta niistä kertoessaan hän sanoi että ei tykännyt niistä, koska niissä ei ollut tunteita mukana, ja kokemukset tuntuivat esineellistämiseltä. Ei ollut halunnut kieltäytyäkään, kun kumppani oli tätä pyytänyt. Niillä naisilla oli kuulemma ollut kivaa ja olivat tyytyväisiä kokemukseen, mutta mies itse oli tapailun päätyttyä tullut siihen lopputulokseen että hän ei saa tällaisesta tunteettomasta seksistä tarpeeksi nautintoa.
Tuo huono itsetunto, jota myös ehdotettiin, voisi ehkä sopiakin. Mies on ulospäin kyllä hyvinkin itsevarma ja pärjäävä, mutta parisuhteessa hänessä näkyy myös epävarma puoli. Ehkä hän on vain onnistunut kehittämään ajatuksen, että minä haluan jossain vaiheessa vierasta, ja jätän hänet ellei hän suostu siihen.. :/
ap
Nyt herätys ap. Sun miehesi on harrastanut kimppakivaa aiemmissa suhteissaan ja haluaa sitä sunkin kanssa, mutta esittää asian sillä tavalla että ehdotus varsinaiseen tapahtumaan tulisi sinulta eikä häneltä. Ja tuo mitä mies on kertomut aiemmista parisuhteistaan on vain hänen versionsa asioista. Ovatkohan ne edelliset naiset ihan tosissaan painostaneet kippaan, omasta kokemuksesta voin kertoa, että ne tuollaiset ideat tulevat aina mieheltä, ei koskaan naiselta.
Jos et pidä ajatuksesta sanot että tästä ei enää keskustella, comprendo?
Vierailija kirjoitti:
Miehelläsi on aisankannatusfantasia. Lue asiasta enemmän netistä. Suomeksikin löytyy ja englanniksi hakusanalla "cuckold". Varsin yleinen fantasia miehillä. Sen "alkuperää", mistä se johtuu on aikojen saatossa ihmetelty koska päällisin puolin katsottuna siinä ei ole järkeä miehen kannalta. On epäilty että se liittyy luolamiesviettiin. Omaan, liian vakiintuneeksi ja varmaksi käyneeseen suhteeseen halutaan säpinää. On kiihottavaa nähdä oma vaimo toisen miehen kanssa. Se lisää miehillä testosteronin ja siittiöiden tuotantoa. Eli hän haluaa "kilvoitella" sinusta taas uudelleen. Omista vieraissa käynneistä hän ei haaveile. Tosin ihmisiä kaikki ovat ja tilaisuuden tullen voi sekin tapahtua mutta se ei liity tähän aisankannatusfantasiaan.
Hmm hmm.
Nyt kun mietin tarkemmin, niin mies nimenomaan sanoi että asia ei ole nyt ajankohtainen, mutta jos joskus tulevaisuudessa kyllästyn seksiimme niin hänelle sopii nämä mainitut skenaariot.
Minulla on ollut aisankannattajuudesta kylläkin se käsitys, että se perustuu miehellä itsensä jotenkin riittämättömäksi ja vähäpätöiseksi kokemiseen. Eli mies haluaa nähdä kun hänen naisensa saa kerrankin kunnollista seksiä, tai jotenkin noin. Voiko aisankannattaja olla myös seksuaalisesti itsevarma mies? Mikä siinä silloin olisi ideana? Mies halua nähdä kun vieras mies räpeltää onnettomasti hänen naisensa kimpussa, ja tulee sitten lopuksi itse pelastamaan tilanteen? :D
ap
Huono itsetunto ja luulee olevansa huono sängyssä?